M
millipilli
Vieras
Pojan kanssa lähdettiin aamulla mun vanhemmille ja ihan vähän kotoa lähdön jälkeen auto lähti liukkaalla käsistä. Vauhtia alle 60, pyörähdettiin vastaantulijoiden kaistan yli ojaan... onneksi ei törmätty mihinkään eikä keneenkään. Hitosti säikähdin kun tajusin että nyt mennään. Kummallekaan ei käynyt mitään, piti vaan odottaa apuvoimia että päästiin pois autosta kun oltiin siellä ojassa niin, että ovi piti avata ikäänkuin ylöspäin (rinne kun oli) enkä jaksanut sitä pitää auki. Mies tuli onneksi heti kun soitin ja poliisit ehti paikalle vähän ennen miestä.
Poika ei onneksi ehtinyt paljon tajuta, säikähti varmaan eniten sitä kun äiti alkoi kiljua
kyllä sydän hakkas tuhatta ja sataa ja itku pääs kun päästiin miehen auton kyytiin. Oli sellainen kohta että tie kääntyy loivasti ja ilmeisesti jotenkin autoa suoristaessa läks alta. Miehellä oli kuulemma aamulla ihan samassa kohdassa vähän lähtenyt myös :/ lopputalven ajelenkin sitten varmaan jotain kolmeekymppiä tien tukkona
Me ollaan kunnossa ja ilmeisesti autokin on kunnossa kunhan se vielä saadaan ylös.
Poika ei onneksi ehtinyt paljon tajuta, säikähti varmaan eniten sitä kun äiti alkoi kiljua
Me ollaan kunnossa ja ilmeisesti autokin on kunnossa kunhan se vielä saadaan ylös.