Raskaudenkeskeytys pelottaa

Vertaistuen tarve tuntuu tällä hetkellä ihan hirveän suurelta... Toivottavasti joku vastaisi tähän pian! Rv nyt 15+6 ja sikiöllä todettiin tällä viikolla holoprosenkefalia (aivojen yläosa ei ole kehittynyt ollenkaan ja aivot eivät ole jakautuneet) ja triploidia (jokaisessa kromosomiparissa yksi ylimääräinen kromosomi eli kahden sijasta kolme), mitään elinennustetta ei sikiöllä juuri ole ja syvä/vaikea kehitysvammaisuus, jos syntymään asti edes selviäisi. Ihme, ettei ole luonto hoitanut varhaisemmilla viikoilla... Tänään kävin ottamassa Mifegyne (mifeprostoni) lääkkeen sairaalassa, joka kypsentää kohdunkaulaa ja vähentää progesteronin tuotantoa ns. valmistelee keskeytykseen. Tuoteselosteessa sanotaan, että noin puolella alkaisi tämän jälkeen mahdollinen vuoto, supistelut ja keskenmeno, mutta tietääkö kukaan, miten yleistä tämä on näillä myöhäisemmillä viikoilla? Nyt maanantaina pitäisi osastolle mennä, jossa sitten annetaan supistavaa lääkettä ja käynnistetään aktiivisemmin keskeytys. Miten tästä selviää? Pelottaa ihan hirveästi koko synnytys ja sekin, että se alkaisi jo nyt viikonloppuna. Olen muutenkin hirveän veri- ja kipukammoinen ja tulee heikko olo pelkästään verikokeista. Yksi synnytys toki taustalla on, mikä ihan positiivinen kokemus tavallaan, mutta silti pelottaa. Henkinen puoli tuntuu myös ihan hirveälle? Miten siitä voi selvitä, kun tietää, että lapsi kuolee synnytyksessä ja syntyy kuolleena? Miten selvisitte henkisestä kivusta? Miten selvisitte fyysisistä kivuista? Jonkun verran olen lukenut siitä, ettei välttämättä kivunlievitys ole ollut ihan kohdallaan, vaikka lupailtukin kunnon kipulääkitys. Minullekin lääkäri sanoi, että tuntuu kyllä, mutta kipeä ei tarvitse olla. Onko jollain ollut tilanne, että tämän kohdunkaulaa kypsentävän tabletin jälkeen olisi jo alkanut vuoto ja juotunut lähtemään sairaalaan? Menittekö ambulanssilla vai omalla autolla? Sitten en myöskään ymmärrä sitä, että Naistentautien osastolle ei voisi mennä suoraan, jos vuoto ja supistukset alkaa, vaan ensin pitäisi mennä päivysteen, mistä kirjattaisiin sisään... Entä jos vuotoa tulee jo rajusti ja lapsi on syntymässä? Lääkäri toki lohdutteli sillä, että tässä vaiheessa kohdun pitää supistella jo ihan kunnolla, että paikat aukeaa, että ihan hyvin kerettäisiin sairaalaan, kun tässä lähellä asutaan. Silti kaikki pelottaa ja ahdistaa ja huolestuttaa. Tuntuu, että keho käy ihan hirveillä stressi- ja ylikierroksilla... En kestä tätä... Pelottaa!

 

Ei ole keskeytyksestä kokemusta, mutta kkm oli vajaa 2 vkoa sitten. Samalla lääkkeellä aloiteltiin ja aika nopeasti alkio tuli ulos,toivottavasti kaikki muukin. Kaksi viikkoa olen itkenyt, nyt alkaa helpottaa. Voimia ja enkeleitä polullesi, en osaa muuta sanoa :'(

 

Voimia!!!

 

Voimia :hug: Itse menetin enkelityttäremme triploidian takia huhtikuussa :heart:
Ensi järkytyksen jälkeen triploidia oli onneksi hyvin selvä syy - mitään ei olisi kukaan voinut tehdä toisin.

enkelinkosketus-foorumia suosittelen - sinne vaan hyväksytään aika viiveellä.

Toivottavasti keskeytys kuitenkin sujui kohdallasi ilman pahempia ongelmia.
Omaa tarinaani voi käydä lukemassa vaillako.blogspot.fi

 

Minulla oli kyse keskeytyneestä keskenmenosta mutta viikkoja oli saman verran kuin sinulla, olin 15+4 tyhjennyspäivänä. Mulla alkoi Mifegynen jälkeen 1,5 vuorokauden päästä ihan pientä ruskeaa tiputtelua. Sitten sairaalan Cytotecit tehosivat ihan hyvin pienellä lisäannoksella. Jouduin kyllä ihan ponnistamaan hänet ulos, sen verran iso sikiö on jo tuolloin, ei se ihan itsestään vain valu pois. (toisin oli silloin kun tyhjennys tehtiin rv 8+1, kkm:n johdosta silloinkin). Itse en kärsinyt paljoakaan kivuista, osa syy saattoi olla se että raskauksilla oli lyhyet välit.

Mulla kävi vain ikävästi tuon 15+ tyhjennyksen aikaan, mun elimistö luuli että nyt synnytettiin ja maito alkoi nousta. En saanut sairaalassa lääkettä sen estämiseksi, koska mun sairaala antaa sen rutiinina vasta 16+ viikoilla. Sain sitten jälkeenpäin 2 viikon kuurin lääkettä joka tyrehdytti suihkuavan maidon.

Voimia sinulle surun keskelle! En väitä että sinulla olisi helppoa, mutta jotenkin itsestä tuntuu että menetys olisi ehkä hivenen helpompi kun olisi syy tiedossa. Minun lapseni oli vain kuollut, eikä hänelle tehty ruumiinavausta. Epätietoisuus on minulle raastavinta.

Toivottavasti sinulla ihmisiä joille jutella ja varmasti tuolla Ambrosian vinkkaamalla foorumilla olisi vertaistukea.

 

Itselläni keskeytys Trisomian vuoksi 2012, ja syntyessä pikkuisella kehityshäiriöitä muitakin. Fyysisesti ei mikään ihan hirveä juttu, toki supistukset kivuliaampia kun luonnolliset lääkkeettömät supistukset. Itselläni viikkoja oli 15+ mutta ei mitään ponnistamisen tarvetta tai muuta. Poika oli kylläkin ihan ihmisen näköinen ja muotoinen jo.

Rankinta on ollut henkisesti, en meinaa päästä asiasta yli mitenkään. Yrittämiseemme liittyy lisäksi vielä 2 tuulimunaraskautta, joten olen niin rikki kun ihminen voi olla. Haluaisin lasta enemmän kun mitään muuta, mutta en uskalla enkä surultani enää kykene yrittämään..