Voimia sinulle ap! Asiat todella ovat vaikeita. Itse sairastuin toisen lapseni jälkeen raskaudenpelosta johtuvaan masennukseen. Hain siihen apua ja sain juteltua avoimesti psykologini kanssa tilanteesta, vaikka täyttä ymmärrystä asiaan hän ei tietenkään voinut ulkopuolisena antaa. Mutta se, että sain puhuttua ja hän kuunteli ja tuki, oli tie parempaan. Otimme mieheni kanssa yhteisymmärryksessä ehkäisyn käyttöön, mutta helppo se päätös ei ollut, ainakaan itselleni. Ensin keräsin puoli vuotta rohkeutta että sain edes mainittua hänelle asiasta (vihjattua jotenkin, todella epämääräisesti). Jonkin aikaa kestin salailua ystäviltäni, ajoittaista huonoa omatuntoa ja sitä ristipainetta , mitä kaikesta seurasi. Sitten jätin ehkäisyn pois. Tulin heti raskaaksi. Nyt, pienen vauvan kanssa, olen samassa tutussa tilanteessa kuin aiemminkin. Ehkäisystä on sovittu ja mieheni mielestä se on ehdoton tässä tilanteessa. En silti voi hyvin, kun tiedän mitä kaikkea on taas edessä: pakoilua, salailua, aiheen välttelyä, itsensä "sekundalestaksi" tuntemista. Loputon suo? Väsyttää niin järjettömästi.
Kierukka laitetaan parin viikon päästä ja uskon että seksielämäkin siitä hiljalleen kirkastuu. Toivon kovasti että tekin uskallatte tehdä oman ratkaisunne ja ehkäistä, ehkäisemättömyydellä menettää ihan liikaa ja seuraukset voivat olla tuhoisat.