RD odottajat 2012

Heippa!

Haluaisin nyt vaan kysyä viisaammilta. Eli itselle tehty sokerirasitus pcon vuoksi rv 25 ja rasitus oli kunnossa. Nyt olen käynyt rv 26 asti kontrolleissa sikiön suuri kokoisten vuoksi. Sikiö kasvaa siis tasaisesti kaikilla käyrillä (reisiluu,pää ja vatsa) toisiinsa nähden. Ei siis ole "pullea vatsainen" kuten rd vauvat normaalisti.

Olen neuvolasta saanut mittarin omaksi ilokseni. Ja niitä olenkin mittaillut silloin tällöin ja ne olleet hyviä.

PAITSI äsken sain shokin.
Perjantaina paasto oli 3.8 ja tunti aamupalan jälkeen 5.8
Eilen paasto 4.1 ja tunti jälkeen arvon unohdin mitata.
Tänään paasto 4.0 ja aamupalaksi söin ison lautasen puuroa, jossa kourallinen mustikoita, nokare voita ja hieman sokeria ja lisäksi lasin maitoa ja yhden leivän jossa voita, kinkkua, juustoa ja kurkkua. Niin tunti aamupalan jälkeen arvo oli 8.9!?!??!!!
Syön todella todella harvoin puuroa aamupalaksi (varmaan muutaman kerran vain se vuodessa) onko puurolla jotain vaikutusta noin korkeaan arvoon?

Nyt olen ihan paniikissa että mitä ihmettä! Aikaisemmin arvot olleet täydelliset..

Mitä nyt teen? Alkoi hieman pelottamaan että mitä jos itse olenkin ruokailullani aiheuttanut vauvan kasvun? Ja entä tästä jatkot? Itsellä on 12.6 äitipkl:n käynti kylläkin.

Katsoin vain että neuvolan tuossa seuranta lapussa on että arvot perustuvat diabetes ruokavalion noudattamiseen.. Eli miten te syötte sitten aamiaiseksi?

Iso kiitos jos osaatte minua auttaa <3

Henna ja möykky 38+0
 
Viimeksi muokattu:
Monellahan puuro nostaa kyllä sokereita kovastikin. Itse en aamupalalla voi syödä kuin yhden ruisleivän ilman, että sokerit on noussu. Lounaalla olen voinut syödä puoli lautasta puuroa, sitten on jäänyt vielä just raja-arvojen sisään sokeriarvo. Jos sulla on kuitenkin aiemmin ollut arvot ihan ok, niin en voi mitenkään uskoa, että yksi yksittäinen korkea arvo olisi mitenkään kauhean merkittävä. Sulla ehkä tosiaan se puuro on sitten sellainen ruoka-aine, joka nostaa. Mutta jos et yleensä sitä oo syöny, niin eipä siinä kai sit mitään ongelmaa?
Eipä sullakaan onneks oo enää pitkää matkaa odotella, mutta kiva, että on äitipolikäynti vielä tulossa, niin voit siellä vielä asiasta tiedustella!

Armi ja Pulla (39+6)
 
  • Tykkää
Reactions: Hemutus
Hemutus Mulla puuro nosti sokrut ylös ja äippäpolillakin neuvoivat välttämään puuroja.

En ole kirjoitellut pitkään aikaan, mutta mullahan radi todettiin jos aikaisessa raskauden vaiheessa (olikohan rv 13? 16?). Selvisin ruokavaliolla loppuun asti. Tyttövauvamme syntyi 16.5. rv 38+0 mitoin 49cm ja 3235g. Ei siis tullut sokerivauvaa. Synnytyksen jälkeen vauvan sokerit olivat matalalla, mutta ne saatiin nousemaan lisämaidolla ja sain pitää vauvan vierihoidossa koko ajan.
 
  • Tykkää
Reactions: Hemutus
Kiitos kovasti vastauksista! Katsonpa huomenna miltä arvot näyttävät kun jätän ison maitolasillisen ja puuron pois. Jospa tuon takia arvo niin korkea! :)

Kauheeta saada stressi tässä vaiheessa syömisestä kun periaatteessa "ei oo enää mitään tehtävissä" koska raskaus jo niin pitkällä! Ts. syönyt normaalisti koko raskauden herkutellen välillä enemmän ja vähemmän mutta että nyt tulee sit fiilis että apua jos olenkin itse aiheuttanut vauvalle jtn.

Sen haluaisin vielä kysyä että kuinka usein syötte? Esim aamiaisen jälkeen kuinka kauan odotatte että syötte lounaan? Itse syön normaalisti lounaalla kunnon lämpöisen ruan ja nyt oon tämän aamupäivän miettinyt että koska uskallan mitata "ennen lounasta arvon" eli siis koska voin syödä seuraavan kerran :)
 
Viimeksi muokattu:
Neuvolakuulumisia rv 35+6 (33+4)

Painonmuutos: paino oli sama kuin viime neuvolassa (+1680g/vko)
Turvotus: + (+)
Verenpaine: 124/72 (112/82)
Pissa: puhdas (puhdas)
Hb: 117 (115)
Sf: 37 (34)
Tarjonta: lääkäri ei kirjoittanut mitään eikä maininnut (rt)
Sydämensyke: 148 (n150)
Liikkeet: ++ (++)
Kohdunsuu pehmeä, kaulaa jäljellä 2cm ja paikat kiinni

Kuulemma tuntuu kookkaalta vauvalta, mut ei oo silti syytä huoleen, joten nyt vaan ootellaan. Ens viikolla sitten uudestaan neuvolaan.
 
neuvolassa käyty. Ihana neuvolatäti laittoi lähetteen äippäpolille kokoarvioon (samalla sitten tietysti varmistuu et mitenkä päin tää pikkuinen on ku ei ollu neuvolatäti ihan varma)

rv 36+6 (rv 35+6)
Paino: oli tippunut viikossa 300g (oli pysynyt samassa)
turvotus: +/- (+/-)
RR: 126/80 (124/76)
Pissa: puhdas (puhdas)
Hbta ei katottu
Sf-mitta: 38cm (37cm)
Tarjonta: rt (-)
sydämen syke: 140 (148)
Liikkeet: ++ (++)

Näillä siis mennään, jos ens viikolle tulee äippäpoli aika ni sitten ei oo neuvolaa muuten ens viikolla neuvola olis sitten torstaina.
 
Täällä ollaan edelleen yhdessä osassa ja tulin tunnustamaan, että viimeiset pari viikkoa on jo alkanu olla sen verran kypsänä, että on tullut syötyä välillä vähän herkkuja... :( Toivottavasti ei ole mitään kasvupyrähdystä tuo Pulla ainakaan sen takia ottanut. 37+0 painoarviohan oli 2,9 ja lääkärin mukaan sievän kokoinen vauva. Mutta nyt kun viikot vaan lisääntyy, niin onhan sitä painoa varmaan kertynyt ihan kiitettävästi lisää. Kohta lähdössä sairaalaan yliaikaiskontrolliin, katsotaan mitä sanovat siellä. Vähän alkaa hirvittää jo tämä odottelu.

Armi ja Pulla (41+3)
 
Hei vaan!

Oltiin tänään paino/synnytystapa-arviossa ja mahassa viihdytään edelleen istumassa.. Siro vauva kuulemma, nyt painoa 2500g. Kohdunkaulaa oli jäljellä 1,5cm ja oli yhdelle sormelle auki. Peppu oli niin alhaalla että ei edes voinu yrittää kääntämistä. Halusin ajan sektioon ja sellanen varattiin kolmen viikon päähän rv39+0. Vähän epäilyttää että kaveri viihtyis vielä niin kauan mahassa.. Kivuttomia suppareita kun on runsaasti päivän mittaan ja tahti varmaan vaan kovenee kun esikko jäi tänään kesälomalle hoidosta. Että vähän sit sellasta stressiä tähän vielä, sokerit nyt onneks on kurissa pysyny edelleen.

Pikkuapina 36+1
 
Eilisen mässäilyn jälkeen (grilliruoat + kakkua jälkkäriks) oli paasto vähän koholla, tai siis korkein arvo mitä mulla on ollu 4,9 ja normi aamupalan, joka ei koskaan oo nostanu sokruja, jälkeen 7,2 :/ päivällisen jälkeen oli taas ihan normaalit arvot. Harmi etten eilen muistanu mitata grillailun jälkeen, se kun veny niin moneks tunniks koko setti etten huomannu koska lopetettiin ;)

Hyvät juhannuksen jatkot kaikille!

Pikkuapina 36+3 ( enää vajaa kolme viikkoo, iiks!)
 
kotona ollaan ja maailman suloisin poika sylissä!

Synnytys kertomusta

Eli 19.6.2012 syntyi meille pieni poika 50cm,ja 3,335kg, (rv36+5),vesien menolla muumimaailmassa käynnistyi,oltiin juurikin jo kotio päin onneksi sieltä lähdössä,ettei alkanut vedet tulemaan jo aamusta! no soitin heti synnärille,jossa sanottiin et tulepa näytille,ja katsotaan tilanne.
olin synnärillä lauantaina n.18.00,käyrille pääsin ja sit lääkäri tutki,ja suoraan osastolle,koska vedet lähteneet jo ennenaikasesti.

No sit olin 2 yötä synnyttämättömien osastolla,josta sit siirryin maanantaina n.13.30 synnytyssaliin,jossa aloitettiin tipalla käynnistys,ensimmäiset 2h meni mukavasti,alkoi tuntumaan jotakin kyl,mut toooosi heikosti siis supistuksia,sit 18.00 alkoi jo olemaan aikas poltot supistuksista,ja sain eka kaurapusseja,ja sit vedin ilokaasua,mut se ei tehnyt kuin naaman puuduksiin ja höntin olon,kipua ei poistanut!
Supistukset vain pahenivat,ja sain sitten kohdunkaulapuudutteen n.19.00,joka helpotti,tuolloin olin 4cm auki ja kanava hävinnyt,mut supistukset tuntuivat takapuolessa paineen tunteelta,mikä oli hyvä asia,koska jos näin ei olis tuntunut ei olis välttämättä tapahtunut mitn.aukeamista.

Seuraavaksi sit tuli anestesialääkäri joka laittoi spinaalipuudutteen n.21.30,ja se vei kivut kaikki pois!! eikä mennyt kuin minuutti vaikutuksesta. Ennen tätä puudutetta olin taas auennut 6cm asti.
Lekuri sanoi että tällä selviät varmasti loppuunasti,vaikutus yleisesti tuossa puudutteessa on n.2h.

No kello tuli 23.30 ja supistukset alkoi tuntumaan jo pikkuisen kivuliaalta,ja pyysin taas lisää puudutusta,mut kätilö tarkisti tilanteen ja sanoi et "hei ei tarvii enää mitn.nyt aletaan synnyttämään,oot auki 10cm,ja vauvan pää tulossa!

No siinä sitten alettiin ponnistelemaan,puudutusta oli vielä joten,tuo ponnistusvaihe oli aivan mahtava,ei sattunut eikä tuntunut missään!
ja niin poika sit syntyi 0.03,eli juuri ja juuri oli vuorokausi vaihtunut.

n.2h sit oltiin vielä salissa,kun tuotiin leipää ym.pientä syötävää ja juotavaa,mut itelläni oli sen verran heikko olo,et en pystynyt syömään mitn.join vaan. menin suihkuun ja siitä matkattiin sit osastolle,mies lähti suoraan synnytyssalista kotio nukkumaan.

Et kokemus kaikenkaikkiaan oli samanlainen kuvio kuin kuopuksesta,mut ponnistaminen ei vain sattunut lainkaan.
Osastolla oltiin sit tiistai yöstä-torstaihin asti,ja tnä ollaan menossa vielä näytille painosta ettei ole liikaa tippunut ja otetaan vielä keltasuusarvo.
Sokerit olleet pojasta ok.
 
Kävin tänään loppuraskauden äitipolikäynnillä. Sokerit on pysyneet ihan ok kuosissaan ja kaikki oli mielestäni ihan hyvin. Vauvan painoarvio oli kuitenkin 3700g ja lapsivettä runsaasti:O Eli huomenna joudun vielä sisätautilääkärin puheille, joka sitten päättää että aloitetaanko vielä insuliinihoito vai käynnistetäänkö... tää on tosi tympeetä... Luulin että kaikki on ok, eikä vauvakaan ole mikään iso, mutta ei sitä näköjään ikinä tiedä. Kohtukin on kasvanut koko raskausajan keskikäyrillä... Pelottaa niin huominen ja synnytys sitten vielä enemmän, kun sokerivauva sieltä sitten kuitenkin on tulossa. Olisi pitänyt olla vaan vielä tarkempi ruokavalion suhteen... Voi masennus...
Anteeksi omanapaisuus, mutta nyt vaan ottaa niin päähän...

SweetDream 38+2
 
SweetDream, mulla oli viime raskaudessa neidin painoarvio rv 37 ja jotain niin 3,7kiloa, eikä mulla kyl silloin puhuttu mitään käynnistämisestä. Painoarvio lasketun ajan tienoille oli niiden kaavioiden mukaan noin 4kiloa. Neiti syntyi rv 40+2 ja painoi 3,8kiloa. Itse olen menossa ens viikolla kokoarvioon, jännä ku en oo lainkaan käynyt noiden sokereiden takia tuolla äippäpolilla ni en osaa yhtään sanoa onko normi kokoinen vaiko eikö.

Maijamehi ja katkarapu rv 37+6
 
Maijamehi, kiitos kommentista! Tuo kyllä vähän rauhoitti, ettei ehkä kuitenkaan mikään jättivauva ole tulossa. En tiedä vaikuttaako minulla tuo lapsiveden runsas määrä siihen, että puhuivat siitä että viimeistään ensi viikolla käynnistetään, kun kuulemma tuo että lapsivettä on runsaasti johtuu juurikin sokereista... Noh, iltapäivällä olen jo viisaampi tässä asiassa ja toivottavasti myös rauhallisempi :) Tämä oli minullakin ensimmäinen kerta kun kokoa arvioitiin.

SweetDream 38+3
 
Heippa

Tänne syntyi 12.6.12 tyttö 4070g/51cm (37+6) No isohan tuo oli viikkoihin nähden mutta ei sit onneksi sitä 4,5-4,7kg mitä veikkailivat.

Sokerit palasivat heti synnytyksen jälkeen normeiksi eli mä vaan saan tämän raskausdiabeteksen jokaisessa raskaudessa. Sekä mun että vauvan sokerit oli hyvät.

Totuttelua normi eloon kun ei tarvitse jokasen ruuan jälkeen pistellä ja lisäksi viä insuliinia tunkee itteensä. Toisin sokerinrasitus kutsuu JO 3kk päästä eli syyskuussa.. HUOX!!

Tässä vielä mun synnytyskertomukseni
Eli äippäpolille menin 12.6 jotain reunaa oli viä jäljllä ym vauvelin painoarvio 3,6kg (edellis viikon käsikopelolla 4,2kg) Miettivät että aletaanko käynnistys enään iltapäivällä vai siirretäänkö seuraavalle päivälle mutta koska mun käynnistykset shut nopeita pääsin synnytyssaliin.

klo 15:40 olin ollut käyrillä ja koska ne hyviä pääsin vähen kävelemään ukon kanssa.ukkeli kävi kaffilla.

17.00 kohdunsuu 4cm auki takana paksua reunaa

17:15 laitetaan tippaan

17:45 puhutaan kivunlievityksistä mulla toiveena että saan spinaalin synnytys ei käynnissä säännöllisesti eikä vielä laiteta. saan lämpöpussin selälle

17:50 käyn vessassa josta tulikin pitkä vessa reissu supistuksia tuli jatkuvalla syötöllä en tiä ehtikö ees minuutin hengähdys taukoo oleen välissä kun taas tuli. olin konttaus asennossa sekä vessan lattialla että sitten synnytyssalin lattialla.

17.55 pääsen kömmittyä sänkyyn asti jossa nelin kontin aloitan ilokaasun siemailun ja SATTUU

18.00 kohdunsuu täysin auki pää näkyvissä mulle iskee paniikki entäs mun spinaali ,ei ehditä enään laittaan pää näkyy jo

18:05 äiti ponnistaa puoli istuvassa asennossa ottaa välillä ilokaasua joka oli laitettu maximi tehoille ja olo sen mukainen.

18:06 tyttö syntyy

kesto yhteensä 45min josta ponnistusvaihe 3min
 
Möhköpantti onnittelut tytöstä=) Aika hurjan kuuloinen tuo sun synnytys, tuli oma viime synnytys mieleen (vaikka se kestikin sen 4h7min josta ponnistusvaihe oli 1min, mut tuo viiminen puol tuntia meni mulla viimeks ihan hujauksessa)

Ensi viikon tiistaina olis kokoarvio (jos en oo vielä muistanut mainita:whistle:)
 
Neuvola kuulumisia suluissa taas viime kuulumiset

Rv 38+0 (36+6)
Paino: 1,050kg/vko (-300g/vko)
Turvotus: +/- (+/-)
Verenpaine: 122/74 (126/80)
Pissa: leukosyytit tai jotkin koholla, otettiin sit se viljely (puhdas)
Hb: 108 (mitattu viimeks rv 35+6 jolloin oli 117)
Sf-mitta: 40cm (38cm)
Tarjonta: ei merkattu (rt)
Syke: 132 (140)
Liikkeet: ++ (++)

Huomenna saa alustavasti tiedustella sitä pissa tulosta. Neuvolatäti soitti myös äippäpolille tosta sf-mitasta, mutta kun kerran mulla on sinne aika ens tiistaille ni meen silloin sitten sinne.
 
Kokoarviossa käyty. Ei vaikuta sokerivauvalta ja kaveri on oikein päin. Painoarvio oli tälle hetkelle 3,7kg, mut lääkäri painotti et voi olla hiukan isompikin kun vauva oli vähän haasteellisessa asennossa. Nyt vaan sitten ootellaan koska vaavi päättää syntyä
 
Tämän päivän neuvolakuulumiset (viime viikon neuvolakuulumiset)

Rv 38+6 (38+0)
Paino: tippunut viikossa 1,1kg (+1,050)
Turvotus: +/- (+/-)
RR: 128/70 (122/74)
Pissa: puhdas (viimeks oli jotain häikkää)
HB: 107 (108)
Sf-mitta: 40cm (40cm)
Tarjonta: rt (ei oo merkattu)
Syke: +131 (+132)
Liikkeet: + (++)

Kaikki ok, seuraava neuvola olis sitten viikon päästä. Sitä siis odotellessa
 
Mulla siis ykköstyypin diabetes,mutta oon lueskellu näitä teijän kirjotuksia.

Meillä on nyt alkanu hivenen korkeella olevat sokerit vaikuttamaan poitsun painoon,äippäpolilla torstaina saatiin lukemaksi 1803g,vielä tosin ihan normin rajoissa mennään,mutta viikossa tullu 250g,mikä on yläkanttiin kuulema,ylleensä tulee sen 150-250g. Vatsanympärys vastasi kuitenkin hyvin viikkoja,ei vielä "liian" iso. Kasvupyrähdyksen on vaan ottanu. Siirryttiin keskikäyrältä yläkäyrän alle.
Minun sokeritasapaino on kyllä ollu koko raskauden hyvä,6.5 keskiarvo,niin kuin pitääkin,mutta nyt viimesen kuukauden aikana on saanu insuliinia tykittää ihan uskomattomia määriä. Tuntuu ettei mikään määrä saa laskemaan jos on sokerit ylös päässy. nyt pitääkin loppuaika olla tarkkana,eikä saisi antaa sokereiden nousta ylös.
Mutta lääkäri varotteli jo alkuraskaudessa että insuliinin tarve kasvaa loppua kohti ja niin näkyy tekevän!

Tsemppiä vaan kaikille!

kaktuspiikki 30+6
 
Kuinkas vaarallista se on, jos paastoarvot nousee? Mulla ne meinaa nousta, jos olen syömättä 10-12 tuntia, muuten pysyy alle 5,5. Olen niitä mittaillut ja heräsin aina mittaamaan ja syömään, ettei paastoaika tullut niin pitkäksi. Kun tämmöisen neuvon sain kätilöltä. Nyt en oo jaksanut laittaa kelloa soimaan, enkä ole syönyt yöllä, koska en saa mitään alas. Viikon ajan on nyt ollut vähän koholla aamulla, pitääkö mun nyt soittaa jo äitipolille ja aloittaako ne jo tuon perusteella insuliinit? Kuinka tarkkaa tää touhu on? Jos se on haitallista vauvalle, niin toki alan heräämään aiemmin syömään. Osaisko joku neuvoa?
 
Poikatyttö Kyllä sun kannattaisi ainakin kysellä sieltä äitipolilta tuosta aamusokerien noususta. En osaa sanoa kuinka vaarallista se on vauvalle, mutta kaipa siihen joku peruste on miksi nämä rajat on asetettu sellaisiksi kuin ovat.
Itsellä muuten kans ongelmaa just noiden aamusokerien kanssa. Hitsin hankala juttu kun niihin on itse niin vaikea vaikuttaa. Olen jo joutunut insuliinihoidolle (mulla siis jo ennen raskautta alkanut DM2) ja iltainsuliinia pitää nostaa heti jos yksikin 5,5 ylittävä arvo tulee aamulla.
Kovasti tsemppiä sinulle! Kuinka pitkällä jo olet?

Tuna ja Sintti 21+4
 
kiitti vastauksesta. nyt on rv 24+4 menossa. Mun syömiset ei oo mitenkään nostanut noita arvoja, ihan sama, mitä syön illalla ja kuinka paljon, paastoarvot pysyneet alle sen 5,5. Mutta ainoastaan nousee, jos paastoaika on liian pitkä, sen 10h tai yli. vaikka syön kuinka makeaa tai rasvaista ruokaa illalla ja mittaan aamulla, niin arvot ok, jos paastoaika ei oo ollut liian pitkä. En tiiä tajuaako tästä mitään. parempi varmaan soittaa sinne äitipolille. aattelin vaan, et alkaako ne samantien ehdottamaan insuliinia?
 

Yhteistyössä