Sain potkut :(

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Raffeli
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Sen minä olen ainakin oppinut että noilla työmarkkinoilla ei raskautta kannata kovin huudella tai niitä töitä ei tosiaan kohta enää ole.Valitettavaa mutta totta.
 
Voi harmi! :hug:
Tosiaan kun olet koeajalla niin voivat irtisanoa ilman selittelyjä. Meilläkin irtisanottiin yks tosi ahkera ja hyvä työntekijä, koskaan ei ollut pois eikä myöhässä, ylitöitä teki aina kun pyydettiin, mutta kun esimiestä ei naama miellyttänyt.
 
Jopa koeajalla raskaus voi olla painavampi työnantajan kuin sinun vaakakupissa, jos tuosta lähdette tappelemaan. Kertoisitko, onko myymälä jossakin ketjussa, kuten SOK? Silloin ei pitäisi olla mitään ongelmaa saada mammahousuja!
 
Soitto liittoon on nyt paikallaan. Näissä asioissa ne on pienen ihmisen puolella ja tuo on kyllä ihan selvä homma, että raskaus on vaikuttanu negatiivisesti. Ihme että työnantaja on uskaltanu moisen tehdä..
 
Hei! Mulla on käyny ihan samalla tavalla! Olin raskaana ja hyväuskoisena kerroin asiasta melkein heti työnantajalle jotta ehtii etsiä sijaista rauhassa (niitä ei meidän alalla juuri löydy). Kahden viikon kuluttua ei ollutkaan enää töitä, minut siis irtisanottiin koeajan viimeisellä päivällä (joka oli mulla vapaapäivä, irtisanomislappu toimitettiin koti-ovelle!). Mutta kehoitan riitauttamaan jos todella olet sitä mieltä, ettei ole muuta aihetta kuin raskaus. Itse voitin ja työnantaja joutu maksamaan korvaukset. Voit laittaa yv:tä jos haluat!
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Voi harmi! :hug:
Tosiaan kun olet koeajalla niin voivat irtisanoa ilman selittelyjä. Meilläkin irtisanottiin yks tosi ahkera ja hyvä työntekijä, koskaan ei ollut pois eikä myöhässä, ylitöitä teki aina kun pyydettiin, mutta kun esimiestä ei naama miellyttänyt.

Tämä karkea totuus mitä kirjoitit.Meillä töissä myös käynyt näin.
Pitävät koeajan ja sitten saa painua vekee.
Törkeää minusta.
 
Helsinki 1.3.2001
RASKAANA OLEVA IRTISANOTTIIN KOEAIKANA (Dnro 1/55/01)

Tasa-arvovaltuutetulta pyydettiin lausuntoa siitä, rikkoiko työnantaja tasa-arvolakia irtisanoessaan raskaana olevan työntekijän koeaikana.

Naishenkilö oli aloittanut yksityisellä työnantajalla syyskuussa vuonna 2000 määräaikaisena työntekijänä. Työsuhteen oli määrä jatkua saman vuoden joulukuun loppuun neljän kuukauden koeajalla. Marraskuussa työsuhdetta jatkettiin kuitenkin kesäkuun loppuun saakka.

Nainen oli marraskuun loppupuolella kertonut raskaudestaan, jolloin työnantaja oli moittinut häntä epärehellisyydestä ja ilmoittanut, että työsuhde jatkuu enintään tammikuun loppuun. Äitiysloma olisi todennäköisesti alkanut aikaisintaan helmikuun loppupuolella. Työnantaja muutti kuitenkin vielä samana päivänä mieltään ja irtisanoi työntekijän siitä päivästä lähtien.

Työnantajan mukaan työntekijä oli erehdyttänyt työnantajaan antamalla vääriä tietoja, jotta hänen määräaikainen työsuhteensa jatkuisi. Työnantaja kertoi, että oli menettänyt luottamuksensa työntekijään ja irtisanonut työsuhteen koeaikana päättymään heti.

Tasa-arvovaltuutettu totesi, että syrjinnällä sukupuolen perusteella tarkoitetaan muun muassa eri asemaan asettamista raskaudesta tai synnytyksestä johtuvasta syystä. Työnantaja syyllistyy syrjintään, jos hän työhön ottaessaan syrjäyttää työnhakijan tai rajoittaa palvelussuhteen kestoa tai sen jatkumista esimerkiksi raskauden perusteella.

Myös työsopimuslaki kieltää irtisanomisen raskauden johdosta. Työntekijää ei saa irtisanoa myöskään koeaikana epäasiallisin perustein. Tasa-arvovaltuutettu totesi että työntekijän raskaudella ei saa olla vaikutusta siihen, jatketaanko hänen määräaikaista työsuhdettaan. Tarvittaessa työnantaja on velvollinen palkkaamaan määräaikaisellekin työntekijälle sijaisen äitiysloman ajaksi. Tämä periaate ilmenee esimerkiksi KHO päätöksestä 788/1/99 ja Helsingin hovioikeuden päätöksestä 23.5.2001 Nro 1401.

Työsopimuslain mukaan työntekijä on velvollinen ilmoittamaan työnantajalle raskaudestaan vasta kaksi kuukautta ennen äitiysloman alkua, jotta työnantajalle jää riittävästi aikaa työjärjestelyille. Tätä velvollisuutta työntekijä ei ollut rikkonut. Työnantaja oli myös ennen tietoa raskaudesta ollut halukas jatkamaan työsuhdetta, mikä osoittaa, että työnantaja oli ollut tyytyväinen työntekijän työsuoritukseen. Tosiasiallinen syy työsuhteen irtisanomiseen oli siis työntekijän raskaus, ja työnantaja oli rikkonut tasa-arvolakia.
Sivun alkuun Sivun alkuun

http://www.tasa-arvo.fi/Resource.phx/tasa-arvo/ajank/laus-arkisto-raskaus.htx
 
Oma vika, jos olet koeajalla ja mennyt puhumaan jotain tyyliin "raskausmallin housut" ja vielä kirjoittamaan sen lapulle. Työnantajalle ei koskaan saa antaa aseita noin anteliaasti.

Suomessa on laki, mutta vähintään toinen lakikirja, miten pykälät voidaan kiertää.
 
Törkeää! Nyt yhteys liittoon ja rinta rottingilla sekä masu pystyssä rohkeasti taistelemaan oikeuden puolesta! Mä en käsitä miten arkipäivää tuollainen kohtelu on vielä tällä vuosituhannella, ihan mieletöntä.
 
raskaana ollessa voittaa jutun helposti. Oikeudessa pitää olla työnantajalla näyttää että olet todistettavasti kieltäytynyt vuorosta jotta on muu syy kuin raskaus, joka on syrjintää ja lailla kiellettyä. Koeaika ei muuta tätä mitenkään, pidä oikeudestasi kiinni vaikka suurin osa tällä palstalla ei pitäisikään
 
Alkuperäinen kirjoittaja päivien viemää:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Voi harmi! :hug:
Tosiaan kun olet koeajalla niin voivat irtisanoa ilman selittelyjä. Meilläkin irtisanottiin yks tosi ahkera ja hyvä työntekijä, koskaan ei ollut pois eikä myöhässä, ylitöitä teki aina kun pyydettiin, mutta kun esimiestä ei naama miellyttänyt.

Tämä karkea totuus mitä kirjoitit.Meillä töissä myös käynyt näin.
Pitävät koeajan ja sitten saa painua vekee.
Törkeää minusta.

ei todellakaan voi sanoa tosta noin vaan koeajalla(löytyy kun googlaa).
Koeajallakin tarvitsee asiallisen syyn. Ja jos on syytä epäillä että syy on raskaus niin asiaa eteenpäin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja tyhmä:
Oma vika, jos olet koeajalla ja mennyt puhumaan jotain tyyliin "raskausmallin housut" ja vielä kirjoittamaan sen lapulle. Työnantajalle ei koskaan saa antaa aseita noin anteliaasti.

Suomessa on laki, mutta vähintään toinen lakikirja, miten pykälät voidaan kiertää.

Olen valitettavasti samaa mieltä. En minäkään työnantajana palkkaisi raskaana olevaa...
 
Joo mutta mun tilannetta hankaloittaa aika pirusti se etten kuulu liittoon. Typeränä ajattelin ettei mun kannata siihen liittyä kun ei mun työsopimus muutenkaan olisi jatkunu kun toukokuun puoleenväliin. Tietysti olisin pitäny mun raskauden salassa koeajan loppuun saakka, jos se olis vaan ollut mahdollista. Mun työnkuvaan kuitenkin kuului raskaiden tavaroiden nostelua ynnämuuta, ja alkoi tuo mahakin jo sen verta pistämään silmään että olis se ilmi tullu joka tapauksessa. Tässä sain taas huomata sen kuinka hyväuskoinen hölmö olenkaan. En vaan voi ymmärtää kuinka joillain voi olla sydäntä kohdella toisiaan tahallaan näin julmasti.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Raffel:

Kyllä sen vielä eestään löytävät. Mutta se mikä sun nyt kannattaa tehdä on se, että otat yhteyttä viranomaisiin ja kerrot kohtelustasi. Ihan päivänselvää on se, että sinut irtisanottiin raskauden vuoksi, koska nuo muut syyt kuullostaa niin tekaistulta. Työmotivaation puute muka tai "työvuoroista kieltäytyminen" 99% oikeus on työntekijän puolella.
 
Miksi ihmeessä kerroit raskaudesta kun koeaika on vielä kesken? Olisit pitänyt suusisupussa. Helppo noihin "ei niin saa tehdä" juttuihin on vedota. Itsekin sain kenkää raskauden takia eikä luottamusmies korvaansa lotkauttanut, oli vaan todennut pomolle että mikäs siinä jos jatkatte työsopimusta vain 2kk kun oli luvattu vakituinen työpaikka! Pitkä ja kivikkoinen tie edessä jos meinaat mennä oikeuteen ja mistäs sitten saat uuden työpaikan kun sulla on leima otsassa?!
 
Similar threads

H
Viestiä
9
Luettu
386
A
O
Viestiä
3
Luettu
235
M
A
Viestiä
5
Luettu
282
N
Y
Viestiä
4
Luettu
382
J

Yhteistyössä