Alkuperäinen kirjoittaja Onni:
Ihan kotipsykologina mietin miksi on niin vaikeaa katsoa kun toiset nauttivat onnesta silloin kun sen aika on. Tottakai sieltä laskeudutaan arkeen, uskon että se on nuorelleparillekin kerrottu ja muutenkin tietävät, mutta pitäiskö sen faktan että joskus kuollaankin jälkeen lopettaa eläminen ja alkaa jo valmiiksi murehtia sitä kuolemista? Annetaan nyt onnellisten nauttia onnestaan, vaikka sitä on vaikea katsoa kun oma rakkauden huuma on jo ehkä eletty ja vähän petytty.
Alkuperäinen kirjoittaja EJK:
Mitä sitten, vaikka liitto päätyisikin eroon? Onko se jotenkin hyväksyttävämpää mennä kolmekymppisenä naimisiin ja erota kolmiykkösenä, kuin parikymppisenä?
Näissä on niin paljon pointtia. Ehkä on "järkevämpää" olla monta vuotta yhdessä ja kasvaa ns. aikuiseksi ennen avioitumista (jos avioitua ylipäänsä välttämättä haluaa), mutta ei se takaa onnistumista. Nuo kaksi tuosta ohjelmasta ovat ainakin olleet tuon avioitumisen hetken ja varmaan sen jälkeenkin, ehkä vieläkin, huikaisevan onnellisia. Eikö tällä ole jo arvonsa sinänsä? Veikkaan, että onnellisempia kuin moni muu, joka odotti avioitumista vuosia. Ja jos pitkä sitoutuminen, aikuisuus ja järkevyys takaa hyvän avioliiton, niin miksi suomalaisista puolet silti eroaa? Eivät ne kaikki todellakaan voi olla kaksikymppisinä hetken huumassa avioituneita!
Tuollaista on nuoruus, ja se on ihanaa
. Sanoin jo aiemmin kun tästä puhuttiin, että on parempi olla ehkä vähän naiivikin, kuin tippaakaan kyyninen. Kyynisyys on ällöttävä piirre ihmisessä ja tappaa kaiken ilon elämästä. Miksi murehtia asioita, jotka eivät vielä ole tapahtuneet, kuten heidän tapauksessaan avioero?!
Ehkä jaksan ymmärtää heitä niin hyvin, koska oma suhde alkoi 20-vuotiaana "rakkautta ensi silmäyksellä"-tavalla. (Ei ollut eka suhde kummallekaan). Nyt on 9. vuosi alkamassa, ja enpä olisi ikinä uskonut että pieni ihminen voi niin onnellinen ollakaan, kuin varsinkin niinä ekoina viikkoina silloin, kumpikaan ei ymmärtänyt tämän maailman päälle yhtään mitään, varsinkaan minkään käytännön asioiden
. Eihän tää maailma pyörisi päivääkään jos kaikki ihmiset olisivat yhtä aikaa niin rakastuneita, mutta silti soisin jokaisen vastaavan onnen kokevan. Sillä tunteella ja yhteenkuuluvuudella mikä siitä jäi, pääsee huonompinakin aikoina pitkälle. Ja onpahan ainakin tullut elettyä!
