Royal geleen käyttäjät

Olisi kiva kuulla kokemuksia royan geleen käytöstä, että millasia tuntemuksia on tullut ja onko mahdollisesti auttanut raskautumisessa?

Itse olen käyttänyt nyt 1,5 viikkoa ja taisin aloittaa käytön kp 4. Viikon käytön jälkeen alkoi tuntua rinnat jotenkin täyteläisemmiltä ettei meinannut normi liivit mahtua kunnolla päälle. Limoissa en ole huomannut huomattavaa eroa. Kp 13 kipeytyi nännit yhden päivän ajaksi. Epäilen että ovis on ollut sen aikoihin tai vähän jälkeen. Fiilikset olleet aika seesteiset ja hyvät yleisesti, aika energinen olo ollut välillä.
 
Minä käytin kahden kierron ajan.

Ensimmäisessä kierrossa tuli rusahtavaa "välivuotoa" lähes heti ovulaation jälkeen. Ja ruskea vuoto alkoi jo neljä päivää ennen menkkoja (normaalisti minulla päivä ennen varsinaista vuotoa on tuota rusahtavaa).

Sama toistui seuraavassa kierrossa kun näitä käytin, joten aikasta väkisinkin johtui royal geleestä.

Ja heti nämä syötyäni seuraavissa kierroissa ei tuota rusahtavaa ollut.

Luinkin jostain palstalta, että muutamalla muulla oli ollut näiden käytön aikana ihan selkeää välivuotoa. Mutta sitten taas todella moni epäili, että näistä oli ollut selkeästi apua raskautumiseen.

Toivottavasti siis sinun kohdalla toimii positiivisesti.
 
Kiitos vastauksestasi! Aika jännä tuo välivuoto juttu. Minulla tuli ennen ovista ehkä hieman kellertävää limaa, valkovuodoksi sitä kuienkin kutsuisin. Itselläni ei raskautumisen suhteen ole suuria odotuksia tuon tuotteen suhteen, mutta kokeilempa nyt huvikseni myös muiden syiden takia.
 
Mulla kans toi biosorin käytössä. Onhan niitä varmaan monen merkkisiä, mutta ainesosien määrät voi vaihdella. Homeopaattisista olen myös kuullut hyvää.
Mulla on ollut käytössä sekä biosorin että iherbistä tilattuja gelee royaleja. Enkä ole huomannut laadussa mainittavaa eroa.
Ehkä Iherbin on jopa parempia ( ja halvempia kuin biosorin). Now foods merkkiset maksoi n.11e 1000mg 60 kpl.

tosin geleistä ei ollut apua.
nyt jää ensi viikon verikokeeseen nähtäväksi että disperin 100mg + lady vita mama kuurista napsahtanut :) eilen tuli hyvin hailuri hailura haamu :)
 
Wolt , Onko tuolta iherbistä tilatessa,joku tullaus tms.? Paljonko postarit?
Olen himoillut sieltä monenmoisia vitskuja,mutta en ole jaksanut perehtyä tilauksentekoon. Jaksatko vääntää lyhyesti rautalangasta mulle? :)
Ja pidän peukkuja,että sulle pärähtää vahvempaa viivaa ja saisitte vihdoin pienokaisen. :love: Toisesta ketjusta lukaisin,että olette jo yrittäneet puolitoista vuotta.Meille tuli nyt vuosi ja kolme kuukautta yrittämistä täyteen.:confused:
 
Se riippuu vähän. Melatoniinia jos haluaa tilata niin se kannattaa tilata yksinään. Se jos jää tullin tarkastukseen niin otetaan poies ( tosin mulla ei oo ku kerran jääny mut silloinkin oli ylisuuri lähetys).

Oon tilannut sieltä 50dollarillakin ja ei oo tullu tulleja ja veroja mutta periaatteessa jos se menee nykyään sen yli 22€ ( ennen oli 45€) niin voi jäädä tulliin mut se lisämaksukin on niin pieni et kannattaa.

Normaaliin halvimpaan lentopostiin postarit riippuu vähän kai painosta / määrästä ( max 1.8kg paketti koska sen jälkeen menee dhl tai ups ja silloin on varmempaa "jäädä tullissa kii" ja saada lisämaksuja.

Ei se oikeastaan ole sen kummempaa kuin muuallakaan verkkoakaupassa ulkomailla. katsoo vain halvimman posti rastin sieltä alhaalta. Voi maksaa joko elektronilla tai paypalilla kummin vain.
Toimitus kestää n. 1-1.5vk ja tavis postilla.

Mulla on alekoodi millä saa 5 dollaria alennusta postikuluista ( muoks koodi löytyy profiilikuvan kautta. kuka tahansa saa sillä alennusta ekasta tilauksesta :) ) .

Ja siellä ylhäällä on sitten semmoinen kohta kun trials niin kannattaa kattoa sekin. Jos jokin vitamiini epäilyttää et tykkäänköhän tosta niin siellä voi olla jotain minipakkauksia tai ihan isojakin joskus jopa dollarilla.
 
Viimeksi muokattu:
Minulla tärppäsi heti ekasta kierrosta kun aloin tuota käyttämään. Olen jatkanut pillereiden popsimista myös nyt raskaanaollessa ja ihan kun se vähän helpottaisi pahoinvointia tai sitten kuvittelen vaan. Nyt on alkanut olla hieman huonoja oloja, mutta ei läheskään niin pahasti kuin esikoisesta. Voihan toki vaan olla muutenkin erilainen raskaus, mutta tuli vaan mieleen. :)
 
Yhteistyössä