Seksiä rintamalla (myös 'heteroilla') - sotaveteraani muistelee

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Grinderman
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
G

Grinderman

Vieras
"Sodan jälkeen tuli usein kadulla vastaan miehiä, joilla oli vaimot ja lapset ympärillään. Samoja miehiä, joiden kanssa oltiin sodan aikana oltu seksihommissa. Kun sodan aikana ei ollut naisia saatavilla, nämä aviomiehet ja isät olivat hakeneet iloja meikäläisten maisemista. Mehän mentiin ulos, että saatais naida. Niissä oloissa sitä oletti, että monet olisivat olleet homoja, mutta sitten sodan jälkeen sitä oikein todella yllättyi, miten paljon heteroita niissä olikin." :D

-- Touko Laaksonen / Tom of Finland

Se on ollut aikamoista sutinaa siellä! :D Ihan niin kuin nykyäänkin, osa tapahtuu salassa. Ennen kun elettiin henkisesti taantumuksellisempia aikoja kuin nykyään, oli homoseksuaalisuus ja monet muutkin heteroseksuaalisuudesta erottuvat muodot laittomia (homouttahan on ollut ihmiskunnan ajoista asti, välillä on vain näitä pieniä 'pimeitä keskiaikoja' välissä). Sen takia jotkut tosiaan luulevat ettei esim. sotaveteraaneissa ollut homoja eikä biseksuaaleja :D Tosiasiahan on se, että niitä oli samalla tavalla kuten nytkin suhteessa väestössä. Ja vaikka nykyään eletään vapaampia aikoja, niin monet ovat yhä kaapissa. Ja sekin on hyväksyttävää jos haluavat niin olla ja elää. Ihmisten pitäis olla suvaitsevaisempia! Tulee vielä eteen aikoja 20 vuoden sisällä jolloin tulee vielä uusia seksuaalisuuden osa-alueita enemmän 'näkyviin' (muinaisia nekin, mutta piilossa olleita/olevia) mitä sitten opetellaan suvaitsemaan. Nytkin voi jo suvaita! Hauskaa on että nykyään ukkomiehet imettävät salaa aina kun silmä välttää, todella monet harrastavat sitä! Ja tosiaan salaa, kuten rintamallakin. Kun jos seksiä ei ole saatavilla (kuten rintamalla, vankiloissa), nainen ei ime tai anna pyllyä.... ollenkaan tai tarpeeksi.... niin nuoria/vanhoja homo/bi -miehiä kyllä löytyy ja sellaisia jotka todella osaavat ja _nauttivat_ siitä mitä tekevät, siksi se seksi on niin hyvää. Ei esittämistä eikä mitään rahajuttuja, vaan yhdessäoloa yhteisesti sovittuna. Tätähän se oli rintamallakin ja sen jälkeen. Estotonta meininkiä, kyllä mies tietää mistä toinen tykkää jos/kun tuntee oman kehonsa....... eikä miestä tarvitse pyytää erikseen nielemään, ym., vaan toinen tekee tämän omasta tahdostaan (olen tosin tavannut myös monia naisia jotka tekevät samoin, mikä on aina hyvä merkki!). Nykyään muuten aika moni nainen järkyttyis jos tajuaisivat kuinka iso osa ukkomiehistäkin nykyään mies seuraa vaihteluksi etsi..... vaikka ruokatauolle :D (täällä ainakin on hirveä kuhina aina käynnissä, sekä treffeissä että chatissa...... Koodi.net)

Tom of Finland - Wikipedia, the free encyclopedia
http://www.sabinabecker.com/images/tom-of-finland-military.jpg

Ja ennen kuin kukaan sanoo että "sä et kunnioita sotaveteraaneja", niin sanon heti että ei se noin ole. Homous ei ole loukkaava sana, eikä homous ole 'paheellista' eikä 'syntiä'. Enkä siksi suhtaudu epäkunnioittavasti. Ja homoseksuaalisuus biseksuaalisuus ei ole jokin 'virhe' Luonnossa - ymmärtäkäähän se jo. Se on vain Luonnon tie luoda jotain toista tietä kuin heteroseksuaalin ollessa kyseessä. Luonto ei tee turhaa, Kaikella on Tarkoituksensa vaikkemme me sitä ymmärtäisikään (on sen verran iso kokonaisuus planeetarin ja kosminen tilanne hahmottaa). En tykkää tappajista, varsinkaan komennetuista sellaisista (oman tahdon luovuttaneet), mutta toki sympatiseeraan heitä ihmisinä, veljinä.

Hyviä vointeja ja juokaahan kivennäisvettä niin ei keho kuivu liian kahvin ja viinan takia.
 
Kuule rintamalla oli naista tarjolla yllinkyllin, oli saksalaista, venäläistä, suomalaista. Lottaa, kotirouvaa, neitiä.

Heitä homo voltti ja ota asioista selvää.
 
Tuttavani kertoi että armeija-aikoina kun tulivat esim. metsäreissuilta kasarmille ja saunaan menivät ja jos iho vähänkin hipaisi suihkussa toista niin alkoi heti seistä..ja ei ollut homo vaan erittäinkin hetero ;) Näin kävi siellä yhdelle jos toisellekin ja vetivät siitä jopa huumoria.

Mielenkiintoinen pointti ap:lla tämä että olisi rintamalla tyydytty sitten miehiin kun ei ollut naista tarjolla...kai käsi oli osalla kuitenkin tallella että itsetyydytykseen pystynyt jos tarve vaatinut? Kyllä ne on tainneet olla jo valmiiksi suuntautuneita jotka sitä tehneet..
 
Tuttavani kertoi että armeija-aikoina kun tulivat esim. metsäreissuilta kasarmille ja saunaan menivät ja jos iho vähänkin hipaisi suihkussa toista niin alkoi heti seistä..ja ei ollut homo vaan erittäinkin hetero ;) Näin kävi siellä yhdelle jos toisellekin ja vetivät siitä jopa huumoria...

olleet varmaan rajamiehiä, ei tykistössä seissyt yhelläkään saunassa
 
Heh, taitaa mennä monien naisten "pillullakiristämisoperaatiot" pieleen kun miehet lähtevät johonkin "mököttämään"
(kuten nainen luulee, odottaen että kyllä se siitä vielä tulee ja tekee kaiken millä kiristetään), ottaen heti
kontaktia johonkin mukavaan nuoreen mieheen (toki myös voi olla tyttö, mutta se ei ole nyt tämän ketjun pääasia), vakiopanoon ehkä, jonka kanssa sitten voi nauttia yhdessä salassa monenlaisesta, kun nainen ei enää halua vaan on jäänyt ikuisesti mammamoodiin (onneksi kaikille ei käy niin!).

(tiedoksi tietämättömille: 'pillullakiristämissysteemi' on sellainen mitä monet vähän vajaat naiset käyttää, eli yrittävät pompottaa miestään työjuhtana sen mukaan, milloin ja miten aina jakavat pillua (pyllyä tai suuta tällaiset ei anna muutenkaan kun eivät ymmärrä että kaikki on Luonnollista).... eli et saa jos et tee jotain turhaa joka on naisen mielestä 'tärkeää'.... ja nainen yrittää kontrolloida ja rytmittää kaiken oman pillinsä mukaan - sääli niitä miehiä jotka alistuvat tuollaiseen; kannattaa lähteä etsimään muualta nainen jos tuollaiseen ansaan olette jääneet! älkää alistuko! kumpikaan ei saisi johtaa, pitää tehdä yhdessä! ja on alhaista - oli sitten mies tai nainen - käyttää seksuaalisuutta vallan välineenä. se EI ole rakkautta vaan merkki kieroutuneesta suhteesta, jota tuskin voi noin vain enää pelastaa. mahdollisuus on, jos lopettaa väärän vallankäytön HETI. monet naiset ja miehet ovat oppineet tällaiset väärät vallankäytön mekanismit sellaisilta vanhemmiltaan, joilla on vastaavia häiriintyneitä piirteitä)
 
Heh, taitaa mennä monien naisten "pillullakiristämisoperaatiot" pieleen kun miehet lähtevät johonkin "mököttämään"
(kuten nainen luulee, odottaen että kyllä se siitä vielä tulee ja tekee kaiken millä kiristetään), ottaen heti
kontaktia johonkin mukavaan nuoreen mieheen (toki myös voi olla tyttö, mutta se ei ole nyt tämän ketjun pääasia), vakiopanoon ehkä, jonka kanssa sitten voi nauttia yhdessä salassa monenlaisesta, kun nainen ei enää halua vaan on jäänyt ikuisesti mammamoodiin (onneksi kaikille ei käy niin!).

(tiedoksi tietämättömille: 'pillullakiristämissysteemi' on sellainen mitä monet vähän vajaat naiset käyttää, eli yrittävät pompottaa miestään työjuhtana sen mukaan, milloin ja miten aina jakavat pillua (pyllyä tai suuta tällaiset ei anna muutenkaan kun eivät ymmärrä että kaikki on Luonnollista).... eli et saa jos et tee jotain turhaa joka on naisen mielestä 'tärkeää'.... ja nainen yrittää kontrolloida ja rytmittää kaiken oman pillinsä mukaan - sääli niitä miehiä jotka alistuvat tuollaiseen; kannattaa lähteä etsimään muualta nainen jos tuollaiseen ansaan olette jääneet! älkää alistuko! kumpikaan ei saisi johtaa, pitää tehdä yhdessä! ja on alhaista - oli sitten mies tai nainen - käyttää seksuaalisuutta vallan välineenä. se EI ole rakkautta vaan merkki kieroutuneesta suhteesta, jota tuskin voi noin vain enää pelastaa. mahdollisuus on, jos lopettaa väärän vallankäytön HETI. monet naiset ja miehet ovat oppineet tällaiset väärät vallankäytön mekanismit sellaisilta vanhemmiltaan, joilla on vastaavia häiriintyneitä piirteitä)

Käytä vain yhtä nimimerkkiä ap.
 
Jaa, nyt varmaan tulee uusi kyttäysmuoti tympääntyneille kotiäideille - jos ei sitten oo jo! - eli voivat käydä aina miehen poissa ollessa kyttäämässä http://koodi.net -osoitteessa neuroottisesti homo/trans -chattia ja treffialueita sillä silmällä että ettiikö se meidän ukko täältä nyt seuraa?!??!?! :D
 
Mies on luuseri, jos ei edes omaa kättään osaa käyttää siihen. Siinä tulee tuntuma ja puristukset kohdilleen. Ja siihen kun lisää liukkariksi jotain öljyä, niin jo lasti lentää.
 
Kyllä siellä kuulkaa rintamallakin oli homoja ihan yhtä lailla suhteessa kuin nykyäänkin väestössä, ja rintamalla kyllä homoiltiin ja sota-aikana muutenkin kuten nykyäänkin. Piilossa vaan enemmän perusväestön seassa kun se oli rikollista tuohon henkisesti ahdistuneeseen aikaan - mutta rintamalla ei välttämättä aina tarvinnut piilotella, heterosotilaatkin kun hyväksyivät. Silloin kun tunnettiin yhteishenkeä välittämättä seksuaalisesta suuntautumisesta! Maskuliininen sotilasmeininki se vasta onkin homomeininkiä! Jotkut luulee että iso osa homoista on 'neitimäisiä', vaikka osa on tosi äijiä, panijaukkoja joita jotkut takuulla luulivat/luulevat heteroiksi!! :D


Tässä hieman Touko Laaksosen eli taiteilija ja sotaveteraani Tom of Finlandin seksimuistelmia rintamalta! Ehkä kun näitä vilkaisette niin näkökulma sodasta taas hieman muuttuu.....


"Ja pojat oli kaikki siinä ympärillä, mut ne ei kukaan tehny rumia homoille, ei kukaan tehny. Ja senhän mää tiiän, että kun korsuun tuli pimeetä, niin kaikki oli korvat höröllään. Mutta mehän oltiin varovaisesti ja hiljaksiin. Kyllä niitä oli siellä monia muitaki pareja kun me."

"Kun oltiin Syvärillä, me asuttiin korsuissa. Niitä lämmitettiin kaminalla ja oli laitettu puuliiterit ja kaikki, koska oltiin asemissa pitemmän aikaa. Ja yksi talvi hain puita sieltä puuliiteristä, niin siinä kaks poikaa - tulin niin hiljaa ilmeisesti, että ne ei kuullu - toinen oli polvillaan sen toisen vehkeen kanssa, vetäs kuule siinä. Ja minä vaan näytin kädellä, että olkaa kaikessa rauhassa. Sen jälkeen kun me nähtiin toisiamme, niin nyökättiin. Ei me tunnettu toisiamme, me oltiin samasta komppaniasta mutta eri joukkueesta. Kyllähän siellä niitä oli."

"Parhaita kavereita ammuttiin tohjoksi, vatsat auki ja päät muusina. Ne oli vähän liian rajuja kokemuksia kestettäväksi. Ei kukaan ollut valmis sellaisia asioita kohtaamaan. Kyllä niistä painajaisia sai. Oli kehitettävä sellainen suojaava kuori niitä kaikkia nähtyjä ja koettuja asioita vastaan. Siis suojauduttava rauhan aikanakin. Sillä lailla sitä yksi jos toinenkin piti itsensä aisoissa. Ei ollut muutakaan vaihtoehtoa."

"Seksi se veti sinne kaduille miehiä iskemään. Kukaan ei tiennyt elääkö sitä huomenna ja tuleeko huomista aamua ylipäätään ollenkaan. Niin sitä sitten elettiin kuin viimeistä päivää. Otettiin kaikki irti. Se oli estotonta touhua se!"

"Sota-aika oli ihan päinvastoin, silloin oli isompia ongelmia ja silloin ei homoista välitetty oikeastaan mitään, se oli hyvin vapaamielistä aikaa. Stockan edessä oli ratikkapysäkki, jonain sumuisena iltana - kaikki valot oli vekka kadulta pommitusten takia - keskellä ratikkapysäkkiä, keskellä katua naitiin jonkun kaverin kanssa. Jotkut hahmot oli siinä vähän matkan päässä, eikä ne tullu lähelle kun ne huomas, että siellä oli jotain tällästä tapahtumassa. Mä en muista mitään protesteja heterojen taholta sillon, se tuli sodan jälkeen, sitten ruvettiin moralisoimaan kauheesti ja nää lait tuli korostetusti esille."

"Sodan jälkeen tuli usein kadulla vastaan miehiä, joilla oli vaimot ja lapset ympärillään. Samoja miehiä, joiden kanssa oltiin sodan aikana oltu seksihommissa. Kun sodan aikana ei ollut naisia saatavilla, nämä aviomiehet ja isät olivat hakeneet iloja meikäläisten maisemista. Mehän mentiin ulos, että saatais naida. Niissä oloissa sitä oletti, että monet olisivat olleet homoja, mutta sitten sodan jälkeen sitä oikein todella yllättyi, miten paljon heteroita niissä olikin."

"Sodan päätyttyä me kaikki sitten vetäydyimme omiin leireihimme."


Kelatkaa näitä! :D
 
[QUOTE="vieras";25053815]Kuule rintamalla oli naista tarjolla yllinkyllin, oli saksalaista, venäläistä, suomalaista. Lottaa, kotirouvaa, neitiä.

Heitä homo voltti ja ota asioista selvää.[/QUOTE]

Miten voit tietää homoasioita jos et ole homo?

Mene sinä hetero ottamaan selvää vain sitä mitä tuokkasi vaipusota löytyy. Heteroiden elämä on olemassa vain sen suvun lasten ja vanhusten hoitamista varten.
 

Yhteistyössä