Sain potkut..

Huh, miten typerältä ap:n päätös omaan korvaani kuulostaa, mutta jos ap ei edes halua sitä vastuuta, niin ihan oikeinhan hän sitten teki.

Sosiaalityöntekijät tekee huostaanottopäätökset, mutta monessa kunnassa on sosiaalityöntekijöinä epäpäteviä, eli sosionomeja.
 
  • Tykkää
Reactions: Criminal Mind
Huomenta. Vähän parempi fiilis tänä aamuna :D Eilen oli itsesäälissä räytymispäivä.. Minä en paljoa edes tiedä mitä sos.työntekijät ovat talossamme ammatiltaan, en ole koskaan kysynyt edes! Puhutellaan toisistamme siis että on perhetyöntekijät ja sosiaalityöntekijät ja lastensuojelutyöntekijä ja sitten on johtaja ja muutama sosiaalityöntekijä jotka laskee toimeentuloa ja yksi tyyppi joka on tekee isyydenselvitykset jne.. Lastenvalvoja hänen ammattinimike. En siis aatellut että voihan ne ammatiltaan olla muitakin kuin sosionomeja, mutta ne joiden kanssa on kahvihuoneessa oltu yhtäaikaa on kertoneet käyneensä ammattikorkean ja jotain työpaikan järjestämiä lisäkursseja. En tavallaan "kuulu" tuonne soskaan vaan kahvittelen myös kotihoidon tyttöjen kanssa ja raportoin soskan puolelle mitä olen kodeissa nähnyt ja tehnyt jne.. Ymmärrän että olen vähän turha henkilö (säästösyistä varmaan palkanneet) koska joudun raportoimaan kaikki ja sosiaalityöntekijä tai se tyyppi lastensuojelusta joutuu välillä käydä silti perheessä tarkistamassa miten menee..

Olen välillä haaveillut siirtymisestä TK:N puolelle, pidän työstäni "ruohonjuuritasolla". Vastuuta on sopivasti ja ei tarvitse viedä töitä kotiin. Tykkään olla siinä ihmisen lähellä "se mukava tyyppi" joka on auttamassa.. En siis kouluttaudu lisää koska tässä on nyt "tekosyyni" siirtyä keikkahommiin. Mieshän harmittelee kun teen iltaa ja yötä ja hälle passais paremmin että olen kotona kaikki illat ja viikonloput. Itse tykkään esim.yövuoroista rauhallisella osastolla.

Mutta olihan tuo vähän shokki. Kaikki muuttuu ja pitää järjestellä lastenhoidot jne. Palkka on kait nousemassa lisien vuoksi. Nykysiä asiakkaita tulee ikävä ja varmaan pitkään mietin mitä heille kuuluu.. No, suurinta osaa ainakin :D
 
Ja tavallaan mulla säilyy työpaikka kuiteski. Jään kunnan palkkalistoille tekemään keikkaa Tk:n kahelle akuuttiosastolle (sinnekkin tulossa muutoksia ja useampi jää eläkkeelle kesällä) ja ehkä yhteen vanhainkotiin, mutta siitä ei ollut vielä varmuutta (sinnekkin tulossa muutoksia). Haen varmaan aukeavia lähärin paikkoja Tk:n puolelle kuhan siellä väki vähenee. Saan tehä tätä hommaa vielä kesäkuun loppuun, sitte heinäkuun pidän lomat ja siirryn tk:lle. Siellä olinkin töissä heti valmistumisen jälkeen kunnes avautu tuo perhetyöntekijän paikka jonka sain. Eli takaisin "lähtöpisteeseen".. Muistaakohan sitä mitään enää. Lääkeluvatkin varmaan uusittava??
 
Shefdon
Huh, miten typerältä ap:n päätös omaan korvaani kuulostaa, mutta jos ap ei edes halua sitä vastuuta, niin ihan oikeinhan hän sitten teki.

Sosiaalityöntekijät tekee huostaanottopäätökset, mutta monessa kunnassa on sosiaalityöntekijöinä epäpäteviä, eli sosionomeja.
Itseasiassa epäpätevänä sossuna oleva sosionomi ei voi tehdä sijoituspäätöstä, voi kyllä valmistella päätöksen mutta viime kädessä sen tekee pätevä stt tai esimiehenä toimiva johtava stt.

Huolestuttavaa että ihmiset puhuu ihan puppua muka totena.
 
Huomaatko, että sinulle on tarjottu aivan loistavaa tilaisuutta työnantajan puolelta ja sinä hylkäät sen laiskuuttasi?
Miksi kaikkien pitäisi jaksaa opiskella, pienten lasten (?) kanssa, työn ohessa? Ap:han sanoi menevänsä suoraan muihin töihin, ei jää työttömäksi ihmettelemään elämäänsä. Minusta asia on ok, saa harmittaa jos sellainen työ mistä on pitänyt, loppuu.
 
  • Tykkää
Reactions: ToDieFor
"vieras"
Hyvä ap, että tiedät mitä haluat tehdä. Et halua ottaa vastuuta huostaanotoista ja haluat tehdä työtä ruohonjuuritasolla. Kuulostaa mukavalle :) Vaikka tuo muutoksen tutina nyt vähän heilutteleekin, niin ei haittaa. Ensin ajattelin, että miksi ihmeessä et tarttunut tilaisuuteen, mutta selitettyäsi enemmän ymmärrän päätöksesi oikein hyvin.
 
Tämän hetkinen työ on sellaista missä saa olla siellä ihmisten kotona, jutella sen asiakkaan kanssa ja olla siinä läsnä. Sellaista työtä haluan tehdäkkin, enkä jäädä papereiden kanssa pelaamaan, vaikka oishan se ammatilisesti hienoa edetä työssään. Saattaahan se joskus harmittaa kun ei tartu nyt tilaisuuteen jota en varmasti myöhemmin saa udelleen.. Muistan kun olin tuolla akuutilla töissä, niin parasta oli kun jää "luppoaikaa" hoitotyön lomassa. Siis osastolla ovat kuntoutumassa kotiin lähtijöitä (tai palvelukotiin) ja työ ei ole niin raskasta kun suurinosa liikkuu itse tai avustettuna. Jää aikaa kierrellä huoneissa "huvikseen" ja jututtaa potilata. Varsinkin vanhuksilla on hyviä juttuja joita kuuntelee mielellään. Ja se palaute kun vanhus (tai kuka vaan) sanoo että kiva kun kuuntelit ja on mukavaa kun joku pitää kädestä on se miksi jaksan tätä työtä tehdä. Siinä vaiheessa se varmaan eniten harmittaa kun tulee ikää ja vuorotyö alkaa väsyttää. Mutta voihan sitä "vanhoilla päivilläkin" mennä kouluun kun asuntolaina on maksettu ja lukea johonkin toimistohommaan/vastaanottoon tai vaikka labraan tms.. Eikä sitä tiedä vaikka jaksas valvoa öitä eläkkeelle saakka. Toivottavasti en koskaan kyllästy tai puuroudu sellaiseksi hoitajaksi joka ei jaksa jutella ja olla aidosti läsnä. Turhan monelle käy niin että jo kellon soitto saa puuskuttamaan "että joko niillä taas on joku hätänä".. Eniten tässä kirpasee kun muutaman perheen lapset on päässyt mua niin lähelle että jää oikeesti ikävä..
 
........................
Vain pätevä sosiaalityöntekijä voi tehdä huostaanottopäätöksen. Pätevä sos.tt. on suorittanut YLEMMÄN (=maisteritutkinto) korkeakoulututkinnon, jonka tulee sisältää pääaineopinnot sosiaalityöstä.
Sosionomi voi olla sos.tt.N sijaisena, jos päteviä hakijoita ei ole, mutta hän ei voi tehdä huostaanottopäätöstä.

Itselläni on maisteritutkinto, mutta en ole pätevä sos.tt., vaan minun pitää tehdä vielä pääaineopinnot sosiaalityöstä, gradua myöten.

Suurin osa perhetyöntekijöistä on sosionomeja, mikä on mielestäni hyvä, koska alalla tarvitaan sellaista näkemystä/työotetta/työmenetelmiä, joita ei esimerkiksi lähihoitajan opinnoissa opita. Lähihoitajat ovat sitten hyviä joissain muissa hommissa.

Jos ap tykkää tehdä työtä asiakkaiden kotona ja olla lähellä asiakasta, miten olisi työ vanhusten kotihoidossa?
 

Yhteistyössä