Sain pankkilainan luottotiedottomana! Nyt elämä hymyilee tältä osin :)

Sössin raha-asiat ankarasti täysi-ikäiseksi tultuani. Pienistä pääomista on vuosien varrella kasvanut isoja velkoja. Luottotiedot menetin alle 20-vuotiaana. Toki tämä oli omaa tyhmyyttäni. Myös masennukseni aiheutti välinpitämättömyyttä enkä hoitanut silloin muitakaan asioita. Toisen henkilön vuoksi velka kasvoi parilla tonnilla + korot.

Asia on vaivannut vuosia. Töissä ollessani olen maksanut ulosottoon 300 euroa kuussa. Summa kuitenkin nousi keväällä 650 euroon kuussa ja se teki elämästä erittäin tiukkaa ja sain toimeentulotukeakin, vakituisessa työssä olevana ihmisenä! Olen 2,5-vuotiaan lapsen yksinhuoltaja.

Ymmärrän että velat pitää maksaa ja niin haluankin.

Toissapäivänä minulle myönnettiin pankkilaina ja maanantaina vielä pankissa käynti jolloin ulosotot maksetaan pois. Voi mahtavuutta! Lainan saaminen ei ollut mikään läpihuutojuttu, mutta onnistui!! :) Olen niin onnellinen. Lainaa tietysti maksan takaisin, mutta summa on kohtuullinen.

Olen siis pienituloinen niin tuollainen 650 euron menetys tuntuu todella. Ja parempihan se tavallaan pankkiin on maksaa velkojaan kuin ulosottomiehelle. Luottotiedot korjaantuvat 2-3 vuodessa mutta sille oikeastaan ihan sama, ei vaikuta mun arkeen. Paitsi hei saisin ehkä oikean puhelinliittymän.. tosin mitäpä sillä, prepaidilla olen pärjännyt tähänkin asti. :)
 
"Vieras"
Onnea! Minä maksan noin neljäsataa euroa kuussa ulosottoon, bruttotulot noin 1300 kuussa...Muihin lainoihin menee 250 euroa kuussa. Ottaa aika tiukille mutta eikö se tästä.
 
"Harmaana"
[QUOTE="vieras";29036478]Paljonko maksat sitä pankkilainaa jatkossa kuussa pois?[/QUOTE]

Muakin kiinnostaa tämä. Kiinnostaa myöskin velkasumma. Ihan sen takia, että olen itsekin ulosotossa ja olisi aivan unelma jos saisi pankkilainan velkojen maksuun. Mutta taitaa olla todella vaikea saada lainaa? Jos et halua tähän vastata, niin mä laitan sulle myöhemmin y-viestiä koska en halua omalla nikillä tässä tällaisia kysellä.
 
HippuTAR
Tosi hienoa! Ulosotossa on niin karseet korotkin että varmaan siltäkin osin helpottaa. Aika monilla taitaa mennä niin ettei sitä pääomaa juuri pysty pienentämään ku kaikki mitä saa maksettua menee korkoihin.
 
Tosi hienoa! Ulosotossa on niin karseet korotkin että varmaan siltäkin osin helpottaa. Aika monilla taitaa mennä niin ettei sitä pääomaa juuri pysty pienentämään ku kaikki mitä saa maksettua menee korkoihin.
Niinpä :) Mullakaan ite velka ei pienentynyt juuri yhtään kun korot on niin hirveät. Ihana aloittaa ns. puhtaalta pöydältä.
 
  • Tykkää
Reactions: HippuTAR
"vieras"
Tosi hieno juttu! Paljonko uo velkasi siis on/oli? Ja saitko takuusäätion takauksen vai normilainan?

Mieheni jätti myös nuorena laskut maksamatta ja nyt on maksettu kovaa hintaa ulosottoon. Nykyään hän on jo 32 vuotias ja vielä 15000 olis jäljellä. Onneksi on edes töitä niin voi maksaa. Mutta voi sitä päivää kun ne loppuu....
 
[QUOTE="vieras";29156225]Tosi hieno juttu! Paljonko uo velkasi siis on/oli? Ja saitko takuusäätion takauksen vai normilainan?

Mieheni jätti myös nuorena laskut maksamatta ja nyt on maksettu kovaa hintaa ulosottoon. Nykyään hän on jo 32 vuotias ja vielä 15000 olis jäljellä. Onneksi on edes töitä niin voi maksaa. Mutta voi sitä päivää kun ne loppuu....[/QUOTE]

Normaalin pankkilainan.. mulla ei ollut "kuin" 17 000. Eihän ne pääomat mitään isoja summia ole olleet, mutta kaikki perintäkulut ja oikeudenkäyntikulut ja korot ym.
 

Yhteistyössä