Olen kyllä sitä mieltä, että seksi ehdottomasti kuuluu parisuhteeseen, mutta erityisesti ketjussa kirjoittava nimimerkki Leena on aivan pihalla. Hän siirtää AP:n tilanteen suoraan omaan historiaansa ja olettaa räikeästi asioita AP:n elämästä, joista osa on suoraan vääriä perustuen AP:n kertomuksiin (kuten esimerkiksi se, että AP ei olisi puhunut asiasta miehensä kanssa).
Miten joidenkin ihmisten on vaikea käsittää sitä, että ihmisillä on erilaisia seksihaluja? Itse alan tehdä yleensä aloitteita, jos seksiä ei ole ollut noin viikkoon tai pariin, tosin tämäkin riippuu paljon elämän tilanteesta. Suhteen alussa seksiä teki mieli merkittävästi useammin. Pikku hiljaa tilanne tasaantuu siihen normaaliin haluamisrytmiin. Toki jos siinä kohtaa kävisi ilmi, että puolisoni haluaa seksiä joka päivä ja minä kerran viikossa, pohtisin suhteen tulevaisuutta jo siinä kohtaa, enkä antaisi tilanteen kärjistyä. Ei olisi kummankaan kannalta nautinnollista elää sellaisessa suhteessa, jossa seksihalut ovat räikeästi erilaiset. Se että pakottaa toisen elämään puutteessa on henkistä väkivaltaa, se että painostaa puolisonsa seksiin vaikka tätä ei yhtään huvita on vähintään yhtä pahaa henkistä väkivaltaa.
AP:n tapauksessa mies olisi voinut lähestyä vaimonsa haluttomuutta monella tavalla, yrittää keskustella siitä miksi vaimoa ei huvita, antaa tilaa tai ehdottaa sitä terapeutille puhumista (kuten Leena oletti että mies on toki tehnyt, mutta AP:n postauksista saa aivan toisen kuvan) sen sijaan mies on raivostunut jos AP ei ole ollut 24/7 valmiina tyydyttämään miehensä halut, välittämättä siitä onko AP itse halunnut vai ei. En voisi kuvitella, että oma mieheni edes pystyisi harrastamaan seksiä kanssani, jos tietäisi, että en sitä yhtään halua ja teen sen vain painostettuna. Varsinkin kun raskauksien, synnytyksien ja pikkulapsi ajan takia halut ovat vaihdelleet suurestikin olen miehelleni kertonut, että syy ei ole hänessä, vaan seksiä ei yksinkertaisesti nyt hormooneista johtuen tee mieli ja että teen kyllä aloitteen heti kun itsestä vähänkään siltä tuntuu, koska tiedän seksin kuuluvan parisuhteeseen ja en halua mieheni joutuvan olemaan ilman. Mieheni suhtautuu tähän todella ymmärtävästi, antaa paljon hellyyttä ja huomiota muuten, odottamatta että sen täytyisi johtaa seksiin, eikä ole koskaan suuttunut, murjottanut tai loukkaantunut, jos hänen aloitteensa ei ole seksiin johtanut. Minä kunnioitan ja arvostan tätä suunnattomasti ja pyrin silloinkin kun omat halut eivät ole aivan normaalitasolla virittelemään itsäni tunnelmaan, koska haluan, että mieheni saa myös seksiä.
Kaiken a ja o on hyvä kommunikaatio. En minä osaa välttämättä kertoa miksi jollain hetkellä ei haluta, mutta osaan kertoa, että rakastan miestäni silti älyttömän paljon ja jos mies kokisi, että haluttomuuteni kestää liian pitkään ja toivoisi, että puhuisin siitä ammatti-ihmisen kanssa tekisin ehdottomasti niin. Sen sijaan painostus ja kiukuttelu eivät missään nimessä kuulu asialliseen keskusteluun ja jos puoliso ei osaa haluttomuutta muulla tavalla lähestyä on hänessä vähintään yhtä paljon vikaa (ja helposti enemmänkin) kuin haluttomassa. Koska kyllä minulla jo yksi raivostuminen siitä, jos jollain hetkellä ei tee mieli tiputtaisi seksihaluja pitkäksi aikaa eteenpäin, sen sijaan asiallinen keskustelu saa pohtimaan asiaa ja etsimään siihen ratkaisuja.
Ja mies tietää, että