Miehellä on haulikoita, kiväärejä ja useampi pistooli. Ei ole todellakaan mikään asehullu, eikä ole harrastus karannut lapasesta. Hänellä on kiväärejä eri tehoisia. Osa linnustukseen, osa hirvimetsälle ja useampi kilpa-ase ampumahiihtoon ja rata-ammuntaan. Haulikoissa sama. On säilyttänyt isältään lahjaksi saaman aseen ja lisäksi hänellä on metsästykseen puoliautomaatti ja kilpa-ammuntaan kaksi erilaista päällekkäispiippuista. Toinen trap ja toinen skeet ammuntaan. Ja lisäksi melkein näihin kaikkiin löytyy useampi perä, jonka on asepuuseppä hänelle tai minulle tehnyt. Näin ei tarvinnut ostaa useampaa ratahaulikko, kun muistelisin miehen sanoneen jonkin D mallin Beretan lähtöhinnaksi peräti 6 000 euroa. Tiedän mikä haulikko se on, mutta en tiedä mikä siitä tekee niin erikoisen.
Pistooleja on myös eri lajeihin, mutta näistä en tiedä enkä ole niitä lajeja koskaan kokeillut.
Kahteen haulikkoon on minulla rinnakkaislupa ja vuosittain käydään sorsastamassa ja kesällä ammutaan kiekkoja.
Mies kouluttaa nuoria kesäisin näihin lajeihin ja harrastaa niitä innokkaasti. Viime vuonna käytiin hakemassa panoksia pelkästään ratahaulikoihin 6000 kappaletta, jotka menivät valtaosin miehen käyttäminä.
Lisäksi asekaapeissa on veitsiä jos minkälaisia. Joskus kokeiltiin laitesukellustakin ja siitä jäi hieman erilaisia puukkoja. Ja löytyy leukua, lihaveistä, linkkuveistä. Vähän kaikkea kaikkeen.
Ja kotona säilytetään. On varashälyyttimet, videovalvonta ja naapureiden kanssa on vielä sovittu lomien ajaksi että katselevat keitä talon lähellä liikkuu.
Tuon kokoelman säilyttäminen muualla kuin kotona olisi täyttä hulluutta. Aseiden huolto pelkän metsästysreissun jälkeen vie useamman tunnin. Puhumattakaan radalle lähtö, jos aseet pitäisi noutaa jostakin. Ja noiden osat on vielä ristikkäin kaapeissa, joten vaikka saisi kaapin auki, ei aseella tee mitään kun lukot ja muut osat on toisessa ja panokset vielä eri tilassa ja lukitussa kaapissa.
Ja edelleen, ei ne aseet tapa. Ihmiset tappaa. Ja meillä on lähdetty kasvatuksessa liikkeelle siitä, että lapset saa olla isänsä mukana näissä harrastuksissa ja oppivat käsittelemään aseita TURVALLISESTI ja näkevät miten vaarallisia ne ovat. Ja tämän huomaa. Lapset käsittelevät meillä aseita paremmin kun monet aikuiset.
Ja jos aseiden vaaroista puhutaan, niin isännän mukaan keittiöveitset ovat ensimmäinen mikä pitäisi kieltää. Ja tämän ymmärrän täysin. Mutta moni sitä ei usko.
Lopettakaa se asevouhotus. Antakaa ihmisten harrastaa rauhassa. Oikeissa käsissä ne ovat parhaassa säilityksessä ja turvassa.