Rydman pyöritteli Kiurun viimeisen puheenvuoron aikana päätään, katseli kattoa ja repesi lopulta nauruun

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
Pään pudistelu ei ole huonoa käytöstä, päin naamaa nauraminen jo on.

Mutta on sitä osattu ennenkin. Katsoin useaan kertaan Marinin hallituksen ja muiden hallitusten aikana, kun demariministerit pyrskähtelivät kun heitä läksytettiin oppositiosta: Tuula Haatainen pudisteli nauraen päätään, samoin Ville Niinistö.

Yksi oikein työpaikkakiusaajaksi tituleerattu oli kepun Hannakaisa Heikkinen, joka lähti sitten perhevapaalle.

  • Tykkää
Reactions: AivanSama
vierailija
Otteita

Amanda Blick myöntää, että hän pelkää puhua. Hän kokee, että Wille Rydman, 36, on uhannut hänen uraansa juristina.

– Hän yritti manipuloida, ja se oli mielestäni selkeä yritys, että minun kannattaisi olla hiljaa tai käy huonosti, Blick kertoo Iltalehdelle.

HS on haastatellut jutussaan useita heistä. Yksi HS:n haastattelemista naisista on Rydmanin entinen avopuoliso, Amanda Blick. Iltalehti tapasi Blickin HS:n artikkelin julkaisun jälkeen maanantaina.

Blickin mukaan Rydman ylitti toistuvasti hänen rajojaan ja oli väkivaltainen. Väkivallasta Blick kertoi myös poliisille, mutta asiasta ei kirjattu rikosilmoitusta.

Iltalehti on nähnyt Blickin kirjaaman ja poliisille toimittaman tapahtumakuvauksen.

Blick ei ole kuitenkaan tässä jutussa kertomassa hänen ja Rydmanin entisestä suhteesta ja eroon johtaneista syistä. Asia on paljon laajempi kuin kahden ihmisen välinen suhde ja sen epäkohdat. Blickin esittämät väitteet ovat vakavia, mutta tässä jutussa hän ei ota kantaa siihen, onko Rydman syyllistynyt rikokseen vai ei.

Blickin mukaan kysymys on siitä, millainen toiminta on hyväksyttävää kansanedustajalta, vallankäyttäjältä ja auktoriteetilta. Etenkin kun esitetyt väitteet epäasiallisesta käytöksestä, häirinnästä ja jopa seksuaalisesta ahdistelusta kohdistuvat nuoriin naisiin ja alaikäisiin tyttöihin.”

Siksi hän haluaa puhua nyt, vaikka asia ei ole koskettanut häntä henkilökohtaisesti enää vuosiin.

– On sanonta, että möröt elävät pimeässä. Kun näitä juttuja tuodaan päivänvaloon yhä enemmän ja enemmän, niin se on hirveän tervetullut asia, Blick kertoo.

Blick kertoo kieltäneensä Rydmania pitämästä yhteyttä. Kiellosta huolimatta Rydman viestitteli hänelle toistuvasti ja ilmestyi hänen kotiovensa taakse ilmoittamatta, Blick jatkaa.

– Ja että olisin viiden tekstiviestin perusteella tehnyt rikosilmoituksen vainoamisesta, niin ei pidä paikkaansa. Siinä oli taustalla se, että olin kieltänyt häntä ottamasta yhteyttä ja hän ihan tahallaan lähestyi minua, koska olin kieltänyt, Blick kertoo.”
 
Amanda tyttönen ei millään näytä pääsevän siitä ylitse ettei hän enää ole Rydmanin nainen.
 
  • Tykkää
Reactions: AivanSama
vierailija
Amanda tyttönen ei millään näytä pääsevän siitä ylitse ettei hän enää ole Rydmanin nainen.
Wille soitti kotimatkalla: ”Hei Amanda, mulla on 2 alaikäistä tyttöä mukanani”

Juristi, tai lakia opiskeleva aikuinen nainen tajusi vihdoin millaisen pervon ja väkivaltaisen narsku-psykon kanssa hän on ollutkaan suhteessa. Missattuja vuosia, mutta samalla oli opettavainen suhde mieleltään umpimustasta skitsosta.
 
vierailija
Amanda on juristi ja opiskelee lääketiedettä. Älykäs nainen on 👍

Eroon johti Willeen liittyvä ”miehisyysongelma” josta ei voi luonnollisesti paljastaa.

Youtubevideo ei tullut läpi jossa Amandaa haastatellaan.

W halusi selvästi neljän kimppaa, kaksi 17-v ja Amanda 20 v
 
vierailija
Amanda on juristi ja opiskelee lääketiedettä. Älykäs nainen on

Eroon johti Willeen liittyvä ”miehisyysongelma” josta ei voi luonnollisesti paljastaa.

Youtubevideo ei tullut läpi jossa Amandaa haastatellaan.

W halusi selvästi neljän kimppaa, kaksi 17-v ja Amanda 20 v
Amanda on älykäs nainen, mutta onko Amanda viisas nainen on kokonaan toinen juttu.
 
vierailija
En voi ymmärtää, ettei yhtään fiksumpaa henkilöä ollut vaihtoehtona elinkeinoministeriksi. Vahingoittaa Suomi kuvaa enemmän kuin nämä lakot.
Jep. Ja viimeistään nyt kävi selväksi, ettei Rydmania pidä kutsua mihinkään julkiseen tilanteeseen puhumaan. Ei Kiurukaan kyllä ole paras valinta siinä suhteessa koska helposti lähtee puhumaan tajunnanvirtaa. Joka tapauksessa ei tuollaisesta keskustelusta tule yhtään mitään, jos toinen on ylimielinen päällepäsmäri, jolla ei ole mitään halua käydä dialogia.
 
Kiuru huutaa koko ajan päälle, eikä edes yritä käydä keskustelua tai kuuntele mitä hänelle sanotaan. Jos nyt Rydman ei ole lempparini, niin ei se Kiuru ole kyllä yhtään parempi. Ihan kamalaa raakkumista koko ajan.
 
Veikkaan että kun lasketaan päälle puhumisen sekunnit, niin aika tasan meni. Rydman vaan uhriutui enemmän. Ja sen ensimmäisen huomautuksen jälkeen sekin voidaan katsoa samanlaiseksi raakkumiseksi, joka ei liity asiaan lainkaan ja vaan sotkee keskustelua.
 
vierailija
Krista piti eiken eduskunnassa monta upeaa puhetta samasta aiheesta.
Ei ihme, että samojen asioiden toistaminen iltamyöhään tv-studiossa jo hieman herpaannutti keskustelun terävyyttä. Täyttä asiaa hän silti puhui. Tekisi mieli käydä Porissa Kristan puhetyylin innoittamana. Minulla oli aikoinaan Porista kotoisin oleva työkaveri. Ihana tyyppi, jonka kanssa oli mukava rupatella.
 
vierailija
Veikkasit väärin.
Jos Rydmanin elehtiminen, joka siis on äänetöntä viestintää, lasketaan mukaan, hän suorastaan dominoi keskustelun häirintää. Jos ihmisellä ei ole tic-oireita, ei tuollaista käytöstä voi puolustella. Rydman tasan tarkkaan tiesi, että kamerat kuvaavat monesta kulmasta ja hänen pelleilynsä tarttuu katsojien silmiin. Se ei ole yhtään sen parempaa käytöstä kuin puheen keskeyttäminen verbaalisesti, johon siihenkin Rydman syyllistyi. Kaiken kaikkiaan ala-arvoinen suoritus.
 
Mutta jos kyse on keskusteluohjelmasta, niin on siinä aika iso ero, annatko vastapuolen puhua asiansa vai huudatko päälle. En ehkä näe tässä kohtaa eleitä lainkaan niin häiritsevinä kuin keskeyttämisen ja päällepuhumisen.
 
Määrä korvaa laadun. Päälle puhuminen, jota siis Rydmankin harrasti, on toki häiritsevämpää, mutta irvailu oli niin pitkäkestoista ja jatkuvaa, että käytännön vaikutus keskustelun pilaamisessa oli suurempi. Alun jälkeen huomasin Kiurun jopa muuttavan asentoa niin, ettei tarvitse silmäkulmasta seurata mieslapsen irvailua.
 
vierailija
Voivoi. Kuulut #37 Wille-narskun hoviin

Näkeehän sen jo päältäkin millainen um/ pik/ iero val/ ehte/ lija se on

On aika iso määrä teinityttöuhreja hänellä, vä/ kiva/ ltaisuutta ex-tyttöystävää kohtaan ym ym ne/ gaa

Miksen uskoisi naispuolista uhria, joka on juristi ja pian myös lääkärikin? Ja on kertonut johdonmukaisesti kum/ mallisista ja sa/ irai/ sta W:n pi/ meistä puolista!
 
vierailija
Krista piti eiken eduskunnassa monta upeaa puhetta samasta aiheesta.
Ei ihme, että samojen asioiden toistaminen iltamyöhään tv-studiossa jo hieman herpaannutti keskustelun terävyyttä. Täyttä asiaa hän silti puhui. Tekisi mieli käydä Porissa Kristan puhetyylin innoittamana. Minulla oli aikoinaan Porista kotoisin oleva työkaveri. Ihana tyyppi, jonka kanssa oli mukava rupatella.
sano aa tee hoo tee
 
Eihän tuossa voinut muuta kuin nauraa. Rydman yritti useaan otteeseen selittää Kiurulle, että hallitus ei ole työmarkkinaosapuoli. Varmaan viisi kertaa tuli esille tuon keskustelun aikana. Eli hallitus päättää lait ja työmarkkinoilla neuvottelevat työntekijät ja työnantajat. Kun asia oli toistettu Kiurulle siis lukemattomia kertoja, niin hän silti lopettaa puheenvuoronsa "tulkaa pois sieltä työmarkkinoilta" :D Mitä tuossa tilanteessa voi enää tehdä muuta kuin nauraa? Siis vielä kuudennen kerranko Rydmanin olisi pitänyt sanoa, että hallitus ei ole työmarkkinaosapuoli? Tuskin olisi riittänyt sekään. Nauru oli ihan luonnollinen reaktio.
 
Rydman yritti miesselittää mustan valkoiseksi. On selvä asia, että hallitus on tehnyt itsestään työmarkkinaosapuolen. Orpon ominkin sanoin nyt on hallitus päättänyt toteuttaa ne asiat, joista ei neuvottelemalla ole päästy sopuun. Siis hallitus tulee työnantajien avuksi kun muuten ei työmarkkina toimi oikein.
 
  • Tykkää
Reactions: Echo

Yhteistyössä