se harmaa arkiko?

[hämmentynyt]

Itse lueskelin noita aikaisempia viestejä ja samaa ongelmaa näyttää olevan muillakin.

Itse olen ollut yhdessä mieheni kanssa yli kymmenen vuotta, suht`pieniä lapsia.

Parisuhteesta en voi puhua kyllä mitään. Seksuaalista kanssakäymistä ei ole ollut vuoteen, enkä kyllä enää omaa haluakaan etenkin omaan mieheeni.

Ongelmia on ollut suhteessa liki yli viisi vuotta; alussa yritin kaikkea, puhua, vietellä, ym. mitä voi tehdä herättääkseen toisen puhumaan, toimimaan tai edes riitlemään.

Nyt en edes halua koskea, en osaa lähestyä vaikka joskus tuntuisi että pitäisi yrittää eds lasten tähden. EN vain halua enää mitään.

Mietin kyllä eroakin, jopa paperit olisivat laatikossa, mutta kun.. miehessä ei niin hirmuisesti ole vikaa, ei juo, hakkaa, käy töissä ja on kai hyvä isäkin. Mutta aviomies.. sitä hän ei ole.

Emme riitele, sehän ei miehen mielestä kuulu parisuhteeseen, mieluummin on hiljaa. No, rakkaudesta minua kohtaan ei voi edes puhua, lapsiaan kohtaan vähän, ainakin välillä.

Pelkään jäädä yksin, ja jaksanko yksinkään...

Uutta miestä en usko löytäväni, enkä taida halutakaan. Olen täysin tyhjä sisältä. Enemmän tunteita nostaa esim. jokin nyyhkykirja kuin mieheni ja suhteemme.

Rakastan yli kaiken lapsiani, mutta joskus tuntuu, ettei voimani ja tunteeni riitä niillekään.

Keinoja selviytymiseen?

 

[lilja1976]

Ollaan miltei samassa tilanteessa!!! Mä oon aatellut et jos mä alkaisin harrastaa jotaa kivaa...ottaisin enempi omaa aikaa!!! Nyt oon aina kotona lasten kanssa (en valita, lapset mulle kaikki kaikessa), mut mä kun hoidan kaiken... ruoan laitan, siivoan, tiskit, pyykit, lapset jne!!! Mies tulee aina valmiiseen pöytään, siistiin kotiin ja hoidetut lapset!!!

Tajusin et minun omaa aikaa oon vain kun nukun!!! Hienoa!!

Ehkä olis aika alkaa ottaa omaa aikaa ja ajatella myös joskus itseään!!!

 

[hämmentynyt]

Olen itsekin tehnyt jo jotain ja alkanut harrastamaan. Mutta kun tulen kotiin, kaikki on taas ennallan ja pahemminkin. Mitään ei ole tapahtunut. lapset syöttämättä ja peseytymättä ja jos on myöhä niin jopa valveilla. Tulee vain lisää stressiä ja sitten tulee sanottua pahasti jopa lapsille, vaikka miehelle olisikin vihainen. Se kun alkaa murjottamaan jos jostain negatiivisesta sanoo. Kuulema lyttään sen . Vaikka omasta mielestäni en ole edes mariseva luonne, tai jankuttava, on niin paljon helpompaa tehdä itse kuin pyytää/odottaa toisen tekevän.

Nyt olen sairaana, ja tuloksena on, että joudun tekemään sairaana ne kaikki hommat kuin terveenä, vaikken pystyisikään.

 

[lilja1976]

\

Olen itsekin tehnyt jo jotain ja alkanut harrastamaan. Mutta kun tulen kotiin, kaikki on taas ennallan ja pahemminkin. Mitään ei ole tapahtunut. lapset syöttämättä ja peseytymättä ja jos on myöhä niin jopa valveilla. Tulee vain lisää stressiä ja sitten tulee sanottua pahasti jopa lapsille, vaikka miehelle olisikin vihainen. Se kun alkaa murjottamaan jos jostain negatiivisesta sanoo. Kuulema lyttään sen . Vaikka omasta mielestäni en ole edes mariseva luonne, tai jankuttava, on niin paljon helpompaa tehdä itse kuin pyytää/odottaa toisen tekevän.

Nyt olen sairaana, ja tuloksena on, että joudun tekemään sairaana ne kaikki hommat kuin terveenä, vaikken pystyisikään.

Papukaijan merkki sinulle!!! Mulla ihan sama juttu, aiemmin kun kävin lenkillä ja tulin takas.. ei ollut mies tehnyt mitään sillä aikaa...syntyi riita ja huusin:"Oliko minulla lenkillä mukana neidin vaipat ja iltapuurotarvikkeet"??? Onneksi isompi lapsista poika pian 9 v kertoo minulle kaiken: Sanoi että isä vain pelaa koneella ja käskee pojan vahtii siskoaan!!! Siihen lopahti minun lenkkeilyt!!!

Sitä olen itsekkin miettinyt et miksi naisen odotetaan hoitavan kaikki myös sairaana???? Jos mies sairas, niin voi voi on niin avuton että!!! Se on väärin!!!

 

[neuvo]

\

Itse lueskelin noita aikaisempia viestejä ja samaa ongelmaa näyttää olevan muillakin.

Itse olen ollut yhdessä mieheni kanssa yli kymmenen vuotta, suht`pieniä lapsia.

Parisuhteesta en voi puhua kyllä mitään. Seksuaalista kanssakäymistä ei ole ollut vuoteen, enkä kyllä enää omaa haluakaan etenkin omaan mieheeni.

Ongelmia on ollut suhteessa liki yli viisi vuotta; alussa yritin kaikkea, puhua, vietellä, ym. mitä voi tehdä herättääkseen toisen puhumaan, toimimaan tai edes riitlemään.

Nyt en edes halua koskea, en osaa lähestyä vaikka joskus tuntuisi että pitäisi yrittää eds lasten tähden. EN vain halua enää mitään.

Mietin kyllä eroakin, jopa paperit olisivat laatikossa, mutta kun.. miehessä ei niin hirmuisesti ole vikaa, ei juo, hakkaa, käy töissä ja on kai hyvä isäkin. Mutta aviomies.. sitä hän ei ole.

Emme riitele, sehän ei miehen mielestä kuulu parisuhteeseen, mieluummin on hiljaa. No, rakkaudesta minua kohtaan ei voi edes puhua, lapsiaan kohtaan vähän, ainakin välillä.

Pelkään jäädä yksin, ja jaksanko yksinkään...

Uutta miestä en usko löytäväni, enkä taida halutakaan. Olen täysin tyhjä sisältä. Enemmän tunteita nostaa esim. jokin nyyhkykirja kuin mieheni ja suhteemme.

Rakastan yli kaiken lapsiani, mutta joskus tuntuu, ettei voimani ja tunteeni riitä niillekään.

Keinoja selviytymiseen?

Huono parisuhde syö hirveästi henkisiä voimavaroja.Olen itse elänyt pidemmän ajan kuin sinä huonossa parisuhteessa.Väsyneenä tuli sitten aina huudettua lapsillekkin vaikkei se heidän vikansa ollut.
Pitkitin eroa monta vuotta koska olin niin uupunut että ajattelin etten koskaan selviydy lasten kanssa yksin kun parisuhteessa ollessakin väsytti.
En tiedä mistä viimein sain voimaa eroamiseen mutta kun sen tein muuttui elämäni.
Lapsilla ja minulla on nyt hyvä olla,saan kaipaamaani vapaa-aikaa silloin kun lapset on isällään.
Ei harmaa arki ole sitä että on jatkuvasti yksin parisuhteessa,vailla seksiä,vailla hellyyttä.
Itse yksin kaikki hommat tekee ja mies asuu kuin hotellissa.Ei se ole harmaata arkea.Se on täydellistä välinpitämättömyyttä miehen puolelta.
Ei huonossa parisuhteessa kannata elää.Meillä jokaisella on vain yksi elämä,yksi ainoa mahdollisuus elää tyytyväisenä.Yllättävän moni elää sen ainoan elämänsä huonossa parisuhteessa,vailla seksiä,vailla hellyyttä,lasten tähden.Ajattelu on p.erseestä.
Pitää ajatella itsekkäästi,mikä minusta tuntuu hyvältä ja oikealta ja mistä minä nautin.Lapsetkin ovat tasapainoisempia ja onnellisia kun niiden äidillä on hyvä olla.
Yksin eläminen ei ole hullumpaa sekään ja uusi rakkaus on odottamassa tuolla jossain sitten kun on sen aika.

 

[mimmu]

Täällä samanlaista :'( Vaikka ongelma on piinaava (en tiedä tuliko oikea sana), niin lohduttavaa lukea muiden kertomuksia. Minä alan olla siinä pisteessä etten enää kestä tällaista, mutta kun on pieni lapsi...jne. Mies ei suostu yhdessä minun kanssani menemään mihinkään ulkopuolisen juttusille. :ashamed:
Voimia kohtalotovereille :hug:

 

[nelikymppinen]

Kuulostaa kyllä ihan kummalliselta että suostutte tekemään lähes kaiken kotona? Ihan kuin te olisitte yksin aikuinen ja mies olisi yksi lapsista? Teidän hoidettavana - ei kuulosta tasavartaiselta parisuhteelta.

Ei ihme ettei enää seksi kiinnosta, liikaa tekemistä! Vaikka kyllä siihen vaikuttaa muutkin syyt tiedän...