Saako omalla pihallaan juoda kaljaa?

  • Viestiketjun aloittaja a.p.
  • Ensimmäinen viesti
a.p.
Tämä ei ole provo, vaan valitettavasti ihan totta..

Olemme asuneet tässä yli 10 vuotta, omakotitalossa. Takapihalla on grillikatos. Naapuriin muutti lestadiolaisperhe pari vuotta sitten, rakennuttivat talon ja heidän pihaltaan näkee meidän takapihalle. Viime viikonloppuna grillasimme pihallamme, ja mieheni kanssa joimme kummatkin kaksi olutta. Naapurin isäntä tuli sanomaan, että voisimmeko juoda kaljat sisällä, koska he eivät halua että heidän lapsensa näkevät. Tänään aamulla hän oli laittamassa pressuja takapihansa aidan päälle, ettei sieltä näy enää tänne. Ei ole muutenkaan hyvin näkynyt, koska edessä on pensaita ja pari puuta. Hän huikkasi sieltä, että pitää laittaa näköestettä koska viikonloppu taas tulossa.

Emme todellakaan ole mitään juoppoja, tuolloin vaan grillaamisen yhteydessä joimme pari emmekä pitäneet meteliä.
 
a.p.
Ennen en ole ajatellut lestadiolaisista oikein mitään, heitä on täällä alueella paljon. Mutta nyt kyllä alkoi mietityttämään, että onpas tiukkapipoista. En toki uskokaan että kaikki ovat tuollaisia. Mutta muuten ikävää kun ei sitä tavallaan haluaisi olla naapureiden kanssa "riidoissa". Mutta tosiaan, mä juon kaljaa omalla pihallani jos haluan..
 
a.p.
[QUOTE="vieras";23949490]Huh mikä naapuri. No pitäköön sitten lapsensa pressun sisällä, jos eivät voi katsella normaalia elämää. Häiriötähän te ette aiheuttaneet.[/QUOTE]

Mietin jo että miten he voivat viedä lapsensa kauppaan kun siellä saattaa hyllyssä näkyä kaljapulloja :D Ja juu emme aiheuttaneet mitään häiriötä.
 
Rollolainen
Ennen en ole ajatellut lestadiolaisista oikein mitään, heitä on täällä alueella paljon. Mutta nyt kyllä alkoi mietityttämään, että onpas tiukkapipoista. En toki uskokaan että kaikki ovat tuollaisia. Mutta muuten ikävää kun ei sitä tavallaan haluaisi olla naapureiden kanssa "riidoissa". Mutta tosiaan, mä juon kaljaa omalla pihallani jos haluan..
no meidän talossa asui lestadiolaisia ja kylllä heidän lapset sai olla pihalla kun siinä jotkut joivat kaljaa, aikisekin siinä juttelivat ihan luontevasti muisden aikuistan kanssa. HE eivä tvaan juoneet mitään,makkarat tosin grillasivat samassa porukassa.
Vaikka en minäkään pidä siit että yleidellä paikalal juodan niin en silti sitä lapsiltani piilottaisi, Näytän heille vaan se mallin mitne voi viisaasti käyttää alkoholia ja ei haittaa vaikkanäkevät muutamna humalsiaen, oppivat myös sen että kaikki eivät osaa kyseistä tuotetta ihan oikin käyttää.

ja oman kotitalon pihalla sa kulkea vaika alasti, sen ei pitäis ketään haitata
 
"pipo"
ei et voi juoda kaljaa omallakaan pihalla et.
Suosittelen että siirryt konaan limuun tai siideriin sitten on viinit ja väkevämmät.
Jos kaljaa aikoo juoda täytyy olla hellehattu tekoparta aurinkolasit ja mielellään pitkä takki päällä ja vähintään kumisaappaat jalassa ja se pullo tai tölkki sujautettuna prinklesputkiloon tai paperipussiin.
Näin meillä mennään
 
"hih"
Se on heidän ongelmansa jos haluavat tekopyhästi elää. Meilläkin oli naapurissa lestadiolaisperhe. Äiti kävi salaa polttelemassa pihalla kun lapset olivat nukkumassa. Ei halunnut että lapset tietävät. Minä en tuollaista kaksinaamaisuutta ymmärrä. Miksei lasten edessä voi olla rehellinen?
Ja ap:n tapauksessa voi sanoa ettei se kalja heidän lapsiinsa siirry vaikka näkisivät.
 
"vieras"
Ei voi kieltää ketään juomasta yhtään mitään omalla pihalla. Sen sijaan pressujen viritteleminen voidaan katsoa keilletyksi "rakennelmaksi" ja niistä voi ottaa yhteyttä rakennusvalvontaa ;)
 
huhuhuh
No jos se naapureita haittaa, niin virittäkööt pressunsa.
Aika tarkkaan kyllä näkevät teidän pihalle, jos noin pahasti pistää teidän kaljapullo/tölkit silmään :O
 
[QUOTE="hih";23949569]Se on heidän ongelmansa jos haluavat tekopyhästi elää. Meilläkin oli naapurissa lestadiolaisperhe. Äiti kävi salaa polttelemassa pihalla kun lapset olivat nukkumassa. Ei halunnut että lapset tietävät. Minä en tuollaista kaksinaamaisuutta ymmärrä. Miksei lasten edessä voi olla rehellinen?
Ja ap:n tapauksessa voi sanoa ettei se kalja heidän lapsiinsa siirry vaikka näkisivät.[/QUOTE]

Lestadiolaisille polttaminen on o.k., mutta tämä äiti halusi ilmeisesti säästää lapsensa tupakan orjuudelta eli olla näyttämättä huonoa esimerkkiä. Mitä pahaa siinä on?
 
a.p.
Niin, se pressu on aika ikävän näköinen xD Ja sitten, jos aikuiset niin tarkasti tiiraavat että näkevät pullon etiketinkin, niin eihän se sitä meinaa että lapset näkee. Ymmärtäisin paremmin jos meillä olisi jotain remuamisbileitä ja juhlia, mutta kun ei..

Tuosta tupakkajutusta tuli mieleen, että joskus kauan sitten kun asuttiin kerrostalossa, naapurissa oli lestadiolaisia niin sielläkin se isä poltti salaa iltaisin partsilla tupakkaa.

Mut joo uskon ja tiedän ettei kaikki ole niin tiukkapipoisia. Kun olin lapsi niin mun parhaat kaverit oli naapurin lestat ja he saivat meillä käydä ja olla yökylässä vaikka mun vanhemmat olisivat olleet ympäripäissään.
 
ry
Ei missään nimessä saa! Naapurin lessuisä tulee kateelliseksi kun ei itse herran pelossa tohdi juoda edes yhtä :)

Saakeli, pitääpä ruveta naapuritalon rouvalle valittaan ettei juo parvekkeellaan kaljaa eikä grillaa makkaraa jos ei ole valmis tarjoamaan myös meille ja kaikille muillekin naapureille.
 
a.p.
[QUOTE="höh";23949776]Mahto ne sääliä teitä, kun tiesivät vanhempienne joutuvan helvettiin ja teidän tietysti myös.[/QUOTE]

Joo, naapurit lapset sanoivat, että minä ja mun vanhemmat joudutaan tulimereen. Mistäs muualta ne sen olis kuulleet kuin vanhemmiltaan.
 
no joo
Mä en nyt usko tätä juttua ollenkaan. Tai sitten kyseessä on jotenkin "erikoinen " perhe. Itse tunnen PALJON lestadiolaisia, enkä voisi kuvitellakaan että heistä kukaan toimisi noin. Mut varmasti heistäkin löytyy koko elämän kirjo, normaaleja ja vähemmän normaaleja ihimsiä niinkuin kaikissa muissakin.
 
Mamahemuli
Minä tilaisin tontille lautakasan ja alkaisin rakentaa siihen jotain puutarhavajaa näkösuojaksi. Naapurille sanoisin, että virittelen tähän nyt tämmöisen pysyvämmän rakenteen, kun en halua, että lapsosteni simmut altistuvat sille, että naapurit sikiää kuin kanit.
 
a.p.
Mä en nyt usko tätä juttua ollenkaan. Tai sitten kyseessä on jotenkin "erikoinen " perhe. Itse tunnen PALJON lestadiolaisia, enkä voisi kuvitellakaan että heistä kukaan toimisi noin. Mut varmasti heistäkin löytyy koko elämän kirjo, normaaleja ja vähemmän normaaleja ihimsiä niinkuin kaikissa muissakin.
Niin minäkin tiedän paljon lestoja, kuten sanoin niin täällä heitä asuu paljon. Ja juttu on ihan totta..
 
tsirpukka harmaana
No tottakai saa juoda!
Asuttiin aikanaan rivarissa jossa naapurina nuori lestadiolais-perhe ja kyllä se perheen isäntä veteli olutta itsekin ja sätkä roikku huulessa.Ei kaikki näköjään ole samanlaisia.
Heillä vaan äiti tumppas muksut rivarin pihalle keskenään (reilu 1v. ja n.3v.),kun jäi yksin sissään vauvan kanssa.Se ei taas mennyt miun jakeluun ja muutamat mummelit puhuttelikin tästä syystä tuota äitiä(joka oli häthätää 20v.).
 
Saa juoda.

Menee taas vähän ohi aiheen, mutta tulee tuosta väistämättä mieleen omat lestadiolaisnaapurimme, kun asuimme maalla ollessani lapsi. Rouva tuli sanomaan, että ei saa kuivattaa alusvaatteita ulkona, koska ne näkyy kun katsoo kiikareilla :D

Lestadiolaiset on vaan niin siveellisiä.
 
no joo
Niin minäkin tiedän paljon lestoja, kuten sanoin niin täällä heitä asuu paljon. Ja juttu on ihan totta..
No onks nää teidän naapurit sun mielestä "normaaleja"? siis jos yrität katsoa heitä ilman mitään "lestadiolaistenihoamissilmälaseja"? Oletko oikeasti sitä meiltä että kaikki lestat on samanlaisia, yhtä ahdasmielisiä tms? Jos kerran TUNNET heitä paljonkin.
 
no joo
Menee taas vähän ohi aiheen, mutta tulee tuosta väistämättä mieleen omat lestadiolaisnaapurimme, kun asuimme maalla ollessani lapsi. Rouva tuli sanomaan, että ei saa kuivattaa alusvaatteita ulkona, koska ne näkyy kun katsoo kiikareilla :D
.
Hahhah. Keksi parempaa. ei ainakaan vanhoillislestadiolaiset oo tollasia. Tossa näkyy ikkunasta heidän omat alkkarit narulla... :D
 

Yhteistyössä