Saan kuitenkin vaan haukut, mutta pakko vähän valittaa

[ap]

Tähän kuitenkin vastataan, että mitäs hankit lapsen ja sellaista se nyt on vaan lapsen kanssa ja helppoahan se on, kun on vain yksi lapsi ja muutenkin olen organisointikyvytön ja saamaton. Mutta silläkin uhalla valitan vähän:

Mulla on siis taapero, joka on sairastellut pienen ikänsä paljon ja nukkunut aina huonosti. Kaikenlaista vähemmän ja enemmän vakavaa on osunut matkalle, enemmän ja vähemmän kroonista. Onneksi lapsi on kuitenkin iloinen ja vilkas tapaus, mutta se taas tarkoittaa sitä, ettei lapsen hereillä ollessa ole hetken rauhaa.

Mulle on tän koko ajan ollut ihan utopiaa ne jutut, joissa kerrotaan kuinka sitä ja tätä voi tehdä lapsen nukkuessa tai leikkiessä omiaan. Pitkään tuo nukkui vain liikkuvissa vaunuissa, vieressäni tai sylissä. Ei ollut mitään toivoa tehdä kotihommia vauvan nukkuessa. Nyt sentään onnistuu, mutta heräilee yhä päiväuniltakin, joten sekään ei ole oikeasti omaa rauhallista aikaa. Ja osan päiväunista haluan kuluttaa edes hetken istumalla paikallani ja syömällä jokseenkin rauhassa.

Lapsi ei myöskään ole koskaan leikkinyt mitään rauhallisesti ja omissa oloissaan. Jos sattuu hetki, ettei kaipaa minua seurakseen, on todennäköisesti juuri tippumassa jostain päälleen, kantamassa vettä parketille tai muuta vastaavaa. Leikkipuistossakin kun muut äidit istuvat, minä juoksen suurimman osan ajasta lapsen perässä estämästä sitä tippumasta jostain, juoksemasta keinun alle tms. Ja lapsi on todella vilkas liikkeissään, ihan verrattuna moniin kavereiden lapsiin.

Tokihan olen iloinen lapsestani ja nautin hänen kanssaan olosta, mutta toisinaan mietin millaista olisi, jos olisi lapsi, jonka kanssa olisi helppo tehdä asioita ja jonka terveydestä ei olisi ollut niin paljon huolta ja vaivaa. Laittaa ärsyttämään ihmiset, jotka tulevat selittämään kuinka vauvat ovat niin ihania, kun ne vain nukkuvat ja syövät ja lapsen kanssa kotona oleminen on niin helppoa. Tulisivat kokeilemaan tätä lasta.

 

[ap]

Ja sitten ketään ei edes kiinnostanut

 

[juu]

eiköhän ole ihan normaali, sinä vain ehdit katsoa omaasi ja ensimmäisen totuttaa huomiolle, kun on aikaa. jos sulla olisi 2 tai 3 lasta, niin se kkyllä selviäisi hengissä vaikka et juoksisikaan perässä.

 

[neiti Dina]

minkä ikäinen lapsi?

 

[niin]

mulla esikoisesta hyvin samanlainen kokemus, paitsi että on ollut suhteellisen terve. En voinut puhuakaan mistään ihanasta vauva-/taaperoarjesta... vasta kun sain kuopuksen, joka on paljon tasaisempi ja helppohoitoisempi, huomasin, että äitinä oleminen voi tosiaan olla myös mukavaa ja palkitsevaa

 

[jep]

Samat sanat ap. Meillä silti kohtuu rauhalliset lapset, mut ei se todellakaan oo aina niin ruusuista. Meilläkään ei oo lapset nukkunu koskaan hyvin jos yhtään ja todellakin ärsyttää ne lauseet, että mitä kaikkea voi tehdä kun lapsi nukkuu. Yhden kanssa on vielä hankalampaa kuin kahden tai useamman!

 

[Lissu]

Ymmärrän hyvin... esikoinen oli tosi vilkas tapaus ja ehkä juuri siksi kun oli esikoinen, siis ei ollut vanhempaa sisarusta ketä olisi seurannut kuin hai laivaa niinkuin kuopus nyt. Kyllä se siitä helpottaa... pahin vaihe oli meillä 1,5-2 v välissä kun vauhtia riitti mutta järkeä ei, siitä se vähitellen helpotti. 3 v:nä oli jo aika järkitapaus.

 

[Lissu]

Samat sanat ap. Meillä silti kohtuu rauhalliset lapset, mut ei se todellakaan oo aina niin ruusuista. Meilläkään ei oo lapset nukkunu koskaan hyvin jos yhtään ja todellakin ärsyttää ne lauseet, että mitä kaikkea voi tehdä kun lapsi nukkuu. Yhden kanssa on vielä hankalampaa kuin kahden tai useamman!

Allekirjoitan tämän täysin!

 

[Taaperon äiti myös]

Et ole ainoa, meillä vain erona se, että lapsi ei ole sairastellut juuri ollenkaan. Hampaiden tulo on ehkä ajoittain valvottanut, mutta niihinkin olen välillä lääkettä yöski antanut (en päivällä). Meillä siis vilkas poika, joka ei anna hetken rauhaa äidilleen ja on lisäksi vähäuninen. Toivon vain, että rauhoittuu jossain vaiheessa. Ja siis itsellä sellainen fiilis, että töissä pääsisi helpommalla. Meidän lapsi noin parivuotias. Mutta jaksamisia sinulle!

 

[neiti Dina]

kuullostaa tutulta, mullakin yksi lapsi.

Mutta ois ihan mielenkiintoista kuulla lisää, sun kirjoituksesta tulee kuva että lapsella vois olla havaittavissa jotain ylivilkkautta. Toisaalta, se voi olla vaan luontaista temperamenttia.

Muista kuitenkin, että se lapsi ei rikki mene jos se jonnekin kiipeää, heittää tai hyppää. Parempi että oppii sen, että joskus voi vähän kaatua ja satuttaa, kuin se että sä juokset seuraavat 10vuotta sen perässä vahtimassa ja varomassa.

 

[js]

arvaas mitä,meillä on kolme samanlaista...;D oikeasti on...ja välillä olen todella todella väsyny...pojat on siis 1v,2,5v ja 4v...

 

[niin]

eiköhän ole ihan normaali, sinä vain ehdit katsoa omaasi ja ensimmäisen totuttaa huomiolle, kun on aikaa. jos sulla olisi 2 tai 3 lasta, niin se kkyllä selviäisi hengissä vaikka et juoksisikaan perässä.

pakko nyt kommentoida että luottaisitko siihen ettei lapsi kuole, jos lähtee parkkipaikalta juoksemaan heti kun saa jalkansa maahan? tai jos lähtee juoksemaan leikkipuistosta tielle jossa kulkee autoja?

esikoiseni teki tätä koko ajan, kuopus ei ole tehnyt milloinkaan... enkä tosiaan vaan istunut katselemassa miten lapselle käy. on aika raskasta kun on lapsi joka säntäilee paikasta toiseen ja jolle ei mikään puhe ja rajojen asettaminen auta. vasta kun ikää on tullut enemmän, on alkanut vähän järkeäkin tulla päähän. lapset vaan nyt on luonteeltaan erilaisia... :/

 

[Kotilehmä]

Se nimenomaan ei ole helppoa silloin kun on yksi lapsi. Nyt on helppoa kun on viisi. Todennäköisesti pidät lapsestasi aivan turhan paljon ja liian hyvää huolta (niin kuin minäkin esikoisesta) . Pelko lapsen menettämisestä on niin suuri, ettet varmasti ota mitään riskiä sen suhteen. Mutta kyllä ne lapset kasvaa ja jo muutaman kuukauden päästä sinulla voi olla ihan erilainen taapero ja sitten aika kultaa ne muistot. Jaksa vielä hetki, kyllä se siitä helpottaa, ihan varmasti :hug:

 

[mami]

Meillon iiiihan samanlaista! Ainakin tuon nukkumisen suhteen, leikkipuistoissa ei vielä niin käydä kun tyttö tulee vasta ens kuussa 1v mutta muuten on kyllä todella vilkas verrattuna muihin lapsiin. Vaunuissa viihtyy n 15min, sitten on päästävä syliin mutta mieluiten itse liikkeelle, todella miellyttävä käydä esim kaupassa kun lapsi huutaa pää punaisena jos joutuu rattaissa istumaan paikallaan.
Ja tuo nukkuminen sitten, muualla ei käy kun sylissä tai vieressä. Silloin tällöin, hyvin hyvin harvoin onnistun saamaan tytön nukkumaan yksin mutta ei puhettakaan että sillä aikaa voisi esim tiskata, hyvä kun edes vessassa voi käydä(pönttöä ei tietysti voi vetää!) kun on niin herkkä uninen lapsi..
Ja ei meilläkään kotona paljoo yksinään viihdy leikkimässä, se on maksimi taas se 10 min ja sitten on äiti-hätä. Nooo onneks oon oppinu tekemään monet asiat laps kainalossa.=D Isikään kun ei meillä ees kuvioissa mukana.

Mutta silti en valita, vauva-aika on niin lyhyt että siitä pitää nauttia joka hetkestä, oon aatellukkin että jos meillä on tiskiä tms ja se jotain haittaa niin sitten ei tarvii kyläillä! >

Meillä kyllä lapsi onneksi terve ollut

 

[ap]

Lapsi on reilut puolitoista. En olisi ihan niinkään vakuuttunut tuosta hengissä selviämisestä. Tai ainakin tulisi melkoisesti reissuja lisää lääkäriin. En mä joka kolhulta yritä sitä nytkään suojella, mielestäni vähemmänkin kuin monet muut vanhemmat: Enemmänkin muut vanhemmat leikkipuistossa huolestuvat ei kai se satuttanut itseään, kun kaatuilee ja kolhii itseään, kun mä en vielä huolestu. Mutta pakko sitä on estää juoksemasta metrin korkeudesta kiipeilytelineestä suoraan päälleen alas tai juoksemasta keinun tai keinulaudan alle kun isommat lapset keinuvat. Tai estää tippumasta sohvan (melko korkealta) selkänojalta. Tai huitomasta kaveria silmään lapiolla. Ja se siis tekee jotain oikeastaan koko ajan.

 

[hih]

Samat sanat ap. Meillä silti kohtuu rauhalliset lapset, mut ei se todellakaan oo aina niin ruusuista. Meilläkään ei oo lapset nukkunu koskaan hyvin jos yhtään ja todellakin ärsyttää ne lauseet, että mitä kaikkea voi tehdä kun lapsi nukkuu. Yhden kanssa on vielä hankalampaa kuin kahden tai useamman!

hih. jotenkaan en usko että olet oikeasti monen lapsen äiti.

 

[Halikatti]

Kyllä mä ymmärrän aloittajaa. Mulla on ollut jaksamisvaikeuksia koko ajan vaikka lapseni on ollut rauhallisempi tapaus. Tai siis oman ajan puute on vaikea kestää. Ei voi mitään, en silti vaihtais pois, koska kyllähän nuo siitä kasvaa. (Olen jo kahden äiti. Siinä se sitten onkin )

 

[js]

ja meillä on mysö neuvolatäti joka kyselee että jokos olet miettinyt neljättä lasta? joka kerta repeän hieman ivalliseen nauruun ja toteankin että anteeksi mitä???!! neljäs lapsi joka on pienestä pitäen kipeä,huutaa yöt ja päivät,roikkuu kynsin ja hampain jaloissani, puistoissa saan hävetä silmät päästäni,mutta en häpeä,juoksen lasteni perässä..mutta ajattelen että hekin saavat osallistua niinkuin kiltit lapsetkin..useampaan kertaan on jokin vanhempi lähtenyt meidän läheltä pois..kun ollaan niin kauheita. meillä käy myös hoitaja 1-2krt viikossa n2-3h krt, joka on todennut että kyllä voi lasten kanssa olla kovilla! (ja se helpottaa kun joku toinenkin huomaa) ja on myös päiviä että tekis mieli itkeä ja huutaa että miksi...?! ensimmäinen lapsi on hieman jäljessä kehityksessä,toinen pahasti atoopikko,kolmas atoopikko ja hyvin allerginen..

 

[ap]

Oikeasti toi pojan vilkkaus on tässä kaikessa se helpoin homma. Tämä on kuitenkin kuin lomaa verrattuna ekaan vuoteen, jolloin lapsi nukkui vielä huonommin ja sairasteli vielä enemmän ja varsinkin ekat puoli vuotta itki paljon. Ja oli tietty jo silloin vauhdikas.

Jotenkin tää kaiken kasautuminen alkaa tuntumaan jo siltä, että pikkaisen kaipaisi lomaa tältä kaikelta. Edes noilta sairasteluilta.

 

[Lissu]

Lapsi on reilut puolitoista. En olisi ihan niinkään vakuuttunut tuosta hengissä selviämisestä. Tai ainakin tulisi melkoisesti reissuja lisää lääkäriin. En mä joka kolhulta yritä sitä nytkään suojella, mielestäni vähemmänkin kuin monet muut vanhemmat: Enemmänkin muut vanhemmat leikkipuistossa huolestuvat ei kai se satuttanut itseään, kun kaatuilee ja kolhii itseään, kun mä en vielä huolestu. Mutta pakko sitä on estää juoksemasta metrin korkeudesta kiipeilytelineestä suoraan päälleen alas tai juoksemasta keinun tai keinulaudan alle kun isommat lapset keinuvat. Tai estää tippumasta sohvan (melko korkealta) selkänojalta. Tai huitomasta kaveria silmään lapiolla. Ja se siis tekee jotain oikeastaan koko ajan.

Tuo oli meillä se kaikkein hankalin ikä. Vähitellen alkaa helpottaan.

Joo, pakkohan se on väliin mennä kun lapsi hankkiutuu oikeasti vaarallisiin tilanteisiin. Meidänkin muksu kuului niihin jonka tempuista muut äidit ja isät olivat välillä ihan kauhuissaa että kuinka kävi. Itse ei niin hätkähtänyt joka kolhusta eikä muksukaan.

 

[neiti Dina]

Se nimenomaan ei ole helppoa silloin kun on yksi lapsi. Nyt on helppoa kun on viisi. Todennäköisesti pidät lapsestasi aivan turhan paljon ja liian hyvää huolta (niin kuin minäkin esikoisesta) . Pelko lapsen menettämisestä on niin suuri, ettet varmasti ota mitään riskiä sen suhteen. Mutta kyllä ne lapset kasvaa ja jo muutaman kuukauden päästä sinulla voi olla ihan erilainen taapero ja sitten aika kultaa ne muistot. Jaksa vielä hetki, kyllä se siitä helpottaa, ihan varmasti :hug:

tää on hyvin sanottu.

Meilläkin se muutos tapahtui muutamassa kuukaudessa, nykyään on jo niin iso ja ihan kuin eri tyttö!

 

[ap]

Joku kysyi ylivilkkaudesta. En osaa sanoa, mulla on sellainen käsitys, että noin pienistä ei voi vielä sanoa mitään. Mutta vilkas ja seurallinen se on ollut ihan syntymästään saakka. Toivottavasti ei ole mitään häiriötä, vaikka sekin on käväissyt mielessä, kun jatkuvasti kuulee kommenttia kuinka menevä lapsi meillä on ja huomaahan sen, kun muihin saman ikäisiin vertaa. On niitä muitakin vilkkaita, mutta harva ihan tuon kanssa samoihin pääsee.

 

[neiti Dina]

Samat sanat ap. Meillä silti kohtuu rauhalliset lapset, mut ei se todellakaan oo aina niin ruusuista. Meilläkään ei oo lapset nukkunu koskaan hyvin jos yhtään ja todellakin ärsyttää ne lauseet, että mitä kaikkea voi tehdä kun lapsi nukkuu. Yhden kanssa on vielä hankalampaa kuin kahden tai useamman!

hih. jotenkaan en usko että olet oikeasti monen lapsen äiti.

kyllä mä uskon tuohon ainakin. Toki se riippuu lapsestakin, mutta usein sitä yhtä lasta pitää oikeasti jaksaa viihdyttää ja olla seurana jatkuvasti, kun ei leikkikavereita ole.

Siksi itse otankin niin mielelläni sukulaisten lapsia hoitoon, ja ryhdyttiin tukiperheeksikin. Ne päivät, kun lapsella on täällä leikkikavereita, on kuin terapiaa mulle, saan rauhassa tehdä ruokaa ja jopa siivota.

 

[nuppi]

Otan osaa.Meillä esikoinen oli itse rauhallisuus ja perässä ei tarvinnut juosta. Kakkosen kanssa mietin aina viisitoista kertaa että menenkö kylään,puistoon tms. ja voiko sen siellä "köyttää" johonkin kiinni esim:sitteri,syöttötuoli,vauvakeinu...jotta saan edes pienen hetken esim. kahvia/ruokailua varten.Tänään illalla oltiin serkuilla pihakahveella kylässä ja siellä ei mitään sitteriä tms. joten roudattiin autosta istuin pihalle ja juotiin kahveet siinä kun jamppa istui köytettynä istuimessaan (erittin tyytyväisenä). Ilman tätä "älynväläystä" olis jääneet ne kahveet juomatta.

 

[ap]

Kiitos Kotilehmälle kauniista sanoista, kerrankin joku osasi sanoa kauniisti äidin rakkaudesta ja huolesta (varsinkin ensimmäisestä) lapsestaan.