Siis miksi 2v on hoidossa päiväkodissa ja äiti vauvan kanssa kotona?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ärsyttää
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Eiköhän jokaisella ole siihen syynsä.

Meidän esikoinen oli hoidossa kun odotin kakkosta. Olin sairaslomalla lähes koko sen ajan eli kun esikoinen oli hoidossa, nukuin, palstailin ;) :whistle: tai tein jotain muuta yhtä hyödyllistä. Esikoinen ei tykännyt olla hoidossa.

Näistä em. riveistä päätellen varmaan kaikki on sitä mieltä, ettei pojan olis hoidossa kuulunut olla. Joka tapauksessa tämä ratkaisu oli meille oikein ja siihen oli syynsä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Pellervo:
Meillä vanhemmat lapset on menneet hoitoon koska etäopiskelen kotoa käsin, samalla kun hoitelen vauvaa. Vauvan kanssa tämä vielä onnistuu, mutta isomman hääriessä mukana enää ei.
Lapset tosin vain puoli päivää hoidossa, haluan myös aikaa lasteni kanssa.

Joka tapauksessa, voi olla muitankin syitä. Kannattaa kysyä äidiltä itseltään?

Mutta sinähän opiskelet. Silloin tottakai lapset kannattaa viedä hoitoon. Tekeehän joku töitäkin kotoa käsin ja vie lapset hoitoon. Ei siihen pitäisi kellään olla nokan koputtamista.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Joanna:
Tästä aiheesta on aloitus ainakin kerran viikkoon!! Ei jaksa enään... jokainen varmasti tekee niin kuin ITSESTÄ parhaalta tuntuu!!!!!

Jokainen vanhempi tekee juuri niin kuin itsestä parhaalta tuntuu. Sitten kun se vielä menisi yksiin lapsen parhaan kanssa, niin tilanne olisi oikein hyvä...
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Pellervo:
Meillä vanhemmat lapset on menneet hoitoon koska etäopiskelen kotoa käsin, samalla kun hoitelen vauvaa. Vauvan kanssa tämä vielä onnistuu, mutta isomman hääriessä mukana enää ei.
Lapset tosin vain puoli päivää hoidossa, haluan myös aikaa lasteni kanssa.

Joka tapauksessa, voi olla muitankin syitä. Kannattaa kysyä äidiltä itseltään?

Mutta sinähän opiskelet. Silloin tottakai lapset kannattaa viedä hoitoon. Tekeehän joku töitäkin kotoa käsin ja vie lapset hoitoon. Ei siihen pitäisi kellään olla nokan koputtamista.

Sepä se, ulkopuoliselle saattaa vaan näyttää että vaan lusmuat sohvaperunana...minusta on ikävää että ihmisiä syytellään syyttä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ärsyttää:
Ei ole ainoa tapaus tässä päiväkodissa!!! Lapsi tuodaan samaan aikaan kun omat lapset, noin klo:8. Lapsi huutaa kuin syötävä edelleen, ollut hoidossa elokuun alusta asti. Äiti en halua jäädä ym. roikkuu jaloissa. Ihan pahaa tekee katsoa. Tyttö haetaan 16:00, pitkä päivä on.

Miksi näin, en käsitä? Hoitopaikkaa tarvitsevat TÖISSÄKÄYVÄT perheet, eivät äidit jotka eivät jaksa lapsiaan hoitaa. Sitä varten on kerhot sun muut. Itse otin esikoin pois hoidosta kun kuopus syntyi, ei olisi tullut mieleenkään jättää isompaa hoitoon. Vaikka raskasta olikin kahden pienen kanssa, mutta itseppähän me lapsia halusimme. Me ne myös hoidamme ja kasvatamme, ei hoitotädit. ETTÄ SAPETTAA TUO! Muutenkin pulaa hoitopaikoista...prkle!!

Tästähän käy ilmi, että sinunkin lapsi on ollut hoidossa vaikka olet ollut kotona! Eikös äitiysloma ala jo ennen kun lapsi syntyy! Että älä kuule kjäy yhtään aukomaan siinä!
 
jos aikoo olla kotona vaan sen vanhempainloman ajan niin silloin mun mielestä on ok jos esikoinen jää hoitoon puolipäiväiseksi tai sillee että jotain 10pvää kuussa, muuten en oikein ymmärrä miksi terve lapsi vietäis hoitoon ja äiti ois vauvan kanssa kotona...
 
Olen tehnyt ihan sasmanlailla kun itselläni ei riittänyt virikkeitä pojalle vaan se oleminen oli jatkuvaa kiukkua ja raivoa.. kun pääsee ikäistensä seuraan niin rauhoittuu.. :D Oli pakko pitää kiinni hoitopaikasta jonka oli kerran saanut.. nyt onnellisesti molemmat mukulat samalla pph:lla :snotty:
 
Monet perustelee sitä sillä, että lapsella olisi kavereita. Enkä kyllä yhtään ihmettelekäään. Nytkin, kun päivällä tulin tuon leikkipuiston ohi, siellä ei ollut ketään. Eikä ollut lapsia kerrostalojen pihoillakaan. Ajat ovat muuttuneet siitä, kun mun lapseni oli pieniä. Silloin ei lapsen tarvinnut mennä päiväkotiin saadakseen ikäistään seuraa vaan riitti, kun meni pihalle tai leikkipuistoon.
 
Meillä vanhin poika aloitti tarhassa elokuun alussa 3 pvänä/vko ja täytti juuri 4v. On koko pvän(n.7.45-15.00),enkä minä pidä sitä pahana.Hän saa virikkeitä mitä kotona en pysty antamaan kun hoidan kotona lisäksi 2v7kk ja 6.5kk poikia ja innoissaan kertoo tarha päivän jälkeen mitä ovat tehneet.Lauleskelee uusia oppimiaan lauluja kotona ja opettaa meille leikkejä mitä on oppinut. On kuiteskin loppu viikon eli 4 päivää kotona. Jokaisella lapsella on oikeus päivähoitopaikkaan.Itse en alle 3v lasta tarhaan veisi jos kotona olen,eikä meilä syynä ollut etten jaksa hoitaa 3 lastani kotona vaan ihan lapsemme takia,että saa elämäänsä muutakin virikettä ja oppii uusia asioita. Kyllä meillä kotonakin piirrellään jne leikitään,mutta ei kuitenkaan yhtä kehittäviä juttuja mitä tarhassa.Ja oma aikani on rajallinen kun huomiota pitää jakaa kahdelle muullekkin.
Hyvällä omallatunnolla vien lapseni edelleen tarhaan..sama se mulle kuka narisee jos jonkun työssäkäyvän lapselle ei ole paikkaa. Jokaisen työssäkäyvänkin lapselle on kuiteskin velvollisuus saada paikka joten en mä koe vieväni jonkun lapsen paikkaa.
 
Olen edelleen sitämieltä että isompaa lasta ei saisi laittaa/ottaa päivähoitoon äidin ollessa vauvan kanssa kotona, paitsi jos äidillä tai lapsella on LÄÄKÄRIN TOTEAMA syy siihen että lapsi on hoidossa!!!
 
Turhaa valitusta. Päiväkotipaikat ovat tiukassa saada, ja niitä annetaan "kotiäideillekin" (jotka opiskelevat, tekevät töitä tms.) ihan yhtä nihkeästi kuin muillekin. Terveydellisistä syistä lapsi voi mennä jonon ohi, vaikka onkin hoidossa vain muutaman päivän. Meilläkin isompi on hoidossa 14pv/kk ja kuluihin kun lisään menetetyn kelakorvauksen, niin hinta on 230e/kk eli sama kuin kaksi työssä käyvää maksaa kokopäivähoidosta viideltä päivältä viikossa, vaikka meillä on vain yhdet keskitulot ja lapsi vain puolet kuukaudesta hoidossa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita:
Monet perustelee sitä sillä, että lapsella olisi kavereita. Enkä kyllä yhtään ihmettelekäään. Nytkin, kun päivällä tulin tuon leikkipuiston ohi, siellä ei ollut ketään.

Mä oon kyllä ihmetelly tuota kanssa. Mä kävin kesällä lähes joka päivä tossa viereisessä puistossa ja tosi harvoin siel oli ketään. Me viel asutaan alueella jossa paljon lapsia, mut missä hiivatissa ne kaikki on? Ei kai ny kaikki voi olla kesällä ja viikonloppusin mökillä tms?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ninniliina:
Mä oon kyllä ihmetelly tuota kanssa. Mä kävin kesällä lähes joka päivä tossa viereisessä puistossa ja tosi harvoin siel oli ketään. Me viel asutaan alueella jossa paljon lapsia, mut missä hiivatissa ne kaikki on? Ei kai ny kaikki voi olla kesällä ja viikonloppusin mökillä tms?
Ne lapset on päiväkodeissa.

 
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita:
Alkuperäinen kirjoittaja Ninniliina:
Mä oon kyllä ihmetelly tuota kanssa. Mä kävin kesällä lähes joka päivä tossa viereisessä puistossa ja tosi harvoin siel oli ketään. Me viel asutaan alueella jossa paljon lapsia, mut missä hiivatissa ne kaikki on? Ei kai ny kaikki voi olla kesällä ja viikonloppusin mökillä tms?
Ne lapset on päiväkodeissa.

kesällä ja viikonloppuisin? :o
 
Kylläpä tästäkin aiheesta aina vain jaksetaan kinastella. Jos kerran Suomessa on subjektiivinen päivähoito-oikeus, niin jokaisella on oikeus sitä hyödyntää, oli syy mikä tahansa.
 
Koko ketjua en jaksanut lukea, mutta vastaan.

Minäkään en tajua miksi pitää olla 5 pv viikossa ja koko päivän. Toki on ymmärrettävää jos esim. lapsen puheen kehityksen taki on lääkäri ohjannut "kuntoutukseen" päiväkotiin jotta oppisi puhumaan.

Meidän nuorin lapsi on nyt 2 pv/ vk hoidossa kun olemme miehen kanssa töissä, isommat jo koululaisia. Jos ja kun saan vauvan vuoden vaihteessa lapsi jää päiväkotiin mikäli viihtyy siellä edelleen. Nykyisin jää hyvillä mielin eikä itkeskele. Kun menen hakemaan niin ei olis edes lähdössä kotiin. Lapsi 2,5 v eikä puhu paljoa ja on kaikesta (leluistaan, äidistä jne) on todella mustasukkainen joten tekee hyvää käydä muualla leikkimässä parina päivänä viikossa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Kylläpä tästäkin aiheesta aina vain jaksetaan kinastella. Jos kerran Suomessa on subjektiivinen päivähoito-oikeus, niin jokaisella on oikeus sitä hyödyntää, oli syy mikä tahansa.
Tästä olen aivan samaa mieltä. Jos vanhemmat katsovat, että lapselle on parempi olla isossa ryhmässä päiväkodissa kuin kotona äidin tai isän kanssa, silloin on varmasti ihan oikein, että se lapsi sinne päiväkotiin laitetaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Kylläpä tästäkin aiheesta aina vain jaksetaan kinastella. Jos kerran Suomessa on subjektiivinen päivähoito-oikeus, niin jokaisella on oikeus sitä hyödyntää, oli syy mikä tahansa.

Niinpä. Ketä kiinnostaa kytätä toisten tekemisiä. Niin kauan kuin laki on tämä, ei kellään ole urputtamista. Ei kannattaisi omaa päätään vaivata sillä, että kunnan vastuulla on järjestää hoitopaikka sitä haluaville.

Kukaan ei myöskään tiedä toisen taustoja ihan tarkkaan, mistä syystä pitää hoitopaikan. Esim mun kohdalla kukaan hoitajista tai muista päiväkotilasten vanhemmista ei tiennyt, että tein myös töitä äitiysloman aikana. Jos siis joku on kauheasti vaivautunut vaivaamaan päätään meidän elämällämme. No, se on heidän oma ajanhukkansa jos jotakuta on asia vaivannut.

Ja oli syy mikä oli, se ei ole kenenkään muu asia. Osa-aikahoito on kuitenkin pieni hinta isompien ongelmien kasaantumisesta, jos sen pitää vaikka oman jaksamisen ylläpitämiseksi.
 
Meillä jäi 3,5-v esikoinen hoitoon 12pv/kk kun vauva syntyi. Niinä päivinä kun on kotona mennään vauvan tahdissa ja hänellä tuntuu olevan todella tylsää. Leikkipuistossa kyllä käydään mutta ei siellä ole hänelle ikäistään seuraa eikä äiti oikein ole aina niin kivaa leikkiseuraa. Täällä tuntuu olevan enemminkin sääntö kuin poikkeus pitää isommat lapset tarhassa kun vauva syntyy. Kun viel olin töissä ja poika pienten ryhmässä oli siellä yli puolilla lapsista äidit kotona. Meillekkin neuvolasta neuvottiin pitämään poika tarhassa edes osa-aikaisena.
 
Mula oli aikoinaan vammainen esikoinen kotona, kun jäin kuopukssta äitiyslomalle. Toimintaterapeutti kävi niinä vuosina täällä meillä kotona, aiemmin oli käynyt päiväkodissa. Toimintaterapeutti sanoi, että kyllä huomasi eron, kun likka jäi kotiin. Kehitystä alkoi tapahtua taas ripeään tahtiin. Ihan hyvä päiväkoti tytöllä oli, mutta lapsia paljon ja hoitajia vähän. Sen sijaan, että lapsi olisi siellä saanut harjaannuttaa toimintaterapeutin opettamia taitoja, hoitajat tekivät asiat lapsen puolesta. Mikä oli kyllä ihan ymmärrettävääkin, koska ei siellä ollut aikaa jäädä odottelemaan yhtä lasta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vicy:
Olen edelleen sitämieltä että isompaa lasta ei saisi laittaa/ottaa päivähoitoon äidin ollessa vauvan kanssa kotona, paitsi jos äidillä tai lapsella on LÄÄKÄRIN TOTEAMA syy siihen että lapsi on hoidossa!!!
Samaa mieltä, varsinkaan jos kyse on alle kolmivuotiaasta. Saati 2 vuotiaasta...

Mutta tiedän kyllä muutaman sellaisenkin tapauksen, että lapsi on n. 2v ja käy hoidossa 3-5 pvä viikossa 8h kerrallaan äidin ollessa kotona.
Kun äiti ei saa siivottua saati ruokaa laitettua jos lapsi on kotona, eikä oo silloin yhtään omaa aikaa :o :headwall: Ja tuo oman ajan puutehan on myös ihan hirveetä! Aatelkaa yksi lapsi jonka kans sun ois kotona oltava etkä sais edes 8h omaa aikaa päivässä... kuinka sellasta kukaan äiti kestäs saati jaksais? ;) :kieh: :headwall:

 

Yhteistyössä