M
"Minni"
Vieras
Olen reilu parikymppinen nainen ja seurustelen ihanan miehen kanssa.
Asumme yhdessä ja suunnitelmissa on perheen perustaminen.
Kaikki on kunnossa ja olemme onnellisia...
Mutta silti minulla on salasuhde itseäni 20 vuotta vanhempaan mieheen.
Tapaamme satunnaisesti ja lähinnä seksin merkeissä. Hän on mukava ja kiva mies, mutta ei ollenkaan sellainen jonka kanssa voisin kuvitella jakavani elämäni. En siis ole ihastunut mieheen ja tuskin on mieskään minuun. Pidämme toisistamme ja kemiamme synkkaavat hyvin yhteen, varsinkin sängyssä.
Kun tapasimme ensi kerran, kerroin miehelle heti seurustelevani, hän kertoi avioeron astuvan voimaan muutaman viikon päästä.
Samana päivänä kun avioero astui voimaan, harrastimme ensimmäisen kerran seksiä.
Emme olleet yhteyksissä hetkeen, mutta nyt olemme taas tavanneet muutamaan otteeseen... Luulen että hän seurustelee myös, vaikkei sitä olekaan ääneen sanonut.
En tunne morkkista teoistani. Tunnen ehkä enemmän morkkista siitä etten tunne morkkista.