Saako sairaslomalla lomailla?

wht
Mikä olisi masentuneelle tai työuupuneelle parempi paranemiskeino kuin pari viikkoa ulkomailla? Sekö, että jää kotiympyröihin miettimään työasioita ja mahdollisesti törmää päivittäin työkavereihin kaupassa. Tosiaan parantaa sen stressin ja uupumuksen. Mielestäni kotiin jääminen vaan pahentaa ja ajaa masennuksen partaalle!
 
Pystytkö Timppa kävelemään vielä?Ja laittamaan kengän kipeeseen jalkaan.Taisi tulla pitkä loma sulle.Kai muuten työnantaja joutuu oikeuteen sun turmasta.
Tänään otettiin K-piikit pois. Ei pysty kävelemään, puolipainovaraus nyt. Viikon päästä saa alkaa ottamaan askelia mutta ortoosia on pidettävä vielä kolme viikkoa. Myöhemmin selviää, tekeekö aluehallintovirasto rikosilmoituksen.
 
Saraldo
Mä olen ollut sairauslomalla jopa työkavereiden kanssa reissussa. Sairausloma ei aina tarkoita sitä, että on sänkypotilaana. Kun mä olin masennuksen vuoksi poissa töistä, mulle nimenomaan annettiin tehtäväksi käydä joka päivä jossain, oman jaksamisen mukaan. Mutta kotoa piti poistua, edes roskikselle ja takaisin.
 
Saraldo
Sairauslomalla tarkoittaa, että ei ole työkykyinen. Se ei tarkoita sitä, etteikö kykenisi mihinkään muuhun. Mutta jos sä olet poissa flunssan tai vatsataudin takia ja vietät päivän jossain kylpylässä, niin silloin se on vähintäänkin arvelluttavaa, koska silloin ei luulisi ihmisen pystyvän uimaankaan. Eli riippuu aika pitkälti siitä, mistä syystä saikulla on. Ja millaista työtä tekee. Esim. keskolan työntekijä passitetaan varmasti helpommin kotiin jonkun nuhan takia kuin bussikuski.
 
  • Tykkää
Reactions: Anatolia

Ja sädehoidon työntekijä passitetaan saikulle huuliherpeksen takia.

Silloinkin pitäisi pysyä neljän seinän sisällä...ei saa mennä esim. shoppailemaan, kuntosalille, elokuviin? Hassua jos joku niin ajattelee. Tai siis KUN ajattelee :)
 
"gee"
Ei saa. Ainakaan yleensä, riippuu ehkä hieman. Joskus oli jopa juttua, että työntekijä oli saanut potkut, kun oli ollut facebookissa ja oli hakenut saikkua sellaiseen työhön missä olisi pitänyt työskennellä koneella.
 
Virallisesti ei
Olet kyllä kääntänyt väärin.
Sairaslomalla saa kyllä lomailla ihan voimiensa mukaan.
:)
Ahaa, no kerropa sinä sitten vaikka minun pomolle tai esimiehelle se kun otan saikkua ja lähden kylpylään viikoksi, Migreenin ja selkäkivun takia sairauslomaa. Kyllä olen aika varma että vähintään varoitus tulisi jos kiinni siitä jäisin työpaikalla.
 
Yhteistyössä