Siis minua kummastuttaa nykyaikana kun kaikki sanoo!

Alkuperäinen kirjoittaja mina:
Jos kerran kuka tahansa saa töitä silloin kun haluaa, niin miten voi kortistot olla täynnä ihmisiä? Pitäähän niiden hakea jokaista avointo paikkaa, johon oma koulutus riittää. Voisiko joku vastata tähän kysymykseen?

Ja toisekseen esim. kesäaikaan työpaikat todella on kiven alla, kun siivousfirmatkin saa opiskelijoilta kymmeniä hakemuksia kesätöihin..

Me haettiin työntekijää siivousrinkiin. Eli tarvittiin ihminen, joka osaa siivota tavallisten ihmisten koteja ja johon voisi luottaa niin paljon, että antaa avaimensa. Palkka oli hieman TESin yläpuolella. Saimme 3 hakemusta. Kyselimme työkkäristä eikö heillä olisi esim. pitkäaikaistyöttömissä sopivia ihmisiä. Työkkärin täti sanoi, että kyllä heillä on kortistossa vaikka ketä, muttei ketään sellaista jota he voisivat suositella tällaiseen työhön. Sanoi suoraan, että siihen on syynsä, miksi tietyt ihmiset ovat pitkään työttöminä...

Kesätöitä mun mielestä ei voi verrata tähän asiaan, koska on eri asia palkata aikuinen ihminen pidempään työsuhteeseen kuin nuori opiskelija kesäksi.
 
Asenne ratkaisee kuin se mitä, miksi ja miten tekee. Oikealla asenteella (myös ilman koulutusta) pärjää hienosti. Henkilökohtaisesti en ole ollut työttömänä hetkeäkään, en edes silloin kun työtä ei ollut.
 
Alkuperäinen kirjoittaja mina:
Alkuperäinen kirjoittaja Aa:
Jos kerran kuka tahansa saa töitä silloin kun haluaa, niin miten voi kortistot olla täynnä ihmisiä? Pitäähän niiden hakea jokaista avointo paikkaa, johon oma koulutus riittää. Voisiko joku vastata tähän kysymykseen?

Ja toisekseen esim. kesäaikaan työpaikat todella on kiven alla, kun siivousfirmatkin saa opiskelijoilta kymmeniä hakemuksia kesätöihin..

Juu mä voin vastata tuohon: He eivät hae jokaista paikkaa, johon heidän koulutus riittää. Ja se on fakta.

Ja toisekseen, nyt ei ole kesäaika.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Aa:
Jos kertomansa mukaan saa jatkuvasti saa luurin korvaan niin joko omassa lähestymistavassaan on ollut jotain todella pahasti vialla tai sitten on liioitellut asiaa suuresti. Sori vaan mutta hommaa vuosia tehneenä voin sanoa että tyttäresi sanoma ei pidä paikkaansa.

No jatkuvasti ja jatkuvasti. Usein. Onhan se mukavaa jos itsellesi on osanut kohdalle vain mukavia asiakkaita, mutta kait ymmärrät työtä tehneenä että ikäviäkin asiakkaita on ja paljon.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:

Onhan niitä ikäviäkin asiakkaita. Puhelinmyynnissäkin. Ja varmasti on siellä pankissakin missä hän on nyt töissä. Kaikilla asiakaspalvelualoilla on omat huonot asiakkaansa....
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
No ekalla viikolla sai myytyä 10 tilausta ja toiselle viikolla vain 5. Kahdessa viikossa olis pitänyt saada 20 tilausta. Jos koeaika olis ollut pidempi niin menestystä olis varmaan tullut enemmän, hän on merkonomi koulutukseltaan. Toisaalta ihan hyvä että sai potkut koska nykyään työskentelee pankissa vakipaikalla.

Hyvä, että tyttärelläsi on vakipaikka nyt ja varmaan mieluisammassa työssäkin ( hänelle mieluisammassa )

Musta on aina kurjaa jos jollain on alalta huonoja kokemuksia, mutta eniten mua ärsyttää se että ilman kunnon kokemusta alasta tuomitaan se kokonaan.
Puhelimyyntialalla on paljon hyviä työnantajia joilla on mukava työskennellä ja joilla maksetaan kunnon palkkaa. Siksi siis mun niskakarvat nousee pystyyn jos joku mollaa alan lyttyyn sen perusteella että joku tuttu oli siellä viikon kaksi ja se oli kuulemma ihan perseestä.

Voisko ne lehti/vakuutus myyjinä toimineet vihjaista palkoista vähän. Ja miten paljon myyntiä se vaatii? Katselin avoimia paikkoja ja siellä olis puh.myyjälle työtä tuntipalkkaus 7,40? +myynti bonukset. Kuulostaako normaalilta?
 
Alkuperäinen kirjoittaja BUBO:

Normaalilta kuulostaa. Tosin lehtimyyjillä on harvoin noin isoa pohjapalkkaa. Yleensä lehtipuolella se on jotain 500 euron kieppeillä, mutta siellä on bonuksetkin suuremmat. Hyvä myyjä voi saada bonuksina pari tonnia kuussa.

Teleperformancella tai muulla puhelinpalveluihin erikoistuneilla firmoilla pohja on tuota luokkaa ja siellä on sitten bonuksen pienempiä. Itse olin parhaita liittymämyyjiä parin kampanjan ajan ja sain reilun 10 e / h niiltä myyntitunneilta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja BUBO:
Voisko ne lehti/vakuutus myyjinä toimineet vihjaista palkoista vähän. Ja miten paljon myyntiä se vaatii? Katselin avoimia paikkoja ja siellä olis puh.myyjälle työtä tuntipalkkaus 7,40? +myynti bonukset. Kuulostaako normaalilta?

Aika lailla sama mitä mulla oli, ellei pikkasen parempikin tuntipalkka :D Onhan niissä ne tavoitteet mitä pitää tulla päivittäin täyteen, ainakin siinä firmassa missä ite olin. Mulla oli varmasti paras pomo ja helppoa, siistiä sisätyötä, ei voinut valittaa :saint:

Oli niitäkin päiviä tietysti kun tuntui että luuria tulee korvaan pelkästään, mutta aina sitä jotenkin pärjäsi. Eikä muuten oo aina omasta lähestymistavasta kiinni, mulle sattui pari sellaista päivää etten ehtinyt kuin sanoa mistä soitan ja samantien luuri korvaan n.70% puheluista :whistle:
Jännä että sattui aina samalle päivälle, mutta semmosta työtä se on, aina ei voi mennä hyvin :D Ehdottomasti menen takaisin kokeilemaan jos ei muuta työtä löydy!
 
Alkuperäinen kirjoittaja Aa:
Musta on aina kurjaa jos jollain on alalta huonoja kokemuksia, mutta eniten mua ärsyttää se että ilman kunnon kokemusta alasta tuomitaan se kokonaan.
Puhelimyyntialalla on paljon hyviä työnantajia joilla on mukava työskennellä ja joilla maksetaan kunnon palkkaa. Siksi siis mun niskakarvat nousee pystyyn jos joku mollaa alan lyttyyn sen perusteella että joku tuttu oli siellä viikon kaksi ja se oli kuulemma ihan perseestä.

No varmasti. Yhtä paljon itsellä nousee niskakarvat pystyyn kun kuulen pelkkää positiivista kyseisestä alasta. Onneksi omalle kohdallesi on osunut hyvä työnantaja. Nytkin kun mollin sivua katsoin niin samassa yrityksessä on taas kolme paikkaa vapaana.
 
Alkuperäinen kirjoittaja helminkäinen:
Alkuperäinen kirjoittaja Ei-niin-hauska-täti Moonika:
Alkuperäinen kirjoittaja mina:
Jos kerran kuka tahansa saa töitä silloin kun haluaa, niin miten voi kortistot olla täynnä ihmisiä? Pitäähän niiden hakea jokaista avointo paikkaa, johon oma koulutus riittää. Voisiko joku vastata tähän kysymykseen?

Ja toisekseen esim. kesäaikaan työpaikat todella on kiven alla, kun siivousfirmatkin saa opiskelijoilta kymmeniä hakemuksia kesätöihin..

Me haettiin työntekijää siivousrinkiin. Eli tarvittiin ihminen, joka osaa siivota tavallisten ihmisten koteja ja johon voisi luottaa niin paljon, että antaa avaimensa. Palkka oli hieman TESin yläpuolella. Saimme 3 hakemusta. Kyselimme työkkäristä eikö heillä olisi esim. pitkäaikaistyöttömissä sopivia ihmisiä. Työkkärin täti sanoi, että kyllä heillä on kortistossa vaikka ketä, muttei ketään sellaista jota he voisivat suositella tällaiseen työhön. Sanoi suoraan, että siihen on syynsä, miksi tietyt ihmiset ovat pitkään työttöminä...

Kesätöitä mun mielestä ei voi verrata tähän asiaan, koska on eri asia palkata aikuinen ihminen pidempään työsuhteeseen kuin nuori opiskelija kesäksi.

no työkkäristä mulle on ihan suoraan sanottu ettei työllistä muo ennenkuin mun liitonrahat loppuu! Oiskohan sekin yksi niistä syistä!

Good for you. Sinuna en huutelisi tuota kovinkaan suureen ääneen. Työkkäriltä toi nimittäin on laitonta...
 
Eli mikä se palkka sitten olis?
Minua ärsyttää tuo aina et sanotaan et TESsuin mukainen. Ei sano yhtään mitään et paljon se on.
Mä aina kysyn ku haastattelussa sanotaan et tessin mukainen palkka,et paljon se on rahana? Sit äijät kakistelee ja kaivelee vihkosia et niin olisko se toi vai toi.... käsittämätöntä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ei-niin-hauska-täti Moonika:
Onhan niitä ikäviäkin asiakkaita. Puhelinmyynnissäkin. Ja varmasti on siellä pankissakin missä hän on nyt töissä. Kaikilla asiakaspalvelualoilla on omat huonot asiakkaansa....

Totta kai, en ole sitä väittänytkään. Pisti vain silmään kun joku kehui että asiakkaat osaavat nykyään käyttäytyä, johon halusin sanoa oman eriävän mielipiteeni. Pankissa sentään ei lyödä luuria korvaan, vaikka linjat voivat muuten käydä kuumina.
 
Alkuperäinen kirjoittaja helminkäinen:
Alkuperäinen kirjoittaja Ei-niin-hauska-täti Moonika:
Alkuperäinen kirjoittaja mina:
Jos kerran kuka tahansa saa töitä silloin kun haluaa, niin miten voi kortistot olla täynnä ihmisiä? Pitäähän niiden hakea jokaista avointo paikkaa, johon oma koulutus riittää. Voisiko joku vastata tähän kysymykseen?

Ja toisekseen esim. kesäaikaan työpaikat todella on kiven alla, kun siivousfirmatkin saa opiskelijoilta kymmeniä hakemuksia kesätöihin..

Me haettiin työntekijää siivousrinkiin. Eli tarvittiin ihminen, joka osaa siivota tavallisten ihmisten koteja ja johon voisi luottaa niin paljon, että antaa avaimensa. Palkka oli hieman TESin yläpuolella. Saimme 3 hakemusta. Kyselimme työkkäristä eikö heillä olisi esim. pitkäaikaistyöttömissä sopivia ihmisiä. Työkkärin täti sanoi, että kyllä heillä on kortistossa vaikka ketä, muttei ketään sellaista jota he voisivat suositella tällaiseen työhön. Sanoi suoraan, että siihen on syynsä, miksi tietyt ihmiset ovat pitkään työttöminä...

Kesätöitä mun mielestä ei voi verrata tähän asiaan, koska on eri asia palkata aikuinen ihminen pidempään työsuhteeseen kuin nuori opiskelija kesäksi.

no työkkäristä mulle on ihan suoraan sanottu ettei työllistä muo ennenkuin mun liitonrahat loppuu! Oiskohan sekin yksi niistä syistä!

TÄH? :o
kyllä minulle soitettiin montakin työpaikka ehdotusta ja haastatteluun menoa vaikka liitonrahalla olin.
 
Kai mä saan sanoa et mitä ne sano mulle! Kelarahalaiset on etusijalla! Ja mut oisi työllistetty yhteenpaikkaan mutta työkkärille se ei sitten sopinut.
 
Alkuperäinen kirjoittaja MaalaisJuntti:
Alkuperäinen kirjoittaja Ei-niin-hauska-täti Moonika:
Alkuperäinen kirjoittaja mina:
Jos kerran kuka tahansa saa töitä silloin kun haluaa, niin miten voi kortistot olla täynnä ihmisiä? Pitäähän niiden hakea jokaista avointo paikkaa, johon oma koulutus riittää. Voisiko joku vastata tähän kysymykseen?

Ja toisekseen esim. kesäaikaan työpaikat todella on kiven alla, kun siivousfirmatkin saa opiskelijoilta kymmeniä hakemuksia kesätöihin..

Me haettiin työntekijää siivousrinkiin. Eli tarvittiin ihminen, joka osaa siivota tavallisten ihmisten koteja ja johon voisi luottaa niin paljon, että antaa avaimensa. Palkka oli hieman TESin yläpuolella. Saimme 3 hakemusta. Kyselimme työkkäristä eikö heillä olisi esim. pitkäaikaistyöttömissä sopivia ihmisiä. Työkkärin täti sanoi, että kyllä heillä on kortistossa vaikka ketä, muttei ketään sellaista jota he voisivat suositella tällaiseen työhön. Sanoi suoraan, että siihen on syynsä, miksi tietyt ihmiset ovat pitkään työttöminä...

Kesätöitä mun mielestä ei voi verrata tähän asiaan, koska on eri asia palkata aikuinen ihminen pidempään työsuhteeseen kuin nuori opiskelija kesäksi.

Eli mikä se palkka sitten olis?
Minua ärsyttää tuo aina et sanotaan et TESsuin mukainen. Ei sano yhtään mitään et paljon se on.
Mä aina kysyn ku haastattelussa sanotaan et tessin mukainen palkka,et paljon se on rahana? Sit äijät kakistelee ja kaivelee vihkosia et niin olisko se toi vai toi.... käsittämätöntä.

No se riippuu siitä mikä on koulutus ja kokemus alalta. :p

Meidän siivooja saa nyt 9,50 e / h plus matkakorvaukset.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Jätkä:
Mun mielestä on vähän hassua sanoa, ettei saa työtä. Mä olen aina saanut ja todellakin juuri niin, että marssin sinne työpaikalle "moi! olisko töitä?" tyyliin. B)

En oo sanonut etten saa töitä. Nyt en ole hakenut edes. On mietinnässä mitä sitä tahtois tehdä niinku noin ikkään!
 
Alkuperäinen kirjoittaja MaalaisJuntti:
Alkuperäinen kirjoittaja helminkäinen:
Alkuperäinen kirjoittaja Ei-niin-hauska-täti Moonika:
Alkuperäinen kirjoittaja mina:
Jos kerran kuka tahansa saa töitä silloin kun haluaa, niin miten voi kortistot olla täynnä ihmisiä? Pitäähän niiden hakea jokaista avointo paikkaa, johon oma koulutus riittää. Voisiko joku vastata tähän kysymykseen?

Ja toisekseen esim. kesäaikaan työpaikat todella on kiven alla, kun siivousfirmatkin saa opiskelijoilta kymmeniä hakemuksia kesätöihin..

Me haettiin työntekijää siivousrinkiin. Eli tarvittiin ihminen, joka osaa siivota tavallisten ihmisten koteja ja johon voisi luottaa niin paljon, että antaa avaimensa. Palkka oli hieman TESin yläpuolella. Saimme 3 hakemusta. Kyselimme työkkäristä eikö heillä olisi esim. pitkäaikaistyöttömissä sopivia ihmisiä. Työkkärin täti sanoi, että kyllä heillä on kortistossa vaikka ketä, muttei ketään sellaista jota he voisivat suositella tällaiseen työhön. Sanoi suoraan, että siihen on syynsä, miksi tietyt ihmiset ovat pitkään työttöminä...

Kesätöitä mun mielestä ei voi verrata tähän asiaan, koska on eri asia palkata aikuinen ihminen pidempään työsuhteeseen kuin nuori opiskelija kesäksi.

no työkkäristä mulle on ihan suoraan sanottu ettei työllistä muo ennenkuin mun liitonrahat loppuu! Oiskohan sekin yksi niistä syistä!

TÄH? :o
kyllä minulle soitettiin montakin työpaikka ehdotusta ja haastatteluun menoa vaikka liitonrahalla olin.

no eipä tälläpaikkakunnalta ole soitettu yhtäkään. 150 päivää on vielä jäljellä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja helminkäinen:
Kai mä saan sanoa et mitä ne sano mulle! Kelarahalaiset on etusijalla! Ja mut oisi työllistetty yhteenpaikkaan mutta työkkärille se ei sitten sopinut.

Sano pois, mutta sinuna en sitä huutelisi. Eri asia on, jos sulle ei löydy työpaikkaa, mutta vähän epäilen ettäkö sulle olisi sanottu ettei suo työllistetä ennenkuin liiton rahat loppuu... Sehän on lupaus siitä ettei sun tarvii mennä töihin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ei-niin-hauska-täti Moonika:
Alkuperäinen kirjoittaja MaalaisJuntti:
Alkuperäinen kirjoittaja Ei-niin-hauska-täti Moonika:

No se riippuu siitä mikä on koulutus ja kokemus alalta. :p

Meidän siivooja saa nyt 9,50 e / h plus matkakorvaukset.

Juup.Mut kun he kuulee sen kokemuksen ja koulutuksen niin voishan sen palkan sit sanoa rahana. Mut onneksi mä osaan aukaista suuni ;)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Jätkä:
Mun mielestä on vähän hassua sanoa, ettei saa työtä. Mä olen aina saanut ja todellakin juuri niin, että marssin sinne työpaikalle "moi! olisko töitä?" tyyliin. B)

No itseasiassa tuo on parhaita tapoja työllistyä! Paljon parempi kuin se, että lähettelee kotoa loppuun asti hiottua hakemusta ja cv:tä sähköpostilla viitentoista firmaan päivässä...
 
Yhteistyössä