Saako lapsen pakottaa lukioon, ka yli 8?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ysiläisen äiti
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Alkuperäinen kirjoittaja pippuri75:
Mieti miten se vaikuttaa suhteeseesi lapseen, ja miltä lapsesta tuntuu jos pakotat!

Minusta olisi ollut ihanaa, että minusta oltaisiin välitetty niin paljon että minulla olisi ollut oikeus mennä lukioon. Se vaikuttaa ajatuksiini, kyllä.

 
Alkuperäinen kirjoittaja ysiläisen äiti:
Aloitan harmaana, koska lapsikin käy väliin palstalla. Aihe alkaa olla ajankohtainen, ysin helmikuu lähestyy. Erityisiä ongelmia ei ole missään aineissa, lapsi on alisuoriutuja tällä hetkellä. Ei viitsi tai ei osaa keskittyä läksyihin - tätä asiaa tutkitaan pyynnöstäni. Muitakin ongelmia on arjen taidoissa.

Lukion voisi käydä kotoa, muita kouluja kulkumatkaan ei juuri ole. Tulee kulkemispulmia jonkin verran, koska busseja kulkee vain yksi päivässä. Minusta lapsen oikea paikka olisi lukiossa, vaikka ammattikoulu josta haaveilee olisi hänelle sopivalta alalta. Ongelma on
a) koulu on kaukana ja tulee kalliiksi
b) Minusta lapsi ei ole vielä kykenevä lähtemään yksin maailmalle.

Lapsi uhkaa lähteä karkuteille jos en suostu, mutta eipä hänellä taida olla alaikäisenä juuri vaihtoehtoja jos en suostu. Saako pakottaa lukioon?



Siis ha´loo Eikö lapsella ole oikeus valita mitä hän tahtoo? EI vanhemmat voi pakottaa ja se on mun mielestä väärin!
 
Alkuperäinen kirjoittaja ysiläisen äiti:
Alkuperäinen kirjoittaja pippuri75:
Mieti miten se vaikuttaa suhteeseesi lapseen, ja miltä lapsesta tuntuu jos pakotat!

Minusta olisi ollut ihanaa, että minusta oltaisiin välitetty niin paljon että minulla olisi ollut oikeus mennä lukioon. Se vaikuttaa ajatuksiini, kyllä.

Niin ja jos itse oisit halunnut lukioon ja vanhempas sen estivät sekin on väärin!
 
Kesken jäneet asiat ei koskaan ole "hyvää mainosta" itselle, mutta toisaalta todennäköisyys, että itseä kiinnostava juttu jää kesken on pienempi kun pakkopillan kesken jääminen.
 
Tässä tämä ysiläisen äiti nyt mustana :) hmm... Kai sitä vaan sit täytyy yrittää saada lapsi itsenäistymään riittävästi, jotta voi mennä minne tahtoo.

Tai ihan ensin yritän kyllä vielä varmistaa, että kanssa tajuaa mitä kaikkea valintansa tarkoittaa. Joutuu kyllä jättämään osan vaihto(vuosi)haaveistaan, jos amikseen lähtee koska muutaman vuoden päästä on sitten jo ammatti ja työelämä kutsuu.

Opiskelkoon mitä tahtoo. Mutta muistakoon että itse teki valintansa. Ja rahaa saa vain rajallisen ajan mun pussistani, sillä on kai minulla oikeus totetuttaa omat haaveni - käyttää omaa rahaa itseeni, onhan?

"ysiläisen äiti"
 
minusta saa. Lapsi kiittää sitten jälkeenpäin. Lukio vain avaa ovia, eikä sulje yhtään. Sen jälkeen voi mainiosti jatkaa ammattikouluun, amk:uun, tekuun, yliopistoon...
Itse olen käynyt lukion ja päälle amiksen. Ja siitäpä on ollut aivan valtavasti hyötyä. Amiksen englannin ja matematiikan opetus oli murheellisen surkeaa.

Kun ysillä vein lukiopapereita opolle, niin se koitti tunnin verran puhua mua menemään amikseen tarjoilijalinjalle. Mun ysin joulutodistuksen ka oli yli 9.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Onko teillä siellä 10-luokka?Sinnekin voisi mennä vielä ja miettiä mitä tehdä?

Kymppiluokka taitaa olla, mutta mitä ihmettä siellä tekee lapsi joka lukematta haukkoo ysejä kokeista ja voittaa matikkakisan vaikka vihaa matikkaa?
 
Alkuperäinen kirjoittaja lehmu:
Tässä tämä ysiläisen äiti nyt mustana :) hmm... Kai sitä vaan sit täytyy yrittää saada lapsi itsenäistymään riittävästi, jotta voi mennä minne tahtoo.

Tai ihan ensin yritän kyllä vielä varmistaa, että kanssa tajuaa mitä kaikkea valintansa tarkoittaa. Joutuu kyllä jättämään osan vaihto(vuosi)haaveistaan, jos amikseen lähtee koska muutaman vuoden päästä on sitten jo ammatti ja työelämä kutsuu.

Opiskelkoon mitä tahtoo. Mutta muistakoon että itse teki valintansa. Ja rahaa saa vain rajallisen ajan mun pussistani, sillä on kai minulla oikeus totetuttaa omat haaveni - käyttää omaa rahaa itseeni, onhan?

"ysiläisen äiti"

Niin ja nykyään voi opiskella kaksoistutkinnon tai sitten käydä lukion myöhemmin. Ei ketään voi pakottaa lukioon, varsinkin jos mielenkiinto koulua kohtaan 0.
 
Mekin suosittelimme lukiota esikolle, juuri siksi, että ainoa koulu jonne täältä pääsee linja-autolla. Hän nyt kuitenkin valitsi ammattikoulun.

Toki sinä huoltajana viimekädessä asiat päätät, mutta se ei mene ihan niin. Lapsella on oikeus opiskella haluamansa ammatti, sinulla on elatusvelvollisuus kuitenkin siihen 18 vuotiaaseen asti ja jos opislekelee niin jopa 21 v asti... Ja nämä asiat löytyy ihan lapsen oikeuksien julistuksesta.

Pakottamaan voit, jos lapsi ei osaa/pysty puolustautumaan.
Kaverini juuri alkoi selvittää poikansa asioita, kun isänsä(lähivanhempi) koitti kiristää oman halun mukaan opiskelut. Lapsilisät ja elatustuet (vai apu kumpaa nyt sai) siirtykin menemään suoraan tämän lapsen tilille. Lisäksi joitain kuluja siirtyi vanhemmille maksettavaksi. Tosin tässä sopassa oli vähän muutakin selvitettävää mitkä tähän vaikutti....
 
Alkuperäinen kirjoittaja lehmu:
Tässä tämä ysiläisen äiti nyt mustana :) hmm... Kai sitä vaan sit täytyy yrittää saada lapsi itsenäistymään riittävästi, jotta voi mennä minne tahtoo.

Tai ihan ensin yritän kyllä vielä varmistaa, että kanssa tajuaa mitä kaikkea valintansa tarkoittaa. Joutuu kyllä jättämään osan vaihto(vuosi)haaveistaan, jos amikseen lähtee koska muutaman vuoden päästä on sitten jo ammatti ja työelämä kutsuu.

Opiskelkoon mitä tahtoo. Mutta muistakoon että itse teki valintansa. Ja rahaa saa vain rajallisen ajan mun pussistani, sillä on kai minulla oikeus totetuttaa omat haaveni - käyttää omaa rahaa itseeni, onhan?

"ysiläisen äiti"


Onko siellä sellaista asuntolaa jossa valvonta? Meillä asuu poika ihan omikseen ja hyvin on mennyt, vaikka alkuun vähän pelkäsinkin. Tosin tuossa lähikaupungissa on ja päästään viikollakin käymään.

 
Alkuperäinen kirjoittaja juuei:
minusta saa. Lapsi kiittää sitten jälkeenpäin. Lukio vain avaa ovia, eikä sulje yhtään. Sen jälkeen voi mainiosti jatkaa ammattikouluun, amk:uun, tekuun, yliopistoon...
Itse olen käynyt lukion ja päälle amiksen. Ja siitäpä on ollut aivan valtavasti hyötyä. Amiksen englannin ja matematiikan opetus oli murheellisen surkeaa.

Kun ysillä vein lukiopapereita opolle, niin se koitti tunnin verran puhua mua menemään amikseen tarjoilijalinjalle. Mun ysin joulutodistuksen ka oli yli 9.

Nyt tuli ensimmäinen, joka jotenkin tajusi mitä itse ajan takaa. Eli amis on ok, mutta entä jos nuoren alavalinta ei olekaan oikein? Lukion jälkeen saa muutamassa vuodessa ammatin ja kun sen jaksaa kahlata, niin mikään amis ei sulkeudu pois. Jos lukio on vaiheessa, niin eikö silloin taas haeta niillä ysin papereilla?

Kielet, siinäpä olisi oiva naru vetäistä tyttöä :D Sillä kun on tuota kielipäätä ja haluakin niiden opiskeluun. Amiksen englannilla ei taida ihan kaikkialla pärjätä.

Jos alanvaihto tulee myöhemmin aiheelliseksi (ja monelle se muuten tulee), niin taas olisi ne lukion paperit siellä pohjalla - ei tartte lähteä ihan alusta yrittämään. Moni jatkopaikkakin aukeaa, esim yliopistoon ei ole helppo mennä ilman lukion suoritusta.
 
Miten sen edes voisi pakottaa? Taluttaa aamuisin kouluun ja kytätä vieressä kun se tekee läksyjä? Mä en ymmärrä.

Tuohon vielä, että ammatin saa opiskeltua myöhemminkin - no niin saa yo-tutkinnonkin, vieläpä tosi kätevästi aikuislukiossa.

Kuuntele nyt vähän, mitä se lapsi haluaisi tehdä ja miksi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja lehmu:
Alkuperäinen kirjoittaja juuei:
minusta saa. Lapsi kiittää sitten jälkeenpäin. Lukio vain avaa ovia, eikä sulje yhtään. Sen jälkeen voi mainiosti jatkaa ammattikouluun, amk:uun, tekuun, yliopistoon...
Itse olen käynyt lukion ja päälle amiksen. Ja siitäpä on ollut aivan valtavasti hyötyä. Amiksen englannin ja matematiikan opetus oli murheellisen surkeaa.

Kun ysillä vein lukiopapereita opolle, niin se koitti tunnin verran puhua mua menemään amikseen tarjoilijalinjalle. Mun ysin joulutodistuksen ka oli yli 9.

Nyt tuli ensimmäinen, joka jotenkin tajusi mitä itse ajan takaa. Eli amis on ok, mutta entä jos nuoren alavalinta ei olekaan oikein? Lukion jälkeen saa muutamassa vuodessa ammatin ja kun sen jaksaa kahlata, niin mikään amis ei sulkeudu pois. Jos lukio on vaiheessa, niin eikö silloin taas haeta niillä ysin papereilla?

Ja jos alanvaihto tulee myöhemmin aiheelliseksi (ja monelle se muuten tulee), niin taas olisi ne lukion paperit siellä pohjalla - ei tartte lähteä ihan alusta yrittämään. Moni jatkopaikkakin aukeaa, esim yliopistoon ei ole helppo mennä ilman lukion suoritusta.



Ei se hukkaan mene, se lukio vaikka kesken jäis. Jos niikseen on. Nykyisin kun hyväksluetaan ja huomioidaan aikaisemman opinnot. Haetaan varmaan ysin papereilla, mutta kyllä ne keskeneräiset opinnotkin huomioidaan.

Ja sitähän ei voi tietää miten missäkin asiassa käy. Hyvin saattaa jopa lukion käydä jopa hyvällä menestyksellä läpi, vaikka on sinne pakotettukin.. Tai jättää kesken...

Mitä jos olisit yhteydessä opoon! Meillä ainakin vanhemmatkin voipi käydä opon juttusilla tai nuoren kanssa yhdessä!
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras myös:
Onko siellä lähellä koulua missä voi amiksen yhteydessä käydä myös lukion?Millä nimellä nyt meneekään.Kestää muistaakseni 4v.

Lapsi on itsekin puhunut että kaksoistutkinto olisi muuten hyvä, mutta tuo hänen haluamansa ammatti ei ole kaksoistutkinnossa.

 
Alkuperäinen kirjoittaja lehmu:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras myös:
Onko siellä lähellä koulua missä voi amiksen yhteydessä käydä myös lukion?Millä nimellä nyt meneekään.Kestää muistaakseni 4v.

Lapsi on itsekin puhunut että kaksoistutkinto olisi muuten hyvä, mutta tuo hänen halamansa ammatti ei ole kaksoistutkinnossa.

No sitten ei kävisi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ysiläisen äiti:
Alkuperäinen kirjoittaja pippuri75:
Mieti miten se vaikuttaa suhteeseesi lapseen, ja miltä lapsesta tuntuu jos pakotat!

Minusta olisi ollut ihanaa, että minusta oltaisiin välitetty niin paljon että minulla olisi ollut oikeus mennä lukioon. Se vaikuttaa ajatuksiini, kyllä.

Nyt sun pitäisi ajatella siltä kantilta, että lapsestasi saattaisi olla ihanaa, jos välitettäisiin hänestä niin paljon että annetaan oikeus mennä ammattikouluun. Eikä elettäisi omia toteutumatta jääneitä unelmia hänen kauttaan.

Lukion ehtii käydä myöhemminkin, jos intoa on.
Motivaatio koulunkäyntiin ja hyvien arvosanojen hankintaan luulisi olevan huomattavasti parempi, jos saa opiskella sitä mikä kiinnostaa, eikä sitä mikä äitiä kiinnostaa.

Enkä sano tätä millään pahalla, mutta tosissani. Mielestäni lapsella on oltava oikeus päättää, kun puhutaan hänen omasta elämästään ja tulevaisuudestaan.

Tuo arjen suoriutuminen toki riippuu, mutta jos on esim. joku koulun asuntola, niin niissä on jotkut valvojat yleensä.

Keskustele ja selvitä asiaa, älä pakota.
 
Alkuperäinen kirjoittaja lehmu:
Alkuperäinen kirjoittaja juuei:
minusta saa. Lapsi kiittää sitten jälkeenpäin. Lukio vain avaa ovia, eikä sulje yhtään. Sen jälkeen voi mainiosti jatkaa ammattikouluun, amk:uun, tekuun, yliopistoon...
Itse olen käynyt lukion ja päälle amiksen. Ja siitäpä on ollut aivan valtavasti hyötyä. Amiksen englannin ja matematiikan opetus oli murheellisen surkeaa.

Kun ysillä vein lukiopapereita opolle, niin se koitti tunnin verran puhua mua menemään amikseen tarjoilijalinjalle. Mun ysin joulutodistuksen ka oli yli 9.

Nyt tuli ensimmäinen, joka jotenkin tajusi mitä itse ajan takaa. Eli amis on ok, mutta entä jos nuoren alavalinta ei olekaan oikein? Lukion jälkeen saa muutamassa vuodessa ammatin ja kun sen jaksaa kahlata, niin mikään amis ei sulkeudu pois. Jos lukio on vaiheessa, niin eikö silloin taas haeta niillä ysin papereilla?

Kielet, siinäpä olisi oiva naru vetäistä tyttöä :D Sillä kun on tuota kielipäätä ja haluakin niiden opiskeluun. Amiksen englannilla ei taida ihan kaikkialla pärjätä.

Jos alanvaihto tulee myöhemmin aiheelliseksi (ja monelle se muuten tulee), niin taas olisi ne lukion paperit siellä pohjalla - ei tartte lähteä ihan alusta yrittämään. Moni jatkopaikkakin aukeaa, esim yliopistoon ei ole helppo mennä ilman lukion suoritusta.



Mutta eikös se ole niin että jos saa huonot paperit lukiosta (kun ei kiinnosta) niin niistä on vain haittaa jatko-opiskeluja haettaessa :/
 
Alkuperäinen kirjoittaja lehmu:
Alkuperäinen kirjoittaja Melisa:
Mutta eikös se ole niin että jos saa huonot paperit lukiosta (kun ei kiinnosta) niin niistä on vain haittaa jatko-opiskeluja haettaessa :/

Eiköhän niillä kuitenkin amikseen pääse...


Niin tai sitten hakee sinne amikseen niillä ysin papereilla, jos lukion paperit niiiiiin huonot... :D
 
Alkuperäinen kirjoittaja juuei:
minusta saa. Lapsi kiittää sitten jälkeenpäin. Lukio vain avaa ovia, eikä sulje yhtään. Sen jälkeen voi mainiosti jatkaa ammattikouluun, amk:uun, tekuun, yliopistoon...

Tai sitten ei kiitä.

Minua ei pakotettu, vain ylipuhuttiin.
Lukioon menin ja hyvin paperein kirjoitin. Mutta vieläkin harmittelen, etten valinnut amista ja alaa, josta edelleen haaveilen.

Lukion jälkeen ei sitten ollutkaan mitään intoa opiskella ollenkaan, nyt suorittelen iltakoulua työn ja mammalomailun ohessa, eikä sekään ole ala jolle haluaisin, koska iltaopiskelu-mahdollisuutta en ole vielä löytänyt.

Äitini kanssa olen kyllä oikein hyvissä väleissä, omahan valintani lopulta kuitenkin oli. Tosin ilman suostuttelua olisin valinnut toisin.
Jos olisi suorastaan pakotettu lukioon, niin en varmasti olisi edes puheväleissä siihen suuntaan.

 
Vastaan nyt ysiläisen näkökulmasta missä itse olen ollut, enkä niin kamalan kauaa aikaa sitten.
Minua ei ole koskaan pakotettu menemään mihinkään kouluun ja kannustusta olen saanut jos jotain olen päättänyt lähteä opiskelemaan. Yksi koulu (ammattikoulu) on jäänyt kesken ja siitä huolimatta seuraavaan kouluun pyrkiessä minua edelleen kannustettiin löytämään oma paikkani ITSE tässä maailmassa.
Kävin koulun loppuun ja nyt 25 vuotiaana mammalomalla alkoi lukion aikuiskurssit kiinnostaa todenteolla, kiitos ammattikoulun "murheellisen surkean" matematiikan ja fysiikan kurssit =) Luen siis tällähetkellä aikuislukiossa pitkää matematiikkaa.

Tiesitkö että kaksoistutkinnon voi suorittaa jälkikäteenkin aikuislukion puolella? Ammattikoulu ei sulje yhtäkään ovea, päinvastoin saattaa rikastuttaa tulevaisuuden näkymiä suuresti. Ammattikoulu ei myöskään poissulje ammattikorkea tai yliopisto opintoja. Varsinkin ammattikorkean opinnot on helpompi aloittaa ammattikoulu pohjalta, onhan siinä jo rutkasti käytännön kokemusta asioista eikä tarvitse opetella asioita perusteista lähtien.

Mutta mitä tahansa päätätkin, niin älä Pakota lastasi mihinkään muottiin. 200km on loppupeleissä lyhyt matka.
 
uuh... oon tässä kattellut sitä koulutusohjelmaa, johon lapsi olisi menossa. Kyllä se ihan ok on, asuntolakin löytyy.

Täytyy vaan varmistaa että lapsi todella tietää, mitä ovia tuo koulutus avaa ja mitkä asiat tulevat vaikeammaksi jos sinne todella lähtee. Ja se että nyt on kyllä ihan pakko alkaa pitää huoli kellosta ja tavaroista, jos noissa jatkaa samaa linjaa kuin nykyisellään niin ongemia tulee varmasti!

Kiitos mielipiteistä, ajasta ja ajatuksista, palaan kurkkimaan ketjua myöhemmin. Ja nyt nukkumaan! B)
 

Yhteistyössä