Säälittääkö muita yksilapsiset perheet? :(

No minä olen ainut lapsi, mutta en ole kyllä yhtään itsekeskeinen tai itsekäs. Pikemminkin päinvastoin ja ei, tämä ei ole vain minun mielipiteeni. Olen aina kyllä kaivannut sisaruksia. Vanhempanikin olisivat halunneet, mutta eivät saaneet kuin yhden lapsen.

Olin 8 vuotta naimisissa ja erosin. Nyt "uuden" miehen kanssa takana yhteiseloa viitisen vuotta. Ennen tuon ihanan lapsen saamista puhuimme yhdessä, että molemmat haluavat vähintään kaksi lasta. No, nyt meillä on yksi ihanuus, jota molemmat rakastamme kovasti, mutta mies ei haluakaan enempää.

Pari kirosanaa, että kiukuttaa. Surettaa. Ja niin edelleen. Toivon, että mies muuttaa mielensä.

 

Must olis tosi kummallista, jos sisarukset ei tulis toimeen keskenään. Tulee vähintäänkin mieleen, missä vika?

 

Kyllä mua hieman säälittää. Sisarukset on niin suuri rikkaus, ettei sitä voi rahassa mitata. (Kuten joku oli kertonut, että nyt on rahaa maksaa harrastukset jne)
Toisaalta eihän siinä mitään säälimistä ole, mutta kyllä mua harmittaa se miten paljosta sellaiset lapset jäävät paitsi, kun ei sitä sisarusta ole jonka kanssa jakaa asioita.
Ehkäpä ajattelen näin koska itselläni on todella hyvät välit sisaruksiini, samoin lapsillani on.

 

[QUOTE="vieras";25370799]Kyllä mua hieman säälittää. Sisarukset on niin suuri rikkaus, ettei sitä voi rahassa mitata. (Kuten joku oli kertonut, että nyt on rahaa maksaa harrastukset jne)
Toisaalta eihän siinä mitään säälimistä ole, mutta kyllä mua harmittaa se miten paljosta sellaiset lapset jäävät paitsi, kun ei sitä sisarusta ole jonka kanssa jakaa asioita.
Ehkäpä ajattelen näin koska itselläni on todella hyvät välit sisaruksiini, samoin lapsillani on.[/QUOTE]

Mä en oo saanu päähäni yhtään ainoata asiaa mistä itse tai tyttäreni olis jääny paitsi syystä et ei oo sisaruksia.

Meillä molemmilla on erittäin läheisiä ystäviä jotka ovat lähes perheenjäseniä, vaikka eivät olekkaan sisaruksia, eivätkä myöskään asu kanssamme.

Ymmärrän oikein hyvin että toiset nauttivat ja saavat valtavasti sisaruksista, mutta joku voi saada muutakin kautta aivan yhtälailla mitä toiset saavat sisaruksistaan. Tämä tuntuu olevan ainakin monissa muidenkin kirjoituksissa asia jota ei ilmeisimminkään voida käsittää olevan olemassa kenenkään kohdalla

 

Joo, tosi paljon säälittää. :'(

Ykskin iltatähti on saanut elämässään ihan kaiken ja matkustanut 17 vuotisen elämänsä aikana vanhempiensa kanssa lähes yhtä paljon kuin Suomen pressa, joten pikkusen mua kourasee rintalastassa hänen puolestaan...

Tämähän se lapsesta onnellisen tekee, että saa ihan kaiken!
Kyllä muakin säälittää tuollaiset lapset joille ostetaan/annetaan ihan kaikki mitä vain älyää pyytä.
Kyllä on arvomaailma pielessä jos ajattelee, että jos saa kaiken niin silloin on asiat hyvin.
Tiedän montakin tapausta, jossa vanhemmat ovat ostaneet hellanteltulleen kaiken ja kyllä niistä lapsista (nykyisin jo aikuisista) on onnellisuus kaukana.
Säälittävää, todella.

 

Omalta kohdaltani voin sanoa, etten ainakaan itse ole vielä tavannut tai löytänyt yhtä läheistä ihmistä kuin sisareni. Vaikea olisi kuvitella elämää ainoana lapsena.

 

Piti muuten lisätä tuohon, että tuota on siis tutkittu. Ei siis ole mikään itse hatusta vetämäni juttu

tää on vaikea uskoa, siis että ovat mielikuvitusrikkaampia. tosi vaikea.

 

[QUOTE="jaahas";25370866]tää on vaikea uskoa, siis että ovat mielikuvitusrikkaampia. tosi vaikea.[/QUOTE]

Jos sun on vaikea kuvitella sellaista, veikkaan sun olevan monilapsisesta perheestä....

 

Omalta kohdaltani voin sanoa, etten ainakaan itse ole vielä tavannut tai löytänyt yhtä läheistä ihmistä kuin sisareni. Vaikea olisi kuvitella elämää ainoana lapsena.

Sama!
Mulla on koko ikäni ajan ollut yksi paras ystävä ja ollaan siis tunnettu vauvoista asti. Hän on minulle äärettömän rakas ja läheinen ja ollaan paljon koettu juttuja yhdessä.
Silti en voi verrata häntä sisaruksiini joitten kanssa pystytään muistelemaan yhdessä koettuja lapsuusmuistoja (joissa ei siis tämä ystäväni, vaikka paljon meillä oli, ole mukana ollut), heidän kanssaan on se oma "perhehuumori" jne.
Mielestäni ystävät, eivät pysty korvaamaan sisaruksia.

 

Ainokaisista valitettavast näkyy kilometin päähän ettei oo sisaruksia eikä tarvii jakaa mitään. Ne on niitä päiväkotien, kerhojen ja koulujen kiusaajalapsia.

Me tehtiin kaikki neljä lasta ihan perätysten, kaikki vielä alle kouluikäisiä. Todellakin, sisarusrakkaus on jotain todella mahtavaa, varmasti elämän pisin ja tärkein ihmissuhde kun aikuiseksi varttuvat. Ei sitä voi ainokaisen vanhempi edes ymmärtää mikä rikkaus on sisarukset. Minä ja mies ollaan suurperheistä itsekin, ainoastaan hyvää kerrottavaa. Kannustan ja jopa kehotan myös tuttavia tekemään lapset peräkkäin.

 

[QUOTE="niinpä";25370926]Ainokaisista valitettavast näkyy kilometin päähän ettei oo sisaruksia eikä tarvii jakaa mitään. Ne on niitä päiväkotien, kerhojen ja koulujen kiusaajalapsia.

Me tehtiin kaikki neljä lasta ihan perätysten, kaikki vielä alle kouluikäisiä. Todellakin, sisarusrakkaus on jotain todella mahtavaa, varmasti elämän pisin ja tärkein ihmissuhde kun aikuiseksi varttuvat. Ei sitä voi ainokaisen vanhempi edes ymmärtää mikä rikkaus on sisarukset. Minä ja mies ollaan suurperheistä itsekin, ainoastaan hyvää kerrottavaa. Kannustan ja jopa kehotan myös tuttavia tekemään lapset peräkkäin.[/QUOTE]

En ole minä ainakaan huomannut, että ainoat lapset olisivat automaattisesti kiusaajia. Pikemminkin tuntuu, että myös tämä ainoiden lasten leimaaminen heti kiusaajiksi, on nimenomaan sitä kiusaamista.

Kannattaa myös muistaa se, etteivät kaikki saa useampaa lasta, vaikka kuinka haluaisivat.

 

Mä en oo saanu päähäni yhtään ainoata asiaa mistä itse tai tyttäreni olis jääny paitsi syystä et ei oo sisaruksia.

Meillä molemmilla on erittäin läheisiä ystäviä jotka ovat lähes perheenjäseniä, vaikka eivät olekkaan sisaruksia, eivätkä myöskään asu kanssamme.

Ymmärrän oikein hyvin että toiset nauttivat ja saavat valtavasti sisaruksista, mutta joku voi saada muutakin kautta aivan yhtälailla mitä toiset saavat sisaruksistaan. Tämä tuntuu olevan ainakin monissa muidenkin kirjoituksissa asia jota ei ilmeisimminkään voida käsittää olevan olemassa kenenkään kohdalla

Mä oon monesti miettinyt tätä sisarusasiaa kun toista lasta ei vaan kuulunut. Itselleni kun mun sisarukset perheineen on ollut ja ovat todella tärkeitä. Mutta tulin siihen lopputulokseen että jos mulla ei ois niin läheisiä sisaruksia niin mulla saattais olla läheisempiä ystäviä. Eli luulen että ne samat asiat sais jotain muuta kautta.

 

Olen kerran kokenut hyvin elävästi hetken, kun perheensä ainoa lapsi on ilmaissut kaipaavansa sisarusta. Olimme neljännellä luokalla ja eräs tyttö - joka oli luokallani, mutta ei varsinaisesti kaverini - nojasi koulun seinään, katsoi jonnekin kauas omituinen ilme kasvoillaan ja sanoi jotenkin pelottavan painokkaasti: "Antaisin vaikka miljoonan jos saisin edes yhden niistä sinun siskoistasi."

 

En voisi kuvitella omaa enkä enää lastenikaan elämää ilman sisarusta tai sisaruksia, mutta harvoin tunnen ketään kohtaa sääliä, eikä sitä tunneta aikaan saa perheen koko, sisarukset tai varsinkaan niiden puuttuminen.

 

[QUOTE="niinpä";25370926]Ainokaisista valitettavast näkyy kilometin päähän ettei oo sisaruksia eikä tarvii jakaa mitään. Ne on niitä päiväkotien, kerhojen ja koulujen kiusaajalapsia.

Me tehtiin kaikki neljä lasta ihan perätysten, kaikki vielä alle kouluikäisiä. Todellakin, sisarusrakkaus on jotain todella mahtavaa, varmasti elämän pisin ja tärkein ihmissuhde kun aikuiseksi varttuvat. Ei sitä voi ainokaisen vanhempi edes ymmärtää mikä rikkaus on sisarukset. Minä ja mies ollaan suurperheistä itsekin, ainoastaan hyvää kerrottavaa. Kannustan ja jopa kehotan myös tuttavia tekemään lapset peräkkäin.[/QUOTE]

No mutta tolla taustallahan sulla ei oo mitään hajua millasta on olla ainut lapsi. Jos ootte molemmat suurperheistä niin ette myös tiedä minkälaista on kun vanhemmilla on oikeesti aikaa lapselle.

 

Mun tuntemista perheistä kiusaaja löytyy kyllä usein sieltä keskeltä. Se keskimmäinen/keskimmäiset kadehtii isompaa ja nuorempaa. Äidin ja isän huomiosta osaa taistella ja tämän puutteen kostaa muille.

 

[QUOTE="jaahas";25370985]Mun tuntemista perheistä kiusaaja löytyy kyllä usein sieltä keskeltä. Se keskimmäinen/keskimmäiset kadehtii isompaa ja nuorempaa. Äidin ja isän huomiosta osaa taistella ja tämän puutteen kostaa muille.[/QUOTE]

Näin se meni meilläkin.
Keskimmäinen oli myös melkoisen lahjakas manipuloija.

 

Mä olen kolmesta lapsesta nuorin ja olen itsekäs, kovaääninen törö ja huono häviämään.

Mun mies on ainoa lapsi ja on viisas, rauhallinen, älykäs, lempeä ja huono häviämään.

Mitäköhän tämä todistaa?

 

[QUOTE="niinpä";25370926]Ainokaisista valitettavast näkyy kilometin päähän ettei oo sisaruksia eikä tarvii jakaa mitään. Ne on niitä päiväkotien, kerhojen ja koulujen kiusaajalapsia.

Me tehtiin kaikki neljä lasta ihan perätysten, kaikki vielä alle kouluikäisiä. Todellakin, sisarusrakkaus on jotain todella mahtavaa, varmasti elämän pisin ja tärkein ihmissuhde kun aikuiseksi varttuvat. Ei sitä voi ainokaisen vanhempi edes ymmärtää mikä rikkaus on sisarukset. Minä ja mies ollaan suurperheistä itsekin, ainoastaan hyvää kerrottavaa. Kannustan ja jopa kehotan myös tuttavia tekemään lapset peräkkäin.[/QUOTE]


Miksi se asia olisi mahdotonta ymmärtää, vaikka sitä ei itse ole kokenutkaan?

Itselläni on ystäviä joilla on sisaruksia toisilla yksi, toisilla useampia ja kyllä mä vaan ymmrrän oikein hyvin sisarusten välisen yhteyden, vaikka en sitä itse ole kokenutkaan samalla tavoin elämässäni.


Tohon kiusaaja viittaukseen en voi ku huokasta ja todeta et voi voi mitä tietämättömyyttä.

Vastuunkantamisen ja jakamisen opettaminen ei ole kiinni sirausparvesta, vaan niistä vanhemista joiden tehtävänä on opettaa määrätyt asiat lapsilleen.

 

[QUOTE="vieras";25370997]Näin se meni meilläkin.
Keskimmäinen oli myös melkoisen lahjakas manipuloija.[/QUOTE]

No omasta lapsuuden perheestä itsekin puhun. Kakkonen kiusaaja ja äärimmäinen manipuloija, joka puhui itselleen mm. stipendin. Ei ollut tyytyväinen stipendin saajaan, meni valittamaan ja tuli sieltä pois stipendin kanssa itsekin. Tekee mitä haluaa.

Myös sisarusten perheissä sama kuvio, joissa monta lasta. Kiusaaja se kakkonen.

Esikoisesta jää usein vähän hölmö, kun hänelle ne sisarukset usein tulevat shokkina.
Kuopus saa yleensä tarpeeksi huomiota, ei tarvitse kiusata ketään.
Mutta ne keskimmäiset...

 

[QUOTE="jaahas";25370866]tää on vaikea uskoa, siis että ovat mielikuvitusrikkaampia. tosi vaikea.[/QUOTE]

No minusta se käy ihan järkeen, että lapsilla jotka leikkivät paljon yksin, väkisinkin harjaantuu mielikuvitus enemmän... mielikuvituskin kehittyy mitä enemmän sitä käyttää.

 

Minua vähän ihmetyttää millaisessa mustavalkoisessa maailmassa niin moni täällä tuntuu elävän.

Monilla on sellainen mielikuva, että lapsen elämän pitää olla TÄYDELLISTÄ - ja vielä tietyllä tavalla täydellistä, esim. "Pikku naisia" -kirjoista tutulla tavalla - jotta lapsi voi olla onnellinen. Äidin pitää olla aina kotona (eikä äiti ole koskaan pahalla päällä), sisaruksia pitää olla (eivätkä sisarukset ole koskaan painajaismaisia pikkuhirviöitä toisilleen), kaiken pitää mennä JUURI NÄIN niinkuin kuvakirjoissa tai lapsiparka traumatisoituu...

Mene ja tiedä. Minä olen yksi niistä (harvoista?) jotka kokevat eläneensä TÄYDELLISEN lapsuuden. Muistan lapsuuttani varauksettomasti lämmöllä ja haikeudella ja haluaisin että omat lapseni olisivat yhtä onnekkaita ja onnellisia kuin minä olin. Mutta kumma kyllä, minä olin ainokainen lapsi, viihdyin ja leikin paljon yksinäni. Minulla ei ollut pahemmin mitään virikkeitä tai harrastuksia ja lueskelin paljon kirjoja kun oli tylsää. Minun äitini tykkäsi mennä ja matkustella ja oli usein poissa kotoa; olin ison osan elämästäni isovanhemmilla hoidossa. Kaiken lisäksi vanhempani olivat eronneet: isääni tapasin vain silloin tällöin ja tutustuin häneen kunnolla vasta vanhempana...

Kaipaatteko te itse jotain täydellistä kuvakirjaelämää joka ei edes ole teidän oma haaveenne, vai osaatteko iloita pienemmistäkin asioista? Jos osaatte, niin hyvä juttu. Useimmat lapsetkin osaavat.

 

No ei sureta muut yksilapsiset perheet eikä sureta myöskään omamme Enkä ollut suruissani siitäkään että olin itse ainoa lapsi. Päinvastoin olen ylpeä siitä että muut ja me emme tee sisaruksia välttämättömyyden vuoksi kun tapana on, vaan yksi lapsi riittää.

Ja voi voi voi sitten niitä jotka eivät SAA kuin sen yhden lapsen...

 

[QUOTE="vieras";25366322]Kun vedotaan siihen, että on parempi että lapsi saa vanhempien jakamattoman huomion, niin ihan samalla tavalla jokainen sisarus saa oman osansa vanhemmiltaan. Rakkauden määrä ei jakaannu vaan se moninkertaistuu.[/QUOTE]

Epäilemättä jos vanhemmat ovat sentimentaalisia ja itsekeskeisiä, niin tuolta se tuntuu. Sitä hauskempaa, mitä laajemmalle saa säteillä lämpöisiä tunteitaan, ja mitä useampi äitikultaa tarvitsee.

Mutta rakkaus on tekoja eikä tunne. Mitä syvällisempi suhde, sitä enemmän näitä tekoja tarvitaan. Mitä useampi kohde, sitä vähemmän niitä tekoja ehtii tehdä.

Ihmislajille ei ole kovin luonnollinen tila tuo, että lapsia on pilvin pimein hengissä, jos noin evoluutiopsykologisena kysymyksenä asiaa mietitään. Samaten laumassa on ollut perheen ulkopuolisia sukulaisia ja pysyviä naapureita, joten perheen dynamiikka ei ole päässyt ummehtumaan, kun ei ole voitu elää niin suljettuna yhteisönä.

Eli vaikka pienellä sisarussarjalla on etunsakin, niin aika epäluuloisesti suhtaudun väitteeseen että mitä enempi sen parempi.

 

[QUOTE="niinpä";25370926]Ainokaisista valitettavast näkyy kilometin päähän ettei oo sisaruksia eikä tarvii jakaa mitään. Ne on niitä päiväkotien, kerhojen ja koulujen kiusaajalapsia.

Me tehtiin kaikki neljä lasta ihan perätysten, kaikki vielä alle kouluikäisiä. Todellakin, sisarusrakkaus on jotain todella mahtavaa, varmasti elämän pisin ja tärkein ihmissuhde kun aikuiseksi varttuvat. Ei sitä voi ainokaisen vanhempi edes ymmärtää mikä rikkaus on sisarukset. Minä ja mies ollaan suurperheistä itsekin, ainoastaan hyvää kerrottavaa. Kannustan ja jopa kehotan myös tuttavia tekemään lapset peräkkäin.[/QUOTE]

Tästä uskallan olla toista mieltä. Minun lapseni on ainoa lapsia (toistaiseksi) ja ihan päiväkodin tätien mukaan todella hyväkäytöksinen ja kiltti. Ottaa muut huomioon. Sama on pojan parhaalla pk-kaverilla. Sitten on pari lasta, joilla on sisaruksia ja he terrorisoivat koko ryhmää. Mieheni oli myös 15-vuotiaaksi ainoa lapsi ja todella kiltti. Minulla oli päiväkodissa paras kaveri, joka oli ainoa lapsi ja aivan ihana tyttö. Minä taas olin hieman itsekäs, villi ja keksin jos jonkin näköistä piruutta. Niin ja minulla on isoveli.