Mä uskon, että kuvio menee jotenkin niin, että jotain tunteita on, on jotain mille rakentaa, koska se herkin alue, seksi, on säilynyt.
Toi matka on kaksiteräinen miekka -meillä oli pitkä kausi, kun lomat sujui aina oikein hyvin, viihdyttiin yhdessä, mutta kun alettiin elämää syvemmältä käsittelemään, se kääntyi toisnpäin, arjesta selvittiin jotenkin, mutta matkoihin latautui odotuksia ja ne meni riitelyksi. Toisinsanoen matkat toimi niin kauan kun ne oli ihan rehellisesti maanteieteellisiä pakoja, siellä ei oltu omana itsenä vaan paettiin omaa itseä. Kun roolit alkoi ravista, ne ei enää ollukkaan niin kivoja. Se totuuden kohtaaminen -ja myös siitä itsestä- ei ollukkaan niin kivaa...
Ennenkaikkea mun mielestä kaikissa tämmöisissä murroskohdissa kun havahdutaa muutoksen tarpeeseen on tärkeää muistaa, ettei yritä ratkaista koko elämän ongelmaa kerralla, vaan on armollinen niin itselle kun toiselle -antaa aikaa muutoksen opetteluun.
Jälkiviisas on hyvä olla, mutta musta esim. meillä olis ollu viisasta asua erillään jonkunaikaa, jotta kumpikin olis oikeasti rauhassa saanu keskittyä itseensöä ja siihen mitä omalta elämältään haluaa, eli edes niin rankka vaihtoehto, että eletään hetki erillään ei aina enteile eroa, vaan voi olla keino vahvistaa suhdetta. Tavallaan aloittaa alusta, seurustellaan ja katotaan ketä tuo toinen on, koska siinä vuosien saatossa on kasvettu, pitkässä suhteessa olis minusta aika huolestuttavaa huomata olevansa naimisissa sen saman ihmisen kanssa johon on joskus tutustunu! JOs kumpikaan ei kasva (meillä esim. takana 23 vuotta) niin aika kenkku juttu!