Ajatuksia

Olen ollut 15v. tiiviisti yhdessä mieheni kanssa,lapsiakin on.Elämämme on yhdessä mukavaa,mutta koen että hellyyttä en saa tarpeeksi suhteessame.Olen ollut aina samanlainen ""sylikissa""ja toki keskustellut tästä paljonkin mieheni kanssa.Haluaisin myös joskus käydä yhdessä viihteellä ja kyläilläkin useammin,mutta mieheni viihtyy aina kotona.Ystävät asuvat kauempana joten olen jotenkin myös yksinäinen.

Olen ongelmallisesta perheestä lähtöisin ja lähipiirissäni sattui vastikään järkyttävä onnettomuus,olen jotenkin niin voimaton näidenkin asioiden suhteen vielä.Olen herkkä,tunneihminen,viihdyn rauhallisessa ilmapiirissä.Elämän suunta urankin suhteen on vielä auki näin 33vuotiaana.

Olen väsynyt anomaan edes pieniä hellyyden osoituksia,mies kyllä rakastaa minua,mutta hän ei tarvitse sitä hellyyttä ja läheisyyttä niin.Arki imee voimani...

En edes tiedä mitä olisi tehtävissä näiden asioiden suhteen,mutta koska en voi puhua näistä muille,niin lukisin mielelläni ajatuksianne tähän liittyen.

 

Voisitko vähän raottaa salaisuuden verhoa miten onnettomuus sinua järkytti?

Voit hakea itsellesi kriisiapua, jos asia vaivaa sinua.
Kysy asiaa terveydenhoitajilta. Asian purkaminen puhumalla tekee sinulle hyvää. Ehkä miehesikin on vielä järkyttynyt täysin samasta asiasta.

Olen melko samantyyppinen ihminen kuin sinä. Roikuin liikaa miehessäni. Avioerossa irtautuminen on ollut työtä ja tuskaa.

Lueskelen, kuuntelen musiikkiä, ulkoilen. Viihdyn omissa oloissani. Viihteelle en enää kaipaa. Ehkä kaipasin vielä sinun iässäsi, mutta en enää.

Onnettomuuksista toipuminen vie aikaa. Minun elämässä on sattunut jo monta katastrofia ja kaikista on kuitenkin selvitty.

Ehkä kaipaat eniten juttuseuraa. Löytyyhän sitä mistä vain.
Lasten kanssa on väkisinkin lörpöteltävä siellä ja täällä.

Olin ennen mahdoton lörppö. Lasten kasvaessa en enää lörpöttele naapureiden ym. ihmisten kanssa. Lörpöttelen lisätyössäni puhelimessa ja sitten tietenkin täällä Elleissä.
Kirjoittelen ilman vakionickiä. Elleissä on paljon häiriköitä ja ilkeitä ihmisiä. Ehkä saisit eniten tukea esim. suomi24/suhteet/ikäryhmät-palstalta.

Voi hyvin. Toivottavasti joku toinenkin Elli ehtii sinua tukemaan.

 

Kiitos sylikissa sanoistasi!Tuo järkyttävä onnettomuus liittyi läheisen itsemurhayritykseen,en pysty tämän tarkemmin kertomaan,koska se on niin traaginen tapaus.Tästä on aikaa nyt puolisen vuotta.

Juttuseura varmasti olisi paikallaan,mutta huomaan olevani hyvin varautunut vieraiden suhteen.Haluan uskoa ihmisistä hyvää,mutta entistä enemmän haavoitun kun joudun pettymään.Olen ehkä turhankin syvällisesti ajatteleva.Silti tahdon kaikille läheisilleni ja muillekin pelkästään kaikkea hyvää.

Vaikutat tosiaan samantyyppiseltä ihmissielulta,itsekin viihdyn omissa oloissani,nautin suuresti luonnosta,lapset pitävät vauhdissa...tunnen kuitenkin että sieluni on haavoilla elämässäni kohtaamien asioiden johdosta...

 

Olin joskus samanlainen ja samassa tilanteessa kuin sinä. Harrastusten löytäminen helpotti yksinäisyyttä ja tunsin itseni itsenäisemmäksi, kun otin itseäni niskasta kiinni (vaikkei olisi yhtään huvittanut) ja lähdin mukaan harrastuspiireihin. Kokeilin yhtä sun toista kunnes löysin ne omat lajini joista saan iloa ja voimaa. Samalla sitä väkisinkin tutustui ja tapasi uusia ihmisiä. Se oli aluksi vaikeaa yksin lähteä minnekään, mutta kun sen sain tehdyksi se kannatti. En enää kaivannut kotonakaan niin paljoa hellyyttä ja keskusteluyhteytemme parani mieheni kanssa kun minulla oli muutakin puhuttavaa kuin lasten asiat... Pääasia tässä oli se, että se oli aitoa, eikä teeskenneltyä iloa...
ps. Seksielämäkin koheni