simppeli lääkelasku palstalaisille:

Alkuperäinen kirjoittaja lh:
[quote="neiti Dina"Tuo määrä paracetamolia 3 kertaa päivässä + vielä hyvin monen harrastamat ylimääräiset annokset, voi usean päivän ajan käytettynä tehdä jo vahinkoa pienen lapsen elimistössä.

Kannattaa aina antaa ensimmäiseksi se pienin mahdollinen annos, se 5ml.
Itse asiassa paracatamolia saa antaa paljon enemmän kuin ohjeissa on. On ihan KYSin lääkärin vahvistama juttu ;)
Mutta kannattais ostaa vaikka Pamol F jos kyse jo noin isosta lapsesta.[/quote]

ai, meille opetettiin just toisin koulussa. Aina kannattaa aloittaa pienimmällä määrällä, koska se usein riittää. Hurjan paljon ihmiset ottaa varalta sen kuussatasen vaikka vähempikin riittää.

Tää 12kg lapsi täyttää kohta vuoden, on toki isokokoinen mut pisti vaan mietityttään että onko suolisto esim. jo samalla tavalla kehittynyt kuin samankokoisella 2,5v lapsellani? Nuo niin herkästi aiheuttaa niitä sivuoireitakin mistä tulee omat ongelmansa.
Itse käytän just pamolia lapselle, se näyttää olevan 125mg.
 
olio
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja voi ei:
Oikeasti tosi huolestuttavaa, etteivät peruskoulun käyneet palstamammat selviydy tästä laskusta. :/
Täysin samaa mieltä, ihan uskomattoman typerää porukkaa :eek:
Ja ei, en ole mitenkään hyvä matikassa, ihan normaaliälyinen...
hahhah, no höpöhöpö! :D
 
Alkuperäinen kirjoittaja chef:
Ei tosiaan pidä paikkaansa tuo että sais antaa vain sen 5 ml ja 3 kertaa vuorokaudessa. Meinaan että mä juuri edellispäivä soitin päivystykseen (siitä on täällä ketjukin) kun vauva 5kk, vajaa 7 kg huusi rokotusten jälkeen. Olin lääkinnyt hänet jo kerran noin 4 tuntia sitten, mutta kivut palasivat.

Ja nimenomaan sain luvan antaa uuden annoksen jo NELJÄN tunnin kuluttua.

Tietenkään ei voi päivätolkulla posottaa Panadolia menemään 4 tunnin välein sitä maksimimäärää, mutta meillä ainakin kun annoin sen minimin, enkä maksimia kävi siten, ettei vaikutus tosiaan ollut järin pitkäkestoinen.

mä tarkotankin just nyt sitä päivätolkulla syöttämistä, sitäkin kun näkee. Ja totta kai annostusta tarvittaessa nostetaan, pointti olikin ettei pitäis aloittaa heti sillä isoimmalla annoksella.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja olio:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja voi ei:
Oikeasti tosi huolestuttavaa, etteivät peruskoulun käyneet palstamammat selviydy tästä laskusta. :/
Täysin samaa mieltä, ihan uskomattoman typerää porukkaa :eek:
Ja ei, en ole mitenkään hyvä matikassa, ihan normaaliälyinen...
hahhah, no höpöhöpö! :D
Kyllä saa olla vähä-älyinen jos ei tällaisia osaa. Laskimen kanssa kauppareissulla?
 
Alkuperäinen kirjoittaja neiti Dina:
tää nyt ei mikään maailmaa mullistava asia ole, mutta seurasin kun kaveri antoi sellaisella apteekin isolla lääkeruiskulla lääkettä vähän vajaa 12kg painoiselle muksulleen, ja valitteli samaan aikaan että kun menee se panadol purkki hetkessä tyhjäksi. Aloin sitten tosiaan katsoon sitä sitä ruiskua ekaa kertaa (mä en niitä käytä), ja siinähän tosiaan menee ne kilorajat niin että 12kg --> 7,5ml. Tuo määrä paracetamolia 3 kertaa päivässä + vielä hyvin monen harrastamat ylimääräiset annokset, voi usean päivän ajan käytettynä tehdä jo vahinkoa pienen lapsen elimistössä.

Kannattaa aina antaa ensimmäiseksi se pienin mahdollinen annos, se 5ml.
Lääkärit taas aina neuvoo antamaan suorilta käsin lapsen painon mukaisen oikean annoksen (15 mg/painokilo), koska vähempi on kuulemma ihan hyödytöntä.

7,5 ml olisi just oikea annostus 12-kiloiselle lapselle siis...mä saan vastata, kun en oo vielä ammattilainen B)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Rane:
Alkuperäinen kirjoittaja neiti Dina:
Paracetamolin oikea annos on 10-15mg/kg, paljonko annat 24mg/ml (nestemäinen panadol) vahvuista valmistetta 12kg painavalle lapselle?

laske päässä (ammattilaiset vasta lopuksi pliis)
15mg*12kg/24mg=7,5L
7,5 LITRAA! :eek:

Et saakeli ainakaan tule mun muksuja lääkitsemään, se on varmaa :LOL: :LOL: :LOL:
 
..

Lääkelaskut on eri asia kuin kauppareissulla tehtävät laskut.Mulle ei koulumatikasta ole ollut hyötyä elämässä, kertolaskujakaan en ole kertaakaan tarvinnut. Aika rajua teilata ihminen tyhmäksi jos ei osaa matikkaa kovin hyvin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kowalski:

miten voi olla noin eroavat linjat lääkäreilläkin tossa asiassa? :eek: oon ihan huuli pyöreenä. Ja kun tosiaan se hyvinkin useille riittää se 5ml, eihän kipu ja tulehduslääkkeitä syödä varmuudenvuoksi?

Puhutaan nyt siis ihan perusflunssaoireista joita lievitetään kotona.
 
Rane
Alkuperäinen kirjoittaja chef:
Alkuperäinen kirjoittaja Rane:
Alkuperäinen kirjoittaja neiti Dina:
Paracetamolin oikea annos on 10-15mg/kg, paljonko annat 24mg/ml (nestemäinen panadol) vahvuista valmistetta 12kg painavalle lapselle?

laske päässä (ammattilaiset vasta lopuksi pliis)
15mg*12kg/24mg=7,5L
7,5 LITRAA! :eek:

Et saakeli ainakaan tule mun muksuja lääkitsemään, se on varmaa :LOL: :LOL: :LOL:
Ainakin riittää
 
Alkuperäinen kirjoittaja neiti Dina:
miten voi olla noin eroavat linjat lääkäreilläkin tossa asiassa? :eek: oon ihan huuli pyöreenä. Ja kun tosiaan se hyvinkin useille riittää se 5ml, eihän kipu ja tulehduslääkkeitä syödä varmuudenvuoksi?
En tiiä...mikä lienee parasetamolin terapeuttinen leveys? Mulle on useampikin lääkäri sanonut, että painon mukaan kannattaa laskea, ja aikuisen ei kannata ottaa 500 mg vaan suoraan 1 g.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja ..:
Lääkelaskut on eri asia kuin kauppareissulla tehtävät laskut.Mulle ei koulumatikasta ole ollut hyötyä elämässä, kertolaskujakaan en ole kertaakaan tarvinnut. Aika rajua teilata ihminen tyhmäksi jos ei osaa matikkaa kovin hyvin.
Kyllä _jokainen_ normaaliälyinen näin yksinkertaisesti lääkelaskut osaa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kowalski:
Alkuperäinen kirjoittaja neiti Dina:
miten voi olla noin eroavat linjat lääkäreilläkin tossa asiassa? :eek: oon ihan huuli pyöreenä. Ja kun tosiaan se hyvinkin useille riittää se 5ml, eihän kipu ja tulehduslääkkeitä syödä varmuudenvuoksi?
En tiiä...mikä lienee parasetamolin terapeuttinen leveys? Mulle on useampikin lääkäri sanonut, että painon mukaan kannattaa laskea, ja aikuisen ei kannata ottaa 500 mg vaan suoraan 1 g.
noh nyt riittää taas uusia näkökulmia ens viikon tunneille. Tällä viikolla korostettiin just sitä että pienin mahdollinen annos aina, nostetaan tarvittaessa, mieluiten jätetään koko lääke ottamatta etenkin jos on päiväkausia käyttänyt, sivuoireista mm. päänsärky niin yleinen että tekee ketjureaktion.

*muoks* kerkesitki korjata jo.. :D
 
Parasetamolihan on maksatoksinen ja vasta yhdistettiin jossain tutkimuksessa lasten astmaan. Itse olen antanut mieluummin ibuprofeenia, ainakin isommille lapsille. En muista oliko burana-suppoja tai vastaavia, ei noita ole usein tarvinnut lääkitäkään.
 
ilmeisesti nero
Alkuperäinen kirjoittaja ..:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja olio:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja voi ei:
Oikeasti tosi huolestuttavaa, etteivät peruskoulun käyneet palstamammat selviydy tästä laskusta. :/
Täysin samaa mieltä, ihan uskomattoman typerää porukkaa :eek:
Ja ei, en ole mitenkään hyvä matikassa, ihan normaaliälyinen...
hahhah, no höpöhöpö! :D
Kyllä saa olla vähä-älyinen jos ei tällaisia osaa. Laskimen kanssa kauppareissulla?
Lääkelaskut on eri asia kuin kauppareissulla tehtävät laskut.Mulle ei koulumatikasta ole ollut hyötyä elämässä, kertolaskujakaan en ole kertaakaan tarvinnut. Aika rajua teilata ihminen tyhmäksi jos ei osaa matikkaa kovin hyvin.
No voi herranen aika miten avuton olet. Tuo esimerkkilasku on ihan verrattavissa vaikka prosenttilaskuun alennusmyynnissä. Etkö osaa niitäkään?
Jospa autan: lapselle voi antaa lääkettä 10-15mg paracetamolia painokiloa kohti. Jos lapsi painaa sen 12 kiloa, hänelle voi siis antaa 12 kertaa 10-15mg. Eli 120-180mg lääkettä. Kun yhdessä millilitrassa panadolia on 24mg lääkettä, tulee näitä millilitroja antaa 5-7.5 jotta saadaan aikaiseksi tuo 120-180mg lääkettä annettavaksi. Menikö jakeluun?
 
Alkuperäinen kirjoittaja neiti Dina:
noh nyt riittää taas uusia näkökulmia ens viikon tunneille. Tällä viikolla korostettiin just sitä että pienin mahdollinen annos aina, nostetaan tarvittaessa, mieluiten jätetään koko lääke ottamatta etenkin jos on päiväkausia käyttänyt, sivuoireista mm. päänsärky niin yleinen että tekee ketjureaktion.
Googlasin; parasetamolin terapeuttinen leveys on pieni. Toisin sanoen sitä ei kannata antaa liian vähän, tai se ei vaikuta, eikä tietenkään liian paljon koska siitä koituu jo haittaa.

10 mg/painokilo on annostus jos lääkettä annetaan 4 h välein. Jos lääkettä annetaan 6 h välein, on annostus 15 mg/painokilo. Näin mulle on opetettu sekä koulussa että lastenlääkärillä.

Päiväkausia tai turhaan/varmuuden vuoksi ei tietenkään kannata parasetamolia käyttää.
 
"myrkyllinen annos on 6g ja tappava 15g aikuisilla"

terapeuttista leveyttä en löydä tästä opuksesta mutta muistiinpanoihin oon laittanut huutomerkein toleranssin joka näihin helposti syntyy.

lapsilla sit vielä pitää huomioida maksan ja munuaisten heikompi toiminta kuin aikuisilla että sillä ne kaiketi koulussa tota perusteli ainakin. muistelen niin..
 
tyhmä
Alkuperäinen kirjoittaja ilmeisesti nero:
Alkuperäinen kirjoittaja ..:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja olio:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja voi ei:
Oikeasti tosi huolestuttavaa, etteivät peruskoulun käyneet palstamammat selviydy tästä laskusta. :/
Täysin samaa mieltä, ihan uskomattoman typerää porukkaa :eek:
Ja ei, en ole mitenkään hyvä matikassa, ihan normaaliälyinen...
hahhah, no höpöhöpö! :D
Kyllä saa olla vähä-älyinen jos ei tällaisia osaa. Laskimen kanssa kauppareissulla?
Lääkelaskut on eri asia kuin kauppareissulla tehtävät laskut.Mulle ei koulumatikasta ole ollut hyötyä elämässä, kertolaskujakaan en ole kertaakaan tarvinnut. Aika rajua teilata ihminen tyhmäksi jos ei osaa matikkaa kovin hyvin.
No voi herranen aika miten avuton olet. Tuo esimerkkilasku on ihan verrattavissa vaikka prosenttilaskuun alennusmyynnissä. Etkö osaa niitäkään?
Jospa autan: lapselle voi antaa lääkettä 10-15mg paracetamolia painokiloa kohti. Jos lapsi painaa sen 12 kiloa, hänelle voi siis antaa 12 kertaa 10-15mg. Eli 120-180mg lääkettä. Kun yhdessä millilitrassa panadolia on 24mg lääkettä, tulee näitä millilitroja antaa 5-7.5 jotta saadaan aikaiseksi tuo 120-180mg lääkettä annettavaksi. Menikö jakeluun?
Ehkä olen tyhmä sinun mielestä, mutta se kuvastaa sinun mielipidettäsi asioista. Se, että ei ole hyvä jossakin ei tarkoita sitä etteikö olisi fiksu muuten. ;)
 
Yhteistyössä