K
Kauhuissaan
Vieras
Olin toukokuun puolivälissä yhdynnässä ex-poikaystävän kanssa (virhe, myönnän!), syön pillereitä jo monetta vuotta ja yhtään ei ole unohtunut. Lisäksi käytettiin kumia, mutta jätkä otti sen kesken kaiken pois, mutta ei tullut sisään kuitenkaan.
Menkat on nyt tullut 3 kertaa ja mielestäni normaaleina. Tein toisia menkkoja odottaessa varmuuden vuoksi r-testin ja se oli nega. Kuitenkin vatsa on ollut omituisen tuntuinen kaiken aikaa ja hirveän turvoksissa. Olen kyllä tässä kesällä syönyt ja juonut miten sattuu, joten luonnollista lihomistakin on, mutta näkyy etenkin vatsassa pömpötyksenä ja housujen vyötärö kiristää.
Kaiken järjen mukaan en ole raskaana, mutta jotenkin noi vatsan oudot tuntemukset ja pömpötys pistää miettimään. Tietysti tää jatkuva ajattelu voi saada kai aikaan "oireita", vai? Seksistä on aikaa 11vko ja olisin kai 13-rv jo? Jos olisi niin hullusti, että olenkin raskaana, niin onko abortti jo myöhäistä saada? En ole aiemmin mennyt lääkäriin, kun todennäköisyys hommalle on niin pieni ja luulen olevani vain vauhko tän asian suhteen (etenkin, koska lapsen isä olisi exä, ja se ei ole hyvä juttu...).
Olen juhlinut alkoholin merkeissä tässä kesällä aivan liikaa, ja sairaalloisesti, jos ajattelee, että olisin raskaana
Mitkä riittää perusteeksi abortille tässä vaiheessa? Siis jos olisinkin raskaana...