Samat virheet toistuvat-en jaksa enää

[zööpeli]

Olen tuntenut mieheni yhdeksän vuotta. Minä en pidä hänestä. Tosin rakastan häntä, mutta ehdollisesti. Suoraan sanottuna hän on mitä parhain ns. laatuaikaseurana eli ruokaseurana, keskustelukumppanina ja rakastajana. Mutta ihmisenä en hänestä pidä.

Hänestä ei ole elämänkumppaniksi. Elämänkumppaniksi minulle, pitänee tarkentaa. Hänen kanssaan on hyvä olla tasan niin kauan kun kaikki on hienosti - muusta ei tule mitään. Emme osaa riidellä emmekä ratkaista erimielisyyksiä. Siinä olemme me kaksi aivan onnettomia. Tapamme suhtautua vaikeuksiin ja selvitellä ongelmatilanteita kohtaavat tuskin koskaan. Riitoja ei saada sovituksi, riitely vain lopetetaan jonkin ajan kuluttua, ja taas leikitään (tai ainakin minä vain leikin), että kaikki on hyvin. Ja paskat on.

Miksi olen yhä hänen kanssaan? Koska se tajun vievä intohimo ja rakkaus, mikä välillämme leimahti ja leimahtelee edelleen, teki minut täysin sokeaksi hänen persoonalleen kokonaisuutena. Näin hänessä vain sen, minkä halusinkin nähdä. Ikävät asia selittelin itseltäni piiloon. Rakkaudella ja totuudella ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa.

Vieläkään en tiedä, mitä itseni kanssa teen. Mitä pystyn hyväksymään ja mitä en. Mistä olen valmis luopumaan ja mistä en. Kunpa ihmiset ja suhteet olisivatkin mustavalkoisia. Olisi niin helppo määritellä, onko tämä puhdasta kultaa vain silkkaa sontaa. Mutta kun ei. Kun koko elämä on loputonta harmaata aluetta.

Eikä täällä todellakaan olla yksin.

 

[myrkkysumakki]

Suosittelisin teille, jotka rakastutte näihin aivan mahdottomiin lapsi-miehiin kirjaa "Kaikki se rakkaus, joka sinulle kuuluu", Harville Hendrix

Siinä kuvataan tuo rakastumisen dynamiikka ja se, miksi rakastuu tietynlaisiin ihmisiin. Lisäksi kirjassa annetaan eväitä rakentaa toimiva parisuhde tällaisen ihmisen kanssa.

 

[On Line- Ap]

Aikaa kulunut. Yhä eletään samaa tilannetta. Olemme kaukaisia, etäisiä. Kylmää tunnetta rinnassani.
Keskustelua ei ole, eikä varsinkaan sillä tasolla että se veisi ja johtaisi meitä eteenpäin. Tämä näyttää tosi pahalta.
Totta on juuri se että jos ei keskustelua tule kaikki hajoaa..patoumat ovat jo nytkin valtavia. Mieheni on mikä on ja minä olen mikä olen. En enää tänä päivänä tunne varmaksi olenko oikean persoonan kanssa , koska olen aikuistunut, ja itsekin muuttunut ja viisastunut. Odotukset suhteelta ovat aivan toisenlaiset, arvomme erilaiset..mikään ei kohtaa joten siinäpä sitä.

Alkoholi on yksi suurimpia tuhoajia ollut tässä suhteessa, myöskin monia muita asioita jotka eivät ole parisuhteessa mitään hyviä asioita.
Olen todellakin yirttänyt,,niin paljon yrittänyt. Kuitenkaan en saa arvoa sille että olen jaksanut, kestänyt, yrittänyt,,sulattanut paljon-liikaa. Mies on vakavoitunut enemmän suhteeseen kuitenkin..jotain on muutosta parempaankin. Mutta en voi luottaa tällaiseen tulevaisuuttani. Epävarmaa koska pohja alusta alkaen oli niin raju..mikään ei vaan unohdu ja pyyhkiydy koskaan pois. Eletty elämä varjostaa aina jollakin tapaa.
Olisiko siis helpompaa aloittaa uusi suhde, joka käynnistyisi terveeltä pohjalta..eikä kituuttaa vanhassa jossa saa taistella ja anoa hyvää.

Tämä on epäonnistunut suhde, koska välillämme ei ole ymmärrystä. Suhteessamme on esillä tv, atk, autot, kaikki muu, mutta ei yhteinen, keskustelu, laatuaika jne..
Näinkö käy kaikille kun alkuhuuma on kadonnut ja ihminen oppii toiseen.

Tasa-arvoinen parisuhde olisi upeinta. Kumpikaan ei olisi toisensa terapeutti vaan molemmat tukisivat toisiansa aina tarpeen mukaan, olisi omaa ja olisi yhteistä elämää. Molemmat tekisivät aloitteita ja osoittaisi innokkuutta ym. Todellakin se että myös mies tekisi kotitöitä, ruokaa, huolehtisi molempien kokonaisuudesta arjessa hyvinvoinnin osalta minkä mahdollista.

Minä olen ainakin tehnyt liikaa aina toisten eteen, yritän olla liian hyvä ja tehokas ja täydellinenkin joskus.En ole luovuttaja joten sitkeästi tässä menty eteenpäin.Asuntomme on mahdollista myydä kyllä, etsiä itselle uusi ja yrittää selviytyä jaloillensa, mutta on se vaikeaa heittää pitkät vuodet toisen kanssa pois. Ei ole helppoa tehdä sitäkään eroprosessia.

 

[tsuupeli]

Zööpelin kirjoitus oli kun omasta kynästäni...

 

[surupaita yllä]

Minustakin tuntuu siltä välillä että voi olla aikoja että toisen läsnäolo on pahaa ja hermostuttavaa, ärsyttävää. Tätä tunnetta voi kestää nykyisin viikkoja.Johtuen etenkin siitä,että mieheni on taas mokaillut viimeaikoina enkä jaksaisi taas päästä yli. Emme siis puhu mistään. Joudun menemään yli kuin mitään ei olisikaan tapahtunut. Juuri niin. Aina.

En ymmärrä sitä että jos on keskustelutaitoa niin ei ole taitoa ratkaista riitoja. Joku kirjoitti täällä niin. Kumpa oma tilanteeni olisi edes tuo. Meillä ei ole minkäänlaista sosiaalisuutta. Sulkeutunutta ja pakoilevaa aina kun täytyisi ottaa asiat puheeksi. Mieheni ei kykene niin ei. Olen niin puhki etten oikeasti enää vaan kestä ja jaksa. En salli itseäni kohdeltavan enää huonosti ja aliarvoisesti.
Negatiiviset asiat suhteessa eivät koskaan kasvata miestäni, hän ei opi virheistään enkä minäkään mikä olisi opittavissa, koska mitään ei käsitellä. Pahinta on etten tunne miestäni oikeasti mikä hän oikeasti muuten on. Meillä on hyvät kulissit , eli hieno koti, hiento autot, hienoa kaikki mukamas, mutta mitä tulee suhteeseen niin on kaikki pielessä.Leikkimmistä elämällä, rakkaudella. Siltä tuntuu.


Meilläkin intohimo on ollut yksi ehkä kantava asia, sillä olen itse voimakkaasti seksuaalinen. En voisi elää muunlaisestikaan. En oikeasti. Mutta ei se intohimo kanna yksin kuitenkaan. Kaikki huono on helppo unohtaa tai sysätä syrjään hetkeksi hyvän intohimon puskettua päälle. Se onkin erikoinen tilanne kun oikeasti tulee hyvälle tuulelle vaikka sydämessä leiskuu melkein vihan tulet.
Outoa on todellakin se että rakastaa , ainakin niin luulee. Kuinka ottaa selvää tunteiden voimakkaasta verkosta kun ei se vaan ole millään tapaa helppoa.
Väkisellä miettii että pitääkö tästä lähteä pois, etsiä vertaisensa..mutta samaan aikaan miettii löytyykö koskaan vastaavaa? Kun mikään ei taida loppujen lopuksi antaa taetta onnelle ja rakkaudelle vaikka olisi mikä. Ehkä helpompaa elämää ja parisuhdetta voisi kuitenkin olla olemassa siltikin.Auvoisuuteen en ole aikonut tuudittautua. Kyllä on sekavaa ajatukset..Henkisesti kovaa raastavaa. Ehkä se yksinäisyys on vielä edessä ja uuden alku tulossa..

 

[Elämä edessä]

Alkoholi on yksi suurimpia tuhoajia ollut tässä suhteessa, myöskin monia muita asioita jotka eivät ole parisuhteessa mitään hyviä asioita.
Olen todellakin yirttänyt,,niin paljon yrittänyt. Olisiko siis helpompaa aloittaa uusi suhde, joka käynnistyisi terveeltä pohjalta..eikä kituuttaa vanhassa jossa saa taistella ja anoa hyvää.

Aiemmin kirjoitit myös: "Minulla on paljon vientiä. Minun ei tarvitsisi jäädä tähän. Mutta sitten miettii että miksi vaihtaa..ei se välttämättä ole yhtään sen parempaa..tai helpompaa.."

Alkoholi on suurin syy, mikä pilaa suhteenne. Kokemuksen rintaäänellä voin kertoa, että vaihtamalla paranee - ei kaikki miehet ole alkoholisteja. Luulen, että et ehkä itse ymmärrä tilanteen vakavuutta. Moni vähättelee aviopuolison juomista: Vetää pään täyteen viikonloppuna pari kertaa, mutta muuten on ihan mukava ihminen. Hei haloo! Viikonloppu on työssäkäyville sitä melkein AINUTTA yhteistä vapaa-aikaa; itse ainakin teen viikolla niin pitkää päivää, että en työpäivän jälkeen ehdi muuta kuin pakolliset arkirutiinit. Olisi ihan hirveää, jos emme miehen kanssa pääsisi yhdessä esim.harrastamaan, laittamaan kotia, tapaamaan ystäviä tmv, jos miehen kaikki vapaa-aika menisi joko ryyppäämiseen tai krapulassa makaamiseen.

Jos mies todella rakastaa sinua, niin kuin väittää tekevänsä, hän pystyy olemaan seurassasi selvin päin, eikä kuningas alkoholi on hänen elämänsä rakkaus numero 1. Itse kokisin henkilökohtaisena loukkauksena, että taidan olla niin ikävää seuraa, ettei minua kestä selvin päin!

Kaikki muut kertomasi asiat, yhteinen omaisuus ym. ovat ihan toisarvoisia asioita, eivätkä tee ihmistä onnelliseksi.

 

[surupaita yllä]

Kuningas alkoholi on jäänyt hieman jo taka-alalle. Ei sitä ole joka viikonloppuna. Harvemmin nyt viime aikoinan kuin esim vuosi taaksepäin. Asiat ovat parantuneet siitä hyvään suuntaan. Mutta tietysti pelkoni on että jos tuo alkoholi jää vain hetkeksi pois eikä se olekaan pysyvää tuo ns"fiksuuntuminen".

Emme ole puhuneet mistään mitään. Eikä mieheni aiokaan kai puhua. Olemme nukkuneet eri huoneissa jo 3 viikkoa. Sama linja jatkuu vaan. En jaksa aloittaa ja olla aina kertomassa samoja ajatuksia sataa kertaa. Tuntuu ettei mieheni vaan tajua mitään. En käsitä miten voi olla näin.

Kotityöt ovat kaikki harteillani aina. Muuksi ei muutu sekään. Ei se ole reilua. Mun selkärangalla ratsastetaan kaikki. Minun täytyy jaksaa aina..ja mihin otan tukea..en mihinkään. Olen yksin ja tallaan eteenpäin kaatumatta. Kuinka kauan tulen jaksamaan..onkin mielenkiintoista..näinkin monta vuotta jaksanut.

Olen syömishäiriöinen myös tämän kaiken kunniaksi saanut, josta kärsin valtavasti. Syön ilman että tekee mieli tai vaikka olisin aivan täysi ja näin on sitten painokin oletettavasti noussut 10 kiloa tasan 2 vuoden aikana. Harmittaa että terveys kärsii tästä myös. Itsetuntoani myöten. en tunne itseäni naiseksi mieheni ansiosta..hän on polkenut alas naisellisuuteni ja seksikkyyden jota uskoin minussa joskus olleen. väsyttää olla aina aloitteen tekijä.

En käsitä sitä että kaikki pitäisi vaan olla ennallaan puhumatta mieheni mielestä. Tai että heti on kaikki kuin ennenkin. Ei ne ole eikä tule olemaan. Jos torjun hänet hän ei ymmärrä ja olettaa että hänellä on oikeus seksiin tai tulla hellimään kaiken käsittelemättömän vihan keskellä. En pysty mitenkään olemaan lähellä kun kaikki on puhumatta. En nauti enkä tunne tunteita. Vihaa toki. Eikö olekin vaikeita parisuhde asiat. Tässä oikeasti auttaisi jos olisi ystävyys meidän välissä. Sitä ei ole ollut koskaan. Pettynyt.
Haluan erota toisaalta en. Tuntuu että ei se vaan kannata. En tiedä kuinka tästä katkeruudesta voi koskaan toipua edes. Voi olla että jään yksin jos eroan ja elän yksin loppuelämäni. haaveet lapsista ym ovat jo taka-alalla vaikka nyt on se ikä jolloin olisi viimeistään aika tehdä sekin todeksi jos luonto suo sitä onnea. Vaikka vaikeudet siinäkin. tähän suhteeseen ei lapsia. Rikki olen aivan ja kärsin sisällä. Väsyttääkin joka ilta niin etten käsitä miten voinkin olla näin väsynyt.

 

[SissyS]

Moni vähättelee aviopuolison juomista: Vetää pään täyteen viikonloppuna pari kertaa, mutta muuten on ihan mukava ihminen. Hei haloo! Viikonloppu on työssäkäyville sitä melkein AINUTTA yhteistä vapaa-aikaa; itse ainakin teen viikolla niin pitkää päivää, että en työpäivän jälkeen ehdi muuta kuin pakolliset arkirutiinit. Olisi ihan hirveää, jos emme miehen kanssa pääsisi yhdessä esim.harrastamaan, laittamaan kotia, tapaamaan ystäviä tmv, jos miehen kaikki vapaa-aika menisi joko ryyppäämiseen tai krapulassa makaamiseen.

Tuo on niin totta! Mulla myös mies (kohta ex-), joka viettää pe-la-illat baarissa, ja sunnuntain makaa krapulassa kahteen. JOKA viikonloppu. Usein menee myös viikolla esim. keskiviikkona baariin. Viikonloppuillat olisi sellaisia, jolloin molemmilla mahdollisuus valvoa pidempään ja viettää yhdessä aikaa, mutta mies valitsee joka viikonloppu baarin ja kaverit. Tästä seuraa järjetön pettymys mun puolelta, joka purkautuu kettuiluna ja nalkutuksena viikolla. Ja mies saa syyn lähteä taas baariin.

Saan vain tyhjiä lupauksia muutoksesta, joka kuitenkin siirtyy ja siirtyy joka perjantai johonkin hamaan tulevaisuuteen.

 

[Myönnä tosiasiat ja toimi]

Ei tuohon kirjoitukseen voi muuta vastata kuin että ihan kohta se ero tulee. Mieskin haluaa sitä, ei kai hän muuten kohtelisi sinua kuin halpaa piikaa. Toivoo vaan nahjuksena että sinä tekisit kaiken likaisen työn ja pitää sinut kokkina ja ilmaisena siivoojana niin kauan kuin siinä pysyt, sehän on kaikki kotiinpäin. Enpä ole lukenut pitkään aikaan kirjoitusta jossa näköjään kumpikin osapuoli halveksii ja inhoaa toisiaan täydestä sydämestään, mutta kumpikaan ei viitsi eikä uskalla lähteä suhteesta. Eikä ole edes lapsia, joten mikään ei käytännössä estä eroa.

Meillä kaikilla on vain yksi elämä, ja jos sitä tuhlaa tuollaiseen tylsistyneenä päivästä toiseen raahautumiseen, se elämä on pian eletty eikä siitä jäänyt mitään käteen. Haluatko muistella vanhana tätä liittoa ja kuinka turhaan tuhlasit silloin kallista aikaa. Toivot että voisit palata nuoruuden päiviin ja kääntää kelloa takaisinpäin ja jättää tämän miehen heti nyt. Harmittelet että olit silloin niin pelkuri. Tarinasi ei tarvitse päättyä niin, jos päätät että nyt tämä loppuu kerrasta.

 

[Näistä]

että oikeampi kysymys monella olisi: Mistä löytää mies joka kertää nalkuttavaa ja räkyttävää akkaa..?

 

[Terapia ei auta]

Suhteessanne taitaa olla paljon vihaa ja pahaa. Kuinka noista voi päästä yli sitä en tiedä. Onko terapeutistakaan apua kun tahtonne on noin matala toisianne kohtaan. Tuo on nyt vaan pakko nähdä totuutena ja toimia sen mukaan. Kai. Etkä yhtään nalkuttavalta vaikuta, vaikka joku muu niin väitti. Omasta arvostaan täytyy pitää kiinni, eihän ketään saa kohdella kuin luutturättiä..mikä sinä olet ketään palvelemaan. Niin!

 

[myrkkysumakki]

Kuningas alkoholi on jäänyt hieman jo taka-alalle. Ei sitä ole joka viikonloppuna. Harvemmin nyt viime aikoinan kuin esim vuosi taaksepäin. Asiat ovat parantuneet siitä hyvään suuntaan. Mutta tietysti pelkoni on että jos tuo alkoholi jää vain hetkeksi pois eikä se olekaan pysyvää tuo ns"fiksuuntuminen".

Emme ole puhuneet mistään mitään. Eikä mieheni aiokaan kai puhua. Olemme nukkuneet eri huoneissa jo 3 viikkoa. Sama linja jatkuu vaan. En jaksa aloittaa ja olla aina kertomassa samoja ajatuksia sataa kertaa. Tuntuu ettei mieheni vaan tajua mitään. En käsitä miten voi olla näin.

Kotityöt ovat kaikki harteillani aina. Muuksi ei muutu sekään. Ei se ole reilua. Mun selkärangalla ratsastetaan kaikki. Minun täytyy jaksaa aina..ja mihin otan tukea..en mihinkään. Olen yksin ja tallaan eteenpäin kaatumatta. Kuinka kauan tulen jaksamaan..onkin mielenkiintoista..näinkin monta vuotta jaksanut.

Olen syömishäiriöinen myös tämän kaiken kunniaksi saanut, josta kärsin valtavasti. Syön ilman että tekee mieli tai vaikka olisin aivan täysi ja näin on sitten painokin oletettavasti noussut 10 kiloa tasan 2 vuoden aikana. Harmittaa että terveys kärsii tästä myös. Itsetuntoani myöten. en tunne itseäni naiseksi mieheni ansiosta..hän on polkenut alas naisellisuuteni ja seksikkyyden jota uskoin minussa joskus olleen. väsyttää olla aina aloitteen tekijä.

En käsitä sitä että kaikki pitäisi vaan olla ennallaan puhumatta mieheni mielestä. Tai että heti on kaikki kuin ennenkin. Ei ne ole eikä tule olemaan. Jos torjun hänet hän ei ymmärrä ja olettaa että hänellä on oikeus seksiin tai tulla hellimään kaiken käsittelemättömän vihan keskellä. En pysty mitenkään olemaan lähellä kun kaikki on puhumatta. En nauti enkä tunne tunteita. Vihaa toki. Eikö olekin vaikeita parisuhde asiat. Tässä oikeasti auttaisi jos olisi ystävyys meidän välissä. Sitä ei ole ollut koskaan. Pettynyt.

Haluan erota toisaalta en. Tuntuu että ei se vaan kannata. En tiedä kuinka tästä katkeruudesta voi koskaan toipua edes. Voi olla että jään yksin jos eroan ja elän yksin loppuelämäni. haaveet lapsista ym ovat jo taka-alalla vaikka nyt on se ikä jolloin olisi viimeistään aika tehdä sekin todeksi jos luonto suo sitä onnea. Vaikka vaikeudet siinäkin. tähän suhteeseen ei lapsia. Rikki olen aivan ja kärsin sisällä. Väsyttääkin joka ilta niin etten käsitä miten voinkin olla näin väsynyt.

Lienet masentunut, kun alotteellisuus ja toimintakyky ovat kadonneet, etkä näe tulevaisuudessa mitään positiivista. Sinun pitäisi hakea apua ihan itsellesi suoraan, ei miehellesi.

"Haluan erota toisaalta en. Tuntuu että ei se vaan kannata. En tiedä kuinka tästä katkeruudesta voi koskaan toipua edes. Voi olla että jään yksin jos eroan ja elän yksin loppuelämäni. haaveet lapsista ym ovat jo taka-alalla vaikka nyt on se ikä jolloin olisi viimeistään aika tehdä sekin todeksi jos luonto suo sitä onnea. Vaikka vaikeudet siinäkin. tähän suhteeseen ei lapsia. Rikki olen aivan ja kärsin sisällä. Väsyttääkin joka ilta niin etten käsitä miten voinkin olla näin väsynyt."

Näet tällä hetkellä (kirjoitustesi perusteella) kaiken ehdollistettuna miehen kautta, ja kaikki on myös miehen aiheuttamaa - ikään kuin et olisi enää osallisena missään. Olet omaksunut uhrin identiteetin:

"Kotityöt ovat kaikki harteillani aina. Muuksi ei muutu sekään. Ei se ole reilua. Mun selkärangalla ratsastetaan kaikki. Minun täytyy jaksaa aina..ja mihin otan tukea..en mihinkään. Olen yksin ja tallaan eteenpäin kaatumatta. Kuinka kauan tulen jaksamaan..onkin mielenkiintoista..näinkin monta vuotta jaksanut."

Jos et olisi masentunut, näkisit tilanteessasi sen vaihtoehdon että LOPETAT tuollaisen elämisen. Mikä pakko sinun on elää tuon miehen kanssa parisuhteessa?

Hae apua psykiatrilta, keskitä vähät voimasi itsesi hoitamiseen ja lopeta se miehen syyttely. Tämä on SINUN elämäsi ja sinä teet päätökset. Joten vastuu elämäsi laadusta on myös sinun, sitä et voi ulkoistaa - edes parisuhteessa.

 

[Surupaita yllä]

väsymykseni johtuu siitä että mieheni lupaa että nyt hän ei juo moneen kuukauteeen,, ei mene kuin 2 viikkoa ja lupaus on ojassa. Sama asia on koskenut muidenkin asioiden kohdalla. Johtuu siitä että mieheni on aina ajatellut vain itseään, eikä jostakin syystä osaa huomioida kuinka loukkaa toista esim sillä että pettää yhdessä puhutun lupauksen , jonka hän on siinä hetkessä sydämestään itse ehdottanut. Kummasti se vaan unohtuu sitten lupaukset hetken kuluttua. en käsitä sitä. Tämä sama kuvio toistuu useassa asiassa ja alan väsyä siihen että kaikki jää minun harteilleni.
Olisi ihana joskus olla kotona että mies tekisi jotain ja huolehtisi päivittäin myös kodista, hemmottelisi minua niinkuin minä olen häntä hemmotellut. Eniten kaipaan sitä sielunkumppania rinnalleni, jonka kanssa arki olisi oikeasti yhteistä ja jaettua. se on vain haavetta. Keskustelua ei ole koskaan. Mieheni osaa vaan pelleillä koko ajan. heittää jotain hölmöä juttua joka häiritsee ja ärsyttää hulluna. En jaksa tässä jamassa yhtään mitään läpänheittoa ja turhan jauhamista jota joka päivä on. noloa on sekin että kun menemme syömään-yritän puhua jotain..ellen minä puhu on hiljaisuus. Mieheni on kai tyhmä, en voi tehdä mitään muuta johtopäätöstä. mitään järkevää ja fiksua ei ole koskaan suusta tullut. Kaipaan todellakin miestä jolla on omat fiksut näkökantansa elämässä ja asiossa. joka sanoo mitä ajattelee ja osaa perustella. Näin syväksi kuiluksi tämä suhde on mennyt, koska tässä ei koskaan olla puhuttu.
Myrkkysumakille: en ole masentunut, vaan rasittunut suhteeni tilasta ja umpikujasta. on raskasta luopua vuosista ja toisaalta työtä jonka olen tehnyt että tännekin asti olemme päässeet. kuulosta pahalta mutta niin on käynyt että ilman minua mieheni olisi huonoilla poluilla ja ties missä. suhteemme on perustunut vääryyteen, koska tämä on alkanut äidillisenä suhteena mieheeni, olen hoivannut ja yrittänyt alusta asti takoa järkeä..

nuorena sitä ei tajua oikeasti miten tyhmästi toimii..miksi ihmeessä lähteä aikuista miestä neuvomaan että koitas nyt jättää alkoholi ja mennä maanantaina töihin, tai koitas nyt huomata muitakin kun itseäsi jne..
kyllä- tiedän usea ajattelee vaikka mitä. en saa edes purettua tänne asioita sanoiksi..olen kokenut paljon huonoa tässä ja olen rikki sielustani..minua on satutettu niin syvästi että sen jälkiä on vaikea korjata-pelkään että koskaan. Itse olen henkisesti virkeä, urheilen ja tapailen ystäviä, mutta syömishäiriölle en voi mitään..vielä ainakaan.

 

[Edellinen kirjoittaja oli oikeassa, ap]

Edellinen kirjoittaja painotti omaa vastuutasi suhteessa pysymiseen. Et voi muuttaa miestäsi yhtään mihinkään suuntaan, jos hän ei itse halua, eikä siltä tosiaan vaikuta. Hän voi tosiaankin olla loppupeleissä vain simppeli luupää josta ei koskaan kasva vastuuntuntoista aikuista. Mutta on yksinomaan sinun ja vain sinun oma päätöksesi jos suostut elämään vuodesta toiseen mainitun luupään kanssa. Mitäs se taas sinusta kertoo? Onko sinusta vain mukavampaa valittaa asiasta joka päivä, kuin lopulta toimia ja tehdä asialle jotain?

Englanninkielessä on sanonta "to throw good money after bad" eli laittaa jo hävittyjen rahojen lisäksi vielä loputkin säästönsä menemään sen jälkeen kun tilanteen toivottomuus on jo valjennut. Teet juuri sitä kun haikailet ettet halua lähteä ja luovuttaa kun olet jo niin monta vuotta tuhlannut tähän mieheen. Voit tietysti tuhlata vielä tukun lisää, mutta se ei jo selvää asiaa muuksi muuta. Tiedät jo hyvin että miehen kaikkiin lupauksiin saa ihan rauhassa pyyhkiä peffansa.

 

[zööpeli]

Jestas, että tuntuu hyvältä lukea kirjoituksianne. Ei tietenkään siksi, että tilanteenne olisi sinällään mukava, vaan siksi, että teitä on muitakin kuin minä! Olen jo ehtinyt kuvitella olevani harhainen, epärealistinen, mihinkään tyytymätön asioiden paisuttelija, mutta ei: olenkin nähnyt tilanteeni ihan oikein. Muutkin ajattelevat samoin. Luojan kiitos.

Viina on kaiken pahan alku ja juuri. Kuvottaa, kun itse mietin suhteemme huippuhetkiä (!) eli niitä, kun kauniit viinilasit täynnä viidentoista euron viiniä ja tarjottimella juustoja ja hedelmiä on enemmän tai vähemmän pöllyssä päästetty tunteet valloilleen, ylireagoitu, puhuttu paskaa, loukattu, riidelty, tapeltu, oltu kuin puolijuopot mukamas laatuaikaa viettämässä. Hyi, helvetti, että hävettää. Mitä hittoa minä oikein kuvittelin tekeväni? Sitä, että luulin mukautumalla mieheni omahyväiseen maailmaan ja viinavetoiseen elämäntapaan olevani jotenkin onnellisempi ja enemmän yhtä hänen kanssaan. Mutta juoppo on juoppo, vaikka kristallilasista ryyppäisi. Eikä jouppous tee kenestäkään mukavaa ihmistä.

Minä lopetin juomisen jonkin aikaa sitten. Kokonaan. Minun "pohjani" oli siinä. Siellä on nyt käyty, enkä pitänyt näkemästäni. En pitänyt itsestäni. Vihasin sitä, mitä itselleni tein hänen kanssaan ja hänen takiaan. Mieheni on tullut hiukan ylös mukanani, muttei tapeeksi. Sitä paitsi minäkin, kuten joku muukin kirjoitti aiemmin, luulen, että tuho on jo tehty, eikä se ole enää korjattavissa. Anteeksi ei ole pyydetty tähänkään asti, ja nyt sellainen on jo myöhäistä.

Meillä on puhuttu, mutta mihinkään ei ole päästy. Hänen vuoden takainen hillitön ryyppykautensa oli minun vikani, ja olin ansainnut paskamaisen kohteluni. Ja tämä fakta minun tulee hyväksyä, koska minun vain tulee se hyväksyä. Hänen tekonsa on aina ennenkin hyväksytty ilman älyttömiä anteeksipyytelyitä. Minä olen se paha ihminen, kun pidän hänelle vihaa mokomasta asiasta. Hänen elämänsä olisi nyt ihan mukavaa, ellen minä jatkuvasti jauhaisi samaa asiaa ja syytäisi häntä ties mistä ikivanhasta asiasta.

Ja sitten kohta hän menee tekemään minulle teetä, tuo sen sohvalle, ettei minun tarvitse nousta kesken lempiohjelmani, tulee viereeni ja antaa suukon. Hän puhuu ensi kesästä ja suunnittelee yhteisiä tekemisiämme, halaa minua ja kutsuu minua hellittelynimillä.

Minä hymyilen ja halaan takaisin, ja ääni sisälläni kirkuu "painu helvettiin elämästäni!"

 

[zööpeli]

Meilläkin intohimo on ollut yksi ehkä kantava asia, sillä olen itse voimakkaasti seksuaalinen. En voisi elää muunlaisestikaan. En oikeasti. Mutta ei se intohimo kanna yksin kuitenkaan. Kaikki huono on helppo unohtaa tai sysätä syrjään hetkeksi hyvän intohimon puskettua päälle. Se onkin erikoinen tilanne kun oikeasti tulee hyvälle tuulelle vaikka sydämessä leiskuu melkein vihan tulet.
Outoa on todellakin se että rakastaa , ainakin niin luulee. Kuinka ottaa selvää tunteiden voimakkaasta verkosta kun ei se vaan ole millään tapaa helppoa.
Väkisellä miettii että pitääkö tästä lähteä pois, etsiä vertaisensa..mutta samaan aikaan miettii löytyykö koskaan vastaavaa? Kun mikään ei taida loppujen lopuksi antaa taetta onnelle ja rakkaudelle vaikka olisi mikä. Ehkä helpompaa elämää ja parisuhdetta voisi kuitenkin olla olemassa siltikin.Auvoisuuteen en ole aikonut tuudittautua. Kyllä on sekavaa ajatukset..Henkisesti kovaa raastavaa. Ehkä se yksinäisyys on vielä edessä ja uuden alku tulossa..

Tässä kohtaa olemme hyvin samanlaisia. Ajattelen ja tunnen juuri noin. Ristiriitaista. Raivostuttavaa. Ahdistavaa. Säälittävää.

Karu totuus on, että olen tällä hetkellä mieheni kanssa seksin takia. "Joo, kyl sä oot ihan kiva kaveri sängyssä, mut ei sussa avioliittoainesta oo." Sanopa tuo kumppanillesi ääneen. Kumppanille, joka on kosinut ja kysellyt moneen kertaan hääpäivää.

 

[myrkkysumakki]

kannattaa kysyä itseltään, minkälaiset miehet herättävät sen "intohimon"?

Klassinen "nainen rakastuu renttuihin" -syndrooma on juuri sitä, että ainoastaan lapselliset ja vastuuttomat miehet herättävät voimakkaita tunteita. "Kunnon" miehet ovat "tylsiä" ja siksi epäseksikkäitä.

Minkäslainen isä tytöillä on/oli? Juoppo renttu?

 

[Ihmettelen tässä vaan]

kannattaa kysyä itseltään, minkälaiset miehet herättävät sen "intohimon"?

Klassinen "nainen rakastuu renttuihin" -syndrooma on juuri sitä, että ainoastaan lapselliset ja vastuuttomat miehet herättävät voimakkaita tunteita. "Kunnon" miehet ovat "tylsiä" ja siksi epäseksikkäitä.

Minkäslainen isä tytöillä on/oli? Juoppo renttu?

Miksi kannattaa kysyä? Miten se itseltään kysyminen auttaa? Kun saa vastauksen, mitä pitää tehdä? Sanoa miehelleen, että kuule, mä tunnen intohimoa sua kohtaan, kun sä oot renttu. Ja piste. -kö?

 

[myrkkysumakki]

kannattaa kysyä itseltään, minkälaiset miehet herättävät sen "intohimon"?

Klassinen "nainen rakastuu renttuihin" -syndrooma on juuri sitä, että ainoastaan lapselliset ja vastuuttomat miehet herättävät voimakkaita tunteita. "Kunnon" miehet ovat "tylsiä" ja siksi epäseksikkäitä.

Minkäslainen isä tytöillä on/oli? Juoppo renttu?

Miksi kannattaa kysyä? Miten se itseltään kysyminen auttaa? Kun saa vastauksen, mitä pitää tehdä? Sanoa miehelleen, että kuule, mä tunnen intohimoa sua kohtaan, kun sä oot renttu. Ja piste. -kö?

No voi pikkuista, anna kun täti selittää:

Jos on mieleltään sikäli kieroutunut, että saa seksuaalista nautintoa/kiihottuu seksuaalisesti siitä, että kärsii,on kaksi vaihtoehtoa. Hakea apua psykiatrisedältä tai -tädiltä ja tulla normaaliksi tai pysyä sellaisena kuin on ja lopettaa valittaminen.

Niinhän se on kaikissa kieroutumissa.

 

[zööpelille]

zööpeli:
olipa hienoa luettavaa, analysoit hyvin. taitaa olla meilläkin aikalailla noin...

 

[se pikkuinen]

kannattaa kysyä itseltään, minkälaiset miehet herättävät sen "intohimon"?

Klassinen "nainen rakastuu renttuihin" -syndrooma on juuri sitä, että ainoastaan lapselliset ja vastuuttomat miehet herättävät voimakkaita tunteita. "Kunnon" miehet ovat "tylsiä" ja siksi epäseksikkäitä.

Minkäslainen isä tytöillä on/oli? Juoppo renttu?

Miksi kannattaa kysyä? Miten se itseltään kysyminen auttaa? Kun saa vastauksen, mitä pitää tehdä? Sanoa miehelleen, että kuule, mä tunnen intohimoa sua kohtaan, kun sä oot renttu. Ja piste. -kö?

No voi pikkuista, anna kun täti selittää:

Jos on mieleltään sikäli kieroutunut, että saa seksuaalista nautintoa/kiihottuu seksuaalisesti siitä, että kärsii,on kaksi vaihtoehtoa. Hakea apua psykiatrisedältä tai -tädiltä ja tulla normaaliksi tai pysyä sellaisena kuin on ja lopettaa valittaminen.

Niinhän se on kaikissa kieroutumissa.

Taitaa Tädillä olla aika pahat patoumat omassa seksuaalisuudessaan. Täti on kovin kärkäs vetämään johtopäätöksiään muiden henkisestä tasapainosta sen perusteella, mikä heitä seksuaalisesti kiihottaa. Täti taitaa itse hyvin tietää, miten kiihottavaa kipu voi olla. Täti itse on hyvä ja käy psykiatrisedän juttusilla, ja koittaa päästä traumaattisista lapsuusmuistoistaan eroon, ja vapautua nauttimaan seksistä aikuisten oikeesti ja ilman pekoa perverssiydestä. Tulet huomaamaan, että yllättävän monet asiat katsotaan normaaleiksi. Tosin normaalius ei takaa sitä, että valitus loppuu, kuten Täti toivoo, mutta senhän Täti hyvin tietää itsekin.

Ja minä voin sanoa näin, koska minulla on jo aika varattuna seksuaaliterapeutille.

 

[Anna.fi-moderaattori]

Keskustelua siistitty