Saako työnantaja evätä raskaana olevan saikun ?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja raskaana
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Jos sulla on parhaillan menossa sairausloma, ei voi työnantaja sitä kumota. Työnantajalla on velvollisuus järjestää sulle kevyempää työtä ja jos et siihenkään pysty (tai ei ole kevyempää tarjolla) mennään lääkärin määräysten mukaan.

Ja VAKUUTUKSET ovat voimassa mikäli olisitkin töissä sairausloman aikana. Minäkin aikoinaan säikähdin samaa, kun menin viimeisenä sairauslomapäivänä töihin ja sattuikin haaveri. Yleinen luulo, on, että vakuutukset eivät olisi silloin voimassa, mutta kyllä ne on =)
 
Työnantaja ei voi evätä palkallista sairauslomaa sairaudesta, jonka työntekijä luotettavalla tavalla todistaa. Lääkärintodistus on yleisin tapa todistaa. Työnantaja voi toki vaatia työntekijää työterveyslääkärille neuvolalääkärin sijaan, mutta oikeuskäytännössä lääkärin kirjoittamat, yleiseen tautiluokitukseen perustuvat sairauslomat on pitänyt hyväksyä palkanmaksun perusteeksi. Kyseessä pitää kuitenkin olla varsinainen sairaus, joten esim. kauneuskirurgiset toimenpiteet ja niistä aiheutuneet komplikaatiot eivät ole sellaisia, joiden takia palkkaa pitäisi maksaa. Oikeuskäytännössä on velvoitettu maksamaan palkkaa jopa humalassa polkupyörällä kaatuneelle, koska myös keliolosuhteet vaikuttivat myös tapaturmaan. Sen sijaan baaritappelussa osallisena olleelle ei tarvinnut maksaa palkkaa.

Eli aikas lailla poikkeukselliset olosuhteet saa olla, jotta ta välttyisi palkanmaksulta. Ja jos supisteluiden takia on laitettu saikulle, niin harva odottaja voi silloin tehdä muuta kuin maata kyljellään sohvalla... Teepä siinä sitten töitä samalla :D
 
Ei se lääkärintodistus ole mikään määräys. Työnantaja päättää sairaslomasta, ei lääkäri. Lääkärintodistus vain helpottaa työnantajan päätöstä. Käytännössä harva ottaa riskiä, mutta työnantajalla on siihen oikeus.

Mikäs järki tässä sitten on? Mihinkäs sitten mitään lääkärintodistuksiakaan tarvitaan, jos työnantaja voi ignoorata sen kokonaan?
 
Sano vaan et olet töissä kemiläisessä firmassa vähintään..
älkää ikinä menkö siihen firmaan töihin sillä se pomo vähentelee miten sattuu oman mielensä mukaan ja ei maksa saikkuja vaikka olis pääkainalossa vaan käskee töihin!
 
Kyllä työnantaja voi kieltäytyä myöntämästä sairaslomaa. Silloin työnantajalla on myös periaatteellinen oikeus/velvollisuus järjestää työntekijälle sairausloman ajaksi korvaavaa työtä, josta työntekijä suoriutuu ilman sairauden pahenemista.

Eli esim jos et pysty supistelujen takia tekemään fyysisesti raskasta siivoustyötä, niin työnantaja voi määrätä toimistotehtäviin. Jos näissä kevyissäkin töissä supistelut jatkuu, niin uudestaan lääkäriin, jonka jälkeen työnantajallakaan ei paljon vaihtoehtoja ole...
 
Meillä oli duunis yks riitahässäkkä ja sen päätteeks työntekijä ilmotti jäävänsä saikulle, esimies ilmotti et jää vaan mut hän ei hyväksy sitä. Eli se olis voinu antaa fudut sille syynä sairasloma??
 
Esimiehen ei todellakaan tarvitse tietää syytä minkä takia työntekijä on sairaslomalla. Lääkärintodistuksen voi laittaa suljettuun kuoreen ja kuoren päälle sairasloman kestoajan ja kuori eteenpäin palkanlaskentaan/työterveyshuoltoon; näin meillä isossa "firmassa".

Ja todellakaan esimies tms. EI saa kertoa kenellekään ulkopuoliselle(toinen työntekijä ym)syytä toisen työntekijän sairaslomaan. Ja kenenkään ei tarvitse työpaikalle/esimiehelle sanoa mitään syytä sairaslomalle, sairasloman pituus riittää.

Tuo taito kannattaisi monen oikeasti opetella; ei varmaan tule yllätyksenä kellekään kuinka herkullisia kahvipöydän puheenaiheita ovat toisten sairaudet ja niiden päivittely. Vaikkei itsellä olisikaan mitään hävettävää niin moni vetää omia johtopäätöksiä ja jutut kulkevat omaa reittiään.
Ja jos ilmoittaa työpaikalle sairaslomastaan ja puhelimen toisessa päässä kollega utelee syytä poissaololle niin kohteliaasti vain ilmoittaa että se on minun yksityisasia.

Jos ei raskauden takia pysty nyk.työtä tekemään niin työnantaja on velvollinen järjestämään työntekijälle työtä mitä hän voi tehdä raskaana ollessaan ja jos ei voi niin silloin työntekijä saa jäädä varhennetulle äitiyslomalle.

Ja sairaslomia on palkallinen ja palkaton; työnantaja ei voi evätä lääkärin määräämää sairaslomaa mutta työpaikasta riippuen sairasloma voi olla palkaton. Meillä yksi esimies oli valittanut työntekijän sairaslomasta jolloin työterveyslääkäri oli ilmoittanut tälle esimiehelle että voi tulla hänen kanssaan henk.koht keskustelemaan aiheesta ja voidaan katsoa kumpi tässä on lääkäri.

Ja vielä lopuksi; meidän neuvolatäti kehoiti hakemaan heti sairaslomaa jos vähänkin ei jaksa raskaana olla töissä, neuvoi vielä että menee lääkäriin valittamaan että supistaa, lääkärit eivät kuulema uskalla ottaa riskiä ja päästää ihmistä silloin töihin. Vaikka epäilisikin ettei supistelut pitäisi paikkaansa. Itselläni ei omatunto olisi sallinut tuota tehdä ja yllätyin neuvoista, hän totesi vain että ei hän tuota "vinkkiä" kaikille kerro ettei "tietynlaiset" ihmiset käyttäisi sitä hyväkseen.
 
Sairausloma on tosiaan vain lääkärin suositus, mutta työnantajan ei ole sitä pakko hyväksyä. Joku aika sittenhän oli ihan otsikoissa se juttu, kun työntekijä oli sairauslomalla selkänsä takia, mutta rakensi samaan aikaan taloaan. Työnantaja vei jutun oikeuteen ja työntekijä joutui maksamaan työnantajalle aikamoiset korvaukset.
 
[QUOTE="hillis";23510005]Siis jos on lääkärintodistus sairauslomasta, ei varmaan työnantaja voi evätä sairausloman pitoa...

Mutta, palkkaa ei välttämättä makseta, kannattaa tarkistaa oma työehtosopimus.[/QUOTE]

Näin juuri. Jos sulla on lääkärin kirjoittama sairasloma niin työnantaja ei voi sitä "evätä"/mitätöidä, mutta sairausajanpalkkaa voi olla maksamatta (eli olet palkattomalla ts. kelan päivärahalla) vedoten johonkin työehtosopimuksen pykälään.
 
[QUOTE="vieras";23510164]Työnantaja voi velvoittaa sinut menemään esim. työpaikkalääkärille tk lääkärin sijasta. Työnantajan ei ole pakko hyväksyä minkä tahansa lääkärin saikkutodistusta.[/QUOTE]

Näin, mulle sanottiin että seuraavalla kerralla tuo työpaikkalääkärin todistus, eli ei olisi enää kelvannut neuvolalääkärin. No työpaikkalääkäri antoi suoraan muistaakseni viisi viikkoa saikkua.
 
Alkuperäinen kirjoittaja isoäiti mölykylästä;23510935:
kyllä se vaan pitää paikkansa

Jos tarkoitat sitä että sairausloman aikana työskennellessä työtapaturmavakuutus ei olisi voimassa niin olet väärässä, SE ON VOIMASSA. Viimeksi olen asiaan törmännyt pari vkoa sitten IF:n luoennolla työterveyslääkäreille... Se on voimassa vaikka menisit ns. puolikuntoisena töihin.
 
Jotenkin ei yllätä että olet ap siivousalalla...Missä muualla toimittaisiin noin törkeästi! Ja kotisiivous on raskasta, et voi tehdä sitä jos supistelee kovin. Otapa yhteys liittoon, vaikkei PAM kyllä aja siivoojien asiaa. Mutta kuitenkin, jos jotain neuvoja saisit. Epäilen että olet jollain näistä isoista firmoista...
 
voi olla et muistan väärin,mut PAM:in työehtosopimuksessa tais lukee jotain sen tyylistä,että työnantajan ei ole pakko maksaa raskaudesta johtuvasta sairaslomasta palkkaa..koska raskaushan ei ole sairaus..
 
Pamin sivuilla sanotaan näin (tämä koskee siis ainakin Pamilaisia): "Jos työnantajalla on perusteltu syy epäillä työntekijän työkyvyttömyyttä,
työnantaja voi pyytää työntekijää hankkimaan palkanmaksuvelvollisuuden
edellytyksenä uuden lääkärilausunnon nimeämältään lääkäriltä.
Työnantajan nimetessä lääkärin työnantaja maksaa lääkärintodistuksen
hankkimiskustannukset."

Eli ei ole oikeutta evätä sairaslomaa.
 

Yhteistyössä