se oli plussa!:)

Oon ollut nyt tunnin hereillä kun heräsin uneen, missä tein raskaustestin. No, tänään pitäisi menkkojen alkaa, joten ajattelin sitten kokeilla ihan valvemaailmassakin. Tein tuon apteekin raskaustestin ja kun oli ihan varma ettei siitä mitään tule niin viimisellä minutilla tuli esiin haaleahko viiva. Olen sitä nyt itten vertaillut muiden viivoihin palstalla ja todennut, ettei se mitään haamua ole nähnytkään. Nyt vartoilen et mies tulis kotiin kun se jätti aamull puhelimensa vahingossa tänne kun lähti kahville.

Epäilinkin tätä jo vähän, sillä minulla oli muutama viikko sitten syntymäpäivä ja käytiin miehen kanssa viihteellä. Jo ekasta siideristä tuli niin paha olo etten pystynyt ottamaan enää. Viime yönä oli myös ihan hirveän paha olo. Kävin ottamassa samarinin ku luulin että närästää, mutta meinasi tulla saman tien ylös.

Milloin teillä on alkanut pahoinvointi? Aloin vainmiettimään, sillä jos menkkojen mukaan laskettaisiin niin olisin 3viikkoa ja 6 päivää pitkällä, mutta voisiko tää raskaus olla kuitenkin alkanut jo aiemmin vaikka viimemenkkojen alkamispäivänä tein negan testin?
 
rv37

onnea! voihan se olla alkanut heti viime menkkojen jälkeen. epäilen että itselläni tärppäsi juuri siten (ensimmäisestä kerrasta kun päätettiin jättää ehkäsy pois), koska la aikaistui myös ultrassa viikolla. ja pos testin tein 5pv ennen sitä päivää kun menkkojen olisi pitäny alkaa. nyt vk 37 ja viime yönä unissani synnytin ilman kipuja, joten olisipa sekin enne! :)
 
Yhteistyössä