S
Seksi
Vieras
Seksiä annetaan säälistä ja pakkomielteestä
Seksiä ei tosiaan harrasteta vain vauvakuumeen tai halujen takia. Syitä on huomattavan paljon ja osa niistä hyvin erikoisiakin. Texasin yliopiston tutkimuksessa seksisyitä olivat mm. utelaisuus toisen sänkytavoista ja stressin laukaiseminen. IS kysyi suomalaisilta, mikä on heidän erikoisin syynsä seksiin. Näin lukijamme vastasivat.
- Vaimo pakotti.
- Olin 24 vuotta ja minulla oli pakkomielle päästä neitsyydestäni, joten harrastin seksiä iljettävän noin 20 vuotta vanhemman miehen kanssa. Kohtalon ivaa oli se, että vähän ajan kuluttua tapahtuneesta tapasin unelmieni miehen, jonka kanssa olen nyt naimisissa.
- Exäni jätti minut ja jo samana iltana netissä tapasin miehen, joka tuli jo seuraavana aamuna kylään. Harrastimme seksiä, jotta saisin kostoni exälle täydelliseksi. Olemme nykyään yhdessä.
- Harrastin seksiä päästäkseni eroon päänsärystä. Useimmiten se on auttanut
- Piti kuluttaa aikaa kolme tuntia kauppakeskuksessa. Mikäs sen mukavampi tapa kuin seksi wc:ssä. Hyvin kului aika ja kivaa oli.
- Juuri ennen kuukautisia harrastettu seksi lievensi naisen kuukautiskipuja. Pitihän sitä päästää nainen tuskistaan.
- Annan ennen alennusmyyntejä, mies on hyvällä päällä eikä rutise ostoksista.
- Säälistä... anna hyvän kiertää!
- Opiskelukavereiden kanssa oli kisa, kuka saa eniten eri naisten kanssa (Lukemat oli useita satoja voittajalla).
- Halusin kokeilla, jos silloisen kumppanini kaksossisko olisi mahdollista vietellä. Olihan se! Siitä on jo aikaa ja olin nuori ja tyhmä, mutta kyllä asia vielä sekä harmittaa että huvittaa. Jälkipyykki oli melkoinen.
- Halusin kokeilla miltä tuntuu seksi yli 100-kiloisen kanssa. Itse painan 55 kiloa.
- Kun ensin hän vei minut Linnanmäelle ja sitten tarjosi vielä leivoskahvit, niin enhän minä ilennyt olla antamatta.
- Olin kuullut, että kyseisellä henkilöllä olisi iso. Ja sitähän se olikin.
- Pitihän se kokeilla, miltä seksi tuntuu, kun vanhempi nainen tarjosi rahaa. Siitä se nuoren miehen ura silloin alkoi. Nyt jo takana päin.
- Pomoni salarakas houkutteli minua kanssaan mökille. Oli vain niin kivaa naureskella itsekseen ärsyttävän pomon selän takana, että tietäisitpä vain, että salarakas on minunkin kanssani.
- Minulle tarjosi tuntematon nainen seksiä hotelliravintolan rapputasanteella. Siinä oli erikoinen syy ja paikka harrastaa seksiä.
IS/Liina Putkonen