RD odottajat 2012

Heippa!

Tungenpa itseni tähän pinoon, kun kerran tällainen vaiva mullekin tupsahti. Sokerirasituksessa kolmisen viikkoa sitten viimeinen arvo 0,1 yksikköä yli viitearvojen, ja ensin olin toiveikas, että jos nyt ei kuitenkaan. Siinä sitten viikon ajan mittailin, ja ensin oli hyvät arvot, mutta sitten alkoivat yhtäkkiä nousta. :( Välillä aterian jälkeiset arvot menivät yli 9 ja jopa yli 10, vaikka olin aikas ohjeiden mukaan syönyt. Olikin valaisevaa lukea täältä palstoilta, kuinka erilaisilla ruokavalioilla ihmiset on saaneet arvonsa pidettyä kurissa. Tuntuu, että ruisleipä ja peruna ei ainakaan mulle käy. Oon nyt yrittänyt kokeilla erilaisia ruokia ja mittailla sitten, että mikä nostaa ja kuinka. Paastoarvot mulla on oikeestaan aina alhaiset, eli sitä ongelmaa ei sentää näytä olevan.

Neuvolantäti laittoi lähetteen Taysin diabeteshoitajalle, kun niin paljon tuli korkeita arvoja, nyt vaan toivon, että löytäisin hyvän ruokavalion itselleni, jos eivät sitten kuitenkaan laittais insuliinille... Taysissa oon joutunu käymään nyt useamman kerran musita syistä, ja oon myös sitä mieltä, että siellä on tosi kivaa henkilökuntaa! Toivottavasti sitten synnytykseenkin osuu mukavat kätilöt ja lääkärit!

Kaverille oli sopinu rd-dieetiks karppaus, vähän siihen suuntaan oon nyt ittekin menny kokeiluissani. Toistaiseksi ainakin tuntuu toimivan. En tiiä mitä se diabeteshoitaja karppauksesta on sitten mieltä. En tosin mitään super-rasvakarppausta oo harrastanu, vaan yrittäny sellasta kultaista keskitietä kulkea..

Vauva on kuulemma tässä vaiheessa "siro", toivoa sopii, ettei innostu sitten kasvamaan jättiläiseksi. :)


Armi ja Pulla (29+5)
 
Meille tosiaan syntyi rd aprilli vauva ja painoi 3780g viikkoja oli kasassa 38+0.
Synnytys lähti käyntiin itsestään ja alateitse synnytin. Pojan sokereita seurattiin laitoksella ja ne olivat ok. Hienoa on ollut se että omat insuliinit ja sokeriseurannat jäi "synnytyssaliin". Ihanaa palata normaaliin ilman piikkejä. Loppuun asti jaksoin tiukasti ruokavaliota mutta nyt vähän alkanut rönsyilemään.
Painoa ei tullut yhtään koko raskaudenaikana. Käynnistetty olisi laskettuna päivänä jos ei olisi sitä ennen syntynyt.

Tuosta karppauksesta... Ite sain sillä sokerit pysymään tosi hyvin rajoissa mutta sitten alkoi keto aineet nousta pissassa ja sain ateria insuliinin että pystyin syömään hiilareita millä ne saatiin alas. Että mulla siitä karppauksesta tuli ainakin paha riesa. Hiilareita kun pitäs se 120 päivässä syyä että ketoaineet ei noussu.
Mutta kaikkihan on niin tyyppikohtasta että toiselle käy ja toiselle ei.

Piiper ja poika 6pv
 
tungen itseni tänne kommentoimaan vaikken taida kuulua tänne!

mulla todettiin diabetes n17 vuotta sitten,eli ykköstyyppiä olen :D
Nyt rv 18 menossa.
Sitä vaan tulin kommentoimaan että huvittaa kun kauhistelette jos sokrut 6.0. mulle ne ois ihanne arvoja tommoset! aamulla voi olla 15 ja ylikin,vaikka kuinka katon mitä syön ja diapolilla insuliineja viilattu ihan kunnolla. Lääkäri varottelee että jopa hetkellinen yli 10 arvo voi olla vauvalle haitallista,meikällä huitelee välillä sokerit jopa 18,vaikka kaikkeni yritän tehdä! se jos mikä on pelottavaa ja rasittavaa!
Ymmärrän kyllä että teillä perusterveillä se rd on varmaan hankalaa ja välillä kamalaakin,en yhtään vähättele teitä! ja toki rd on jollakin tavalla erillaista kuin tyypin1 diabetes.
Minä oon puolet elämästäni tästä sairaudesta "kärsiny" enkä toivois tätä kellekkään,varsinkin näin raskaana ollessa ihan kauheeta kun vauvalle voi helpommin tulla kaikkea,kehityshäiriöitä ym... ja lääkärit ei yhtään säästele pelottelussa.

Tsemppiä kaikille teille rd odottajille!

kaktuspiikki 18+0
 
Tuo 6 pv seuranta kai tarkoittaa sitä että mittailet itseltäs arvoja 6 päivänä olisko 4 kertaa päivässä. Itse seurailen 3-4 päivänä viikossa tuon 4krt/pvä, eli aamusti paasto-arvo, aamupalan jälkeinen arvo, lounaan jälkeinen arvo sekä illallisen jälkeinen arvo. Tosin kun syön vähän mitenkä sattuu välillä, niin osaa arvoista en saa mitattua:ashamed:

Nyt on ollut aamupaastot vähän korkeita, luulen sen silti johtuvan siitä kun oon parina iltana syönyt vielä puolenyön aikoihin ja sokrut mittaan aamsti noin 7-8 aikoihin. Tarvii siis vissiinkin koittaa syödä viimeistään klo 21 ja ottaa silloin puolen yön aikoihin (jos oon hereillä) niin tuon rautatabun. Ens viikolla olis neuvolalääkäri ja lisäks on vissiin niin ettei tuo oma terkkari oo paikalla, joten menee aika pitkälle tuo ennenkuin saan noita arvoja hälle näytettyä. Tietysti tarvii vähän katsoa ketä on sijaisena..

Maijamehi ja katkarapu rv 26+5
 
joo eli nyt aloitin aamusta mittailun,paasto arvo oli 4.9 vai oliko 4.6,en nyt enää muista,merkkasin sen kyllä paperiin,ja nyt kohta katon sit sen tunnin arvon..

mitä syöt maijamehi? siis aamusin? ja tuolloin kun joudut mittaamaan? vai katox hyvinkin tarkkaan päivän aikana syömiset...

huh huh..mua niin jännitti koko show,et olin jo puol 4 aamusta hereillä,ja vähän jo kurni mahaa,mut onneksi nukahdin!

entä saako vettä esim.juoda yöllä,kun mäkin hereilen et vaikuttaako se tuohon aamuarvoon?

POKS POKS 26+0
 
mymosa
Tsemppiä kaikille! Täällä onneksi loppusuoralla tuo pistely.. itseasiassa nyt en oo mittaillut kertaakaan sokereita, kun ei ole enää diabeteslääkärin käyntejä. Pistän vain tuota inkkua.

Tuota aamusokerin mittaustakin kannattaa kokeilla miten vaikuttaa jos syö illalla/yöllä, joskus liian pitkä väli syömisessä vaikuttaa huonosti aamuarvoihin.
 
täällä tämän päivän arvot kohillaan!

päiväruoan arvot oli ennen ruokaa 3.7..oli kyllä jo liian alhainen,ja huomas sen olostakin....oli jo kaamee nälkä,ja sit ruoan jälk.1h arvo oli 5.5

huomenna taas uusix. sen verta oon nyt muuttanut syömisiäni,et ruisleipää muutama,en oo jugurttia syöny,enkä mehuja,paitsi tnä ostin rasvattoman ja maustamattoman jugurtin itelleni:whistle:

mut entäs sit kun tää tarkkailu ohitse? jos palaan taas mässäämään....kun jos nää arvot on kohillaan,niin ei tuu lähetettä äippäpolille eikä insuliinia tarvii..
 
Aamuisin oon syönyt ihan normaalisti leipää (nyt ei käy ruisleipä ku närästää, mut monivilja leipää) sekä teetä ja joskus kaakaota ja niillä on arvot pysyneet ok. Päivällä syön mitä nyt sitten sattuu tekemään mieli, joskus leipää ja kahvia, joskus kaurapuuroa (juu voin tosiaan syödä lounasaikaan puuroa:LOL:) ja joskus ihan jotain vaikka keittoa tai muuta vastaava. Illallisella syön sitä mitä oon muillekin tehnyt, esim. perunaa ja jauhelihakastiketta ja lasin maitoa (viime raskaudessa ei maito tuntunut sopivan lainkaan kun aina nosti sokereita, nyt aattelin koittaa rasvatonta jos alkaa maidon takia sokrut nousemaan)
 
Millasia paino arvioita ootte saanut n. rv 29 hujakoilla??

Mä olin viime viikolla rv 29+1 äippäpolilla ja niin se vaan on todettava että meille sokeri vauva on tulossa nimitytäin meidän Heta oli jo 1,8kg!!!! ( ja uskon jopa että jo ehkä 2,3kg kun mulla on kaikissa lapsissa arvioitu -500g pienemmiksi) Mun edellinen raskausdiabetes vauveli oli samalla viikolla 1,3kg (syntyi 37+6 4,260g)Ja tämä on jo nyt sen 500g isompi eli hyvinkin mahdollista että olisi rv 38 tienoilla jo 4,7kg!!

Mulla on ollut arvot 5,5 eli raja arvoja ja tuo alle mutta käskivät noskaa insuliiniä kun on niin paljon just 5,5 eli nyt insuliiniä menee 10 yksikköä.

3.5.12 on uus vauvelin paino arvio ja 15.5 (rv 34) lääkäri tekee tuon painoarvion ja jos edelleen kasvu kovassa nousussa saisin tuolloin käynistyspäivän..mutta riippuu nyt kuin paljon tuo kasvaa.

möhköpantti + heta 29+5
 
Heippa!

Kävin tänään ekaa kertaa Taysin diabeteshoitajalla, ja ruokavaliolla jatketaan. Mulla on kaikki paastoarvot käytännössä ollu alle 5 (ihan sama koska ja mitä oon viimeks syönyt), ja sit tunnin arvoissa yksittäisiä ylityksiä, yleensä vähän yli 8. Hiilihydraatteja pitäis kuulemma syödä kuitenkin enemmän. Perunaa, riisiä ja pastaahan oon vältelly kokonaan, ja leipää syöny tosi vähän, kun se nostaa varsinkin aamuisin sokereita. Kuulemma on parempi syödä "normaalisti" ja sit tarvittaessa pistellä insuliinia, kuin että olis vähähiilihydraattisella dieetillä. Kuulostaa oudolta, mutta yritän nyt sit lisätä ruokavalioon jotain täysjyväjuttuja, ohraa se hoitaja suositteli riisin sijasta. Aattelin myös kokeilla leipää (jälkiuunipaloja tms.) aamulla, mutta ei maitoa. Mun aamut on kyllä ollu vaikeita käynnistää ilman leipää tai muroja. Puuroja en oo ees kokeillu, kun kaikki niistä puhuu, että ne nostaa sokerit, mutta hoitaja suositteli kokeilemaan -- rasvasilmän kanssa, niin se auttais asiaa. Täytyy sitäkin siis yrittää.
Sikäli on nyt helpompaa, että jäin saikulle äippälomaan asti, eli nyt on paaaljon helpompi aikatauluttaa syömisensä. Töissä ollessa oli joskus ihan mahdoton järjestää säännölliset ruoka-ajat itselleen, saati sitten mittailla sokereita.

Pulla on edelleen kuulemma "siro" ja painoarvio oli vähän keskikäyrän alapuolella (nyt 32+0 viikolla 1700 g). Jos tätä rataa jatkaa, laskettuna aikana olis arvion mukaan noin 3200 g. Sehän sopis mulle... :D Seuraava ultra olis vasta 38. viikolla, jos ei sokerit ala heittelehtiä tai sf-mitta nouse hurjasti.

Armi ja Pulla (32+0)
 
soittelen huomen aamusta terkalle mun tuloksista,muutes ok,mut kerran pomppas 8.7 tunnin jälk. ja kerrran paasto ollut rajalla,ja tunnin jälk.ollut kerran rajalla. tie sit mitä jatkossa seuraa,mut insuliinia vältän niin pitkälle kun voin.

oon syönyt vain ruisleipää,ja maustamatonta ja rasvatonta jugurttia kera valion hedelmäkeiton,ja herkkuja en oo syönyt mitn.nyt 6päivään...
 
Kuinkas monta ylitystä tarvitsee olla et laittavat lähetteen äippäpolille sokereista? Mulla siis viimeks laitettiin heti lähete sinne ja nyt ei laitettu ku oli rasituksessa vain yks ylittävä arvo. Ja sitten seurailtiin äippäpolin kautta noita sokereita, tosin suurin osa niistä hoitui vain puhelinsoitolla.

Maijamehi ja katkarapu rv 27+5
 
no niin sattuipa terkalla olemaan sit koulutuspäivä:kieh: joten soittelenkin sit huomenna vasta.

Entiä yhtään mitenkä menee et montako arvoa kuuluu/saa olla ylitte...mut mulla noissa arvoissa mitä mittailin niin aika jyrkästi laski verensokeri myös..muutamankin kerran oli 3.6 ja 3.9...sisko kun on diabeetikko,niin sanoi et se tärisi jo noissa lukemissa,itellä vaan tuntui kaameeta näläntunnetta.
 
Tänään oli neuvolalääkäri rv 28+0, laitan sulkuihin viime neuvolan tietoja rv 24+4
Paino +671g/vko (598g/vko)
turvotus -/+ ( )
Verenpaine 118/76 (116/76)
Pissa puhdas (puhdas)
Hb 127 (122)
Sf-mitta 29cm (26,5cm)
Sydämen syke olisko ollu 120 (viimeks 140) nää ei merkkaa tohon korttin muutakuin pelkän plussan
Liikkeet ++ (++)

Paikat kiinni eikä merkkiäkään kypsymisestä vielä, onneks. Tää toinen neuvolatäti eikä lääkäri osannut sanoa mun noista sokeriarvoista mitään. Joten soittelen huomenna toiselle neuvolatädille ja kyselen, ja jos sekään ei osaa sanoa ni soitan sitten äippäpolille.

Maijamehi ja katkarapu rv28+0
 
Mulla ei oo kuin tuo ruokavaliolla hoituva, tai ainakin vielä on. Äippäpolille en oo saanu aikaa ja enkä tiedä koska mulla sitten on tuolle neuvolatädille aika, maanantaina hälle soitan ja pyydän et pääsisin hänen puheille mahdollisimman nopeesti. Tosin onneks tänä aamusti oli aamupalan jälkeen sokrut kohdillaan, vähensin leivän määrää yhteen, tosin varjopuoli siitä on etten tunne itseäni kylläiseks tarpeeks pitkään:( pitänee kai huomen aamusti koittaa kaurapuuroa.
 
mun aamupalat on joka aamu samat,yleensä kax ruisleipää täytteillä,teetä tai vettä,ja jugurttia+valion hedelmäkeittoa,tai jugurtin sijasta rahkaa.

no mulla oli tnä neuvolalääkäri,kohtu napakasti kiinni,ja hyvin jäljellä kaulaa..jonkun 3cm merkkas neuvolakorttiin,tarkoitti kait tuota..

pissassa näkyi ketoaineita,kysyi vaan juonko tarpeex,ja sanoin et juon,ja kyllä juonki nyt enemmän mitä normisti:D
Sf-mitta oli 26,ja painoa tullut 1kilo edellisestä käynnistä.

nyt mittailen vielä 6päivää taas sokruja,ja ens keskiviikkona soittelen terkalle tuloksista.

Viime 6päivän mittauksissa ei ollut kuin yksi ylitys ja kaksi rajalla olevaa arvoa,ja noiden perusteella terkka sanoi et loppuisi mittailu mutta sama "dietti" pysyisi.
PTT 27+2
 
Maijamehi kokeile aamuun rahkaa tai raejuustoa jos tykkäät! :) Ne pitää sokerit aisoissa. Mulla ruisleipäkin nostaa aamun sokerit yli, kun mulle aamut on kaikista hankalimpia. Kaks ruisleipää menee jos siihen paistaa kananmunan ja pekonia :D Mut muuten sitten yks leipä ja esim marjarahkaa pieni kippo, niin nätisti pysyy alle rajojen.

Naive ja Sissi 35+5
 

Yhteistyössä