Säälittääkö muita yksilapsiset perheet? :(

Itselleni ovat neljä sisarustani äärettömän tärkeitä edelleen. Olemme läheisiä kaikki, vaikka nuorimman ja vanhimman ikäero on 11 vuotta.

Oma lapseni on ainokainen ja se surettaa kyllä toisinaan. Toinen lapsi on ollut toiveissa jo kauan, mutta valitettavasti meille ei sitä ihan helpolla tule. Onneksi on edes tuo yksi.

 

[QUOTE="jaaha";25367040]Mutta miksi? Mikä voi olla syy siihen ettei malteta edes sitä ihan varhaisinta vauva-aikaa viettää ihan kaksin sen lapsen kanssa, ilman pahoinvointia, tukalaa oloa ja isoa mahaa? Teidän lapsi on ollut 3kk vanha kun olet halunnut jo uuden, otatko myös lemmikeitä tuollaisella syklillä kun pennut ja vauvat on niin ihania ja sitten ne kasvaa niin nopsaan?[/QUOTE]

Kuule, me ei ajateltu että "hei nyt me halutaan vauvoja". Me toivottiin lapsia Toki ne ensin on vauvoja ja sitten siitä kasvavat. Se että sun raskausaika tai vauva-aika on ollut rankkaa, ei tarkoita sitä että se olisi näin kaikilla. Eikä myöskään sitä, että esikoinen siitä jotenkin tuntuvasti kärsisi. Tiedän kyllä että seuraavan lapsen syntymä on lapselle mullistava kokemus, mutta se on sitä AINA, oli esikoinen 1 tai 10.

Ja on todella ällöttävää (aikuiselta ihmiseltä, oletan) verrata lasten saantia koirien, kissojen, tms. pentutehtailuun Varsinkin kun keskustelet täysin tuntemattomien ihmisten kanssa, joiden taustoja et tiedä.

 

No ei kyllä säälitä. Tokihan siinä on omat haasteensa, juuri sen ryhmäytymisen ja jakamisen ja muun kanssa. Siis että kysyy vanhemmilta enemmän aktiivisuutta ja panostusta siinä kun sisarusparvessa tulee iso osa oppia niiltä toisilta lapsilta. Mutta ei se mun mielestä ole säälin asia sen enempää kuin sisarusten mustasukkaisuus ja sensellainen. Elämä on.

 

[QUOTE="höpöhöpö";25367368]Kuule, me ei ajateltu että "hei nyt me halutaan vauvoja". Me toivottiin lapsia Toki ne ensin on vauvoja ja sitten siitä kasvavat. Se että sun raskausaika tai vauva-aika on ollut rankkaa, ei tarkoita sitä että se olisi näin kaikilla. Eikä myöskään sitä, että esikoinen siitä jotenkin tuntuvasti kärsisi. Tiedän kyllä että seuraavan lapsen syntymä on lapselle mullistava kokemus, mutta se on sitä AINA, oli esikoinen 1 tai 10.

Ja on todella ällöttävää (aikuiselta ihmiseltä, oletan) verrata lasten saantia koirien, kissojen, tms. pentutehtailuun Varsinkin kun keskustelet täysin tuntemattomien ihmisten kanssa, joiden taustoja et tiedä.[/QUOTE]

Miksi sä nyt koko ajan höpötät siitä mun vauva-ajan riutumisesta, ei se liity tähän mitenkään? Etkö osaa ajatella tässä asiassa niitä lapsias? Kumman niistä etua se palvelee että ensimmäinen ei saa kasvaa rauhassa edes taaperoksi ilman sisarusta, ja nuorempi saa kärsiä vauva-aikansa siitä kun ymmärtämätön mutta mustasukkainen isompi sisarus kiukkuaa, vaatii huomiota ja mahdollisesti muksiikin sitä vauvaa? Mä edelleen väittäisin että lapselle on edes vähän pienempi mullistus se syntyvä vauva, jos hän osaa edes puhua ja hänelle voi selittää asian ymmärrettävästi.

Enkä mä ole verrannut mitään mihinkään pentutehtailuun, vaan esim. siihen kuinka täälläkin eräs palstajulkkis oli ottamassa uutta koiraa kun ensimmäinen ei ole edes vuotta vanha. Voihan ne pennut ottaa vaikka eri kasvattajilta, lähinnä ajoin takaa sitä kuinka jotkut ihmiset haluaa niitä vauvoja tai pentuja koko ajan lisää kun ne kasvavat niin nopsaan ja vauvat on ihquja.

 

[QUOTE="jaaha";25367040]Mutta miksi? Mikä voi olla syy siihen ettei malteta edes sitä ihan varhaisinta vauva-aikaa viettää ihan kaksin sen lapsen kanssa, ilman pahoinvointia, tukalaa oloa ja isoa mahaa? Teidän lapsi on ollut 3kk vanha kun olet halunnut jo uuden, otatko myös lemmikeitä tuollaisella syklillä kun pennut ja vauvat on niin ihania ja sitten ne kasvaa niin nopsaan?[/QUOTE]

Kaikkein helpointa on raskausaikakin ollu sillo kun olin kotona pienen vauvan kanssa Mä myös raskauduin 3 kk lapsen syntymän jälkeen. ihanaa kun sai vaan olla kotona ja nukkua kun vauvakin nukkui. Mulla nyt ei kummassakaan ole ollu pahoinvointia tai tukalaa oloa ja mahakin kasvaa kyllä vasta sitte myöhemmässä vaiheessa Ja ei kai kukaan tee lapsia sen vauva-ajan takia Kai ny jokainen tietää että vauvat kasvaa

 

Ja juuri siksihän ne muksut kannattaa tehdä tosi pienellä ikäerolla ettei olis uhmista ja vauvaa samaan aikaan Ihanaa kun näistä on aina niillä paras näkemys joilla ei ole kokemusta

 

[QUOTE="jaaha";25367457]Miksi sä nyt koko ajan höpötät siitä mun vauva-ajan riutumisesta, ei se liity tähän mitenkään? Etkö osaa ajatella tässä asiassa niitä lapsias? Kumman niistä etua se palvelee että ensimmäinen ei saa kasvaa rauhassa edes taaperoksi ilman sisarusta, ja nuorempi saa kärsiä vauva-aikansa siitä kun ymmärtämätön mutta mustasukkainen isompi sisarus kiukkuaa, vaatii huomiota ja mahdollisesti muksiikin sitä vauvaa? Mä edelleen väittäisin että lapselle on edes vähän pienempi mullistus se syntyvä vauva, jos hän osaa edes puhua ja hänelle voi selittää asian ymmärrettävästi.

Enkä mä ole verrannut mitään mihinkään pentutehtailuun, vaan esim. siihen kuinka täälläkin eräs palstajulkkis oli ottamassa uutta koiraa kun ensimmäinen ei ole edes vuotta vanha. Voihan ne pennut ottaa vaikka eri kasvattajilta, lähinnä ajoin takaa sitä kuinka jotkut ihmiset haluaa niitä vauvoja tai pentuja koko ajan lisää kun ne kasvavat niin nopsaan ja vauvat on ihquja.[/QUOTE]

Liittyyhän se, mitä sä itse höpötät? Sä perustelit omaa valintaasi pysyä yksilapsisena mm. sillä, ettet jaksaisi uutta raskautta jne. Ja arvaa mitä, mun mielestä se on ihan teidän perheen asia. Mua ei kiinnosta se mitä muut tekee. Miksi sua kiinnostaa niin paljon se, mitä muut tekee?

Toisen lapsen saamista meillä harkittiin jo ennen kuin edes esikoinen oli antanut kuulua itsestään. Tietenkin sillä ajatuksella varustettuna, että ylipäätään saadaan lapsia, eli liikaa ei menty asioiden edelle. Eli kyllä sitä ehdittiin parissa-kolmessa vuodessa harkitsemaan ihan joka ikiseltä kannalta ennen kuin "annettiin lupa" tulla. Ja todella onnellisia oltiin siitä, että näin tapahtui. Tiedän sen, ettei kaikilla asiat mene yhtä jouhevasti. Miksi? No miksi ihmiset ylipäätään haluavat lapsia? Meidän kahdelle lapsellemme löytyy ihan varmasti ihan yhtä monta (hyvää) syytä, kuin teidän ainokaisellennekin. Toivottavasti osaat ajatella asiaa myös näin.

Meidän perheeseen kuuluu myös osansa hoitava isä, joka oli (jo esikoisen, mutta varsinkin) kuopuksen syntymän jälkeen ja on edelleen painonsa arvosta kultaa. Myös hän osallistuu lastenhoitoon ja heidän huomioimiseensa, kodinhoitoon yms. Toisissa perheissä asiat hoidetaan yhdessä

Ja nyt vielä järkytän maailmaasi; sisarukset (meidän perheessä) ovat todella tärkeitä toisilleen. Leikkikaveria ei tarvitse lähteä etsimään, mutta me vanhempina pidämme huolta siitä, että molemmille löytyy myös kahdenkeskistä aikaa ja huomiota.

 

Minua säälittää sellaiset vanhemmat, joiden lapsista tulee rikollisia, narkkareita, alkkiksia, rattijuoppoja tai toimeentulon alarajoilla heiluvia.

 

Voi hyvä luoja kun ei mene perille. Mä en ole sanonut että muutkaan ei saisi tehdä useampaa kuin yhden lapsen, vaan olen peräänkuuluttanut sitä, että onko se oikeasti lapselle kovin hyvä vaihtoehto jos niitä muksuja pykelletään kaksi vuodessa tahdilla. Tähän mennessä olen nyt vaan saanut vastauksia ja perusteluja siitä miksi se pieni ikäero on hyvä aikuisille, mutta kukaan ei ole vielä perustellut lapsen kannalta. Vaan mahdatteko te sitä asiaa lapsen kannalta ajatellakaan...

Ja mun pääoerustelu edelleen sille yksilapsisuudelle on se, että uskon lapseni olevan tyytyväisempi sillä tavalla. Hän saa jakamattoman huomiomme kaikissa, ikävaiheissa, eikä joudu kärsimään mustasukkaisuudesta uutta veljeä tai siskoa kohtaan, eikä myöskään tule kärsimään väsyneestä ja huonovointisesta äidistä raskauden tai pikkusisaruksen vauva-ajan takia. Toki jos mun ajatusmaailma ois se, että lapsemme kärsii ainoana lapsena, tekisin sisaruksen omasta ensimmäisen vuoden jaksamisestani huolimatta, sillä mä koitan ajatella vain lapseni parasta. Mutta koska hän ei kärsi, en koe siihen pakottavaa tarvetta, ja säästän itseäni olemalla vain yhden lapsen äiti. Meillä isä on alusta asti osallistunut lapsen hoitoon ja kasvatukseen varmasti keskiverto-isiä enemmän, joten siitä ei ole tässä nyt kyse, turha alkaa pätemään. Me emme vain kaipaa enempää lapsia, mikä siinä on vaikeaa ymmärtää?

Ja tuohon viimeiseen väitteeseen, mä voisin sanoa että ehkä yksi lapsi sadasta pitää omaa sisarustaan parhaana kaverinaan varhaislapsuutensa ylitettyään. Eiköhän suurimmalla osalla se paras kaveri löydy ihan kodin ulkopuolelta. Sitä en kiistä etteikö voisi ja yleensä olisikin sisarukset läheisiä toisilleen, mutta tuskin nyt parhaita kavereita keskenään. Huono perustelu, i think.

 

[QUOTE="jaaha";25367703]Voi hyvä luoja kun ei mene perille. Mä en ole sanonut että muutkaan ei saisi tehdä useampaa kuin yhden lapsen, vaan olen peräänkuuluttanut sitä, että onko se oikeasti lapselle kovin hyvä vaihtoehto jos niitä muksuja pykelletään kaksi vuodessa tahdilla. Tähän mennessä olen nyt vaan saanut vastauksia ja perusteluja siitä miksi se pieni ikäero on hyvä aikuisille, mutta kukaan ei ole vielä perustellut lapsen kannalta. Vaan mahdatteko te sitä asiaa lapsen kannalta ajatellakaan...

Ja mun pääoerustelu edelleen sille yksilapsisuudelle on se, että uskon lapseni olevan tyytyväisempi sillä tavalla. Hän saa jakamattoman huomiomme kaikissa, ikävaiheissa, eikä joudu kärsimään mustasukkaisuudesta uutta veljeä tai siskoa kohtaan, eikä myöskään tule kärsimään väsyneestä ja huonovointisesta äidistä raskauden tai pikkusisaruksen vauva-ajan takia. Toki jos mun ajatusmaailma ois se, että lapsemme kärsii ainoana lapsena, tekisin sisaruksen omasta ensimmäisen vuoden jaksamisestani huolimatta, sillä mä koitan ajatella vain lapseni parasta. Mutta koska hän ei kärsi, en koe siihen pakottavaa tarvetta, ja säästän itseäni olemalla vain yhden lapsen äiti. Meillä isä on alusta asti osallistunut lapsen hoitoon ja kasvatukseen varmasti keskiverto-isiä enemmän, joten siitä ei ole tässä nyt kyse, turha alkaa pätemään. Me emme vain kaipaa enempää lapsia, mikä siinä on vaikeaa ymmärtää?

Ja tuohon viimeiseen väitteeseen, mä voisin sanoa että ehkä yksi lapsi sadasta pitää omaa sisarustaan parhaana kaverinaan varhaislapsuutensa ylitettyään. Eiköhän suurimmalla osalla se paras kaveri löydy ihan kodin ulkopuolelta. Sitä en kiistä etteikö voisi ja yleensä olisikin sisarukset läheisiä toisilleen, mutta tuskin nyt parhaita kavereita keskenään. Huono perustelu, i think.[/QUOTE]

jos mä ajattelisin niin, niin se olis sitten parempi, mutta koska mä ajattelen näin, niin tää on sitten parempi....

Mutta hei, meillä on täysi oikeus olla asioista eri mieltä, eikö Muistetaan kuitenkin kunnioittaa myös niitä muiden, eikä vain omia

 

[QUOTE="mie";25366808]Itse tunnen erään TÄYSIN kompromisseihin, jakamiseen ym kykenemättömän ainoan lapsen. Kyseinen ihminen on jo lähes 40v enkä ole toiseen yhtä itsekkääseen ihmiseen vielä törmännyt.
Tai... ehkäpä hänen nyt 7-vuotiaasta pojastaan on kasvamassa vielä mahdottomampi...
Kun on kahden ainoan lapsen ainoa lapsi, neljän isovanhemman ainoa lapsenlapsi jne. Koulu on nyt jo ihan pulassa sen lapsen kanssa ja kohta varmaan muutkin tahot... Ja äitinsä puheita, kun kuuntelee, niin lapsessa ei TIETYSTI KOSKAAN ole mitään vikaa. Vika on aina kavereissa, opettajissa, harrastusten ohjaajissa, lääkäreissä jne. Mutta jossain vaiheessa ne rajat tulee vastaan tällekin prinssille. Jos ei aikaisemmin, niin sitten vaikka poliisin muodossa.[/QUOTE]


Kyllä tässä taitaa nyt olla jo kasvatuksessa jotain vikaa. Kukas ne lapset kasvattaa ellei omat vanhemmat? Ai niin. Nykyään koulun ja yhteiskunnan pitäisi hoitaa sekin asia.

 

Huih sehtään. Mitenkä ne ihmiset ketkä eivät tee ikinä koskaan yhtään lasta..Kauheeta, kamalaa mitä luopioita. Kauhee sääli niitä kohtaan...noooot.

 

[QUOTE="vieras";25365464]Minä säälin ihmisiä, jotka tekevät lapsia ja sitten heillä ei ole varaa edes ostaa lapsille mitään. Odotetaan vaan että yhteiskunta tulee apuun kaikkien mahdollisten tukien kanssa.[/QUOTE]

Naapurissa 3-kymppisillä vanhemmilla on seitsemäs lapsi tulossa. Heidän poika on meidän ainokaisen kaveri. Pojalla ei ole muita leluja kuin yksi legoauto. Joululahjaksi sai tämä onnekas sisarussarjan keskimmäinen yhden pienen paketin. Kyllä säälittää.

 

Tuohon lasten kuolemaan niin eräältä sukulaiseltani on kuollut peräti kaksi lasta ennenaikaisesti ja eri aikaan. Kuolivat molemmat tapaturmissa, lapset olivat siis täysin terveitä, mitään sairautta ei ollut kuolemien syynä.

Tämä kyseinen äiti on myöhemmin sanonut, että olisi tehnyt lapsia enemmän jos olisi tiennyt, että kaksi lastaan joutuu hautaamaan. Oli tosin jo nelikymppinen kun ensimmäinen lapsi kuoli ja toinen kuoli vuosia myöhemmin, ettei enää siinä vaiheessa voinut lapsia hankkia.

Nuo kaksi kuollutta lasta eivät ole hänen ainoat lapsensa ja elossa oleva lapsi on varmaankin suurin syy vielä elää. Tuosta lasten kuolemasta on jäänyt itsellekin kammo siihen, etten mielelläni hankkisi vain yhtä lasta jos mahdollisuus useampaan lapseen on. Muistan vieläkin ne hautajaiset ja lasten äidin ilmeen lasten arkuilla tai arkulla kun yksitellenhän he kuolivat eri aikaan.

Se on tietysti totta, että kaikki lapset voivat kuolla kerralla. Moni vanhempi menetti kaikki kolme lasta tsunamissa. Ja sukulaiseni lapsista on kaksi kuollut. Mutta on silti todennäköisempää jos on useampi lapsi niin edes osa heistä elää pidempään.

 

säälin!

 

Vai että ihan säälittää. No voi voi.

Toivon todella ette ikukaan ole itseäni tuon vuoksi säälinyt ettei minulla ollut sisaruksia, eikä sääli tytärtäni, jolla ei ole sisaruksia. Molempien meidän elämää rikastuttaa suuri rakkaus

Kuvitteletko ihan oikeasti että jokainen lapsi/nuori/ kaipaa siraruksia edes jossakin elämänsä vaiheessa.

Hyvään kommenttiin vielä lisättäköön, että kysyjä itse tuntuu kuvittelevan että ne joilla on vain yksi lapsi, istuvat yksin kotona lapsensa kanssa eikä lapsi saa ihmiskontakteja mistään...

sitä seuraa saa kyllä sisaruksetonkin lapsi, kurjaa että joudut yösi valvomaan murehtien toisten perhesuunnittelua, pitäisikö kipaista peilin eteen miettimään miten omiin lapsiisi vaikuttaa tuo suppea ajattelusi???

 

Jaa, mä olen hemmetin ioinen ettei mulla ole sisaruksia.

 

Jaa, mä olen hemmetin ioinen ettei mulla ole sisaruksia.

No mutta tästä kommentistasi nyt paistaa selkeästi läpi se, että tämä on sinulle mahdottoman kipeä asia ja olet koko ikäsi kärsinyt sisaruksen puutteesta etkä vaan pysty myöntämään sitä ja nyt sun täytyy tulla tänne pätemään tällä selkeällä kieltoreaktiollasi. Säälihalit sulle siis. :hug:


[/sarkasmi]

 

No mutta tästä kommentistasi nyt paistaa selkeästi läpi se, että tämä on sinulle mahdottoman kipeä asia ja olet koko ikäsi kärsinyt sisaruksen puutteesta etkä vaan pysty myöntämään sitä ja nyt sun täytyy tulla tänne pätemään tällä selkeällä kieltoreaktiollasi. Säälihalit sulle siis. :hug:


[/sarkasmi]

 

Ei säälitä.
Mä olen itse ainoa lapsi enkä oo koskaan kaivannut sisaruksia. Olisin kyllä kummissani jos joku olis mua säälinyt.

Meillä on 2 lasta, muttei se mitenkään liity siihen että 1 lapsinen perhe olisi jollain tapaa säälittävä.

 

No mutta tästä kommentistasi nyt paistaa selkeästi läpi se, että tämä on sinulle mahdottoman kipeä asia ja olet koko ikäsi kärsinyt sisaruksen puutteesta etkä vaan pysty myöntämään sitä ja nyt sun täytyy tulla tänne pätemään tällä selkeällä kieltoreaktiollasi. Säälihalit sulle.

[/sarkasmi]

No siihen perhehelvettiin (alkoholismi ja väkivalta ) ei todellakaan kaivattu yhtään lisä ihmistä. Tiedä kuinka kipeä sisarukseni olisi ja joutuisin sietämään häntä.

 

Joo, tosi paljon säälittää. :'(

Ykskin iltatähti on saanut elämässään ihan kaiken ja matkustanut 17 vuotisen elämänsä aikana vanhempiensa kanssa lähes yhtä paljon kuin Suomen pressa, joten pikkusen mua kourasee rintalastassa hänen puolestaan...

 

Kylläpä on monilapsisessa perheessä kasvaneesta ap:stäkin tullut erilaisuutta ymmärtävä, avarakatseinen ja empaattinen sisarustensa ansiosta!! Pitää ehkä heti alkaa vauvatalkoisiin, että meidänkin lapsesta kasvaa noin hieno ihminen!! Not.

Miksi ihmiset eivät ole yhtään itsekriittisiä julkaistessaan näitä aloituksiaan? Miksi ei ajatella ensin, ja paineta enteriä vasta sitten? Säästyttäisiin pahimpien aivopierujen lukemiselta...

 

Yksi tulipalo niin vanhemmat voivat herätä seuraavana päivänä ilman lapsiaan. Useampi lapsi ei suojaa kuolemalta, eikä edes muuten takaa lapsenlapsia.

Ja mitä enemmän on lapsia niin sitä todennäköisempää on että joku lapsista kuolee. Esimerkiksi 5-lapsisessa perheessä on siis 5 kertaa todennäköisempää 1-lapsiseen perheeseen verrattuna, että joku lapsista kuolee.

 

Minä en ole omien sisarteni kanssa sillälailla läheinen, että olisimme aktiivisesti tekemisissä toistemme arjessa.
Joku voisi määrietellä välimme etäisiksikin, mutta kyllä sisarukset ovat yhä ja olivat minulle lapsena rikkaus. Tosin olen nuorin, joten sellaista olotilaa, jossa heitä ei olisi ollut, en ole kokenut.
Jos pitäisi ( vaikka miksi pitäisi ) rinnastaa ystävyys- ja sisarussuhteet toisiinsa ja vertailla sitä, kumpiin on läheisempi suhde, voisi ystävillä olla toisaalta läheisempi suhde kanssani kuin sisarillani. Ehkä he tietävät ja tuntevat arkisen aikuisen minäni paremmin kuin sisareni, eikä ystävsyysuhteita leimaa sisarkateus tms. tai lapsuudenperheestä luodut rooliasetelemat. Mutta sisarussuhteessa on silti jotakin ainutlaatuista, joskin välit kuhunkin sisareenkin ovat erilaiset. Mutta kyllä se veri, jollain tavalla on sitä vettä sakeampaa. Yhteisellä perimällä ja kasvualustalla, yhteisillä jaetuilla muistoilla ja yhdessä kasvamisella on syntynyt kuitenkin jotain sellaisia ajattelu- ja huumorintajutaajuksia, jota kenenkään muun kanssa ei voi jakaa.

:heart: