Sekundäärilapsettomat

Tuohon EllaEliaksen kysymykseen vastaisin, että kaipaan todellakin sitä raskausaikaa- nautin raskaudestani viimeksikin todella paljon. Otin ajasta kaiken irti! Mutta miten se nyt sitten lipsahtikaan, että raskaus- ja vauva-aika meni niin nopeasti ohi, että tuntuu monen asian menneen ihan sivun . . . En tiedä, ymmärrättekö mitä tarkoitan. Etää on elänyt täysillä vauva-ajan, mutta siltikin vielä jotain jäi kokematta -olo... hmm... :/

Mä kuumeilen tästä asiasta niin, että tuntuu että kaikkien raskaana olevien näkeminen alkaa itkettää ja ahdistaa. Pitäisi käydä yksissä laps´saunoissakin, vaan ei oikein huvittaisi kun ei tiedä miten jaksaa pitää itsensä koossa. Toisen onni ei ole minulta pois, mutta silti se tuntuu vaikealta.
Pari viikkoa sitten meni yöunet ja itketti, kun paras kaveri ilmoitti neljännestä raskaudestaan "ei me sitä oltu suunniteltu, tuli niin yllärinä kuin vain voi" -kommentti tuntui todella kornilta. Ai ettei tarvinnut edes suunnitella??? :headwall:
... Täytynee todeta oman 2½ vuotiaani lempparilaulun sanoin: "Ei pieni sydän voi ymmärtää" !?!?
 
hei taasen,pitkästä aikaa.
Tovi vierähtänyt,on ollut lomareissua ja pojun synttäribileitä,ei ole koneelle kerinnyt.
Onko teillä muilla ollut ongelmia tämän sivuston kanssa?
Itse en ole saanut lähetettyä viestejä,välttämättä ei ole saanut koko sivustoa auki.

Nyt on taas odottavan aika pitkää...viime viikolla oli niin kipeä ovis että kävelykin sattui ja mittari näytti kunnon siniset viivat...ja ensi viikolla sitten taas saa odotella kivikautisia..
Olin kyllä sen verran rohkea että ostin reissusta viime viikolla kaksi pienen pientä bodyä..ne oli niin söpöjä :) ,mutta sanoin kyllä siskolle että kattellaan kumpi ehtii niitä käyttämään,annan vaikka lahjaksi.

Tikru-72
ymmärrän sun fiilikset täysin,meillä kanssa tässä lähipiirissä on laskettu aika ihan pian,ja itsellä tulee välillä niin suuri harmitus päälle ettei halua olla tekemisissä,kun se on sitä "hössötystä".Eihän se tosiaan ole muiden vika,jos itsellä ei tärppää,mutta saa sitä olla oikeus harmitukseen.
 
Hei!

Voisinkohan minäkin ilmoittautua tänne? :wave:

Yksi 'tuttukin' oli täällä eli Danjuska, säkin olet ollut tuolla keskenmenon jälkeen kuumeilevissa eikä näköjään teilläkään ole keskenmenon jälkeen tärpännyt ja aika samanlaisissa fiiliksissä taidetaan olla.

Mulla on tällä hetkellä valtava ahdistus päällä siitä, ettemme ehkä koskaa saa toista lasta enkä saa enää koskaa olla raskaana. Minulla todettiin tasan vuosi sitten np-ultrassa tuulimunaraskaus, ja tuntuu, ettei kroppani ole vieläkään palautunut siitä. Kierrot on mitä on ja limakalvo on tosi ohut.

Esikoisemme ja siis toistaiseksi ainakin ainokaisemme on 3,5- vuotias ja hän sai alkunsa tokasta kierrosta ja se surkea tuulimuna ekasta kierrosta, joten nyt on tosi vaikea ymmärtää mistä on kyse tällä kertaa.

Täällä on moni jo pidempään toista lasta toivonut ja jollain oli useampi keskenmeno, joten pahoittelen kovasti mikäli valitusviestini pahoittaa jonkun mielen :ashamed: . Tuntui vaan niin lohdulliselta lukea, etten ole ainoa joka ihmettelee mitä tehdä joka paikasta pullisteleville vauvantavaroille.

Ja nuo tuttujen raskaudet... Hyvä työkaverini on raskaana ja nyt loman aikana hänen vauvamahansa on taatusti tullut esiin ja toivoin niin, niin kovasti, että olisin saanut itsekin kertoa hälle iloiset uutiset loman jälkeen. En ole varma miten jaksan/pystyn innostumaan hänen vauvajutuistaan.

Aurinkoisia ajatuksia kaikille!
 
Moikka!

Löysinpäs kohtalontovereita, joilla ei ole otsa rotkonsyvyisiää rypyillä... =)
Meillä poika 3/04 luomuna kaikesta ennakkovaroittelusta huolimatta ja kakkosen puuhastelua pian pari vuotta takana. Viime keväästä hoidoissa, pari tuloksetonta inssiä takana, enintään kaks edessä.

On tässä itsekin tullut mietittyä, toteutuuko haave toisesta lapsesta koskaan. Hetkittäin tuntuu, että tää tilanne on ihan jees, alkaa elämä helpottaa jo ton pikkulapsiajan jälkeen, mut kuitenkin... Ekan kanssa vauva-aika oli ihan sumua enkä muista siitä juuri mitään. Ihan kuin ei olis vauvaa koskaan ollutkaan...
Viime syksynä houkuttelin parhaan likkakaverini mukaan pikkukakkosen hankintaan (meillä esikoiset saman ikäisiä) ja niinhän siinä kävi, että heillä LA kuukauden päästä. :snotty:
Kurja olo, kun en kykene olemaan onnellinen heidän puolesta...

Tähän lapsettomuus-tilanteeseen ei meidän kohdalla ole löytynyt mitään primaaria syytä. Nyt aletaan kyllä epäillä, että josko tuo vanha vaiva (jota 9 vuotta hoidettiin, josko joskus haluaisin lapsen) on taas tullut sotkemaan kaiken. Siihen samaan ruljanssiin en tod halua enää ikinä... Sieltä löytyis kuitenkin syy, miksi mitää ei tapahdu. Hedelmöittyminen kyllä menis ohan ok, mut limakalvot ei anna kiinnittyä. En tiesä ilmiön oikeaa nimeä, ja lapsettomuuslääkäri sanoi, että jos se on syy, niin sitä ei sit tiedä kuin IVF- hoidoissa. Jatketaanko tätä sinne asti, pitäis alkaa jo funtsia... :/

 
Hei kaikille Juuri miehelleni sanoin, ettei mulle löydy enää paikkaa mistään pinosta, vaikka olis kova tarve jossakin purkaa tuntojaan. Sopisinko tänne?

Tässä meidän tarina lyhyesti. Esikoinen sai alkunsa kolmannesta kierrosta luomuna, vaikka lääkäri oli sitä ennen todennut, etten voi koskaan tulla raskaaksi (liian pitkä kierto). Esikoinen tulee nyt syksyllä 8v. (poika 9/00). Toista lasta ei sitten kuulunutkaan, vaikka tikutin ovista ja tuntui että tuhlasin omaisuuden niihin tikkuihin (no halpojahan olivat lapsettomuushoitoihin nähden). Puolenvuoden yrityksen jälkeen sain clomit ja niillä tärppäs toisella kierrolla (poika 7/03). Kolmatta toivoessa vain ajattelin, että haen clomit ja tulen raskaaksi. Kuinkas sitten kävikään. Ei raskautta. Clomiannos tuplattiin. Yks raskaus, joka päättyi kotona km:eek:n rv 6+0. Sit clomikiertojen välinen luomuraskaus, josta ehdin varhaisultrassa nähdä sykkeenkin. Rv 10 alkoi vuoto ja vauvan todettiin kuolleen. Lääkkeellinen tyhjennys.

Sit lapsettomuusklinikalle. Mies ok. Mullakin hormonitverikokeet ok, mut epäilystä munasolujen heikkoudesta määrän ja laadun suhteen. Välivuotoja jne. IVF tehtiin viime lokakuussa. Raskaus alkoikin, mutta aloin vuotaa jo rv 5. Vauva kuitenkin koko ajan kasvoi, vaikka vuoto oli todella runsasta. Rv 13 (kun piti jo olla pienempi km-riski) sain km:n. Lisäksi lääketyhjennys ja lopulta myös kaavinta. Huhtikuussa 2008 epäonnistunut PAS (ei edes pos. tulosta raskaustestistä). Toukokuussa yllätysluomuraskaus, josta jälleen ehdin nähdä sydämen sykkeen varhaisultrassa. Ja jälleen rv 10, vähäistä vuotoa, kuollut vauva ja lääkkeellinen tyhjennys.

Takana siis kaksi lasta, neljä km:a,joista yks clomi, 2 luomua, yks IVF ja lisäks se yks epäonnistunut PAS. Pakkasessa on vielä 4 alkiota ja lääkäri suositteli jatkamista. Piti mahdollisuuksia edelleen hyvänä. Mut miks saan aina km:n?

Anteeksi pitkä selostus. Oon vaan niin surullinen ja väsynyt tähän kaikkeen. Vauvatoive vaan kasvaa joka päivä. Se on niin SUURI! Mullakin rinnalla kulkenut ystävä ilmoitti sen IVF-km:n aikaan, et alkavat yrittää neljättä ja sit tietty tärppäs heti... Kahteen naapuriin syntyi just neljännet. Aina kun ne on tullu raskaaks, oon mäki tullu. Sillä erolla vaan, et ne on saanu ihanan nyytin syliinsä ja mä tyhjän sylin.

Syyslokakuussa ilmeisesti seuraava PAS. Saako kysyä: mistä ihmeestä te saatte kerta toisensa jälkeen rahat hoitoihin? Siitäkin vähitellen tulossa ongelma. En kuitenkaan haluais vielä luovuttaa, vaikka iän puolesta pian pakko (syksyllä 34v.).
 
Joku kyseli niistä hoidoista. Mulla oli pistoshoidoissa (IVF) käytössä kynä (tosin lisäksi niitä "ilmakuplapistoksiakin") ja se oli kätevä. Aluksi kynnys pistää itseä meinas olla ylittämättömän korkealla. Kun tajusin, ettei piikkiä tarvitse "iskeä" ihoon, se sujuikin hyvin. Neula vaan on niin "ohut" ja ennen kaikkea terävä, että upposi helposti ihoon. Toisesta aineesta sain allergisen reaktion ja se sit vaihdettiin. Olihan se vatsa pistoshoidon jälkeen kirjava muutamasta mustelmasta, mutta selvisin. Hormonitkaan ei pahasti heitelly.

Itselläni on melkoisen korkea kipukynnys. Kysyin keräystoimenpiteessä, et onko rauhoittavaa pakko antaa, mut sanoivat, etten muuten kestäis sitä. Hoitaja lupas laittaa vaan puoliannosta. Kipulääkkeen sain lisäksi. Itse en pitänyt toimenpidettä ollenkaan pahana, muniksia kerättiin n. 14kpl. Muutaman kerran tuntui lievää menkkakipumaista kipua. Mutta kivuntunne on yksilöllistä.

Sekundana olo on surkeaa, kun ei ole oikeutettu kärsimään lapsettomuudesta eikä oikeastaan edes oikeutettu puhumaankaan koko aiheesta. Näin monen km:n jälkeen "suuri yleisö" on sitä mieltä, ettei oo mitään järkeä jatkaa ja onhan sulla jo kaksi lasta. Tiedän sen ja oon heistä ikionnellinen. Eräs ystäväni ymmärsi tilanteeni ja puki sen sanoiksi oikein: "Se vaan on niin, että jos on sydämelleen saanut ison perheen, niin siihen ei auta mikään muu kuin se iso perhe."
 
"Se vaan on niin, että jos on sydämelleen saanut ison perheen, niin siihen ei auta mikään muu kuin se iso perhe."

Tuomenmarja- tuo oli hienosti sanottu!
Paras ystäväni odottaa neljättä ja minä tuskailen kaipauksessani saada toista lasta...
Joskus tuntuu, että tää on niin väärin. Miksi meille ei suoda lapsia kuin tilauksesta? Miksi juuri minun pitää olla se, jonka pitää käydä läpi tämä kaikki?
 
Tikru Jaan kanssasi nuo ajatukset, todellakin. Kuten kerroin, niin hyvä ystäväni odottaa myös neljättä. On vaikea teeskennellä iloitsevani hänen rinnallaan... Etenkin kun hänellä ei ole kokemusta hoidoista ja lapsettomuudesta. Monesti tulee sellainen olo, että ihmiset ajattelevat, että eivätkö nuo ole lukeneet biologian läksyjä?! Tuntuu niin pahalta :'(
 
Tuttuja ajatuksia Tikru-72.. Tuomenmarja, kovia oot joutunu jo kokemaan :hug: semmoset joilla ei tälläsestä omakohtasta kokemusta oo ja kaikki itellä menny ihan putkeen, ei tätä voi ymmärtää ja varmaan helppo todeta että 'mikset luovuta ja anna jo olla..' :(
Jokaisella on oikeus ainakin yrittää saada täyteen sitä itselle mieluista lapsilukua!! Vaikka tuntuu omalla kohdalla kyllä, että tuskin se suurperhehaave nyt enää mitenkään onnistuu. Alunperin oon toivonu ainakin viittä.. ja nyt jo toinenkin menee näin vaikeeks.. :ashamed:

Hoidot on alkamassa enskuussa, niitä odotellessa ja luomuillessa menee tää kuu :) saa nähdä alotetaanko inseminaatio vai laittaako ensin laparoskopiaan. Riippuu kai endometrioomasta. Tosin en tiedä sitten, oisko jokatapauksessa järkevämpää leikata se ensin pois häirittemästä?

Oisko tää nyt se lopullinen nimimerkki.. :D on menny nää ekat kuut täällä vähän säädellessä, ja aina tullu jotain miks halunnu vaihtaa, mutta siis edeltävä väliaikanen nm oli toi -risukasaa- :wave:
 
Tänne pinoon nyt ilmoittaudun; ite ole pian 35v. Ainokainen on 12v.poika ja nyt uudessa liitossa. Yritystä takana nyt 4v, hoitoja: clomit, ivf ja icsi. Viisi siirtoa eikä yhden yhtään plussaa, ei luomuna eikä hoidoilla. Miehellä niitä jälkeläisiä ed. liitosta on siunaantunut nelisen kappaletta :whistle: ETTÄ toivoa on mutta sitä yhteistä ei näytä tulevan sitten millään :kieh:
Nyt odotellaan aikaa polille ja katotaan aletaanko vielä kolmanteen hoitoon. Vielä en ole ihan varma kun aiemmat on ottanut niin koville sekä henkisesti että fyysisesti...
 
Tsempit uuteen yritykseen lähtijöille/sitä pohtiville! Kyllä oon monesti miettinyt, että olishan tuo asia paljon helpompi ja halvempi hoitaa kotoa käsin...mutta kun ei niin ei, siis onnistu. Sit kun tarvii lääketieteellistä apua, niin joutuu ottamaan myös sieltä puolelta vastaan kommentit, että onhan sulla jo kaksi lasta ja oiskohan jo aika miettiä tän lopettamista. Ei kukaan (lääkäri) kommentoi noin sellasille, jotka ampasee vällyjen väliin ja päättää "tehdä" vaikkapa kuudennen lapsen. Toki tiedän olevani hyvin etuoikeutetussa asemassa sellaiseen nähden, jolla ei ole yhtäkään...

Mulla ainakin tää asia "hallinnu" elämää jo monta vuotta, joskus enemmän, joskus vähemmän. Tätä kolmosta on odotettu kesästä 2005 lähtien. Vauvamasuja kävelee vastaan joka suunnasta. Kunpa osaisi suhtautua niihin neutraalisti.
 
En olekaan tajunnut että tämä on näin suuri ongelma. Itse olen havahtunut tilanteeseen tosissaan vasta nyt. Näiden nettikeskustelujan perusteella onnistumisia on pelottavan vähän... vai johtuisiko sitten siitä etteivät onnistujat käy siitä täällä kertomassa etteivät pahoittaisi muiden mieliä?

Mikä se tilanne on julkisella puolella? Ottavatko ollenkaan hoitoon jos on ikää 37?
 
Wau, nyt olen ihan onnesta soikeana, kun löysin tämän ketjun. Näin paljon kohtalosisaria, joitten kanssa jakaa tätä taakkaa ja ajatuksia sekundäärisestä lapsettomuudesta!
Itsellä tausta on PCO, ja clomien avulla poika 3/04. Nyt pari vuotta kilahtaa ihan just täyteen toisen yritystä. Tähän taipaleeseen on mahtunut 7 kiertoa clomeja, luomuyritystä ovista tikuttamalla ja myös ilman, ihan laskemalla ja tuntemuksia kuunnellen eikä yhden ainoata tärppiä. :( Koska muniksia kyllä kehittyy (osalla clomikierroista ultrattu), niin oma päätelmäni on, että ongelma voi olla kiinnittymisessä.

Viime keväänä tämä asia valtasi mielen vähän liikaakin, mutta kesällä sain siihen taas hiukan etäisyyttä. Ensi viikolla marssin jälleen Väestöliittoon suunnittelemaan mitä seuraavaksi. Koska ikää alkaa olla, niin kai sitten otetaan jo clomeja järeämmät aseet käyttöön. Mutta katsotaan mitä lääkäri on mieltä.

Pakko jatkaa myöhemmin, sillä nyt lähden viikonlopun viettoon. Pitää nyt nauttia, kun poika on isoäidin kanssa leirillä ja on kahdenkeskistä aikaa. Kp 5 joten ei edes yritystä, mutta ehkä sitten sitä romantiikkaa... =)
 
Tervetuloa Annis72! Olipa mukava, kun tänne sekundapuolellekin joku kirjoittaa. Tuntuu niin hiljaiselta... Meillä on tän kolmosen yritystä takana jo reilu kolme vuotta (ylempänä oon kertonu tarkemmin vaiheista). Clomeilla siis sai toinen lapsemme alkunsa ja kuvittelin, et niillä sit kolmaskin. Yks syksy ja kevät meni siinä clomitouhussa, annos tuplattiinkin, muttei mitään tulosta (paitsi yk km: oon päätyny raskaus rv 6). Lapsettomuusklinikalla lääkäri sanoi, että ellei clomit tehoa 4-6 kierron aikana, niin silloin ne on testattu ja pitää miettiä muuta vaihtoehtoa. Ihan turhan kauan meillä siis meni aikaa hukkaan siinä touhussa. Muutenkin koin, ettei se paikallinen "clomilääkäri" enää ollut meistä kiinnostunut, kun jo oli kaks lasta. Onneksi lapsettomuusklinikalla sitten olivat kiinnostuneita.

Mä ajattelin myös, et oisko mulla vika kiinnittymisessä. Mut nyt kuitenkin ollu kolmen vuoden sisällä kaks luomuraskautta, jotka molemmat ovat päättyneet rv 10 (sikiö tosin ollu nuorempi eli 6-7viikkonen). Oon alannu ajatella, et ehkä mun oma hormonitaso ei vaan pysty pitämään raskautta yllä?! Toisaalta eipä se raskaaksituleminenkaan tunnu helppoa olevan.
 
Kerronpa nyt vielä, et alotin eilen (kp 1) zumenonit, glucophaget ja foolihapon. Suunnitteilla toinen PAS syyskuussa. Eli ultra olis kp 12, ma 1.9. ja alustava siirtopv kp 22, to 11.9. Hermot on aikalailla raunioina ja olo tosi huono lääkkeistä. Pakko vaan kestää. Jospa tää vihdoin tois sen toivotun tuloksen.

Ootteko kokenu sen, ettei teillä olis oikeutta surra lapsettomuutta, kun jo on lapsi? Mä ainakin oon ja se on melkoista kärsimystä. Sydän kun halajaa sitä pikkuista, vaikka jo on ennestään. Viimesimmän km:n jälkeen lääkäri sanoi mulle sairaalassa, että pitäisköhän nyt jo alkaa miettiä tämän lopettamista... Sitä sit itkin kaks päivää, kunnes tajusin, et mustahan tää on kiinni. Ei tarvi vielä haudata unelmiaan, jos vaan jaksan yhä tähän ryhtyä. Samalla tiedän, et kun se unelmien hautauspv tulee, niin siitä tulee hyvin rankkaa. Ehkä vielä astetta rankempaa kuin tämä nykytila. Nyt sitä nimittäin vielä roikottaa toivoa ilmassa, mut sit lopetuspäätöksen jälkeen ei oo sitäkään.
 
"SEKUNDAARIT" / Seur. hoito? / Lapsia

Tikru-72.........................................tyttö06-icsi
rentunruusu..................................3, -96-luomu
HannaG.........................................10v.
gabom....................iui....................luomu
ultravioletti.............iui....................poika97-luomu
Danjuska.......................................poika05
EllaElias.........................................-03?
Sonja74.........................................3,5v.
Cherrypie...............3.iui..................poika3/04-luomu
Tuomenmarja..........2.pas..............poika9/00, poika7/03-clomit
aida................................................2
Aniliini71.........................................
Annis72..........................................poika3/04-clomit


********
:wave:
Väsäilin meitä vähän kasaan pikku pinon tyngällä! :)
Napsin tietoja mitä löysin.. tarkistelkaa onko suunnilleen oikein ja etten jopa epähuomiossa oo unohtanu ketään sieltä..
:attn: Lapsien tietoihin vois kai laittaa vaikka että onko tyttö/poika, syntymävuosi ja oliko apuja,..?

Öitä ja viikonloppuja kaikille!

-uv- :heart:
 
Pieni korjaus tohon listaan ;) ; mulla on yksi poika vm-96 joka sai alkunsa tosi helposti ja luomuna, mutta silloin oli kylläkin eri siippa.
Nyt on ivf-suunnittelukäynti ens viikolla, kaksi niitä jo siis takana (1ivf ja 1icsi)=yht.5 siirtoa eikä plussan plussaa. Saas nähdä miten nyt käy...kilppariarvot on nyt ainakin kohdallaan...
 
"SEKUNDAARIT" / Seur. hoito? / Lapsia



Tikru-72..................icsi..................tyttö06-icsi
rentunruusu..................................3, -96-luomu
HannaG.........................................10v.
gabom....................iui....................luomu
ultravioletti.............iui....................poika97-luomu
Danjuska.......................................poika05
EllaElias...................pas.................poika03
Sonja74.........................................3,5v.
Cherrypie...............3.iui..................poika3/04-luomu
Tuomenmarja.........2.pas...............poika9/00, poika7/03-clomit
aida........................ivf....................poika96-luomu
Aniliini71............tutkimukset..........8v.-luomu
Annis72..........................................poika3/04-clomit
Sisu................................................tyttö11/03-luomu
dreamer78.....................................2x6,5v.-ivf, m1-luomu


[/url]





 
Ihanaa UV-säteily! Sä osasit tehdä ton pinon. Selventää meitä kaikkia ja tsemppaa uusiakin mukaan. Kiitos sinulle tästä! :flower:

Minä' odotan sitä syyskuun ICSIä tässä ja jännittelen. Sitten on julkisen viimeset keinot kokeiltu, sitten on vaan pidettävä "kotiharjoituksia". Ellei se lottovoitto tule... Tosi paljon jännittää ja pelottaa(kin). Että mitenkähän korkealta sitä saattaa taas tipahtaa.
Kyllä, meitä lapsenkaipuisia on paljon. Ja minusta, tämän toisen lapsen kaipuu on pahempaa kuin ettei ollut olasta ollenkaan. Tuntuu, että kun oikeasti jo tietää, että mitä on rakastaa omaa nyyttiä, tietää vielä paremmin mitä oikeasti menettää kun sitä ei saa!
:'(
:hug: Kaikille. Tää foorumi on minulle tosi tärkeä henkireikä!
 
Joo, tärkeä tännekin! Muistan kun vihdoin odotin toista lasta (silloin vielä clomit tehosivat) ja jouduin alavatsakipujen vuoksi terveyskeskukseen rv 10. Siellä lääkäri sanoi, etten voi olla raskaana (epäili kohdunulkoista), kun kohtukaan ei ole kasvanut. Passitti ensin raskaustestiin. Siellä käytävällä sitten vollotin, että miksen saa millään sitä toista lasta. Silloin kävi kuitenkin hyvin. Raskaustesti oli positiivinen ja sain lähetteen synnärille ultraan. Ekat sanat mitä gyne sanoi (ennen varsinaista ultraamista) oli, että kohtu on kasvanut oikein hyvin... Että näin. Masuasukilla oli kaikki hyvin ja sai ajallaan syntyäkin tähän maailmaan. Sen jälkeen olen juuri noilla samaisilla raskausviikoilla käyny saman reitin ja silloin on ollut kuollut vauva masussa :'(

En tiedä, mikä sais sen vauvan kaipuun häipymään. Yli kolme vuotta ollaan nyt tätä kolmatta yritetty ja toivottu ja hoidoissakin käyty, mut nekin jotka saa alkunsa, päätyy keskenmenoon. Ja silti oon valmis jatkamaan. Vauvatoive on niin suuri!

Tällä hetkellä kärsin PASia edeltävien lääkkeiden sivuvaikutuksista. No, jos niistä on apua vauvan saamisessa, niin täytyy vaan kestää...
 
Tervehdys kaikille pitkästä aikaa.

Hieno lista, ultravioletti! Meillä tosiaan 03 syntynyt poika ja seuraavaksi edessä pass syys/lokakuussa.

Tuomenmarja: Eipä kai sellaista vauvan kaipuuta saa häivytettyä millään!? :ashamed: Tuo itsensä kerääminen on uskomatonta. Vaikka keskenmenot koville ottaakin, niin jo hetken kuluttua on valmis uuteen "rääkkiin". Itse kyllä olen viime aikoina pysähtynyt jonain hetkinä (heikoimpina sellaisina) miettimään, että onko tässä lmitään järkeä? Eli olisiko vaan syytä heitää pyyhe kehään ja lopettaa hoidoissa juokseminen ja antaa olla. Mutta sitten toistaiseksi ainakin välittömästi näiden mietteiden jälkeen tulee ehdottomasti sellainen olo, että mitä hitsiä tuli taas ajatelua - en tietenkään anna periksi, vielä!
Mites teidän lähestyvä pass? Mitä lääkkeitä sulla on käytössä? Meille on suunniteltu passia luonnolliseen kiertoon. Hiukan pelottaa, sillä nyt tämän edellisen kierron tuntemusten perusteella ovis kyllä kolkutteli, mutta testeihin en plussaa tavalliseen aikaan saanut. Enpä tiedä sitten olisko ollut edellä vai jäänyt kokonaan väliin. Toivottavasti ensi tai seuraavalla kierrolla kaikki taas omassa kuosissaan ja pass saadaan tehtyä.

Tikru: Tuo mitä kirjoitit, että toisen lapsen kaipuu on vielä ensimmäistä suurempi, kun on jo vauvan ihanuuden saanut kokea, on varmasti totta. Mutta musta tähän kaipuuseen liittyy myös se tosiasia, että omaa päätä on niin vaikea saada ymmärtämään/hyväksymään sitä, että miksei sitä raskautuisi uudelleen, kun ekan kerrankin on onnistunut.

Oikein rentouttavaa sunnuntaita teille kaikille!
 
EllaElias Teilläkin siis 03-syntynyt poika. Meidän nuorempi poika samoin 03 :) Meillä ei edes puhuttu luonnolliseen kiertoon tehtävästä PASista. Ongelmat kun taitavat olla juuri tossa ovulaatiossa. Tosin saan sen kyllä tikuttamalla ja viime kierrossakin tunsin sen, vaikken tikuttanu. Ei silti tuota tulosta. Nyt siis menossa neljättä päivää zumenonx3/pv (estrogeeni), glucophagex1/pv (metformiini,nostetaan annosta viikon välein eli ens to 2/pv ja siitä viikon päästä 3/pv) ja foolihappo. Sit pari päivää ennen siirtoa tulee vielä mukaan progesteroni (2puikkoa aamuin ja illoin). Kaikkia noita pitää varmaankin jatkaa n. rv 12 asti. Tosta glucophagesta oon saanu nyt pahimmat oireet: huono olo ja ripulointia aamuin ja illoin. Eilen just ajattelin noin ku sä kirjoitit: "Mikä sai mut taas ryhtymään tähän?"

Toivottavasti saat nyt ovun tikutettua ja pääset passiin!

Mä oon surru myös niin turhamaista asiaa kuin lasten pitkää ikäeroa. Nyt tulis kuopuksen ja mahdollisen seuraavan väliin kuusi vuotta. Ekan ja tokan välissä meillä on vajaa kolme vuotta ja heistä on vielä tullu hyvät kaverit keskenään. Kuus vuotta taitaa kuitenkin olla liiana paljon. No, kun sen vauvan nyt vaan sais. Täytynee sen jälkeen vielä yhtä alkaa piinailla... ;) No joo, eipä mennä asioiden edelle.
 

Yhteistyössä