Olen kahden tytön reilu kolmekymppinen äiti. Nuorin on kahdeksan kk ja vanhempi pari vuotta. Meillä kaikki asiat on ihan hyvin ainakin päällisin puolin. Mies vakkari töissä itse hoidan lapsia vielä ainakin jonkin aikaa. Itellä ei työpaikkaa alla. Opiskelemaan ehkä lähden kun kotiäitiys ei enää maistu. Itse olen luonteeltani vähän sulkeutunut enkä puku omista asioista liioin muille kuin miehelleni. Jotenkin ne tuntuu niin henk.koht. asioilta etten halua jakaa niitä muiden kanssa. Olen siis tälläinen kun kysytään miten menee? - Hyvin ei ongelmia tyyppi.
Ongelmana on mulla lähinnä jatkuvat negatiiviset ajatukset., joiden määrä vain paisuu. En oikein nauti mistään nykyään. Kaikki negatiiviset uutiset jää päähän pyörimään ja olen varma että minulle sattuu jotain kurjaa. Pelkään menettäväni mieheni, lapseni. Suutun kaikesta turhanpäiväsestä asiasta erittäin herkästi miehelleni esim. jos hänen työvuorolistat ei miellytä minua niin syntyy kauhea haloo. Melkein aina suuttumisen jälkeen haluisin lähteä jonnekin. Olisin valmis lähtemään ilman lapsiakin, jotenkin nekin tuntuu siinä mielentilassa ihan merkityksettömiltä, vaikka ovat kovin toivottuja ja ihania neitokaisia. Ennen pystyin itkemään surullisia asioita, mutta nykyään en voi edes itkeä, vaikka olen erittäin herkkä perus luoneeltani. Olen varmaan jotenkin paatunut tunteistani.
Synnytyksen jälkeen ei seksi halut ole vielä palautuneet laisinkaan. Sekin mietityttää, että palautuuko koskaan. Aika pitkä odotushan tuossa on jo ollut. Ensimmäisen lapsen jälkeen halut palasi huomattavasti aikaisemmin.
Pyytäisin siis neuvoja tuon kadotetun elämänilon takaisin saamiseksi. Tuntuu että elämä ei ole elämisen arvoista. Haluaisin kuitenkin päästä tästä jatkuvasta huonosta olosta pois.
Ongelmana on mulla lähinnä jatkuvat negatiiviset ajatukset., joiden määrä vain paisuu. En oikein nauti mistään nykyään. Kaikki negatiiviset uutiset jää päähän pyörimään ja olen varma että minulle sattuu jotain kurjaa. Pelkään menettäväni mieheni, lapseni. Suutun kaikesta turhanpäiväsestä asiasta erittäin herkästi miehelleni esim. jos hänen työvuorolistat ei miellytä minua niin syntyy kauhea haloo. Melkein aina suuttumisen jälkeen haluisin lähteä jonnekin. Olisin valmis lähtemään ilman lapsiakin, jotenkin nekin tuntuu siinä mielentilassa ihan merkityksettömiltä, vaikka ovat kovin toivottuja ja ihania neitokaisia. Ennen pystyin itkemään surullisia asioita, mutta nykyään en voi edes itkeä, vaikka olen erittäin herkkä perus luoneeltani. Olen varmaan jotenkin paatunut tunteistani.
Synnytyksen jälkeen ei seksi halut ole vielä palautuneet laisinkaan. Sekin mietityttää, että palautuuko koskaan. Aika pitkä odotushan tuossa on jo ollut. Ensimmäisen lapsen jälkeen halut palasi huomattavasti aikaisemmin.
Pyytäisin siis neuvoja tuon kadotetun elämänilon takaisin saamiseksi. Tuntuu että elämä ei ole elämisen arvoista. Haluaisin kuitenkin päästä tästä jatkuvasta huonosta olosta pois.