Sikainfluenssa pandemia oli kuin olikin huijausta.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Kyllä
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Otsikko on vääristelevä. Tästä on aloitettu selvitys. Se voi olla totta tai sitten näyttö ei riitä. Pandemia se oli - sairastuneita oli ympäri maailmaa. Mutta se vakavuus oli eri luokkaa kun annettiin ymmärtää.

Mutta siitäkin huolimatta minä en pidä influenssasta - olen ilman sitä mielummin vaikka se ei olisi mikään hengenviejä. Olen ottanut kaikki influenssarokotukset - sairaana kun on paska olla.
 
Tai yksinkertaisesti juuri nyt ajatellen ylireagoinita. Jos toisin olisi käynyt, niin kuka (vai sinä) olisi ollut ensimmäisenä huutamassa kitarisat ulkona, kuinka huonisto on valmistauduttu pandemiaan, vaikka joka púolella siitä varoiteltiin. Vakuutuksetkin otetaan ennen vahinkoa. Toislaalta emme vielä tiedä taudin kokonaiskuvaa, tuleeko se toisena aaltona ja onko se pahmepi kuin ensimmäinen, joka taittui onneksi, osittain rokotusten antaman suojan vuoksi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja :):
Niin. Tästä jos uskalsi mainita "pandemian" aikana, niin sai hörhön leiman ja kehoituksen hankkia foliohatun. :whistle:

Niinpä, kummallaista silti edelleen että keletainen lehdistö ei lööppihakuisena tästä kirjoita, mikä niiden suut sulkee?
 
Alkuperäinen kirjoittaja tuisku77:
Alkuperäinen kirjoittaja fjonga:
me oltiin pahimman ajan yli lähinnä kotona (lapset ei menny tarhaan) eikä otettu rokotuksia... jotenki haiskahti heti ku oli rokotukset valmiina uuteen tautiin.

peesi

Miksi sitten olitte "pahimman" yli kotona, jos kerran tautia ei ollutkaan ja tiesitte, että se on huijausta, Outoa toimintaa ilman logiikan häivää.

Mä en ole pitkään aikaan edes ajatellut enää koko sikainfluenssaa,mutta kun töissä kysyttiin,että haluanko rokotteen,kun ikäni puolesta olen riskiryhmää :D niin menin sitten ottamaan.Ei vaikuta kyllä elämään sen ihmeemmin,vaikka käsi vähän kipeältä tuntuukin nyt. :D
 
Onneksi rokotus otettu koko perheelle.

Ei tästä sikataudista ole vielä kaikkea kuultu eli tulee kyllä toinen aalto. Ja oli sitten minkälainen tahansa, ainakin olemme tehneet parhaamme siltä suojautuaksemme.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja tuisku77:
Alkuperäinen kirjoittaja fjonga:
me oltiin pahimman ajan yli lähinnä kotona (lapset ei menny tarhaan) eikä otettu rokotuksia... jotenki haiskahti heti ku oli rokotukset valmiina uuteen tautiin.

peesi

Miksi sitten olitte "pahimman" yli kotona, jos kerran tautia ei ollutkaan ja tiesitte, että se on huijausta, Outoa toimintaa ilman logiikan häivää.

en mä sano et se tauti oli huijausta, monien oireet oli kuitenkin kuin normi kuume/oksennustaudissa. ei huvittanu sairastua ollenkaan, se rokote mun mielestä on huijausta. liekkö pelkkää sokerilientä.
 
Huijausta tai ei mut rokotetut meil ei sairastuneet. Rokottamattomat kylläkin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kyllä:
http://www.aamulehti.fi/uutiset/ulkomaat/167120.shtml

meneppä tuokin sanomaan sen tytön vanhemmille kuka raukka kuoli tähän sinun mainitsemaasi huijaukseen, en haluaisi että näin kävis kenenkään lapselle. minusta silloin tauti on paha jos pieniä terveitä lapsia kuolee
 
Aika ihme huijaus kun meidän perheessä tauti tuli kaikille muille paitsi mulle joka ainoana sain rokotteen. Eikä ollut ihan normiflunssa vaan kolme viikkoa kesti yhteensä... Hyvin ne huijaa :D
 
Alkuperäinen kirjoittaja fjonga:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja tuisku77:
Alkuperäinen kirjoittaja fjonga:
me oltiin pahimman ajan yli lähinnä kotona (lapset ei menny tarhaan) eikä otettu rokotuksia... jotenki haiskahti heti ku oli rokotukset valmiina uuteen tautiin.

peesi

Miksi sitten olitte "pahimman" yli kotona, jos kerran tautia ei ollutkaan ja tiesitte, että se on huijausta, Outoa toimintaa ilman logiikan häivää.

en mä sano et se tauti oli huijausta, monien oireet oli kuitenkin kuin normi kuume/oksennustaudissa. ei huvittanu sairastua ollenkaan, se rokote mun mielestä on huijausta. liekkö pelkkää sokerilientä.

Saat pitää mielipiteesi. Onneksi se ei ole tieto. Ole hyvä.
 
Oliskin rokote pelkkää sokerilientä, mutta vaarallinen kuin mikä. Bioase. Ja ihmiset lapsistaan välittämättä altistivat viattomat sellaiselle, no jos ei lapsenlapsia kerran ikinä haluaa niin pistäköön hedelmättömyyttä aiheuttavan pistoksen lapsiinsa, mutta aika suuri päätös lapsen puolesta :(
 
Yhteistyössä