Riita kasvatuksesta miehen kanssa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "Halikatti"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
H

"Halikatti"

Vieras
Miten te toimitte, tai siis mitä tein väärin?

Tilanne oli tämmöinen: Kävin 3-vuotiaan poikamme kanssa pikapysähdyksellä huoltoasemalla jossa ostin itselleni teetä ja pojalle pullan kun hän toivoi. Poika söi pullaa ja leikki välillä piirustuspelliä. Emme voineet olla kauhean kauaa (ehkä 15 minsaa istumassa) ja aloin hyvissä ajoin ennen lähtöä valmistella poikaa, että kohta lähdetään. Kun hän kävi taas haukkaamassa pullaa sanoin hänen vielä mennessä piirtämään, että nyt sitten lähdetään ja pakkasin puolikkaan pullanlopun reppuun.

Poika tuli kohta siihen ja halusi vielä pullaa, johon sanoin, että se on jo repussa ja että nyt lähdemme. Poika alkoi kiukutella ja parkua, että hän haluaa vielä pullaa. Selitin, että saa sitten kotona, mutta parku jatkui. Mä käsitin siinä vaiheessa vasta, että olisi pitänyt "varoittaa", että kun lähdetään niin pulla menee pois, joten sikäli ymmärsin pojan pahan mielen hyvin, eikä kyse ole nyt siitä, kerron lapselle senkin ensikerralla.

Poika kiukkusi vielä kotiovella pullasta ja siitä tuli siis mielestäni valtataistelu, jossa ei enää ollut kyse pullasta vaan lapselle periaatteesta, että tuli paha mieli kun pullansyönti oli jäänyt kesken (sellaistahan se lapsen elämä on, että tulee pettymyksiä, minusta). Sanoin, että pullan saa kun on riisuttu ja hän menee pöytään. Lopulta näin kävikin ja minusta kaikki oli ok, mutta mieheni katseli menoa sen näköisenä, että mä tein jotain väärin, eikä osaa mulle kertoa, että mitä. Kuitenkaan ei ollut samaa mieltä asian hoitamisesta vaan sanoi, että pitkitin tilannetta. En itse tajua, että miten. Mä pahoitin mieleni, koska olen erittäin arka kasvattajana oman ankaran ja vaativan äitini takia ja mies sanoi vain pelkäävänsä, että lapsista tulee samanlaisia kuin minä (mitä se sitten kans meinaakaan)

Olen ottanut mallia miehestäni monessa, eli yleensä koitan toimia kuin hän, koska hän on lempeä ja piiitkäpinnainen. Mä en kuitenkaan ole sellainen vanhempi, ettäymmärätisin lasta aina tuon paremmin. Auttakaa, jotenkin siis pelkään, että rankaisin poikaa tai olin hirviö ja mies suuttui siitä, vaikka toisaalta yritin vain saada "jotain rotia" hommaan.
 
Tuolleen minäkin "varoittelen" että kohta lähdetään ja voin tehdä sen useampaankin kertaan. Kun lähdön hetki tulee laitetaan syömättä jääneet eväät kassiin ja lähdetään. Loput saapi kotona tms määränpäässä minne menossa olemme.
Eli samoin toimin minäkin, olen sitten kurja taikka ilkeä.
 
Ihan hyvin toimit mielestäni. Tuommoistahan se on välillä, eikä ne lapset siitä traumatisoidu jos ei aina saa mitä haluaa. Kasvatus on myös rajojen laittamista lapsille, etkä toiminut mitenkään ilkeästi tai epäjohdonmukaisesti.
 
Mun mielestä ei olisi pitänyt saada koko pullaa edes kotona, jos kiukuttelemalla sitä itselleen pyytää. Tai sitten sulla jäi se kohta kirjoittamatta, jossa lapsi pyysi sitä nätisti. Mä olen opettanut lapseni siihen, että kiukuttelemalla/ huutamalla ei saa tahtoaan läpi vaan pitää osata rauhoittua pyytämään kauniisti.
Olen siis vieläkin tiukempi ja ainakin hyvät käytöstavat tiedän jo isommalla lapsellani (6v) olevan.
 
Niin, miksi mun mies sitten ei tajua tätä. Mulla on kyllä todella nolla itsetunto tai joku, kun pahoitin mieleni siitä, että hän oli niin eri mieltä. Jotenkin ollaan ihan eri planeetoilla ja mua vaan kiukuttaa kun en saa tukea mielestäni ihan normaaliin lasten kanssa toimimiseen.

Tekisi mieleni lähteä lätkimään ja antaa ukon hoitaa lapset ettei ne mene piloille kun olen niin, niin mikä? Mutta en sitä tietenkään tee, kun tajuan kyllä että lapset olis kauhuissaan jos lähden.
 
älä ruoski itseäsi liikaa.. :hug: siis ainut miten noissa tilanteissa toimitaan on johdon mukaisuus; eli siis kerrot miten toimitaan, ja toimit myös itse sen mukaan.. se ei tosissaan ole "ilkeyttä" eikä "julmuutta"; vaan hyvää vanhemmuutta että toimii johdonmukaisesti, silloin lapsi oppii että aikuinen antaa ohjeen ja mallin minkä mukaan toimitaan (eikä niin että ohjeet ja toimintamallit on muotoa "ehkä")..

teidän pitäisi vanhempina jutella keskenään noista kasvatus asioista, ja myös siitä että lapsen edessä ei koskaan pitäisi toisen mallia kritisoida (koska se taas lapselle aiheuttaa hämmennystä, kun toinen mitätöi toisen mallin).. ja siis että molemmat on samalla viivalla koko ajan, ja siis elämään kuuluu väkisinkin pettymyksiä; sekin pitää oppia, ettei kaikki aina mene oman mielen mukaan..

ja siis lasten kasvatushan on elämän mittanen projekti, missä vasta parin kymmenen vuoden päästä tuloksia pääsee näkemään; lopettakaa kilpailu miehen kanssa vanhemmuudessa, ja siirtykää samalle rintamalle (matkaa vielä on jäljellä).. :hug:
 
No varoittelu on ihan ok, mutta sä kyllä pitkitit aikalailla jos monesti varoittelit. Samoin ton pullan kanssa. Läjhteminen ainakin meilä terkottaa istä että jos sitä pullaa ei olla siihen mennessä syöty niin sitten sitä ei syödä. Itsestään selvýys. Ton ikäiset kiukuttelee. Sellasta se elämä todellakin on.
 
Kiukuttelu laantui, ei meidän poika ole kauhea kiukuttelemaan. Hänellä on yleensä joku hyvä syy ja koitamme tajuta sen. Mutta tosiaan aina (ja tänään kävi niin) sitä ei jaksa tai siis kun hän alkaa olla jo vähän isompi niin lapsi pystyy jo ymmärtämään, miksi, oi miksi ei saa kaikkea.
 
Mun mielestä vanhempi, joka tekee asiat aina niinpäin, että lapselle ei vain tulisi paha mieli ja välttää kaikki kiukkukaohtaukset (jopa lahjomalla" on sellainen, joka tekee väärin...
Kyllä lapselle kuuluukin tulla välillä paha mieli ja suuttumus. No ei tietenkään niin, että tarkoituksella pahoitetaan lapsen mieltä, vaan juurikin edellämainitun kaltaisissa tilanteissa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja äizikkä;23150182:
teidän pitäisi vanhempina jutella keskenään noista kasvatus asioista, ja myös siitä että lapsen edessä ei koskaan pitäisi toisen mallia kritisoida (koska se taas lapselle aiheuttaa hämmennystä, kun toinen mitätöi toisen mallin).. ja siis että molemmat on samalla viivalla koko ajan, ja siis elämään kuuluu väkisinkin pettymyksiä; sekin pitää oppia, ettei kaikki aina mene oman mielen mukaan..

Oikeassa olet. Näinhän se on, kun vaan pystyttäis keskustelemaan, että hänkin ymmärtäis, että en mä lapsia tuollaisella pilaa. Ja miten arka kasvattaja olen, että ei kritisois tuommoisesta.
 
jos sä olet kovin epävarma, niin ehkä kasvattamiseen tulee jotain semmoista kaavamaisuutta ja ahdistuneen oloista tiukkuutta, mihin rentoutta kannattava mies reagoi. Kestätkö kuulla sen kritiikin, jota miehellä voisi olla antaa? Musta vaikuttaa, ettei hän uskalla sanoa ihan suoraan, eikä varmaan kannatakaan jos se lisää sun epävarmuutta. Ja sitten käy noin, että sanoo vaikka ei sanokaan, ja huonona kompromissina sä et saa selkeää viestiä, mutta saat kuitenkin sen selkeän angstin.

Kyllähän se olisi ideaalitila, että kykenet oikeasti rentoutumaan kasvattajana ja puolisona, eikös. Valitettavasti se on yksi niitä asioita, joita on vaikea käskemällä toteuttaa ;)
Pyydä tukea mieheltä ja että hän näyttäisi mallia vaikka niin, että illalla näyttelette noita kohtauksia kaksistanne, ja vaihdatte roolia välillä. Siis niin, että ensin sä olet poika ja mies on sinä, ja sitten toisinpäin. Pitäisi olla hauskaa ja rentouttavaa!

Sä olet aikas hyvä äiti jo, kun kerran haluat löytää oikean polun, se on paljon se. Nauti elämästäs ja ole onnellinen semmoisesta miehestä, ja pojasta kanssa.
 
[QUOTE="a p";23150261]Oikeassa olet. Näinhän se on, kun vaan pystyttäis keskustelemaan, että hänkin ymmärtäis, että en mä lapsia tuollaisella pilaa. Ja miten arka kasvattaja olen, että ei kritisois tuommoisesta.[/QUOTE]

tai sitten siperia opettaa; isukin pitää olla uhmiksen kanssa enemmän, että tajuaa ettei aina riitä vaan paijaus päälle.. :vampire:
 
Näin jälkikäteen ajateltuna ja viisasteltuna olisko ollut mahdotonta odottaa, että lapsi saa syödä pullansa loppuun?

Usein mullakin tulee tajuttua kun tilanne on päällä, että sen olis voinu fiksummin hoitaa, mutta sitten on jo mahdotonta perääntyä siitä tilanteesta vaan se on pakko samalla linjalla viedä loppuun asti.

Toisaalta mun mielestä on ikävää puuttua tilanteeseen, jota ei ole kokonaan nähnyt. Siinä usein arvostelee toista turhaan ja vie sen itsetunnon toiselta. Ei ollut mun mielestä kivaa toimintaa mieheltäsikään. Se joka on tilanteessa alusta lähtien hoitaa sen loppuun asti, ilman arvostelua.
 
jos sä olet kovin epävarma, niin ehkä kasvattamiseen tulee jotain semmoista kaavamaisuutta ja ahdistuneen oloista tiukkuutta, mihin rentoutta kannattava mies reagoi. Kestätkö kuulla sen kritiikin, jota miehellä voisi olla antaa? Musta vaikuttaa, ettei hän uskalla sanoa ihan suoraan, eikä varmaan kannatakaan jos se lisää sun epävarmuutta. Ja sitten käy noin, että sanoo vaikka ei sanokaan, ja huonona kompromissina sä et saa selkeää viestiä, mutta saat kuitenkin sen selkeän angstin.

Kyllähän se olisi ideaalitila, että kykenet oikeasti rentoutumaan kasvattajana ja puolisona, eikös. Valitettavasti se on yksi niitä asioita, joita on vaikea käskemällä toteuttaa ;)
Pyydä tukea mieheltä ja että hän näyttäisi mallia vaikka niin, että illalla näyttelette noita kohtauksia kaksistanne, ja vaihdatte roolia välillä. Siis niin, että ensin sä olet poika ja mies on sinä, ja sitten toisinpäin. Pitäisi olla hauskaa ja rentouttavaa!

Sä olet aikas hyvä äiti jo, kun kerran haluat löytää oikean polun, se on paljon se. Nauti elämästäs ja ole onnellinen semmoisesta miehestä, ja pojasta kanssa.

Kiitos kaikille kommentoijille, kai se tästä alkaa, että opin rohkeutta uskoa itseäni ja tuntojani. Tuntuu etten ole ihan yksin asian kanssa kun luin kommenttejanne :)
 
Eikö olisi kaikista selkeintä istuttaa se lapsi siihen pöydän ääreen syömään se pullansa? Ja kun kerran nousee pöydästä pois piirtelemään, ei pöytään ole enää paluuta ja yli jäänyttä pullaa ei todellakaan kanneta kotiin. Ällöttäviä tollaiset tahmanäpit, joiden annetaan syödä mitä sattuu missä sattuu.
 
[QUOTE="kahden äiti";23150511]Eikö olisi kaikista selkeintä istuttaa se lapsi siihen pöydän ääreen syömään se pullansa? Ja kun kerran nousee pöydästä pois piirtelemään, ei pöytään ole enää paluuta ja yli jäänyttä pullaa ei todellakaan kanneta kotiin. Ällöttäviä tollaiset tahmanäpit, joiden annetaan syödä mitä sattuu missä sattuu.[/QUOTE]

Mä ajattelin, että olen ainoa tiukkis, jonka mielestä pöydässä istutaan sen aikaa kun syödään eikä käydä välillä leikkimässä/piirtelemässä. Pullanjämät mekin kyllä jätetään kahvilaan, jos lapsi on valinnut mielummin leikkimisen kuin syömisen. Ei kaikkea voi saada eikä opettaakaan sellaiseen.
Kerroin jo mielipiteeni siitäkin kuinka mun mielestä pitää osata pyytää nätisti eikä kiukuttelemalla.
 
Mä ajattelin, että olen ainoa tiukkis, jonka mielestä pöydässä istutaan sen aikaa kun syödään eikä käydä välillä leikkimässä/piirtelemässä. Pullanjämät mekin kyllä jätetään kahvilaan, jos lapsi on valinnut mielummin leikkimisen kuin syömisen. Ei kaikkea voi saada eikä opettaakaan sellaiseen.
Kerroin jo mielipiteeni siitäkin kuinka mun mielestä pitää osata pyytää nätisti eikä kiukuttelemalla.

Joo, jäi tosiaan tästä ketjusta ihmetyttämään, että ihanko oikeasti melkein kaikki mammat antavat lasten luoksennella edes takaisin pöytään ja pois... Miksi?
 
Meillä olis poika marssinut pulla kädessä autoon ja mussuttanut sen loppuun siinä jos kerran noin kiire oli ;)

mutta mielestäni toimit ihan oikein. Varoitit ja toteutit ja pidit sanasi :)
 
Vaikka kuinka toimisi oikein näissä ristiriitatilanteissa niin siitäkin huolimatta lapsi saattaa vetäistä pultit. Se on sen lapsen tehtävä, opetella riitelyä ja siitä selviämistä. Ei ole mitään tarvetta koittaa selvitä tilanteista AINA puhumalla, joskus se ei vain ole mahdollista ja se on hyväksyttävä. Lapset saavat uhma-/kiukkukohtauksia siinä missä aikuisiakin joskus harmittaa.
 
Siis, ihanko oikeasti kenenkään muun mielestä ei ole mitenkään omituista, että lapsi juoksentelee ruokapöydän ja leikkipisteen tms. väliä ja käy haukkaamassa palan silloin toisen tällöin?
 
[QUOTE="kahden äiti";23153269]Joo, jäi tosiaan tästä ketjusta ihmetyttämään, että ihanko oikeasti melkein kaikki mammat antavat lasten luoksennella edes takaisin pöytään ja pois... Miksi?[/QUOTE]

Minä en anna mutta se nyt ei ollut pointti tässä ketjussa.
 
Mun mielestä ei olisi pitänyt saada koko pullaa edes kotona, jos kiukuttelemalla sitä itselleen pyytää. Tai sitten sulla jäi se kohta kirjoittamatta, jossa lapsi pyysi sitä nätisti. Mä olen opettanut lapseni siihen, että kiukuttelemalla/ huutamalla ei saa tahtoaan läpi vaan pitää osata rauhoittua pyytämään kauniisti.
Olen siis vieläkin tiukempi ja ainakin hyvät käytöstavat tiedän jo isommalla lapsellani (6v) olevan.
Samoilla linjoilla. Olisin käskenyt unohtaa koko pullan, ja yrittänyt viedä lapsen huomion johonkin muuhun.
 
[QUOTE="kahden äiti";23153420]Siis, ihanko oikeasti kenenkään muun mielestä ei ole mitenkään omituista, että lapsi juoksentelee ruokapöydän ja leikkipisteen tms. väliä ja käy haukkaamassa palan silloin toisen tällöin?[/QUOTE]

No meillä ei ainakaan yleensä syödä huoltoasemalla, joten jos siellä nyt joskus joku pulla vetäistään, niin ihan sama vaikka söisi sen päällään seisten.

Normaalissa ruokailussa on sitten ihan eri säännöt.
 

Yhteistyössä