Sekavat ajatukset

[Tietämätönmies89]

Terve elliläiset. Olen ollut tyttökaverini kanssa yhdessä noin kolmisen vuotta ja olemme molemmat nuoria 19 vuotta vanhoja. Meillä on ollut nyttemmin riitaa ja tyttöystäväni jätti minut tässä eräs päivä syynä kai se että en arvosta häntä tarpeeksi. Ajattelen aika paljon, että haluanko itsekään enää pyytää häntä takaisin. Nyt kun ero tuli niin tulee luonnolisesti paha olo, ja alan ajatella keinoja saada hänet takaisin. Tyttöystäväni on sanonut minua monesti itsekkääksi. Olenko itsekäs jos pyydän häntä takaisin, jotta minulle tulisi parempi olo? En ole varma tuntuuko silloinkaan paremmalta.

Tympäännyn/ kyllästyn tyttöystäväni seuraan suhteellisen nopeasti. Jos vaikka olemme viikon tai jo muutaman päivän 'putkeen' yhdessä jossain, niin minulle tulee tunne että en halua nyt olla hänen kanssaan vaan yksin tai kavereideni kanssa. Mitä meidän yhdessäasumisestakaan tulisi?

Ajattelen paljon miltä tuntuisi olla poikamies ja elää omien sääntöjen mukaan. Tuollainen kokeilu kyllä pilaisi rakkauden.

Saattoi olla todella sekavaa tekstiä, mutta kun en itsekään osaa sanoa mitä tunnen. Tuntuu niin vaikealta.

 

[---]

On ihan normaalia pelätä, ettei enää löydä ketään. Koska sitä ei voi etukäteen tietää, mistä se oikea löytyy. Jos sulla on haave elää poikamiehenä niin lähde sen mukaan!

Sinä olet nuori mies. Tuossa parinkympin kieppeillä on ihan oikein ja asiallista elää itselleen. Rakkaus tulee ja kun se tulee, tiedät mitä se on ja olet valmis tekemään suhteen eteen paljon - vapaaehtoisesti. Silloin et luovu enää mistään.

Kerran tulee vastaan HÄN jonka kanssa et kyllästy. Siihen voi mennä muutama vuosi, mutta se ei tarkoita että kannattaisi seurustella jonkun kanssa vaan tavan vuoksi. Elä nyt itsellesi. Onhan sitten jotain, mistä voi sanoa, ettei enää kaipaa 'villiä sinkkuelämää'.

(Tyttösi kaipaa myös kasvurauhaa, sanoisin hänelle ihan samat sanat)

 

[Tietämätönmies89]

En minä pelkää, ettenkö löytäisi ketään muuta.

Tyttöni on todella kaunis, fiksu, hauska ja iloinen kun sille päälle sattuu. En myöskään ole hänen kanssaan vain minkään seksin takia. Tykkään hänestä ja tykkään kun häneltä saan kehuja ja kun on aina se joku kelle puhua tai lohduttautua yms. Hänen ilkeän luonteensa kanssa minulle tulee vain usein ongelmia. Varmaan joka toinen riitely tai mieltä pahoittava juttu nostaa eron mieleen.

 

[fatamorgana]

Kolme vuotta seurustelua alle kaksikymppisenä on kauan. Ei ihme että välillä kyllästyttää toinen ja huvittaisi olla itsekseenkin. Miksi muuten et olisi saanut olla yksin/kavereiden kanssa välillä? Ei seurustelu tarkoita, että pitää olla toisessa kiinni 24/7. Itse asiassa on parempi olla välillä erilläänkin, niin on toiselle taas asiaa ja jaksaa halailla ja helliä

Aloin itse seurustella 17-vuotiaana ja olin saman pojan kanssa 23-vuotiaaksi asti, kunnes ero tuli (monia syitä, mutta kyllästyminen lienee yhtenä tekijänä). Vaikka todella rakastin poikaystävääni ja jätetyksi tuleminen oli tuskaa, jälkeenpäin ajatellen se oli ainoa vaihtoehto. Pääsimme molemmat tutustumaan omin päin elämiseen ja omaan itseemme - asuimme siis yhdessä 19-vuotiaista asti. Vaikka tämä seurustelu oli monella tavalla hyvä asia elää läpi, tavallaan myös kaduttaa, etten ole lainkaan kokenut "hurjia teinivuosia". Nyt olen vakaassa, ihanassa parisuhteessa enkä todellakaan halua enkä aio tästä häipyä. Mutta olisi toisaalta ollut hyvä juttu elellä silloin parikymppisenä sinkkuna jonkin aikaa. Tavata uusia ihmisiä, tutustua, ihastuakin. Ja tietenkin myös hengata kavereiden kanssa sydämensä kyllyydestä.

Ymmärrän että ero sattuu ja varmasti myös tulee kaduttamaan teitä molempia. Vaikutat fiksulta, ja on todella hienoa, että jo nuorena pystyt sitoutumaan ja ottamaan vastuuta itsestä ja toisesta. Mutta selvästikin ainakin sinua (ehkä myös tyttöäsi?) kiinnostaisi elellä itsekseen vaihteeksi. Kannatan sitä kokeilua nyt, sillä vanhemmiten tuppaa seurustelu vakavoitumaan aika lailla ja perhettäkin voi tulla kuvioihin, jolloin ei enää lähdetä sitä sinkkuilua viettämään yhtä helposti.

 

[Tietämätönmies89]

Tyttöystävä voisi varmaan viettää jo loppuelämänsä minun kanssan. Siksi erokin sattuisi häneen todella paljon. Hän katkaisisi yhteydet minuun varmaan loppuelämäkseen. Hän rakastaa minua todella paljon ja olemme tällä hetkellä yhdessä. Näin ainakin voisin luulla. Emme ole puhuneet vielä kunnolla koko asiasta, sillä molemmat ovat töissä päivät ja minä aloitin uuden harrastuksen. Olen myös tarvinnut ajatteluaikaa asialle. En ole nyt nopeasti tavatessamme näyttänyt hänelle, että jokin asia vaivaa minua.

 

[spidergirlie]

Minusta on ihan normaalia, että jos on yhdessä 24 h, niin kyllästyy toiseen ihmiseen. Sen vuoksi parisuhteessa pitää olla aikaa muillekin kuin vain omalle kumppanille. Jos mietit omia vanhempiasi, niin todennäköisesti heilläkin on yhteisiä tuttuja, omia kavereita, työpaikan juhlia, omia harrastuksia, yhteisiä harrastuksia jne. Sellaiset parisuhteet kestävät kauan, joissa saa olla oma itsensä ilman, että tarvitsee todellakaan olla ihan jatkuvasti yhdessä kylki kyljessä kiinni.

Vaikka on parisuhteessa, niin silti saa ja PITÄÄ olla omia mielenkiinnon aiheita. Silti parisuhteen pitää olla tärkein asia. Parisuhteessa joutuu miettimään ja päättämään yhdessä, mikä on sopiva määrä yhdessäoloa verrattuna "omaan" aikaan. Jos siis sinä haluat olla omien kavereittesi kanssa, harrastaa omia harrastuksiasi, olla yksin (tai kavereittesi kanssa) baarissa esimerkiksi 3-4 iltana viikossa, niin et selvästikään ole vielä valmis parisuhteeseen. Tai sitten sinun pitäisi löytää sellainen tyttöystävä, jolle myöskään parisuhde ei ole elämässä tärkeintä, vaan että hänellekin riittää silloin tällöin tapailu.

Yksi vaihtoehto on myös se, että tapailette (deittailua) ettekä vielä sitoudu liian tiiviisti yhteen. Silloin aikaa jää omille ystäville ja harrastuksille. Tosin siinä on riskinä se, että tyttöystäväsi kyllästyy odottamaan ja etsii sellaisen miehen (ehkä vähän vanhemman), joka on jo saanut tarpeekseen aikuisiän vapaudesta ja on valmis sitoutumaan tiiviimpään yhdessäoloon.

Miehet yleisesti ottaen kypsyvät parisuhteen vaatimiin asioihin hitaammin kuin naiset. Naiset saattavat olla jo alle 18-vuotiaina täysin valmiita yhdessäasumiseen yms. Oman kokemukseni mukaan moni alle 25-vuotias mies on vielä kyvytön avoliittoon, jossa pitäisi ottaa vastuuta parisuhteesta, kodinhoidosta yms. yhteisistä asioista.

Eroaminen on aina kurjaa ja varmasti sinäkin omakohtisesti koettuna tajuat, että kaipaat häntä naisena ja kaverinakin. Olet kuitenkin kaivannut myös omaa aikaa ja aikaa, jotta saisit harrastaa ja olla kavereiden kanssa. Kannattaa miettiä, että haluatko sitten kuitenkaan jatkaa seurustelua, jos et oikeasti ole kuitenkaan valmis olemaan enempää hänen kanssaan. Jos mikään ei muutu, riidat jatkuvat samoista aiheista kuten ennenkin.

Seurustelusuhteessa itsekkyys ei kannata. Toki itsekkyyttäkin pitää olla eli asiat eivät saa tapahtua vain toisen mieliksi. Silti kannattaa miettiä rehellisesti, että oletko tehnyt asioita hänen hyväkseen (vaikka et itse niistä välitä), oletko arvostanut ja kunnioittanut häntä, oletko ollut hänestä ylpeä, onko teillä ollut kivaa yhdessä ilman sen erityisempää suunnittelua, oletko halunnut joskus ilahduttaa ja pitää hyvää huolta hänestä (vaikkei olekaan synttärit tai muu merkkipäivä), oletko muistanut sanoa, miten paljon hän sinulle merkitsee jne.

Voi olla, että et ehkä itse kaipaa sitä, että sinulle sanotaan, että olet kivannäköinen, tukkasi on leikattu kivasti, sinua on kaivattu jne, mutta pääsääntöisesti naiset kaipaavat kehuja ja sitä, että mies saa naisen olon tuntumaan siltä, että nainen on miehelle tärkeä. Naiselle tulee helposti hyväksikäytetty olo, jos asiat tapahtuvat miehen ehtojen mukaan.

 

[Kuule poika]

Sä olet liian nuori!!!!

Älä seurustele vielä kenenkään kanssa.

 

[olet liian nuori]

Ihan liian nuori olet, harrasta nyt ja ole kavereiden kanssa, etsi elämänkumppani kolmekymppisenä.