Rokotuskriittisyys - viestinnän haasteita asiantuntijalle
Suomalainen neuvolajärjestelmä tavoittaa lapset hyvin, ja vain noin 100-150 lasta noin 58 000 syntyvästä jää vuosittain vaille vapaaehtoisia yleisiä rokotuksia. Terveydenhuoltohenkilökunta neuvolassa suosittelee pikkulapsien yleisiä rokotuksia, sillä he vastaavat oikean tiedon jakamisesta. Rokotuskriittisyys näyttäytyy rokotusohjelman parissa työskenteleville lähinnä kaksin kasvoin: joko varovaisina tai jyrkän torjuvasti rokotuksiin suhtautuvina vanhempina.
Rokotuksiin varovaisesti suhtautuvat vanhemmat esittävät terveydenhoitajalle oman tai hiekkalaatikolla kuulemansa huolen. He toivovat keskustelua aiheesta, luotettavaa tietoa ja tukea. Toinen tilanne taas on, kun vanhemmilla on rokotuksia kyseenalaistava asenne, ja he toistavat kansainvälisen, rokotuksia vastustavan liikkeen tuottamia ja ylläpitämiä väitteitä rokotuksista tai niiden tarpeettomuudesta. Keskustelu ei juuri muuta heidän käsityksiään, ja asiatieto kilpistyy nopeasti.
Pääkysymykset kuitenkin ovat, tulisiko uskoa rokotuksia kyseenalaistavaan julkisuuteen? Onko rokottaminen tarpeellista? Jättääkö jo moni Suomessa lapsensa rokottamatta? Entä rokotteiden kaupallinen markkinointi?
Kansainvälinen rokotuksia vastustava kansanliike
Rokotuksien vastustus on alkanut maista, joissa on ollut pakollisia rokotuksia. Sittemmin liike on levinnyt ja toimii samankaltaisesti eri maissa mm. käännösmateriaalien turvin. Liikkeessä suuntaa näyttävät yksittäiset ihmiset, ja tyypillistä on, että auktoriteettina on maallikkoja. Heistä tunnetuimpia on Suomessakin esitelmöimässä käynyt ja paljon kirjallista materiaalia tuottanut slovakialainen tutkija, joka käyttää titteliä tohtori, mikä voidaan sekoittaa lääkäriin. Lääketieteen asiantuntija hän ei kuitenkaan ole, vaan hänen tutkimusalansa on geologia ja erityisesti fossiilit. Kansainvälisessä rokotuksia vastustavassa liikkeessä levitetään paljon juuri tieteellisiksi väittämiksi puettuja asenteita ja uskomuksia. Tyypillistä on, että kirjoituksissa vapaudutaan kaikista vastuista.
Kyseessä ei ole oppiriita
Usein terveydenhuollon ammattilaisia haastetaan mukaan väittelyyn ja annetaan ymmärtää kyseessä olevan oppiriidan. Oppiriita vaatii alan oppineisuutta molemmilta osapuolilta. Siksi rokotusten kyseenalaistamisessa ei olekaan kyse oppiriidasta. Tieteellinen tieto on eri asia kuin yksittäisten ihmisten mielipiteet. Rokotuksia kyseenalaistavaa ja vastustavaa kampanjointia käy joitakin vuosia sitten perustettu yhdistys. Se tuottaa suomeksi rokotuksia kyseenalaistavaa materiaalia ja pitää internetsivuja. Sivuilla uutisoidaan monenlaisista rokotuksiin liittyvistä asioista. Uutiset sisältävät usein harhauskomuksia ja virheitä.
Yksilökertomukset riittävät nostamaan kohuja
Rokotuksiin liittyvissä kohuissa tyypillistä on yhden yksittäisen sairaustapauksen löytyminen. Jos sairastuneen tiedetään saaneen rokotuksen, voidaan uutisoida rokotteen aiheuttaneen kyseisen sairauden. Kuitenkin, jotta sairastumisen ja rokotteen saamisen välistä yhteyttä voitaisiin arvioida, pelkät rokotetut ja sairastuneet eivät riitä. Tietoa pitää olla myös niistä, jotka ovat sairastuneet samaan sairauteen, mutta eivät ole saaneet rokotusta, sekä niistä, jotka ovat saaneet rokotuksen, mutta eivät ole sairastuneet. Kuvatuista ns. nelikentän tiedoista voidaan saada viitettä siitä, ovatko sairaus ja rokotuksen saaminen yhteydessä toisiinsa. Vasta sen jälkeen aletaan miettiä mahdollista syy-seuraussuhdetta. Pelkkä ajallinen yhteys rokottamisen ja sairastumisen välillä on usein sattumaa.
Kulkutautien kanssa vai ilman?
Rokottaminen aloitettiin, koska infektiotaudit olivat pääasiallinen kuolinsyy, etenkin lapsilla.
Nykyhoidoin kuolleisuus ei olisi yhtä korkea, mutta silti merkittävä. Taudit tuottaisivat jälkitauteja ja vammautumista, esimerkiksi kuuroutta, ja vaatisivat sairaala- ja tehohoitoa. Kuka ei haluaisi olla ennemmin terveenä?
Rokotuksin hävitetyt taudit eivät ole muistuttamassa rokottamisen tärkeydestä, ja siksi voidaan sanoa, että rokotteet ovat oman toimintansa uhreja. Vaikka tauteja ei näy, rokottaminen on silti erittäin tarpeellista. Rokottamisen ansiosta taudinaiheuttajat eivät kierrä, jolloin myös pieni joukko rokottamattomia voi oleskella rokotettujen joukossa sairastumatta ns. laumaimmuniteetin turvin. Näitä vapaapaikkoja on kuitenkin vain pienelle osalle väestöstä. Kun rokottamattomia on liikaa, taudit palaavat. Rokottaminen on vapaaehtoista, mutta vastuu on kaikkien. Rokottamiseen liittyy arvokasta yhteistä pääomaa. Laajassa mittakaavassa kyse on siitä, haluammeko elää rokotuksin estettävien tautien kanssa vai ilman niitä.
Rokotuspäätös - vai päätös jättää rokottamatta?
Rokotuksia vastustava liike vaatii, että vanhemmilta tulisi neuvolassa pyytää kirjallinen lupa, jotta lapsi saadaan rokottaa. Näin heräteltäisiin vanhempia huomaamaan, että sallimalla rokotuksen he tekevät aktiivisen päätöksen. He ottavat rokotukseen liittyvät riskit vastuulleen, kun ovat antaneet luvan. Rokottaminen ja rokottamatta jättäminen eivät kuitenkaan ole yhtä hyviä vaihtoehtoja, ei lapsen itsensä, eikä häntä ympäröivän yhteisön kannalta. Rokottaminen on parempi vaihtoehto. Itse asiassa onkin niin, että vanhemmat, jotka jättävät lapsensa rokottamatta, tekevät myös aktiivisen päätöksen. Heidän päätöksellään hyväksytään lapselle taudin riskit ja mahdollinen laumasuojan murtuminen.
On itsestään selvää, että terveydenhuoltohenkilökunta neuvolassa suosittelee pikkulapsien yleisiä rokotuksia. Hehän ovat vastuussa juuri oikean tiedon jakamisesta. Suomalainen neuvolajärjestelmä tavoittaa lapset hyvin, ja vain muutama tuhannesta lapsesta jää ilman vapaaehtoisia yleisiä rokotuksia. Tämä tarkoittaa 100-150 lasta vuodessa noin 58 000 syntyvän lapsen joukosta.
Entä rokotteiden kaupallinen markkinointi?
Onko joissain tapauksissa kuitenkin oltava kriittinen? Reseptilääkkeiden markkinointikiellosta huolimatta olemme kaikki viimeaikoina törmänneet esimerkiksi papilloomavirusrokotemainoksiin. Nämä rokotteet on tarkoitettu nuorille tytöille. Ehkäisemällä heidän HPV-infektionsa, rokotteet voivat tulevaisuudessa ehkäistä syöpää. Lopullinen näyttö rokotteen tehosta ja sen kestosta on kuitenkin vielä auki. Lisäksi on muistettava, että ainoa keino ehkäistä nykynaisten kohdunkaulan syöpää, on irtosolunäyttein tehtävä seulonta.
Viime vuosina myös hepatiittirokotuksia on markkinoitu kovin ottein. On selvää, että kaikki rokotteet eivät ole tarpeellisia meille kaikille. Niiden hyötyjen ja haittojen tulkintaan kuuluukin saada lääkärin apua. Täysin kritiikittömästi ei rokotuksiin tai niiden mainontaan toki voi suhtautua. Kansallisen ohjelman rokotukset ja niiden tarve sekä kustannusvaikuttavuus arvioidaan kuitenkin maassamme huolellisesti. Suurta kriittisyyttä ei kansallisen ohjelman rokotteita kohtaan kannata suunnata.
Tuija Leino, erikoistutkija
KTL, Rokoteosasto
Suomalainen neuvolajärjestelmä tavoittaa lapset hyvin, ja vain noin 100-150 lasta noin 58 000 syntyvästä jää vuosittain vaille vapaaehtoisia yleisiä rokotuksia. Terveydenhuoltohenkilökunta neuvolassa suosittelee pikkulapsien yleisiä rokotuksia, sillä he vastaavat oikean tiedon jakamisesta. Rokotuskriittisyys näyttäytyy rokotusohjelman parissa työskenteleville lähinnä kaksin kasvoin: joko varovaisina tai jyrkän torjuvasti rokotuksiin suhtautuvina vanhempina.
Rokotuksiin varovaisesti suhtautuvat vanhemmat esittävät terveydenhoitajalle oman tai hiekkalaatikolla kuulemansa huolen. He toivovat keskustelua aiheesta, luotettavaa tietoa ja tukea. Toinen tilanne taas on, kun vanhemmilla on rokotuksia kyseenalaistava asenne, ja he toistavat kansainvälisen, rokotuksia vastustavan liikkeen tuottamia ja ylläpitämiä väitteitä rokotuksista tai niiden tarpeettomuudesta. Keskustelu ei juuri muuta heidän käsityksiään, ja asiatieto kilpistyy nopeasti.
Pääkysymykset kuitenkin ovat, tulisiko uskoa rokotuksia kyseenalaistavaan julkisuuteen? Onko rokottaminen tarpeellista? Jättääkö jo moni Suomessa lapsensa rokottamatta? Entä rokotteiden kaupallinen markkinointi?
Kansainvälinen rokotuksia vastustava kansanliike
Rokotuksien vastustus on alkanut maista, joissa on ollut pakollisia rokotuksia. Sittemmin liike on levinnyt ja toimii samankaltaisesti eri maissa mm. käännösmateriaalien turvin. Liikkeessä suuntaa näyttävät yksittäiset ihmiset, ja tyypillistä on, että auktoriteettina on maallikkoja. Heistä tunnetuimpia on Suomessakin esitelmöimässä käynyt ja paljon kirjallista materiaalia tuottanut slovakialainen tutkija, joka käyttää titteliä tohtori, mikä voidaan sekoittaa lääkäriin. Lääketieteen asiantuntija hän ei kuitenkaan ole, vaan hänen tutkimusalansa on geologia ja erityisesti fossiilit. Kansainvälisessä rokotuksia vastustavassa liikkeessä levitetään paljon juuri tieteellisiksi väittämiksi puettuja asenteita ja uskomuksia. Tyypillistä on, että kirjoituksissa vapaudutaan kaikista vastuista.
Kyseessä ei ole oppiriita
Usein terveydenhuollon ammattilaisia haastetaan mukaan väittelyyn ja annetaan ymmärtää kyseessä olevan oppiriidan. Oppiriita vaatii alan oppineisuutta molemmilta osapuolilta. Siksi rokotusten kyseenalaistamisessa ei olekaan kyse oppiriidasta. Tieteellinen tieto on eri asia kuin yksittäisten ihmisten mielipiteet. Rokotuksia kyseenalaistavaa ja vastustavaa kampanjointia käy joitakin vuosia sitten perustettu yhdistys. Se tuottaa suomeksi rokotuksia kyseenalaistavaa materiaalia ja pitää internetsivuja. Sivuilla uutisoidaan monenlaisista rokotuksiin liittyvistä asioista. Uutiset sisältävät usein harhauskomuksia ja virheitä.
Yksilökertomukset riittävät nostamaan kohuja
Rokotuksiin liittyvissä kohuissa tyypillistä on yhden yksittäisen sairaustapauksen löytyminen. Jos sairastuneen tiedetään saaneen rokotuksen, voidaan uutisoida rokotteen aiheuttaneen kyseisen sairauden. Kuitenkin, jotta sairastumisen ja rokotteen saamisen välistä yhteyttä voitaisiin arvioida, pelkät rokotetut ja sairastuneet eivät riitä. Tietoa pitää olla myös niistä, jotka ovat sairastuneet samaan sairauteen, mutta eivät ole saaneet rokotusta, sekä niistä, jotka ovat saaneet rokotuksen, mutta eivät ole sairastuneet. Kuvatuista ns. nelikentän tiedoista voidaan saada viitettä siitä, ovatko sairaus ja rokotuksen saaminen yhteydessä toisiinsa. Vasta sen jälkeen aletaan miettiä mahdollista syy-seuraussuhdetta. Pelkkä ajallinen yhteys rokottamisen ja sairastumisen välillä on usein sattumaa.
Kulkutautien kanssa vai ilman?
Rokottaminen aloitettiin, koska infektiotaudit olivat pääasiallinen kuolinsyy, etenkin lapsilla.
Nykyhoidoin kuolleisuus ei olisi yhtä korkea, mutta silti merkittävä. Taudit tuottaisivat jälkitauteja ja vammautumista, esimerkiksi kuuroutta, ja vaatisivat sairaala- ja tehohoitoa. Kuka ei haluaisi olla ennemmin terveenä?
Rokotuksin hävitetyt taudit eivät ole muistuttamassa rokottamisen tärkeydestä, ja siksi voidaan sanoa, että rokotteet ovat oman toimintansa uhreja. Vaikka tauteja ei näy, rokottaminen on silti erittäin tarpeellista. Rokottamisen ansiosta taudinaiheuttajat eivät kierrä, jolloin myös pieni joukko rokottamattomia voi oleskella rokotettujen joukossa sairastumatta ns. laumaimmuniteetin turvin. Näitä vapaapaikkoja on kuitenkin vain pienelle osalle väestöstä. Kun rokottamattomia on liikaa, taudit palaavat. Rokottaminen on vapaaehtoista, mutta vastuu on kaikkien. Rokottamiseen liittyy arvokasta yhteistä pääomaa. Laajassa mittakaavassa kyse on siitä, haluammeko elää rokotuksin estettävien tautien kanssa vai ilman niitä.
Rokotuspäätös - vai päätös jättää rokottamatta?
Rokotuksia vastustava liike vaatii, että vanhemmilta tulisi neuvolassa pyytää kirjallinen lupa, jotta lapsi saadaan rokottaa. Näin heräteltäisiin vanhempia huomaamaan, että sallimalla rokotuksen he tekevät aktiivisen päätöksen. He ottavat rokotukseen liittyvät riskit vastuulleen, kun ovat antaneet luvan. Rokottaminen ja rokottamatta jättäminen eivät kuitenkaan ole yhtä hyviä vaihtoehtoja, ei lapsen itsensä, eikä häntä ympäröivän yhteisön kannalta. Rokottaminen on parempi vaihtoehto. Itse asiassa onkin niin, että vanhemmat, jotka jättävät lapsensa rokottamatta, tekevät myös aktiivisen päätöksen. Heidän päätöksellään hyväksytään lapselle taudin riskit ja mahdollinen laumasuojan murtuminen.
On itsestään selvää, että terveydenhuoltohenkilökunta neuvolassa suosittelee pikkulapsien yleisiä rokotuksia. Hehän ovat vastuussa juuri oikean tiedon jakamisesta. Suomalainen neuvolajärjestelmä tavoittaa lapset hyvin, ja vain muutama tuhannesta lapsesta jää ilman vapaaehtoisia yleisiä rokotuksia. Tämä tarkoittaa 100-150 lasta vuodessa noin 58 000 syntyvän lapsen joukosta.
Entä rokotteiden kaupallinen markkinointi?
Onko joissain tapauksissa kuitenkin oltava kriittinen? Reseptilääkkeiden markkinointikiellosta huolimatta olemme kaikki viimeaikoina törmänneet esimerkiksi papilloomavirusrokotemainoksiin. Nämä rokotteet on tarkoitettu nuorille tytöille. Ehkäisemällä heidän HPV-infektionsa, rokotteet voivat tulevaisuudessa ehkäistä syöpää. Lopullinen näyttö rokotteen tehosta ja sen kestosta on kuitenkin vielä auki. Lisäksi on muistettava, että ainoa keino ehkäistä nykynaisten kohdunkaulan syöpää, on irtosolunäyttein tehtävä seulonta.
Viime vuosina myös hepatiittirokotuksia on markkinoitu kovin ottein. On selvää, että kaikki rokotteet eivät ole tarpeellisia meille kaikille. Niiden hyötyjen ja haittojen tulkintaan kuuluukin saada lääkärin apua. Täysin kritiikittömästi ei rokotuksiin tai niiden mainontaan toki voi suhtautua. Kansallisen ohjelman rokotukset ja niiden tarve sekä kustannusvaikuttavuus arvioidaan kuitenkin maassamme huolellisesti. Suurta kriittisyyttä ei kansallisen ohjelman rokotteita kohtaan kannata suunnata.
Tuija Leino, erikoistutkija
KTL, Rokoteosasto