S
Sakari6
Vieras
Olen vakaasti sitä mieltä, että utopistinen käsite Se Oikea tulisi mitä pikimmin heittää romuksi. Sellainen henkilö on olemassa huomattavasti epätodennäköisemmin, kuin Se Väärä. Tämän viimeiksimainitun näet jopa tunnistaakin helpommin.
Monesti kuulee sanottavan, että sen tietää, kun Se Oikea tulee vastaan. Monet myös odottavat sitä tapahtuvaksi ja siinä odotellessaan elevät sitten jos jonkinlaisissa suhteissa, kun yksinkään ei oikein viitsi, eikä voi, olla.
Eikä tiedä. Sen oikean hahmo muodostuu loppujen lopuksi ihan muusta, kuin ensihuumasta, hullaantumisesta, jalkojen alta-katoamisesta, tähtisateesta, tai maan järkkymisestä, joskin kaikki nuo voivat toki olla - ja ovatkin - sysäyksenä rakkauden alulle. Mikään niistä ei kuitenkaan yksin riitä, vaan kaikki ne ennemmin tai myöhemmin pikkuhiljaa katoavat. Vain rakkaus on se, joka pysyy ja kasvaa yhdessä kiintymyksen myötä, ja joka myös kestää vuodesta toiseen.
Ensihuuman ja ihastumisen kadotessa on suuri houkutus alkaa etsiä uutta tunteiden herättäjää, jonka kanssa pyritään kokemaan taas ne suuret tunteet, kunnes nekin katoavat, jolloin taas etsitään uusi, jne. Lopulta ollaan ehkä niin vanhoja, ettei enää jakseta, tai sitten on viimein opittu rakastamaan.
Rakkkaus on kuin onkin ikuista. Huumat ja humaukset eivät ole. Se Oikea on juuri se, ketä tahdot rakastaa ja kenelle rakkautesi antaa, sillä rakkaus on antamista, eikä saamista. (Vitsinvääntäjät älkööt vaivauko kommentoimaan.). Rakastan sinua, mutta -lause antaa jo ymmärtää, ettet rakasta kuitenkaan, et ainakaan oikein. Rakkaus ei ole ehdollista, eikä se kysele, mitä ja kuinka paljon itse saan, vaan kuinka paljon voin toiselle antaa.
Monesti kuulee sanottavan, että sen tietää, kun Se Oikea tulee vastaan. Monet myös odottavat sitä tapahtuvaksi ja siinä odotellessaan elevät sitten jos jonkinlaisissa suhteissa, kun yksinkään ei oikein viitsi, eikä voi, olla.
Eikä tiedä. Sen oikean hahmo muodostuu loppujen lopuksi ihan muusta, kuin ensihuumasta, hullaantumisesta, jalkojen alta-katoamisesta, tähtisateesta, tai maan järkkymisestä, joskin kaikki nuo voivat toki olla - ja ovatkin - sysäyksenä rakkauden alulle. Mikään niistä ei kuitenkaan yksin riitä, vaan kaikki ne ennemmin tai myöhemmin pikkuhiljaa katoavat. Vain rakkaus on se, joka pysyy ja kasvaa yhdessä kiintymyksen myötä, ja joka myös kestää vuodesta toiseen.
Ensihuuman ja ihastumisen kadotessa on suuri houkutus alkaa etsiä uutta tunteiden herättäjää, jonka kanssa pyritään kokemaan taas ne suuret tunteet, kunnes nekin katoavat, jolloin taas etsitään uusi, jne. Lopulta ollaan ehkä niin vanhoja, ettei enää jakseta, tai sitten on viimein opittu rakastamaan.
Rakkkaus on kuin onkin ikuista. Huumat ja humaukset eivät ole. Se Oikea on juuri se, ketä tahdot rakastaa ja kenelle rakkautesi antaa, sillä rakkaus on antamista, eikä saamista. (Vitsinvääntäjät älkööt vaivauko kommentoimaan.). Rakastan sinua, mutta -lause antaa jo ymmärtää, ettet rakasta kuitenkaan, et ainakaan oikein. Rakkaus ei ole ehdollista, eikä se kysele, mitä ja kuinka paljon itse saan, vaan kuinka paljon voin toiselle antaa.
