Käytät väärää termiä - kulttuurinen identiteetti olisi oikeampi. Eikä ole kyse siitä, että jonkun toisen saamenpukusekoilu horjuttaisi saamelaisten identiteettiä. Kyse on siitä, että tuollainen saamenpuku tai puvun kopio missikisoissa on osa sitä samaa jatkumoa, jossa saamelaisia on vuosien ja vuosisatojen aikana kohdeltu todella huonosti tässä maassa. Kyllä mä ymmärrän sen, että saamelaisia vituttaa se, että heidän kulttuuriaan pidetään jonain "eksoottisena varastona", josta valtaväestö voi poimia itseään miellyttäviä pikku yksityiskohtia omiin juttuihinsa - ja samaan aikaan saamelaisia kuitenkin potkitaan valtion toimesta päähän milloin missäkin asiassa.
Kaikki eivät välttämättä edes tiedosta, mitä syrjintää ja vääryyksiä on tehty, koska eihän esim. kouluissa puhuta niistä. Joten asioista tietää vain, jos on syystä tai toisesta ollut kiinnostunut tietämään.