Sattumaako?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "Mimma"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

"Mimma"

Vieras
Mummoni kuoli aivokasvaimeen n. 10 vuotta sitten. Sädehoitoa annettiin, mutta ei leikattu. En tiedä oliko syy leikkaamattomuuteen kasvaimen sijainti vai mummoni kunto. Mummo eli puolisen vuotta diagnoosin . jälkeen.

Isäni kärsi aamuöisin kovista päänsäryistä ja pahoinvoinnista viime loppuvuodesta ja meni tk:hon. Kyseltiin vain onko verenpainetta ja jos ei niin soittavat sitten kun on lääkärille aikoja. Oireet lisääntyivät ja toisesta silmästä lähti osittain näkö. Isää oli kehoitettu käymään silmälääkärillä (jossa oli käynyt reilut kuukausi aiemmin hommaamassa uudet lasit). Isä meni ja silmälääkäri kehoitti heti menemään Oys:iin ja epäili aivoverenvuotoa.
Tk:sta oli soitettu, että nyt olisi aika lääkärille, että tulla pikaisesti paikalle (pari viikkoa oli vierähtänyt). Lääkäri oli määrännyt labroja otettavaksi ja oli annettu uusi aika viikon päähän.
Kun isä sitten meni lääkäriin, niin määrättiin pään ct-kuvaus. Ja kasvainhan sieltä oli löytynyt... Maligni gliooma... heti Tk:n osastolle kortisonia saamaan. Jouluksi kotiin ja uutena vuotena leikkaus. Nyt on alkanut sädehoito ja lääkäri oli sanonut, että sillä saadaan aikaa vajaasta vuodesta reiluun vuoteen jos hoito onnistuu normaalisti.

Tuntuu niin epäreilulta! Isä jätti vuoden lopussa harrastustoiminnan, jolle antoi kaikkensa 20 vuoden ajan. Ajatteli, että nyt saa aikaa toiselle harrastukselleen, retkeilylle ja luonnosta nauttimiselle... Kuvittelin aina näkeväni isäni vanhana papparaisena.

Mikä on todennäköisyys, että äiti ja ainoa lapsi sairastuu aivokasvaimeen, pahanlaatuiseen glioomaan?

Onko kokemuksia? Kaikki mitä google-haulla olen löytänyt on luettu moneen kertaan. Olen ymmärtänyt, että parhaassakin tapauksessa elinaika on korkeintaan 3 vuotta.
 
http://www.neurokirurgia.fi/fi/opetusmateriaali/kallonsisaiset_kasvaimet/?id=10

Tuon mukaan ei kuuluisi periytyviin kasvaimiin. Mahdotonta sanoa, mielestäni täyttä sattumaa, mutta kun ei voi tietää. Tiedän että sinulla on nyt suruaika ja kapinointivaihe isäsi sairastumisen johdosta, mutta tiedät varmasti itsekin sen, että asiaa ei parane miettiä. Helpommin sanottu kuin tehty. Olen pahoillani isäsi sairastumisen johdosta, voimia sinulle!
 
Olen todella pahoillani isäsi sairastumisen takia. Isäni menehtyi muutama vuosi sitten pitkän sairastamisen jälkeen. Vaikka tiesimme, että kuolema tulee, niin silti sen tulo oli valtava järkytys ja shokki. Ei sellaiseen voi valmistautua. Mutta niin surulliselta kuin se kuulostaa, niin kuoleman hetki voi olla kauniskin. Olimme koko perhe isän vieressä ja pidimme kädestä kiinni, kun hän kuoli. Kaikki tämä on teidän perheessämme vielä ajan päässä mutta suosittelen lämpimästi, että uskaltaudutte asioista keskustelemaan. Hyvin suoraankin. Saattohoidoista, mahdollisista elvytyskielloista jne. Sitten kun teillä on "tilanne päällä" ovat asiat tuhat kertaa helpompia, kun tiedätte nuo asiat ja isänne tahdon. Usko kun sanon, kuolemassa ja kuolemisessa ei ole mitään pelättävää. Hirvittävän surullista ja henkisesti välillä jopa kestämätöntä se on, siitä ei pääse mihinkään. Mutta anna surun sattua, se on sen tehtävä. Suru kertoo rakastamisesta.
 
Kiitos sinulle!

Tuosta luinkin, ettei ole perinnöllinen, mutta mietin vain, että melkoinen sattuma...

Esitietolomakkeeseen piti merkitä onko suvussa muita syöpiä ja lasten iät. En tiedä onko sairaalassa tullut esille tuo mummon sama sairaus.

Isän persoonallisuus on muuttunut jonkin verran leikkauksen jälkeen. On väsynyt myös, muttei silti saa nukuttua öisin. Hän myös esittää erittäin reipasta tuttavilleen, kuin kaikki olisi ennallaan.

Haaveenaan oli ystävälleen kertonut haluavansa keväällä vielä retkelle läheiselle järvelle. Pidän huolen, että tuon retken hän myös tulee saamaan!

Aluksi olin vihainen myös Tk:n toiminnalle, mutta en usko, että tässä tapauksessa siitä olisi ollut hyötyä vaikka kasvain olisi todettu aiemmin...

Mielelläni luen kokemuksistanne! Onko kellään kokemusta kotona suoritetusta saattohoidosta?
 
Kiitos myös "harmaalle"!

En tiedä miten nämä asiat isän kanssa ottaisi puheeksi. Tuntuu kuin hän kuvittelisi, ettei me tiedetä ennustetta. Veljeni oli hänen kanssaan sairaalassa kun oli puhe tuosta ajasta vuoden molemmin puolin. Minulle hän sanoi sen jälkeen, että ennuste on 2 kk - 20 v... ettei voi tietää, eikä tarvitsekaan... Lääkärin mukaan kyseessä on vielä erittäin aggressiivinen kasvain. Eikö silloin voi olla, että tila huononee sitten yhtäkkiäkin.

Elvytyskieltohan tässä tulee joka tapauksessa kun on tuollainen sairaus kyseessä, mutta saattohoito kotona kiinnostaa. Eri asia vain jaksaako äitini sitä, me lapset ei voida aina olla paikalla isän luona vaikka niin tahdottaisiinkin :(
 

Yhteistyössä