Seksiä vain jos mahdollinen vauvan syntyminen on OK ?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja pohdinpa vaan
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Alkuperäinen kirjoittaja Rytkäätys:
Alkuperäinen kirjoittaja Jemmu:
Minusta oikein hieno aloitus ja hyvä että jotkut miettivät tällaisia! Itse aloitin seksielämän 16-vuotiaana ja ehkäisynä oli pillerit + kondomi mutta miehelle sanoin että jos tulisin raskaaksi onko hän valmis kantamaan vastuun. Minähän en aborttia tekisi. Vasta asian käsittelyn jälkeen aloitimme seksisuhteen. Kyllä seksin harrastaminen vaatii vastuunsa ja toki ensisijaisesti pitää ehkäistä oikein.. Kyllä mä vaan olen sitä mieltä, että jos seksiä harrastaa, pitää tiedostaa raskauden mahdollisuus silti, ja miettiä ennalta mitä sitten tekisi..

No varmasti jokainen sen on miettinyt. Niin mekin olemme. Viimeksi lauantaina siitä puhuttiin ja kyllä se abortti meidän kohdalla olisi ratkaisumme.

Siinä kaksi hyvin erilaista tapaa kantaa vastuu. Mutta molemmissa tapauksissa asia on mietitty ja puolison kanssa yhdessä päätetty. Vaikka elämä ei aina välttämättä mene niin kuin etukäteen suunnitellaan, on noista lähtökohdista mielestäni jo hyvä lähteä niitä vaikeita päätöksiä tosipaikan tullen tekemään.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ksantippa S.:

Niinpä, molemmissa on seurauksensa ja omat "ristinsä" kannettava. Jokainen tekee sellaisen ratkaisun mikä on omalle perheelle paras. Meille riittää kaksi lasta. Ja ajatella, se toinen on vasta mahassani. Ja silti mielipiteeni on tämä.
Ainoa asia mikä mieleni saisi muuttumaan kolmannen lapsen suhteen on se, että mies kääntäisi kelkkansa ja haluaisi kolmannen. Silloin miettisin toisen kerran. Tällä hetkellä tilanne erinomainen kun olemme samaa mieltä :D
 
Tunnen kaksi velaa, toinen ei halua pilata ulkonäköään raskauden ja imetyksen myötä eikä erityisesti pidä lapsista, toinen ei halua tähän maailmaan synnyttää yhtään lasta kun elämä ja maailma on niin julmia, heille abortti on vahingon sattuessa ainut vaihtoehto. Itse olen lapsen tehnyt mutta arvostan kummanki mielipidettä, se on heidän ratkaisu ja elämä.
 
Yhteistyössä