Setis-ketju

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
Jos perut puheesi ja osoitat jotenkin meille ettet ole palstan hupisedän pauloissa
En ole kenenkään pauloissa tai peru puheita, mutta tiedostan, että osalla on ristiriitoja Setiksen kanssa ja toivon todella, että nämä ristiriidat saadaan selvitettyä. Itse en erityisemmin välitä Alepasta, jonka hampaissa olen aika usein, mutta enpä enempää vaivaa päätäni asialla.
 
  • Tykkää
Reactions: setis
vierailija

Eihän tämä palsta olekaan mikään kirjoittajien tykkäämispaikka.
Kyllä persujen pitää sietää rökitystä. Timo Soini otti kantaa Hakkaraisen savustukseen. Tyhmässä porukassa käsityskyky hämärtyy eikä perskatti enää tajua olevansa naurettavuuden huippu.
Jos alepassa asiointi on tuskastuttavaa, asioi muiden ketjujen ruokakaupoissa.
Alepa teki viisaasti, kun suojasi henkilökuntansa turvalaseilla. Setis, Palstapesu ja monen muun sättimiset kilpistyvät nykyään läpinäkyvään speksiin.
 
  • Haha

👍🤣

Mainio vastaus!
 
Mitä paskaa mä luin?! .."toivon todella että nämä ristiriidat saadaan selvitettyä.."..lässyn lässyn. Täällä ollaan keskustelemassa. Kyllä kaverisuhteet hankitaan muualta. Ja sielläkin yleensä siedetään erimielisyyttä. Ei täälläkään tarvitse kirjoittelijoista tykätä, olla samanmielinen, mutta on hyvä ymmärtää että on erilaisia ihmisiä, jotka ajattelevat asioista, ihmisistäkin, eri tavalla. Jotkut random "keskustelupalstaristiriidat" 🙄 nyt kannattaa lähtökohtaisesti laittaa jo sellaiseen kategoriaan, että evvk. Parempi keskittyä irl- tilanteisiin, jos sellaisia on.
 
  • Tykkää
Reactions: Algoma
vierailija
Mitä paskaa mä luin?! .."toivon todella että nämä ristiriidat saadaan selvitettyä.."..lässyn lässyn. Täällä ollaan keskustelemassa. Kyllä kaverisuhteet hankitaan muualta. Ja sielläkin yleensä siedetään erimielisyyttä. Ei täälläkään tarvitse kirjoittelijoista tykätä, olla samanmielinen, mutta on hyvä ymmärtää että on erilaisia ihmisiä, jotka ajattelevat asioista, ihmisistäkin, eri tavalla. Jotkut random "keskustelupalstaristiriidat" nyt kannattaa lähtökohtaisesti laittaa jo sellaiseen kategoriaan, että evvk. Parempi keskittyä irl- tilanteisiin, jos sellaisia on.
Joo ihmettelin myös, mitkä ihmeen ristiriidat.
 
Eihän tämä palsta olekaan mikään kirjoittajien tykkäämispaikka.
Kyllä persujen pitää sietää rökitystä. Timo Soini otti kantaa Hakkaraisen savustukseen. Tyhmässä porukassa käsityskyky hämärtyy eikä perskatti enää tajua olevansa naurettavuuden huippu.
Jos alepassa asiointi on tuskastuttavaa, asioi muiden ketjujen ruokakaupoissa.
Alepa teki viisaasti, kun suojasi henkilökuntansa turvalaseilla. Setis, Palstapesu ja monen muun sättimiset kilpistyvät nykyään läpinäkyvään speksiin.
Kirjoittajista saa tykätä tai olla tykkäämättä, poliittisella kannalla ei ole mitään tekemistä tämän asian kanssa. Paitsi tietysti sinulla, joka ei ideologialtaan kykene järkevään keskusteluun. Vihervasemmisto on koko meppikauden haukkunut Hakkaraista ja Huhtasaarta, joten eikö se ole hyvä, että nyt heitä ei enää voi valita EU-parlamenttiin? Jaksaa kyllä naurattaa tämä jatkuva logiikan puute.
Alepa-kaupoissa ei ole mitään ongelmaa, sen sijaan sinussa niitä riittää hypermarketin verran. Pleksit oli laitettu Malmin Alepaan, jokainen voi miettiä, mistä syystä.
 
  • Tykkää
Reactions: setis
Mitä paskaa mä luin?! .."toivon todella että nämä ristiriidat saadaan selvitettyä.."..lässyn lässyn. Täällä ollaan keskustelemassa. Kyllä kaverisuhteet hankitaan muualta. Ja sielläkin yleensä siedetään erimielisyyttä. Ei täälläkään tarvitse kirjoittelijoista tykätä, olla samanmielinen, mutta on hyvä ymmärtää että on erilaisia ihmisiä, jotka ajattelevat asioista, ihmisistäkin, eri tavalla. Jotkut random "keskustelupalstaristiriidat" nyt kannattaa lähtökohtaisesti laittaa jo sellaiseen kategoriaan, että evvk. Parempi keskittyä irl- tilanteisiin, jos sellaisia on.
Jos sinä et saa kavereita täältä, niin eihän se muiden vika ole. Turha sinun on minulle kiukutella ristiriidoista, en ole kenenkään vakkarikirjoittajan kanssa riidoissa, lähinnä rekisteröitymättömät jaksavat räksyttää. Ja jaksakoot, jos ei parempaa tekemistä löydy.
 
vierailija
Kirjoittajista saa tykätä tai olla tykkäämättä, poliittisella kannalla ei ole mitään tekemistä tämän asian kanssa. Paitsi tietysti sinulla, joka ei ideologialtaan kykene järkevään keskusteluun. Vihervasemmisto on koko meppikauden haukkunut Hakkaraista ja Huhtasaarta, joten eikö se ole hyvä, että nyt heitä ei enää voi valita EU-parlamenttiin? Jaksaa kyllä naurattaa tämä jatkuva logiikan puute.
Alepa-kaupoissa ei ole mitään ongelmaa, sen sijaan sinussa niitä riittää hypermarketin verran. Pleksit oli laitettu Malmin Alepaan, jokainen voi miettiä, mistä syystä.
Niin persuthan ne eivät hauku ketään..
 
vierailija
Joo ihmettelin myös, mitkä ihmeen ristiriidat.
On todella erikoinen lähestymistapa. Ja miksi ihmeessä pitäisi jotenkin erikseen mitään selvitellä, mielipide-eroja? Aina löytyy ihmisiä, joista ei tykkää. No voi voi.
Jos sinä et saa kavereita täältä, niin eihän se muiden vika ole. Turha sinun on minulle kiukutella ristiriidoista, en ole kenenkään vakkarikirjoittajan kanssa riidoissa, lähinnä rekisteröitymättömät jaksavat räksyttää. Ja jaksakoot, jos ei parempaa tekemistä löydy.
Itse vedit jotkut ristiriidat mukaan. Ihmettelin lähinnä melko erikoista kuvaustasi. Ja miksi ihmeessä täällä nyt kukaan olisi riidoissa kenenkään kanssa? Täysin tuntemattomien kirjoittelijoiden? Silloin kannattaa poistua jos tuntemattomat hiihtävät ihon alle. Ja sori vaan, kyllä te rekisteröidytkin räksytätte, joten turhaan olet teitä poissulkemassa tuostakin jutusta.
 
Kuka täällä on kavereita oikeasti hankkimassa? Eikö ole omaa elämää?
 
vierailija
On todella erikoinen lähestymistapa. Ja miksi ihmeessä pitäisi jotenkin erikseen mitään selvitellä, mielipide-eroja? Aina löytyy ihmisiä, joista ei tykkää. No voi voi.

Itse vedit jotkut ristiriidat mukaan. Ihmettelin lähinnä melko erikoista kuvaustasi. Ja miksi ihmeessä täällä nyt kukaan olisi riidoissa kenenkään kanssa? Täysin tuntemattomien kirjoittelijoiden? Silloin kannattaa poistua jos tuntemattomat hiihtävät ihon alle. Ja sori vaan, kyllä te rekisteröidytkin räksytätte, joten turhaan olet teitä poissulkemassa tuostakin jutusta.
Asiaa!
 
No en ala asiaa sinulle sen enempää avaamaan.
 
Yhteistyössä