A
Atoopikon äiti
Vieras
Hei!
Pojallani vajaa 4 kk. todettiin maito-, kananmuna- ja vehnäallergia allergiatestin perusteella. Testi tehtiin, koska pojan iho on oireillut 2 kk. asti eikä perusrasvat riitä vaan kortisonia on jouduttu useamminkin laittamaan (vaikka sitä yritetään vältää viimeiseen asti). Iho menee parin päivän välein punertavaksi (läikikäs keho, myös kasvot) ja kudosneste tihkuu herkästi ulos. Olen nyt ollut maidottomalla dieetillä kolme viikkoa ja testi tulosten jälkeen eli n. viikon myös kananmunattomalla ja vehnättömällä (vältän tällä hetkellä myös ohraa ja ruista) dieetillä. Poika siis täysimetyksellä. Saimme myös reseptillä Nutri Junioria, jos joskus sitä tarvitsemme. Iho kunto ei ole parantunut juuri ollenkaan dieetistäni huolimatta. Lääkärin mukaan (soitti tänään) poikamme saattaa olla moniallergikko ja reagoida useampaan aineeseen, vaikka testissä ei muita kuin yllä mainitut näkynyt. Perusvoiteena olemme nyt käyttäneet Abobasea (sinistä ja punaista). Huomenna aloitamme kokeilemaan Ceralania ja saimme myös reseptillä Essexiä (kirjoitetaankohan noin).
Anyway. Poikaa on siis rasvattu ja rasvattu ja turhautuminen on lähellä. Toivon totisesti että nuo uudet rasvat nyt auttaisivat jotenkin. Lääkäristä (lasten- ja yksityinen) ei oikein ole apua. Totesi vain puhelimessa että jos iho menee oikein huonoksi voi pojan viedä sairaalaan ""rasva""hoitoon ja siellä mahdollisesti tutkia ihotautilääkärin ja ravintoterapeutin kanssa muita allersoivia aineita. Mutta totesi kuitenkin ettei osalla niitä kaikki koskaan löydetä. Iho on siis nyt pidetty kunnossa kortisonilla (joka toinen päivä tai joka kolmaspäivä kortisonipäivä). Pelottaa käyttää tuota kortisonia noin useasti mutta muukaan ei auta enkä haluaisi, että pojan iho menisi niin huonoon kuntoon että se vaatisi sairaalahoitoa.
Onko kohtalotovereita, tietoa mitä tehdä tai mitä kannattaisi tehdä? Otanko itse yhteyttä ihotautilääkäriin? Mennäkö yksiyiselle edelleen vai kokeille kunnallista? Kenen puoleen voin kääntyä, kun nykyinen lasten lääkäri vaan toivottaa jaksamista ja antaa reseptejä uusiin rasvoihin. Kyseinen lääkärikin tavoitettavissa vain kerran viikossa. Neuvola on viikon päästä ja aion siellä kysellä mitä kannattaisi tehdä. Onko minun todellakin vain rasvattava perusrasvalla ja odottaa se muutama päivä kun iho menee tosin huonoksi ja mennä pojan kanssa sairaalaan.
Sekava teksti mutta niin on äidin ajatuksetkin sekaisin.
Toivottavasti saisin asiallista kommenttia. Ja jos joku tietää järvenpään alueelta jonkun hyvän lääkärin, joka todella ottaa asiat hoitaakseen, kerro ihmeessä minulle.