Raskaudenaikana hylätty

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja miisaliina
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

miisaliina

Uusi jäsen
14.02.2011
15
0
1
Hei!

Ukko lähti ja käski tehdä abortin, vaikka halusi aluksi lapsen ja yhteistuumin lopetettiin ehkäisy. Tuli kai toisiin ajatuksiin ja odottaa että minä hoidan lapsen vain pois! Suuttui kun aloin epäröimään yhteistä asuntolainaa kun huomasin miten paljon hän pelaa rahapelejä, useilla sadoilla euroilla kuukaudessa. Meillä on ollut 6en vuoden yhdessäolon aikana aiemminkin eroja, mutten odottanut, että olisi noin törkeä raskaanaolo aikana, kun on ollut puhettakin siitä, miten stressi vaikuttaa sikiöön. On vielä ensimmäinen lapsi, niin tuntuu tosi vaikealta kohdata kaikki yksin ja myydä asunto, hankkia uusi ja muuttaa. Kun olen soittanut niin on ollut tosi tyly ja lopettamassa koko ajan puhelun, sanoo ettei häntä kiinnosta, eikä tiedä mitä sanoisi. Olen tosin itsekin hermostunut siitä välinpitämättömyydestä ja sanonut aika pahasti, on kai oikeuskin tuollaisen jälkeen. Sain riidan aikana jonkunlaisen horkkatärinä kohtauksen ja pelkään miten se vaikutti sikiöön. Lisäksi nyt olen ollut vuorotellen masentunut ja vihainen niin sekin varmasti vaikuttaa. Oisi kiva kuulla muitten vastaavassa tilanteessa olevien tarinoita.

Lisäksi huolestuttaa asumis asiat. Lapsen kanssa en pysty asumaan nykyisessä huonokuntoisessa huonoilla pesutiloilla varustetussa omistusasunnossa. Asunnosta saa niin vähän myydessä rahaa, etten pysty niillä uutta ostamaan ja lainan ottaminen taitaa olla melko riskialtista tässä tilanteessa, koska olen jäämässä työttömäksi ennen synnytystä.

Miten paljon yksinhuoltaja saa noin suurinpiirtein rahaa? Tulen saamaan liiton rahaa ja asunnosta jää vähän säästöjä, jos joku sen nyt ostaa tässä kunnossa. Onkohan mahdollista saada asumistukea, vai menevätkö asunnosta saadut rahat suoraan vuokriin?
 
No ekaks jos on tollanen mies, ni oo onnelline et pääsit eroon.. Se ei näytä siltä nyt mut myöhemmin näyttää... Ja vuokra asunnot on nykyään siistejä ja hyväkuntosia.. Että vuokralle vaan... Pyydät joltain apua käytännön asioitten järjestämisessä..
 
[QUOTE="hmm";23144983]Juu, ei hysteerisen ämmän teeskentely sikiötä vaurioita.

Vai oikeen horkkatärinä kohtaus.. jeb.. :D[/QUOTE]

Ootko ikinä kuullut paniikkikohtauksesta tai vaikka hyperventiloinnista? Tollasen ääliön silmissä nekin on varmaan teeskentelyä?
 
Voi että. Tuo mies, josta kerrot on ihan liian epävakaa tapaus tukemaan sinua, joten suosittelen, että lakkaat soittamastakin sille. Hänellä on jotain ongelmia ja voit ilman häntä varmasti paremmin, kunhan alkuun pääset.:hug:
 
Kyllä varmasti vuokra asunnot ovat siistimpiä kuin tämä nykyinen, olen vain yrittänyt pitää tämän koska tästä saisi käsirahan, kun olen haaveillut omakotitalosta, kunhan saisin pysyvän työn pätkätöiden sijaan ja uskaltaisin ottaa lainan. Tuntuu vaan turhauttavalta, kun on vuosia tinkinyt asumisen tasosta ja maksanut taloyhtiön velkoja ja kituuttanut pienillä rahoilla ja sitten se kaikki on turhaa ja pesämuna menee kuin tuhka tuuleen.

Eikä se tosiaan mikään teeskentelykohtaus ollut. Tällä miehellä on jonkinlainen ongelma vihanhillitsemisessä, saa raivokohtauksia pienistä asioista. Nyt raivostui tosiaan siitä kun yritin ystävälliseen sävyyn puhua hänen peliongelmastaan. En tiedä tuliko kohtaukseni siitä, kun yritin pidättää itkua niin kovasti vai vaikuttiko kortisoni ja adrenaliini, mutta aloin tärisemään kauttaaltani ja kädet tutisi aivan holtittomasti ja sitten en pystynyt lopettamaan itkua vaan se jatkui 15-30min.
 
Ihan oikein että tuollainen mies joutuu maksamaan sitten sulle elatustukea! Jospa se edes kirpaisisi. Onkohan sillä toinen nainen kun noin mielensä muutti? Ihan oudolta kuulostaa.

Kyllä sä hyvin pärjäät. Äläkä siitä stressistä stressaa. Jossain oli sellainenkin tutkimus, että täysin stressitönkin raskaus on lapselle haitaksi, koska lapsi ei saa kokea minkäänlaista normaalia stressiä ja stressihormooneja.
 
En ole hänelle enää soittanutkaan, yritin alussa heti riidan jälkeen selvitellä asioita, muttei häntä kiinnostanut. Sattuu vaan tosi paljon kun ihminen jota on yrittänyt vuosia auttaa hänen ongelmissaan käyttäytyy noin ilkeästi ja välinpitämättömästi. Ja haluaisin, että lapsella olisi isäänkin hyvä suhde. En tiedä pystynkö ikinä antamaan hänelle anteeksi, mutten ainakaan unohda ikinä tätä.
 
Oletko ihan varma, ettet voi asua siinä talossa lapsen kanssa? Jos kuitenkin koti on mieluinen, niin ei se haittaa jos pesutilat eivät ole parhaat mahdolliset. Mitä ongelmia siellä asunnossa on? Jotenkin vois olla helpompaa jos ei tarvitsis muuttaa yms. tässä tilanteessa. Onko sulla joku jolle jutella?
 
No eihän se mies mikään terve ole, vaan tommonen vastuuton limanuljaska. Keskitä sun energia nyt siihen, miten saisit itsellesi mahd. mukavat oltavat. Tsemppiä!
 
En tiedä onko toinen nainen, krapulassa taisi olla kun soitin ja vaikutti että taustalla olisi joku, kun puhui hyvin polleana ja ei oikein asiasta ollenkaan vaan hoki että mulla ei oo enään mitään sanottavaa sulle, ihan kuin mä oisin tehnyt jotain väärää.

Ihana kun löysit positiivisenkin puolen stressistä se kyllä piristi!
 
Et saa järjestettyä asuntoon mitenkään pesutilaa vauvalle?
vannahan on alkuun että mahtuuko se suihkuun yms?
siis ajatelelen ettei sun tarvis luopua asunnossa vaan asua mahdollisiman halvalla ja kerätä säästöön uutta asuntoa varten jotain.
mies kannattaa jättää oman onnensa nojaan ja olla pitämättä yhteyttä vaikka tuntuis kurjalta,ehkä järkiintyy ehkä ei mutta yhteen ei kannata muuttaa kyllä tuomoisen jälkeen siitä huolimatta.
 
Mun mies jätti mut kun olin alkuraskaudessa. Sanoi, että toivois mun kuolevan (siis myös meidän vauvan). Oltiin oltu yhdessä 6v. ja yritetty lasta 2v. Oltiin jo menossa hedelmöityshoitohinkin. Kysyin aina välillä, että haluatko ihan varmasti lapsen (hänellä oli 2 lasta edelleisestä liitosta, yläkoulu ikäisiä). Ja aina hän vastasi, että tietenkin. Mutta toisin kävi. Yritin raskauden aikana saada hänet ymmärtämään, että saadaan yhteinen lapsi. Sitten ajattelin, että hän tuntee olonsa isäks kun näkee lapsen. No, hän kävi lapsen synnyttyä katsomassa häntä keskoskaapissa ja siihen se jäi. Sitten ajattelin, että kun lapsi kasvaa.... Nyt olen laittanut välit häneen kokonaan poikki, kun poika on 3,5v.
Toivon sulle voimia! Mä hain apua psykanpolilta, kun olin synnärillä. Siitä oli apua. Mutta ei sun tartte odottaa sinne asti, jos olosi on kurja vaan käy juttelee jonkun kaa.
Vaikka lapseni isä on ollut tosi kauhea, niin mulla on maailman ihanin ja rakastettavin poika.
 
Oletko ihan varma, ettet voi asua siinä talossa lapsen kanssa? Jos kuitenkin koti on mieluinen, niin ei se haittaa jos pesutilat eivät ole parhaat mahdolliset. Mitä ongelmia siellä asunnossa on? Jotenkin vois olla helpompaa jos ei tarvitsis muuttaa yms. tässä tilanteessa. Onko sulla joku jolle jutella?

Kyllä tämä on liian pieni ja pesutilat pienet ja täyttä remonttia vaille, enkä kyllä pidä asunnosta muutenkaan, mutta pitää harkita voisiko asua jonkin aikaa lapsen synnyttyä. En ole vielä kauheasti viitsinyt kavereita vaivata mutta täällä juttelusta on kyllä paljon apua, joten kiitos paljon teille vastanneille.
 
Mun mies jätti mut kun olin alkuraskaudessa. Sanoi, että toivois mun kuolevan (siis myös meidän vauvan). Oltiin oltu yhdessä 6v. ja yritetty lasta 2v. Oltiin jo menossa hedelmöityshoitohinkin. Kysyin aina välillä, että haluatko ihan varmasti lapsen (hänellä oli 2 lasta edelleisestä liitosta, yläkoulu ikäisiä). Ja aina hän vastasi, että tietenkin. Mutta toisin kävi. Yritin raskauden aikana saada hänet ymmärtämään, että saadaan yhteinen lapsi. Sitten ajattelin, että hän tuntee olonsa isäks kun näkee lapsen. No, hän kävi lapsen synnyttyä katsomassa häntä keskoskaapissa ja siihen se jäi. Sitten ajattelin, että kun lapsi kasvaa.... Nyt olen laittanut välit häneen kokonaan poikki, kun poika on 3,5v.
Toivon sulle voimia! Mä hain apua psykanpolilta, kun olin synnärillä. Siitä oli apua. Mutta ei sun tartte odottaa sinne asti, jos olosi on kurja vaan käy juttelee jonkun kaa.
Vaikka lapseni isä on ollut tosi kauhea, niin mulla on maailman ihanin ja rakastettavin poika.

Voi miten karsea mies sullakin. Oliko hoitanut niitä edellisiä lapsia? Hyvä kun hait apua ja meinaan itsekin hakea, kunhan työt loppuu ja olen selvitellyt päätäni vähän aikaa. Olen kärsinyt masennuksesta ennen raskauttakin ja oikein ihmettelen miten "hyvin" olen kestänyt tämän, ehkä ne raskaushormonit suojaa jotenkin. Mutta mitenkohän synnytyksen jälkeen, iskeeköhän se masennus heti vai suojaakohan ne hormonit vielä imetyksen ajan. Sen takia haluisin hoitaa asuntoasiat ajoissa, kun pelkään romahdusta ja masennusta ja etten ehkä jaksa synnytyksen jälkeen hoitaa mitään.
Kiitos kirjeestäsi ja toivon sinulle myös kaikkea hyvää! Ja ihana kuulla ettei tuo stressi ole vaikuttanut lapseesi.
 
tiedän tasan tarkkaan miltä susta tuntuu, mut kans jätettiin vaikka yhdesä oltiin suunniteltu lapsi. No, raskausaika meni aika sumussa ja pelkäsin juurikin myös että miten vaikuttaa lapseen mutta terve lapsi syntyi ja olen onnellinen siitä :) vaikka mies satutti sua kun jätti sut, siitäkin huolimatta lupaan sulle että kun saat lapsen sylin niin se on silloin tärkeintä. eikä mikään muu :)
jaksamisia sulle!
 
Alkuperäinen kirjoittaja Tähtisädetikku;23145482:
Et saa järjestettyä asuntoon mitenkään pesutilaa vauvalle?
vannahan on alkuun että mahtuuko se suihkuun yms?
siis ajatelelen ettei sun tarvis luopua asunnossa vaan asua mahdollisiman halvalla ja kerätä säästöön uutta asuntoa varten jotain.
mies kannattaa jättää oman onnensa nojaan ja olla pitämättä yhteyttä vaikka tuntuis kurjalta,ehkä järkiintyy ehkä ei mutta yhteen ei kannata muuttaa kyllä tuomoisen jälkeen siitä huolimatta.
Toi on kyllä fiksu ehdotus, mutta pystynköhän säästämään niistä äitiysrahoista, kun jään työttömäksikin ja mulla on kylppäriremppa jäänyt kesken rahapulan vuoksi, eli kylppäri ei ole ollenkaan käytössä, käyn taloyhtiön yhteiskylppärissä tällä hetkellä, joka tosin on samassa kerroksessa ja lähestulkoon aina käytettävissä, mutta vauvan kanssa ehkä ongelmallista.
Osaan kyllä elää vähällä rahalla, mutten osaa yhtään arvioida, kun ensimmäinen lapsi, että miten rahat riittävät lapsen kanssa. Eikä ole hajuakaan noista äitiystuista ja kelan sivullakin ne on jotenkin sekavasti.
 
tiedän tasan tarkkaan miltä susta tuntuu, mut kans jätettiin vaikka yhdesä oltiin suunniteltu lapsi. No, raskausaika meni aika sumussa ja pelkäsin juurikin myös että miten vaikuttaa lapseen mutta terve lapsi syntyi ja olen onnellinen siitä vaikka mies satutti sua kun jätti sut, siitäkin huolimatta lupaan sulle että kun saat lapsen sylin niin se on silloin tärkeintä. eikä mikään muu
jaksamisia sulle!

Kiitos tuesta ja olen pahoillani puolestasi. Tää voi kuullostaa jostain ihmisestä rumalta, mutta pelkään, että jos lapsi on poika ja muistuttaa paljon isäänsä, niin jos en pystykään kiintymään siihen, koska vihaan hänen isäänsä.
 
Viimeksi muokattu:
Mulla on poika, mutta hän on kuin ilmetty minä. Ja itseasiassa mä ajattelen tällä hetkellä, että mä sain jotain ihanaa siitä ihmisestä, jota rakastin. Ja kaikki paha meni miehen mukana. Ajattele lapsessasi miehen mukavat piirteet (kaikissa on) ja ennen kaikkea lapsesi on oma yksilö, ei kenenkään jatke. Kun hän on sun sylissäsi, et vihaa häntä hänen isänsä vuoksi vaan rakastat häntä hänen itsensä takia!!
 
hei!kuullostaa aika hankalalta tuo sun tilanne.jos olisin sun tilanteessa,niin ottaisin asian neuvolassa puheeksi.ainakin meidän neuvolassa on niin ihania ja asiantuntevia ihmisiä,että varmasti saisin apua sieltä!hneuvolatäti varmasti selittää sulle kaikki kelan tuet sun muut niin että ymmärrät,ja muutenkin ohjaa asioissa eteenpäin!hirmusesti voimia ja jaksamista sulle!!!asioilla on aina tapana järjestyä!!!
 
Voimia! Itsekkin jäin yksin raskaus aikana. Parhaiten suojelet itseäsi ja lastasi kun annat miehen olla. Älä kuuntele mitään loukkauksia. Turhaa olla missään tekemisissä jos hän ei sinua tue millään tavalla, vaan saa pahalle mielelle. Mies voi ottaa yhteyttä kun lapsi on syntynyt, jos haluaa lastansa nähdä? Pärjäät varmasti, pyydä apua heti kun siltä tuntuu. Ei kannata yrittää liian pitkään jaksaa ihan yksin.
 
Kiitos paljon ihanista viesteistä. Parempi on tosiaan olla yksin kuin välinpitämättömän ihmisen kanssa. Olisi vain ollut kiva jakaa jonkun kanssa kaikki, kun ensimmäinen lapsikin ja kaikki uutta, mutta enköhän selviä. Ja pitänee yrittää ottaa puheeksi neuvolassa.
 
Hei!
Mun neuvo on että laita se nykyinen asunto heti myyntiin ja etsi itsellesi vaikka vuokra-asunto jos ei ole mahdollisuutta nyt omistusasuntoon. Mun kokemuksella vauvan kanssa pitää olla käytännön jutut mahdollisimman helppoja. Siinä samalla pääset sitten miehestä eroon jos et halua häntä tavata. Jaksamista sulle! Kyllä se vauva siellä masussa kestää kaiken sen minkä säkin. Elämässä on iloa ja surua se kuuluu elämään isoilla ja pienillä.
 
Yhteistyössä