Ruumiista irtaantumiskokemuksia on tutkittu eikä niitä nykylääketiede voi selittää. Elämää on kuoleman jälkeen

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Äiti on sanonut että odottaa kovasti näkevänsä veljensä...tilasin tuon kirjan meidän kirjastoon nyt, kunhan ei vaan aika loppuisi kesken.

Äiti on sairaalassa ja toivottavasti alkaa ensi viikolla saamaan sytostaattihoitoa, mutta syöpä on diagnosoitu 3 viikkoa sitten ja siinä ajassa virkeä nainen on joutunut jo vuoteen pohjalle voimattomana. Tietää ettei toivoa ole tässä syövässä.

Yritän puhua, mutta en pysty. Kun me ollaan keskenämme, näen kyyneleet äidin silmissä, mutta äiti peittää tapansa mukaan kaiken vihaan. Sillä saa hyvin alkaneen itkun loppumaan.
Ja kun muita on paikalla, äiti on se hauska nainen jonka seura on erityisen mukavaa, hänellä ei ole hätää, hän ei ole yksin kun on hoitajat ja huonetoverit eli ei siis suostu tukeutumaan läheisiinsä - kuten aina. Jos yritän puhua, äiti puhuu päälle, tuo sen vihan ja alkaa haukkumaan taas kohdetta, kuka se milloinkin on. Tiedän että se on vaan tapa, sitä se on ollut aina. Mutta mä en ole koskaan sen kuoren läpi päässyt enkä näköjään pääse vieläkään, kuten ei kukaan meistä lapsista. Tukeutuu mieluummin muihin, yhdellekään sukulaiselle ei tee muuta kuin kylmästi toteaa ettei hänen haudalleen tarvi tulla itkemään. Tuota lausetta oon kuullut 30 vuotta.

Oon kyllä niin voimaton tässä tilanteessa :'(

Vaikea tilanne. Siis 3 vkositten diagnosoitiin eikä mitään toivoa?! Täh, mikä syöpä sellainen on?

Mihin kirjastoon siis tilasit ja minkä kirjan, en oikein ymmärtänyt.

Ja jos äitisi alkaa selittämään, että näkee veljensä käyvän hänen luonaan, usko häntä!
 
[QUOTE="vieras";25481578]Vaikea tilanne. Siis 3 vkositten diagnosoitiin eikä mitään toivoa?! Täh, mikä syöpä sellainen on?

Mihin kirjastoon siis tilasit ja minkä kirjan, en oikein ymmärtänyt.

Ja jos äitisi alkaa selittämään, että näkee veljensä käyvän hänen luonaan, usko häntä![/QUOTE]

Ei, vaan odottaa pääsevänsä veljensä luo...
Pienisoluinen keuhkosyöpä, etäpesäkkeitä maksassa ja aivoissa.

Tilasin siis tänne meidän kirjastoon tuolta toisesta, kun ei täällä ollut...
 
[QUOTE="vieras";25481578]Vaikea tilanne. Siis 3 vkositten diagnosoitiin eikä mitään toivoa?! Täh, mikä syöpä sellainen on?

Mihin kirjastoon siis tilasit ja minkä kirjan, en oikein ymmärtänyt.

Ja jos äitisi alkaa selittämään, että näkee veljensä käyvän hänen luonaan, usko häntä![/QUOTE]
Samaa mieltä. Ja voi olla ihan hyvä alkaa myös puhumaan äidin kanssa veljen tapaamisesta. Voi olla, että se on nyt ainoa äidin sanoma asia, johon tytär voi tarttua kiinni ja alkaa puhumaan tulevasta. Uskoisin, että äitikin haluaisi puhua, mutta ei halua rasittaa läheisiään omilla peloillaan. Veljen tapaamisesta voi keskustella siten, että tapaamisen odottaminen ja kuvitteleminen tekee äidin loppuajoista lohdullisempaa. Myös tyttärelle.
 
Tästä voi lukea otteen Sielujen Matka kirjasta:

http://www.taivaankaari.fi/?p=product&show=sample&id=19

Tähän laiskoille lukijoille pikku pätkä:

Maapallolta poistumista seuraava tunnelikokemus on portti henkimaailmaan. Vaikka sielut jättävätkin ruumiin vauhdikkaasti, vaikuttaa siltä, että henkimaailmaan astumista suunnitellaan tarkkaan. Palaaminen myöhemmin maapallolle takaisin uutta elämää varten tapahtuu puolestaan paljon nopeammin.

Tunnelin sijainti maapalloon nähden vaihtelee hieman eri asiakkaitteni kertomuksissa. Jotkut vastikään kuolleet henkilöt näkevät sen avautuvan välittömästi ruumiinsa yläpuolella, kun toiset puolestaan kertovat siirtyvänsä korkealle maapallon yläpuolelle ennen kuin astuvat tunneliin. Sillä, miten paljon aikaa kuluu tähän käytävään siirtymiseen, ei kuitenkaan tunnu olevan kellekään suurta merkitystä. Seuraava asiakas havainnoi tätä henkistä tilaa näin:



Tapaus 3
Michael Newton: Poistut nyt ruumiistasi. Näe, miten siirryt yhä kauemmas kuolinpaikastasi, kauemmas maapallosta. Kerro minulle, mitä koet.
Asiakas: Ensin oli ... hyvin kirkasta ... lähellä maapalloa ... nyt on hieman pimeämpää, sillä olen tunnelissa.
M: Kuvaile minulle tunnelia.
A: Se on ... ontto, hämärä käytävä ... toisessa päässä näkyy pyöreä, valoisa aukko.

M: Hyvä, mitä sinulle sitten tapahtuu?
A: Tunne pienen nykäyksen ... jokin vetää minua hellästi ... minun tulee varmaankin ajelehtia tämän tunnelin läpi ... ja niin myös teen. Nyt on pikemminkin harmaata kuin pimeää, sillä valoaukko edessäni laajenee. On kuin...

M: Jatka vain.
A: Minua kehotetaan jatkamaan eteenpäin...

M: Näe, miten valoaukko kasvaa edelleen, ja kerro minulle, mitä sinulle tapahtuu.
A: Valoaukko levenee hyvin suureksi ... nyt tulen tunnelista ulos. On kirkasta, kuin kirkkaita pilviä ... valoisaa sumua. Menen sen läpi.

M: Kun tulet ulos tunnelista, mihin muuhun kiinnität huomiosi kuin siihen, ettet näe selvästi.
A: (hiljaisemmalla äänellä) On niin ... hiljaista ... todella rauhallinen paikka ... olen henkien maailmassa...

M: Onko sinulla sieluna muita aistimuksia?
A: Ajatus! ... Tunnen ajatusten voiman ympärilläni...

M: Rentoudu syvästi ja anna mielikuvien tulla vapaasti. Kerro minulle edelleen, mitä sinulle tapahtuu.
A: Sitä ... sitä on vaikea pukea sanoiksi ... rakkauden ajatuksia ... kumppanuus ... empatia ... ja kaikki liittyy ... odotukseen ... ihan kuin joku odottaisi minua.

M: Koetko olosi turvalliseksi vai pelkäätkö jotenkin?
A: En pelkää. Kun olin tunnelissa, olin pikemminkin ... vähän eksyksissä. Kyllä ... tunnen oloni täysin turvalliseksi ... Tunnen, miten ajatukset yrittävät tavoittaa minut ... lempeät ajatukset ... hellät. Kummallista, mutta koen myös että jotenkin ymmärretään, kuka olen ja miksi olen täällä nyt.

M: Näetkö mitään todisteita tästä ympärilläsi?
A: (melkein kuiskaten) En, tunnen sen - ajatusten harmoniaa kaikkialla.

M: Mainitsit aiemmin olevasi kirkkaiden pilvien ympäröimä, kun tulit ulos tunnelista. Oletko taivaalla maapallon yllä?
A: (tauko) En - en siellä - leijun pilvien seassa, jotka ovat erilaisia kuin maan päällä.

M: Voitko nähdä maapallon? Onko se allasi?
A: Ehkä, mutten ole nähnyt sitä tunnelin jälkeen.

M: Koetko jollakin tasolla olevasi yhä yhteydessä maapalloon?
A: Mahdollisesti - kyllä. Mielessäni maapallo tuntuu yhä läheiseltä ... ja koen edelleen olevani siihen yhteydessä ... mutta tiedän olevani toisessa ulottuvuudessa.

M: Mitä muuta voit kertoa minulle nykyisestä olinpaikastasi?
A: Kaikki on vielä vähän ... hämärää ... mutta pääsen kohta pois täältä.

Kun asiakkaani oli käynyt läpi kuoleman kokemuksen ja kulkenut tunnelista, hän alkoi ajatuksissaan sopeutua rauhallisesti kehottomaan tilaansa kulkien samalla eteenpäin henkimaailmassa. Pienen alkuepäröinnin jälkeen hänen ensimmäiset mielikuvansa heijastelivat puoleensavetävää hyvänolontunnetta. Tämä on varsin tavanomainen tunne.

Kun sielu on tullut ulos tunnelista, se on kulkenut ensimmäisen henkimaailmaan johtavan portin läpi. Useimmat tajuavat tässä vaiheessa, etteivät he olekaan kuolleita vaan että he ovat vain jättäneet taakseen maallisen ruumiinsa taakan. Tämä ymmärrys synnyttää eriasteista hyväksymisen tunnetta sielusta riippuen. Jotkut asiakkaani kuvailevat olosuhteita hämmästyneenä, kun toiset puolestaan kertovat hyvin asiallisesti, mitä he näkevät. Tilanne riippuu paljon yksilön henkisestä kypsyydestä ja taakse jäänen elämän viimeisistä tapahtumista. Kaikkein tyypillisin reaktio on helpotuksen huokaus ja seuraavankaltainen toteamus: "Ah, ihanaa, olen taas kotona."

On myös sellaisia hyvin pitkälle kehittyneitä sieluja, jotka poistuvat ruumista niin nopeasti, että suuri osa edellä kuvatuista tapahtumista muistuu vain hämäränä mielikuvana, kun he jo suuntaavat kohti kotiaan henkimaailmassa. He ovat ammattilaisia ja edustavat käsitykseni mukaan selvää vähemmistöä maapallon asukkaista. Keskivertosielu ei ole liikkeissään näin nopea ja jotkut ovat hyvinkin empiväisiä. Jos emme ota lukuun niitä harvoja häiriintyneitä henkiä, jotka yrittävät kaikin keinoin pysyä ruumiinsa lähettyvillä, olen huomannut nuorempien sielujen, joilla on vähemmän elettyjä elämiä takanaan, jäävän kiinni maanpäällisiin olosuhteisiin välittömästi kuoleman jälkeen.

Useimmat asiakkaani kertovat, että tultuaan tunnelista ulos, kaikki on hetken ajan vähän epäselvää. Uskon sen johtuvan maapalloa lähinnä olevan, kamalokaksi teosofien kutsuman astraalitason tiheydestä. Seuraava tapaus kuvailee tapahtumia hieman analyyttisemmasta näkökulmasta. Tämän yksilön sielu osoittaa varsin kehittynyttä muotojen, värien ja värähtelytasojen hahmotuskykyä. Tavallisesti asiakkaani kykenevät tekemään näin tarkkoja kuvauksia vasta totuttuaan olosuhteisiin ja siirryttyään pidemmälle henkimaailmaan.
 
Tapaus 5
M: Näyttääkö kaikki selkeältä, kun tulet tunnelista ulos?
A: Kuljen yhä näiden ... pumpulimaisten pilvien lävitse.
M: Kulje kokonaan pilvialueen läpi ja kerro minulle, mitä näet.
A: Ohh ... nyt olen ulkona ... hyvä Jumala, tämä paikka on valtava! Täällä on niin kirkasta ja puhdasta - ja kaikki vieläpä tuoksuu hyvältä. Katselen kaunista jääpalatsia.

M: Kerro lisää.
A: (ihmetellen) Se on jättimäinen ... se näyttää kirkkaalta, säihkyvältä kristallilta ... värikkäät kivet säihkyvät ympärilläni.

M: Kun sanot kristalli, minulle tulee mieleen valkoisen läpinäkyvä väri.
A: Niin, kaikki on suurimmaksi osaksi harmaata ja valkoista ... mutta kun leijun eteenpäin, näen muitakin värejä ... kuin mosaiikkia ... kaikki kimaltelee.

M: Katsele niin kauas kuin näet tämän jääpalatsin sisällä - näetkö minkäänlaisia rajoja?
A: En. Tämä tila on loputon ... ylväs ... ja rauhallinen.

M: Miltä sinusta tuntuu juuri nyt?
A: En ... en pysy oikein nauttimaan siitä ... en halua mennä pidemmälle ... Maggie... (hänen leskensä)

M: Näen, että Chicagon elämä vaivaa sinua yhä, mutta estääkö se etenemistäsi henkimaailma kohti?
A: (hypähtää pystyyn tuolillaan) Hyvä! Tuolta tulee minun oppaani - hän tietää, mitä minä tarvitsen.

M: Kerro, mitä te keskustelette.
A: Sanon hänelle, etten voi mennä eteenpäin ... minun on saatava tietää, että Maggiellä ja lapsilla ei ole hätää.

M: Mitä oppaasi vastaa sinulle?
A: (huutaa) Minä sanon hänelle: "Miksi annoit tämän tapahtua? Miten saatoit tehdä tämän minulle? Ensin panit meidät kärsimään kamalasti Maggien kanssa ja nyt erotat meidät toisistamme."

M: Entä mitä oppaasi tekee?
A: Hän yrittää lohduttaa minua. Hän kertoo, että pärjäsin oikein hyvin ja että ymmärtäisin kyllä myöhemmin elämäni menneen aiotulla tavalla.

M: Hyväksytkö sen, mitä hän sanoo sinulle?
A: (tauko) Mielessäni ... tulee jotakin tietoa ... tulevaisuudesta maan päällä ... perhe pärjää ilman minuakin ... he hyväksyvät että olen poissa ... he selviävät kyllä ... ja tapaamme kaikki toisemme myöhemmin.

M: Miltä tämä sinusta tuntuu?
A: Se ... rauhoittaa minua ... (huokaisten) ... Nyt olen valmis jatkamaan matkaa.

Ennen kuin käymme käsiksi siihen tärkeään seikkaan, että asiakkaani tapasi oppaansa, haluan puhua hieman siitä, että hän näki henkimaailman jääpalatsina. Kun edetään pidemmälle henkimaailmassa, asiakkaani kertovat minulle näkevänsä rakennuksia ja olevansa kalustetuissa huoneissa. Hypnoositila itsessään ei synnytä tällaisia mielikuvia. Loogisesti ajatellen ihmisten ei pitäisi muistaa tällaisia fyysisiä rakennelmia aineettomassa maailmassa, ellei näiden maanpäällisen elämän luonnollisten ympäristöjen ole tarkoitus auttaa sielua siirtymään ja sopeutumaan henkimaailmaan fyysisen kuoleman jälkeen. Näillä näyillä on yksilöllinen merkitys jokaiselle sielulle, ja kaikkien havaintoihin vaikuttavat heidän maanpäälliset kokemuksensa.

Kun sielu näkee henkimaailmassa kuvia, jotka liittyvät sellaisiin paikkoihin maan päällä, joissa ne ovat asuneet tai käyneet, sillä on oma tarkoituksensa. Hyväntahtoinen henkinen voima antaa sielun nähdä unohtumattoman kotiseudun, koulun, puutarhan, vuoren tai merenrannan, koska niiden tuttuus on meistä lohdullista. Maapalloon liittyvät muistomme eivät koskaan kuole - ne häivähtelevät sielun mielessä myyttisinä unikuvina aivan kuten mielikuvat henkimaailmasta ihmisen mielessä hänen eläessään maan päällä.

Minusta on hauskaa kuunnella ihmisten ensivaikutelmia henkimaailmasta. Ihmiset saattavat nähdä kukkaketoja, kaukaisia tornilinnoja tai sateenkaaria, kun he palaavat poissaolonsa jälkeen takaisin tuohon ihanaan paikkaan. Nämä ensimmäiset eteeriset maapalloa muistuttavat näkymät henkimaailmassa eivät tunnu muuttuvan kovinkaan paljon eri elämien aikana, kun sielu kuoltuaan palaa takaisin sinne, mutta eri ihmisten kertomukset näkemästään poikkeavat tosin toisistaan. Olen huomannut, että mentäessä syvemmälle henkimaailmaan, eri ihmisten kuvailut henkimaailman tapahtumista alkavat muistuttaa yhä enemmän toisiaan.

Edellä tarkasteltua tapausta voidaan pitää suhteellisen rauhattomana henkenä, joka on läheisesti sidoksissa sielunkumppaniinsa, Maggieen, joka jäi vielä maan päälle. Ei ole kahta kysymystäkään siitä, etteivätkö jotkut sielut kantaisi jonkin vaikean elämän taakkaa muita pidempään huolimatta henkimaailman rauhoittavasta vaikutuksesta. Monella on tapana ajatella, että kuoleman jälkeen sielusta tulee kaikkitietävä. Tämä ei ole täysin totta, sillä sopeutumisvaiheen pituus on vaihteleva. Siihen vaikuttavat kuolinolosuhteet, niiden juuri päättyneeseen elämään liittyvien muistojen vahvuus, jotka kytkevät sielun maapallon tasolle, sekä sielun yleinen kehitystaso.

Törmään regressiossa usein vihantunteeseen silloin, kun nuori ihminen kuolee äkillisesti. Tällä tavalla henkimaailmaan siirtyneet sielut ovat usein hämillään ja epätietoisia siitä, että ovat jättäneet rakkaimpansa taakseen sen suuremmitta varoituksitta. He eivät ole olleet valmiita kuolemaan, ja jotkut ovat surullisia ja orpoja jätettyään kehonsa.

Jos sielua vaivaa jokin kesken jäänyt tehtävä, se tapaa usein ensimmäiseksi oppaansa. Nämä pitkälle kehittyneet henkiopettajat ovat valmiina vastaanottamaan ennenaikaisen kuoleman aiheuttamat sielun tunteenpurkaukset. Tapaus 5 sopeutuu vähitellen hyvin henkimaailmaan, koska hän antaa oppaansa olla apunaan sisääntulomatkallaan.

En kuitenkaan ole huomannut oppaiden kehottavan käymään perusteellisesti läpi kaikkia epäselviä ajatuksia heti henkimaailman portilla. Karmisten läksyjen pohdiskelua varten on olemassa parempiakin hetkiä ja paikkoja, joita kuvailen myöhemmin. Tapauksen 5 opas antoi miehen nähdä lyhyen maanpäällisiin tapahtumiin liittyvän kuvasarjan, jotta tämä voisi olla rauhallisempi vaimonsa ja lastensa suhteen ja jatkaa matkaansa tilanteen hyväksyen.

Huolimatta kuolemanjälkeisestä mielentilastaan, asiakkaani hihkuvat innoissaan nähdessään taas henkimaailman ihmeet. Tätä ihastelua saattelee usein myös hyvänolontunne siitä, että kaikki maalliset huolet, eritoten fyysiset kivut, ovat jäänet taakse. Henkimaailma edustaa ennen kaikkea lepopaikkaa sielun matkalla. Vaikka välittömästi kuoleman jälkeen saattaakin vaikuttaa siltä, että olemme yksin, emme ole erillämme muista emmekä vailla apua. Näkymättömät voimat ohjaavat meidät portin läpi.

Vastatulleilla ei ole paljonkaan aikaa leijuskella ympäriinsä ihmettelemässä, minne he oikein ovat tulleet ja mitä heille seuraavaksi mahtaa tapahtua. Oppaamme ja lukuisat sielunkumppanimme ja ystävämme odottelevat meitä portin lähettyvillä, jotta voisimme kokea tulleemme tuttuun ja turvalliseen paikkaan. Itse asiassa tunnemme heidän läsnäolonsa jo kuolinhetkestä alkaen, sillä alkusopeutumisemme on paljolti riippuvaista näiden ystävällisten henkien vaikutuksesta sieluumme, joka palaa henkimaailmaan.
 
Johdanto ja luku 1, Henkimaailma

Keitä me olemme? Miksi me olemme täällä? Minne me olemme menossa? Yritin vastata näihin kysymyksiin ensimmäisessä kirjassani Sielujen matka. Ihmiset ovat kertoneet kirjan toimineen henkisenä herättäjänä elämässään, sillä aiemmin ei ole ollut olemassa sellaista kirjaa, joka kuvailisi niin tarkoin, millaista elämä henkimaailmassa on. Monet ovat myös sanoneet kirjan vahvistaneen heidän syvimpiä sielua koskevia tuntojaan ja niitä ajatuksia, joita heillä on ollut elämästä kuoleman jälkeen sekä maan päälle palaamisen merkityksestä.

Kun kirja julkaistiin ja myöhemmin käännettiin monille eri kielille, lukijat ympäri maailmaa alkoivat kysellä minulta, seuraisiko sille jatkoa. En ottanut pitkään aikaan näitä toivomuksia vakavasti. Minun oli ollut jo tarpeeksi vaikeaa kerätä kasaan ja järjestellä alkuperäinen tutkimusaineistoni selkeäksi, ikuista elämäämme käsitteleväksi kirjaksi, ja minusta tuntui, että olin jo tehnyt oman osani.

Sielujen matka -kirjan johdannossa selvitin taustaani perinteisenä hypnoterapeuttina sekä sitä, miten skeptisesti olin aiemmin suhtautunut hypnoosin käyttöön henkisenä regressiomenetelmänä. Vuonna 1947, viidentoista ikäisenä, hypnotisoin ensimmäisen asiakkaani, joten kuuluin todellakin vanhaan koulukuntaan enkä ollut mikään new agen kannattaja. Joten kun tahattomasti aukaisin eräälle asiakkaalleni portin henkimaailmaan, olin äimistynyt itsekin.

Minusta vaikutti siltä, että useimmat menneitä elämiä käsittelevät hypnologit pitivät elämää elämien välillä utuisena unohduksen tilana, joka oli vain silta maanpäällisten elämien välillä. Kävi pian selväksi, että minun oli keksittävä menetelmä, jolla pääsisin käsiksi asiakkaani muistikuviin tästä mystisestä paikasta. Useita vuosia jatkuneen hiljaisen tutkimustyön jälkeen kykenin lopulta muodostamaan toimivan mallin henkimaailman oloista ja huomasin, miten terapeuttista sen tutkiminen asiakkailleni oli. Huomasin myös, että sillä, oliko asiakkaani ateisti, syvästi uskovainen tai jonkin tietyn elämänkatsomuksen kannattaja, ei ollut mitään merkitystä - kun olin saanut ohjattua asiakkaani oikeaan ylitietoiseen tilaan, kaikki kertoivat henkimaailmasta johdonmukaisesti. Tästä syystä minusta tuli hypnologi, jollaista olen alkanut kutsua "henkiseksi regressionistiksi". Se on hypnologi, joka erikoistuu tutkimaan elämää kuoleman jälkeen.

Kirjoitin Sielujen matkan antaakseni lukijoilleni selkeän järjestelmälliset perustiedot siitä, millaista on kuolla ja siirtyä henkimaailmaan - kuka on meitä vastassa, minne me menemme ja mitä puuhaamme sieluina ennen kuin valitsemme uuden kehon tulevaa jälleensyntymäämme varten. Kirjan on tarkoitus olla aikojen halki juokseva matkakertomus, jonka juoni punoutuu sen ympärille, mitä asiakkaani ovat kertoneet kokemuksistaan edellisten elämiensä välillä. Sielujen matka ei siis ollut vain yksi kirja muiden reinkarnaatiokirjojen joukossa vaan pikemminkin se murtautui kokonaan uudelle metafysiikan alueelle, jota ei ollut aiemmin juurikaan tutkittu hypnoosin avulla.

Kun hahmottelin työskentelytapaani 1980-luvulla tutkiakseni elämää elämien välillä, lopetin kokonaan muunlaisen hypnoterapeuttisen praktiikan. Henkimaailman salaisuuksien paljastamisesta tuli minulle suorastaan pakkomielle, kun sain yhä useampia asiakkaita tutkittavakseni. Tämän myötä sain varmuutta ja vahvistusta aiempiin havaintoihini. Vuosikausiin ketkään muut kuin asiakkaani eivät olleet tietoisia kiinnostuksestani henkimaailmaa kohtaan ja hekin tiesivät tutkimuksistani vain sikäli kuin ne liittyivät heihin itseensä tai heidän tuttaviinsa. En myöskään lukenut minkäänlaista henkisen alan kirjallisuutta, sillä halusin varmistua siitä, etten loisi itselleni turhia ennakkokäsityksiä. Uskon vieläkin, että vapaaehtoinen eristäytymiseni ja vaikenemiseni oli oikea päätös.

Kun vetäydyin eläkkeelle Los Angelsista Sierra Nevadan vuoristoon kirjoittaakseni Sielujen matkan, oletin jääväni täyteen tuntemattomuuteen. Tämä osoittautui harhakuvaksi. Suurimmasta osasta kirjassa esitettyjä asioita ei ollut aiemmin kirjoitettu missään, ja aloin saada valtavasti postia lukijoilta kustantajani kautta. Olen suuressa kiitollisuudenvelassa kustantajalleni siitä, että he olivat riittävän kaukonäköisiä rohkaistakseen minua esittelemään tutkimustani suurelle yleisölle. He lähettivät minut kiertämään maata ja esitelmöimään ja järjestivät minut radioon ja televisioon.

Ihmiset halusivat lisää tietoa henkimaailmasta ja kyselivät lakkaamatta, oliko hallussani vielä lisää tutkimusaineistoa. Minun oli vastattava ihmisten kyselyihin myöntävästi. Minulla oli vielä kosolti julkaisematonta aineistoa, koska olin ajatellut, että osa siitä olisi sellaista, mitä lukijat eivät osaisi ottaa vastaan täysin tuntemattoman kirjoittajan esittämänä. Huolimatta siitä, miten innoittavana kirjana lukijat olivat Sielujen matkaa pitäneet, vastustelin jatko-osan kirjoittamista. Kirjan viidenteen painokseen lisättiin hakemisto ja muutamia uusia kappaleita, jotka selvittivät hiukan laajemmin tiettyjä kysymyksiä. Tämä ei kuitenkaan riittänyt. Sain yhä enemmän postia, jossa ihmiset kyselivät elämästä kuoleman jälkeen. Ihmiset etsivät minut käsiinsä, ja aloin harjoittaa ammattiani uudelleen rajoitetusti. Huomasin, että luokseni pyrki entistä suurempi määrä kehittyneempiä sieluja. Halukkaiden on

odotettava pitkä aika päästäkseen luokseni, sillä olenhan puoliksi eläkkeellä enkä enää ota vastaan yhtä paljon asiakkaita kuin aikaisemmin. Tästä johtuen luokseni tulee vähemmän nuoria, psykologisessa kriisissä olevia sieluja ja enemmän asiakkaita, jotka kykenevät olemaan kärsivällisiä. Nämä ihmiset haluavat selvittää tiettyjen ongelmiensa taustoja henkimaailman muistojensa avulla, jotta he voisivat tehdä paremmin hienosäätöä elämänsä erilaisten tavoitteiden toteuttamiseksi. Monet heistä ovat parantajia ja opettajia itsekin ja heidän on helpompi uskoa minulle henkimaailmaa koskevat salaisuutensa. Minä puolestani toivon kyenneeni auttamaan heitä elämässä eteenpäin.

Yleisesti oltiin sitä mieltä, etten ollut vielä kertonut kaikkea, mitä tiedän. Aloinkin hiljalleen pohtia sitä, minkälaisen näkökulman valitsisin seuraavaan kirjaani. Edellä esitetyt tapahtumat ovat siis synnyttäneet tämän Sielujen kohtalo -kirjan. Pidän ensimmäistä kirjaani vähän kuin pyhiinvaellusmatkana ikuisuuden jokea pitkin henkimaailmassa. Matka alkoi joen suulta fyysisessä kuolemassa ja päättyi paikkaan, jossa palaamme uuteen kehoon. Olin kulkenut Sielujen matka -kirjassani jokea pitkin ylävirtaan Alkulähdettä kohti niin pitkälle kuin vain kykenin. Tämä ei ole muuttunut mihinkään. Vaikka jokaisella on muistissaan mielikuvia tästä lukemattomia kertoja tehdystä matkasta, kukaan joka yhä syntyy maan päälle ei kuitenkaan ole kyennyt viemään minua sen pidemmälle.

Sielujen kohtalon on tarkoitus viedä matkustajat jokea pitkin toiselle tutkimusretkelle, jolla poiketaan suurimmille sivuhaaroille tutkimaan niitä tarkemmin. Tämän toisen yhteisen matkamme aikana haluan paljastaa lisää matkantekoon liittyviä salaisuuksia, jotta voisimme saavuttaa paremman kokonaisnäkemyksen. Olen sovitellut tämän kirjan paremminkin aihealueittain kuin aikajärjestykseen. Jotta voisin tarkemmin paneutua tiettyihin kokemuksiin, tavanomaiset ajalliset henkimaailman tapahtumat menevät tässä kirjassa limittäin. Olen myös pyrkinyt valaisemaan jotakin tiettyä henkimaailman tapahtumaa usean eri asiakkaani kertomuksen avulla. Sielujen kohtalon tarkoituksena on auttaa meitä ymmärtämään yhä laajemmin sitä uskomatonta järjestystä ja suunnitelmallisuutta, joka koko ihmiskunnan hyväksi on laadittu.

Toivon kuitenkin, että myös kokemattomampi lukijani pitää tätä toista yhteistä matkaamme raikkaana ja nautinnollisena. Niille, jotka lukevat kirjojani nyt ensimmäisen kerran, ensimmäinen luku antaa tiivistetyn yleiskuvauksen siitä, mitä olen oppinut elämästä elämien välillä. Toivon että tämä yhteenveto auttaa sinua ymmärtämään paremmin koko kirjan sisältöä ja että se rohkaisisi sinua lukemaan myös perusteokseni Sielujen matka.

Haluan toisen matkamme alussa kiittää kaikkia teitä, jotka olette antaneet tukenne sille kovalle työlle, jota on tarvittu, jotta mielen portit henkimaailmaan avautuisivat. Nämä tapaamiseni ja tuttavuuteni monien ihmisten ja heidän henkioppaidensa kanssa ? erityisesti omien henkioppaitteni - ovat antaneet minulle sen voiman, jota tällaisen työn tekemiseen tarvitaan. Koen olevani suuresti siunattu saadessani toimia yhtenä sanansaattajana tälle merkittävälle työlle.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita;25482041:
Samaa mieltä. Ja voi olla ihan hyvä alkaa myös puhumaan äidin kanssa veljen tapaamisesta. Voi olla, että se on nyt ainoa äidin sanoma asia, johon tytär voi tarttua kiinni ja alkaa puhumaan tulevasta. Uskoisin, että äitikin haluaisi puhua, mutta ei halua rasittaa läheisiään omilla peloillaan. Veljen tapaamisesta voi keskustella siten, että tapaamisen odottaminen ja kuvitteleminen tekee äidin loppuajoista lohdullisempaa. Myös tyttärelle.

Tätä toivon että keskustelusta löytyisi se aasinsilta jolla pääsisi aiheeseen..kun en voi auttaa, mutta jos tästä löytyisi lohtua äidillekin.

En vaan tajua, kuinka hirvittävää se voi olla - maata ja odottaa vain omaa kuolemaa. Kuinka ihminen kestää sen henkisesti, kun ei ole vielä valmis?!

Tää kaikki on tapahtunut niin äkkiä. Ja kun hoitoja ei voida ainakaan vielä aloittaa äidin kunnon vuoksi, voi lähtö tulla koska vaan.
 
Olishan se kiva jos jatkuisi...mäkään en ole saanut vielä vastausta tuohon yhteen kysymykseeni jonka esitin "matkaajille"...

Mihin niistä? :)

Keho vain on ja jatkaa hengittämistä ja elintoimintojen ylläpitämistä, kuin nukkuisi. Ja jos ei osaa/löydä takaisin, keho lakkaa jossain vaiheessa toimimasta. Harvoin kuitenkaan koko tietoisuus on retkellä, tavallaan napanuora säilyy. Mutta jos matka venyy liian pitkäksi, saattaa se aiheuttaa sekä fyysisiä että psyykkisiä ongelmia.
 
Mihin niistä? :)

Keho vain on ja jatkaa hengittämistä ja elintoimintojen ylläpitämistä, kuin nukkuisi. Ja jos ei osaa/löydä takaisin, keho lakkaa jossain vaiheessa toimimasta. Harvoin kuitenkaan koko tietoisuus on retkellä, tavallaan napanuora säilyy. Mutta jos matka venyy liian pitkäksi, saattaa se aiheuttaa sekä fyysisiä että psyykkisiä ongelmia.

Onko sulla omakohtaista kokemusta?
 
Mihin niistä? :)

Keho vain on ja jatkaa hengittämistä ja elintoimintojen ylläpitämistä, kuin nukkuisi. Ja jos ei osaa/löydä takaisin, keho lakkaa jossain vaiheessa toimimasta. Harvoin kuitenkaan koko tietoisuus on retkellä, tavallaan napanuora säilyy. Mutta jos matka venyy liian pitkäksi, saattaa se aiheuttaa sekä fyysisiä että psyykkisiä ongelmia.

Jos koko tietoisuus ei ole retkellä, niin osa tietoisuudesta säilyy ja ylläpitää ruumiin toimintoja?

Olen lukenut Niina-Matilda Juholan kokemuksia aiheesta. Olis huikeaa osata. Mä en vaan ikinä tule oppimaan tuota.

Toisaalta kuulostaa epäterveelliseltä, että henkimatkoista saattaa seurata fyysisiä ja psyykkisiä ongelmia.

Jossain kirjoitit aiemmin, että jotkut osaavat hakea toisen takaisin henkien maasta? Mihin se perustuu? Missä tuollaiset ihmiset saavat oppinsa? Vai onko niin että meistä kaikista ei vain ole oppimaan?
 
Jos koko tietoisuus ei ole retkellä, niin osa tietoisuudesta säilyy ja ylläpitää ruumiin toimintoja?

Olen lukenut Niina-Matilda Juholan kokemuksia aiheesta. Olis huikeaa osata. Mä en vaan ikinä tule oppimaan tuota.

Toisaalta kuulostaa epäterveelliseltä, että henkimatkoista saattaa seurata fyysisiä ja psyykkisiä ongelmia.

Jossain kirjoitit aiemmin, että jotkut osaavat hakea toisen takaisin henkien maasta? Mihin se perustuu? Missä tuollaiset ihmiset saavat oppinsa? Vai onko niin että meistä kaikista ei vain ole oppimaan?

En usko, että itse voi valita, oppiiko vai ei. Ei kaikista tule konserttipianistejakaan, vaikka kuinka treenaisi.

Käsitykseni mukaan se osa, joka jää huolehtimaan kehosta, on niin pieni ja primitiivinen, että se pystyy juuri ja juuri siihen, mutta ilman apua sekään ei jaksa. Ja siinä vaiheessa saattavat tulla ongelmat vastaan. Joissain traditioissa ihmisen "sielu" käsitetään kolmiosaisena, se, kuinka niitä nimitetään vaihtelee, mutta ajatus on universaali. On "Itse", osa, joka sisältää persoonan ja tietoisuuden, "Itse" voi matkata. Ja on eräänlainen ylempi tietoisuus, henkilökohtainen jumaluus, johon "Itse" on yhteydessä ja primitiivisempi, ruumiillisempi "sielu". Kaikki ovat yhteydessä toisiinsa ja tarvitsevat toisiaan.

Shamanistisessa traditiossa "sielun palauttaminen" on shamaanin tai tietäjän keskeisiä tehtäviä. Sen voi oppia, jos muuten on tarvittavat kyvyt. Se ei ole riskitöntä puuhaa edes kokeneelle. Teorian voi lukea kirjoista, mutta käytännöstä en osaa sanoa, siis siitä, kuinka ja kuka opettaa.
Sielun palauttaminen ei ole kuolleista herättämistä, vaan perustuu käsitykseen "kohtauksesta", eli jokin tai joku on häirinnyt sielua/henkeä ja mahdollisesti ottanut sen paikan kehossa ja estää sielun/hengen pääsemisen takaisin. Trauma, sairaus, onnettomuus... kohtaaminen, kohtaus. Sana on yhä käytössä puhuttaessa esim. sydänkohtauksesta.
 
[QUOTE="vieras";25473221]Juu, on kokemuksia henkimaailmasta. Edesmenneet ihmiset tulleet "kummittelemaan" Ihan näkyinä tai sitten vaan voimakkaana tunteena. Ensin pidin itseäni hulluna mutta kun aloin jutella näistä enemmän niin tuli ilmi että tosi monella tutullani on samoja kokemuksia. Silti en tiedä uskonko vai en...[/QUOTE]

Sama täällä. Oon "nähnyt" henkiä mutta tosiaan ne eivät ole fyysisiä hahmoja.
Olen nähnyt myös isäni hengen liikkuvan kirkon käytävässä silloin kun lueteltiin
vuoden aikana kuolleet. Se oli vaalea, utuinen hahmo.
 

Similar threads

V
Viestiä
61
Luettu
3K
V
A
Viestiä
0
Luettu
761
A

Yhteistyössä