Seksistä riitely parisuhteessa - Suutunko turhasta? Mikä avuksi?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja solmussa
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
S

solmussa

Vieras
Olemme kolmekymppinen pariskunta. Riitelemme mieheni kanssa seksistä.

Seksiä on harvoin, välillä kerran kuussa, joskus voi mennä lähes pari kuukauttakin.
Mies ei tee aloitteita, ja minä en halua yrittää torjunnan pelossa. Miehen sairaus aiheutti myös pitkiä seksittömiä kausia suhteessamme. Mies syyttää minua kylmäksi, etten anna hänelle hellyttä.

Itsetuntoni on murenemassa. En tunne itseäni oikein naiseksi. Epäilen, että seksi kanssani ei tunnu tarpeeksi hyvältä, olen varmaan jotenkin alapäästäni vialla :(

Esimerkki: Tänään mies makasi sohvalla ja kutsui minut luokseen. Hän olisi halunnut minun tyydyttävän häntä käsipelillä. Aloitin homman, mutta lopetin sen kun tajusin hänen vain haluavan purkautua, ilman molemminpuolista nautintoa.

Asiasta tuli riita kun kerroin miehelle syyn miksi loukkaannuin. Kerroin, että tunnen itseni hyväksikäytetyksi, kun hän ei halua rakastella kanssani, vaan haluaa vaan "helpottaa oloaan" mahdollisimman nopeasti.

Hommat olisi tyssännyt siihen, ainakin minun osaltani, ehkäpä useammaksi viikoksi taas. Usein näin on käynytkin. Jos tyydytän miehen (käsillä tai suulla) ja hän lupailee, että illalla p*****n, mutta kun ilta koittaa, mitään ei tapahdu.
Viimeisin tapaus oli, kun meillä oli 2,5 kuukauden ero edessä miehen työmatkan takia. Olisin halunnut rakastella miehen kanssa ennen hänen lähtöään reissuun.

Suutunko turhasta? Mikä avuksi?
 
No kai tuossa tilanteessa miettisin itsekin, että mikä tässä nyt oikein mättää. Mahtaisin suuttuakin. Kokeile jutella miehen kanssa ihan kunnolla, ja sano jo etukäteen, ettet halua puhua riidelläksesi, vaan siksi, että saisitte nämä seksiin liittyvät asiat selviksi molemmille osapuolille. Oletko sanonut miehelle, että nämä asiat vaivaa sua? Ellet ole, niin sano hyvä ihminen!

Olen kyllä sitä mieltä, että molempien osapuolten pitäisi nauttia seksistä. Toki sitä voi lähteä silloin tällöin liikkeelle ihan vain siitä lähtökohdasta, että toinen osapuoli tyydyttyy, mutta eihän homma todellakaan toimi eikä tunnu mukavalta, jos aina se toinen saa nautinnon, ja itse ei mitään - ja että se toinen osapuoli vielä olettaa homman menevän niin.
 
Voi kun osaisi sanoa jotain mikä konkreettisesti auttaisi : / En osaa ehdottaa muuta kuin että teidän pitäisi ihan avoimesti pystyä puhumaan tilanteesta ilman tappelua, ei siihen kovin helposti muuten ratkaisua löydy. Tiedätkö yhtään miehen tunteista, miksi hän ei tee aloitteita, miksei rakasteleminen ole hänelle tärkeää? Toivottavasti saatte solmut auki, voin vain kuvitella kuinka paljon tuo syö suhdetta :hug:
 
Vuoroin vieraissa, ensin jos mies kerta niin haluaa vetelet kyllikillä ja sitten on miehen vuoro vaikka kielellä jos ei muu kiinnosta. Jos ei kiinnostaa antaa, niin sitten on paree kyllikittää ihan itekseen.
 
Lopetit koska tajusit että miehesi halusi vain purkautua?
Oletko oikeasti elänyt siinä uskossa että miehet eivät haluaisi näin tehdä ?

Varmasti vituttaa miestäsi
 
Meillä mies mielummin menee kavereiden tykö kuin viettää aikaa pedissä mun kaa. Ihan kuin ne kaverit katoais jonnekin. En usko että on suhdetta, kuitenkin yhteisten tuttujen kanssa viettää aikaa. Ottaa vain päähän se ainainen vetoaminen väsymykseen. JA jos ilmoittaisi, että jos hoitaisit käsin tai muuten niin en tekisi. Kylä nautinto kuuluu molemmille. Surulliseksi mielen tekee se, etten tosiaan tiedä, riitänkö enää. Ulkonäkö yms ok, pidän huolen itsestäni. Hoidan lapset käytännössä itse.
 
Kokemusta on miehen sairauden takia selibaatista (vakava leikkaus, 1 kk sairaalassa jne)

Meillä seksi on tärkeää. Joskus toinen tulee ensin, joskus taas samaan aikaan. joskus tekee mieli ja joskus ei. Jos toinen haluaa vaan helpottaa oloaan, se onnistuu yksin tai yhdessä. Jos vaikka mies tulee aikaisemmin, hän usein tarjoutuu hoitamaan homman muuten loppuun asti, mutta musta se ei ole kivaa joten usein sovitaan että seuraavalla kerralla mä ekana ;) eli muuten alussa pidempi esileikki.

Meillä seksi on yhteistä kivaa jossa vuorotellaan, joten meidän taustaa vasten peilaten suutuit turhasta. Tosin meillä on masturbointi sallittua molemmille jos tuntuu että pitää helpottaa oloa nopeasti ja vaivattomasti...

en tiedä auttoiko tämä, kunhan kommentoin. :hug:
 
Kuulostaa kyllä tilanteelta josta itsekin olisin loukaantunut, vaikka tiedänkin että he eivät ajattele rakastelua aivan samalla tavalla kuin nainen. Se mikä tuohon auttaisi onkin jo visaisempi kysymys, keskustelu, yhteisen ajan järjestäminen jne.
 
Lopetit koska tajusit että miehesi halusi vain purkautua?
Oletko oikeasti elänyt siinä uskossa että miehet eivät haluaisi näin tehdä ?

Varmasti vituttaa miestäsi

En, vaan ymmärrän hyvin, että mies haluaa purkautua. Se on minusta mukavaa.
Samalla tavoin minäkin haluan edes joskus saada.

Tästä asiasta on vain tullut niin iso mörkö minulle. Tunnen itseni niin epäkelvoksi.
Jos meillä olisi vilkaampi seksielämä, asia ei tuottaisi minkäänlaisia ongelmia, päinvastoin, tekisin näitä "palveluksia" omasta aloitteestani...
 
[QUOTE="vieras";22110762]Kokemusta on miehen sairauden takia selibaatista (vakava leikkaus, 1 kk sairaalassa jne)

Meillä seksi on tärkeää. Joskus toinen tulee ensin, joskus taas samaan aikaan. joskus tekee mieli ja joskus ei. Jos toinen haluaa vaan helpottaa oloaan, se onnistuu yksin tai yhdessä. Jos vaikka mies tulee aikaisemmin, hän usein tarjoutuu hoitamaan homman muuten loppuun asti, mutta musta se ei ole kivaa joten usein sovitaan että seuraavalla kerralla mä ekana ;) eli muuten alussa pidempi esileikki.

Meillä seksi on yhteistä kivaa jossa vuorotellaan, joten meidän taustaa vasten peilaten suutuit turhasta. Tosin meillä on masturbointi sallittua molemmille jos tuntuu että pitää helpottaa oloa nopeasti ja vaivattomasti...

en tiedä auttoiko tämä, kunhan kommentoin. :hug:[/QUOTE]

Meillä ongelmana on oikeastaan se, että seksiä on niin harvoin, että siihen hetkeen sitten latautuu paljon paineita, ja minä todellakin haluan että saan m**** eikä vaan pelkkää s*****ottoa, ja jäädä sitten kuin nalli kalliolle ihmettelemään.

Helposti tulee katkeruus, kun seuraavasta kerrasta ei ole mitään tietoa.

Masturbointi on tietenkin sallittua. Tyydytän itseni helposti silloin kun haluan, kun en kerran miestä saa. Miehen kanssa en saa koskaan.
 
Kysypä itseltäsi: AIONKO ELÄÄ ILMAN SEKSIÄ KUOLEMAAN ASTI?
Ja kun vastaat en mielellään, niin sen jälkeen vaihtoehtoja on vain yksi: uusi mies.

Seksi on niin perustavanlaatuinen luonteenpiirre, siitä joko pitää tai ei, että se ei puhumalla muutu. Teillä ei nyt vaan synkkaa ja sillä siisti.

Mä olen itse kärvistellyt 10 vuotta todella hyvän miehen kanssa, joka vaan on tylsä sängyssä ja tulee heti. Mitä suurimmalla todennäköisyydellä otan eron tai rakastajan kun lapset on isoja. Onneksi vietin villin nuoruuden!
 
[QUOTE="vieras";22110919]Kysypä itseltäsi: AIONKO ELÄÄ ILMAN SEKSIÄ KUOLEMAAN ASTI?
Ja kun vastaat en mielellään, niin sen jälkeen vaihtoehtoja on vain yksi: uusi mies.

Seksi on niin perustavanlaatuinen luonteenpiirre, siitä joko pitää tai ei, että se ei puhumalla muutu. Teillä ei nyt vaan synkkaa ja sillä siisti.

Mä olen itse kärvistellyt 10 vuotta todella hyvän miehen kanssa, joka vaan on tylsä sängyssä ja tulee heti. Mitä suurimmalla todennäköisyydellä otan eron tai rakastajan kun lapset on isoja. Onneksi vietin villin nuoruuden![/QUOTE]

Meilä synkkaa kyllä silloin kun seksiä on riittävästi. Mutta sitten kun sitä on liian vähän, se aiheuttaa ongelmia. Yksi syy vähenemiseen on miehen sairastaminen, joka toi hänelle itsetunto-ongelmia, ja sitä kautta vaikutti seksiin myös.

Meillä tas mies tulee melko hitaasti, ja ajattelen usein, että onko minussa vikaa. Että enkö ole tarpeeksi haluttava?
 
Jos epäilet että sinussa on jotain vialla, käyppä kokaisemassa jonkun toisen miehen kanssa mitä hän on mieltä asiassa. Tai jos mies haluaa runkkausta, niin sano että runkkaa sinut ensiksi ja sitten voit vetää häneltä käteen. Näin et jää ilman jos miestä ei sattuisikaan huvittamaan.
 
Tietyt lääkkeet pidentää aikaa että kuti lähtee, ei miestä kyllä kiihoitakaan nainen joka vaan makaa hiljaa tai ei ääntele riittävästi.
 
Meillä oli/on välillä vieläkin samanlainen tilanne. Eli mies odottaa et hieron joka toinen ilta käsipelillä ja itse saan vaan kerran pari viikossa jos sitäkään.
Aika monta yötä oon valvonu ja itkeny tuota. Mutta ei siihen itkut auta. vaan puhuminen. Sun pitää vaan saada mies tajuamaan miltä sinusta tuntuu. Kirjoita vaikka kirje tai tekstiviesti jos et saa puhuttua.
Vieläkin kyllä se tilanne et mies odottaa mun alotetta. Ja pahinta tuossa on/oli että kun ite teet aloitteen ja kuitenkin jäät kokonaan ilman.

Meillä molemmat saa paremmin kun toinen hoitaa käsipelillä eli se on meillä ihan normaali käytäntö. Muttei se ole esteenä sille et molemmat saa tyydytyksen.
 
Jos epäilet että sinussa on jotain vialla, käyppä kokaisemassa jonkun toisen miehen kanssa mitä hän on mieltä asiassa. Tai jos mies haluaa runkkausta, niin sano että runkkaa sinut ensiksi ja sitten voit vetää häneltä käteen. Näin et jää ilman jos miestä ei sattuisikaan huvittamaan.

Täytyy myöntää että näiden ongelmien takia sekin vaihtoehto on kokeiltu. Enää en halua sellaista tehdä. Juttu nosti kuitenkin itsetuntoa, sillä se mies kaipaili niitä hetkiä vielä parin vuoden jälkeenkin.
 
Similar threads

Yhteistyössä