Raskaana varatulle miehelle

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Santtu 77
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
vaimolla nimenomaan on oikeus tietää että voi tehdä valinnan jatkaako pettävän ukkonsa kanssa vai lemppaako pihalle.
Ja sinulle ap. toivon järkeä vastasuuden varalle.
Olet voinut pilata monen ihmisen elämän ja toivon että otat opiksesi.
 
Ehdottomasti kerrot asiasta isälle. Hänellä on oikeus tietää. Parempi hoitaa asia nyt, kuin kymmenen vuoden päästä. Silloin vasta saattekin sotkun aikaiseksi.

Valmistaudu kuitenkin siihen, että mies saattaa vaatia aborttia.

Mun mielestä miehen vaimollakin olisi oikeus tietää miehen touhuista, mutta se ei toki ole sun asia kertoa, vaan miehen.

Itse kahden lapsen äitinä en varmaankaan tekisi lasta tuohon tilanteeseen. Epäilen, ettei sinulla ennestään ole lapsia. Lapsen hoitaminen on välillä todella rankkaa työtä. Kahdella aikuisellakin on välillä resurssit melkein loppu. Saati sitten yksinhuoltajalla, joka joutuu kantamaan koko taakan itse.
 
Aloittajalle... kerro miehelle. Sitten tiedät, kuinka mies suhtautuu, ja osaat suunnitella elämäsi lapsen kanssa sen mukaan. Mies päättäköön, kertooko vaimolleen.

Ihmettelen suuresti, miten tällä palstalla ei tuomita yhtä jyrkästi niitä, jotka itse kertovat pettäneensä miestään, kuin ne, jotka ovat olleet varatun miehen kanssa. Noissa kuitenkin enemmän kuin vähän eroa!
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Aloittajalle... kerro miehelle. Sitten tiedät, kuinka mies suhtautuu, ja osaat suunnitella elämäsi lapsen kanssa sen mukaan. Mies päättäköön, kertooko vaimolleen.

Ihmettelen suuresti, miten tällä palstalla ei tuomita yhtä jyrkästi niitä, jotka itse kertovat pettäneensä miestään, kuin ne, jotka ovat olleet varatun miehen kanssa. Noissa kuitenkin enemmän kuin vähän eroa!

peesaan tata. ja ihanan usein miehet ovat taysin syyttomia ja ne toiset naiset ihan hirveita (kaiken pahan alku ja juuri). Voimia sinulle ap. Miten tahansa teetkin niin vaikeaa voi olla. mielestani sinun tulisi kuitenkin kertoa miehelle ja antaa hanen ratkaista mita tehda. toivottavasti mies osaa kantaa vastuunsa myos tasta lapsestaan niin kuin muistaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Onnea vaan ap. Ethän vaan pilaa varatun miehen perheen elämää kertomalla raskaudestasi. Se, että te kaksi olette idiootteja ei oikeuta viemään perheen lapsilta isää ja vaimolta miestä.

Voi luoja mikä vastaus!

Minun mielestäni, nyt tässä on "uhrina" se vaimo. Ja vaimolla on OIKEUS tietää. Hän tehköön päätöksen jättääkö miehen vai ei...

Mun moraali tökkää aina vastaan siinä, että jätetään kertomatta. Minä ymmärrän, että virheitä tapahtuu, mutta jos jatkaa valehtelua päivästä toiseen, niin se ei ole enää yksittäinen virhe. Se valehtelu on se, mikä sen perheen sitten rikkoo. Ei se pettäminen. Itsellä jäi mies kiinni joskus pettämisestä. Tapaus oli tapahtunut suhteemme alkuvaiheessa. Olisin voinut harkita anteeksiantoa, jos asiasta olisi heti katuen kerrottu. Mutta miten voin antaa anteeksi asian, mitä mies on minulta vuosikausia salannut? Hyi helvetti.

Ja AP sekä sinun lapsellasi, että miehen lapsilla on oikeus sisaruksiinsa. Minä ainakin haluaisin, että tietäisin, josko miehelläni olisi muita lapsia jossain... Sisarukset ovat rikkaus, tulevat ne sitten minkälaisista olosuhteista vain!

Minä suosittelen, että kerrot miehelle. Josko hän on kunnollinen ja hyvä isä, niin hän kertoo kyllä asian vaimolleen. Selvitttävät jos selvittävät. Tosin en usko, että voi kovin kunnollinen olla, jos pettämään ryhtyy. Ja minun mielestäni heidän suhteensa on ollut ohi jo siinä vaiheessa, kun te olette sänkyyn menneet. Oli sitten tulos lapsi tai ei.
 
Minä taas olen sitä mieltä, että kun itse olet kaiken pohdinnan ja itsetutkiskelun jälkeen päättänyt pitää lapsen ja olet miettinyt mahdolliset seuraukset, niin kerro ihmeessä isälle. On isän asia sitten päättää jatkosta- kertooko nykyiselle vaimolleen vai haluaako salailla ja elää syyllisyyden kanssa loppuelämänsä. Tärkeintä on, että kun olet sen kertonut niin jatkat omaa elämääsi ja keskityt vauvaan täysillä. Älä turhaan murehdi mitä lapsellesi kerrot tulevaisuudessa, mutta sitten kun sen aika on, niin kannattaa kertoa rehellisesti. VOIMIA JA JAKSAMISTA RASKAAN ASIAN KANSSA JA ONNEA ODOTUKSEEN! Muista,että lapset ovat Lahjaa.
 
Minusta isän kuulu saada tietää,ihan samalla tavalla kun miehen vaimolla ja muulla perheellä on oikeus tietää,onhan tuleva lapsesi miehen toisten lapsien sisarrus :/
Teissä kummassakin on vika...
Ikinä en ole käsittänyt miksi mennä varatun kanssa sänkyyn,lähinnä säälittävää :x
No minkä taakseen jättää sen edestään löytää,eikös niin sanota :D
 
Alkuperäinen kirjoittaja äiti itsekin:
Minä taas olen sitä mieltä, että kun itse olet kaiken pohdinnan ja itsetutkiskelun jälkeen päättänyt pitää lapsen ja olet miettinyt mahdolliset seuraukset, niin kerro ihmeessä isälle. On isän asia sitten päättää jatkosta- kertooko nykyiselle vaimolleen vai haluaako salailla ja elää syyllisyyden kanssa loppuelämänsä. Tärkeintä on, että kun olet sen kertonut niin jatkat omaa elämääsi ja keskityt vauvaan täysillä. Älä turhaan murehdi mitä lapsellesi kerrot tulevaisuudessa, mutta sitten kun sen aika on, niin kannattaa kertoa rehellisesti. VOIMIA JA JAKSAMISTA RASKAAN ASIAN KANSSA JA ONNEA ODOTUKSEEN! Muista,että lapset ovat Lahjaa.

Mä peesaan tätä
 
Toi adoptioon antoehdotus oli kyllä paras :laugh: Siis tosissaanko joku mietii edes sekunnin sadasosan, että adoptio on vaihtoehto tilanteessa jossa äiti haluaa pitää lapsen, mutta tilanne muuten on ehkä aavistuksen kaoottinen, tai aiankin arka. Eikai kukaan anna lastaan adoptoitavaksi, jos haluaa lapsen kerran pitää?!

Kaikenkaikkiaan vähän kettumainen tilanne tosiaan ja vaimon roolissa hirttäisin miehen munista.

Mutta kyllä miehellä on oikeus tietää lapsestaan ja lapsella isästään. Hyvän ystäväni äiti vietti yhden yön naimisissa olevan miehen kanssa, eikä tämä ystäväni, joka siis on heidän lapsensa ole ikinä äitiään siitä syystä alaspäin katsonut. Ei hän sitä mieltä ole, että teko olisi ollut kummaltakaan osapuolelta järin fiksu, mutta ilman sitä ei häntä kuitenkaan olisi olemassa.

Itse kertoisin miehelle ja antaisin miehelle päätäntävallan siitä, kertooko vaimolleen vai ei. Pitää kuitenkin muistaa että lapsi saattaa haluta aikuisena teitää taustoistaan ja sisaruksistaan ja mielestäni hänelle tulee niistä kertoa.
 
Totta hemmetissä kerrot tulevalle isälle ja ihan senkin takia koska olisi se hyvä tietää pitääkö miehen mennä esim.Sukupuolitauti testeihin ja vaimon kanssa!En nyt tarkoita että sinulla varmasti olisi mutta kyllä tollaiaset asiat pitää puhua! Ja onko sitten isää kohtaa väärin kun joku kerta tuleekin lapsi ovelle ja sanoo että "moi isä" ja ukko ei tiedä asiasta mitään.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Santtu 77:
Virheen tein, mutta ihan ihminen olen silti. Eli en tietenkään ole tyytyväinen. Lääkärin mukaan eivät vaikuta sikiöön, tottakai olen asiasta ottanut selvää. Abortti olisi ollut joka kantilta katsottuna helpoin ratkaisu. Tietenkin. En vain pystynyt siihen. Peiliin ei tarvitse vilkuilla, tiedän, ettei yksi yö ollut tämän sopan arvoista. Yritänkin miettiä onko pakko vetää iso joukko ihmisiä mukanani.

Kerro sille isälle. Jos mä olisin sen miehen vaimo, mä haluaisin että mun mieheni tietäisi jos sillä olisi jossain lapsi joka ei ole meidän oma. Ihan miehen itsensä takia.
 
sen takia myös tietenkin isällä. Isä sitten kertoo perheelleen jos kertoo tai miten kertoo. Huolehdi myös lapsen juridisista oikeuksista. Eli ota selvää lastenvalvojalta, miten tulee menetellä.. Voimia ja onnellista odotusta!
 
En ymmärrä miten minun kirjoituksestani voi saada sellaisen kuvan että kannattaisin aborttia... Rohkaisin vain ap:tä miettimään tilanteessaan ennen kaikkea itseään ja lasta. Tottakai lapsen isälle pitää kertoa, hänellä on oikeus tietää lapsesta ja myös tiettyjä velvollisuuksia lasta kohtaan. Ap:tä on turha syyttää kodinrikkojaksi tms., mies se tämän tarinan roisto selkeästi on. Perheelliseltä ihmiseltä voi odottaa näissä asioissa hiukan enemmän vastuuntuntoa kuin vapaalta sinkulta.
 
Hohhoijaa taas mitä akkoja liikenteessä! Lapsi ON JO saanut alkunsa, raskaus ON JO käynnistynyt ja vauva ON JO tuloillaan. Maailman ihanin asia. Syyllisyys-keskustelu toiseen ketjuun kiitos. Ap halusi avointa pohdiskelua ratkaisuilleen tätä raskautta koskien.

Älä ap epäile äidinrakkauttasi, se herää pikkuhiljaa raskauden myötä, eikä lapsi ole yhtään sen vähempiarvoisempi kuin muutkaan, vaikkei olisikaan perinteinen perhe siellä häntä vastaanottamassa.

 
No mä kertoisin isälle tulevasta vauvasta,toivoisin että kertoisi vaimolleen,ei mielestäni tuollaista asiaa saa salailla puolisolta. Päättävät niin tai näin. Tangoon tarvitaan kaksi,ja mies on mielestäni kuitenkin velvollinen osallistumaan lapsen elättämiseen,eihän se sinun syysi ole että jälkiehkäisy petti.

No niin aukaisen sateenvarjon...
 
vaikea tilanne.

ensinnäkin musta varattu mie son se pääsyyllinen.. ap on vain syyllinen omalle moraalilleen. ei ole luvannut kuitenkaan olla uskollinen miehen vaimolle.

minusta sinun kuitenkin pitäisi miehelle kertoa asiasta
kertoa että näin on käynyt, lapsi syntyy ja hän voi itse päättää aikoooko olla isä vai ei lapselleen
 
Kiitos ajatuksistanne. Mielessäni olin asian jo päättänyt, mutta halusin vain mielipiteitä tarkistaakseni etten ole aivan hakoteillä. Eihän tähän absoluuttista oikeaa vastausta ole tietenkään olemassa, mutta absoluuttinen totuus on. Ei minusta ole henkisesti asiaa salaamaan, vaikkakin käytännön tasolla salaaminen varmasti onnistuisikin. Aborttia en voi enää - saati halua - tehdä, enkä halua antaa lasta adoptioon. Se on ihan käsittämätön jo ajatuksenakin, eikä mielestäni ratkaise ongelmaa millään tavalla. Lapsi on olemassa, mies on myös adoptoidun lapsen biologinen vanhempi sekä sisarpuolet biologisia, asuipa lapsemme minun tai kenen tahansa muun kanssa. En pidä itseäni kuitenkaan täytenä hirviönä ja tuskin lapseni lähtökohdat elämälle aivan tuhoon tuomitut ovat, olosuhteista huolimatta. Isän rooli lapsen elämässä selvinnee aikanaan. Jätän hänelle vapauden päättää, kertooko perheelleen vai ei, osallistuuko elämäämme vai ei. Enempi taikka vähempi syyllistä on turha lähteä kaivamaan, vaikkakin teillä kaikilla on tottakai oikeus mielipiteisiinne. Aivan varmasti me molemmat tulemme tuntemaan syyllisyyttä lopunikäämme. Se varmasti on itselle pahin mahdollinen rangaistus, jota ei saa lusittua missään määräajassa ja katoamaan. Kiitos teille kaikille, alan keräämään voimia tulevaan.
 
todellakin mielenkiintoista...nainen lyödään rakoon jos menee sänkyyn varatun miehen kanssa, silloin on pohjasakkaa ja muiden naisten mielestä ei saisi edes elää. Mutta jos varattu nainen menee pettämään niin silloinhan pitäisi tätä naista ymmärtää ja hän saa vain myötätuntoa
Mielenkiintoista tosiaan, en voisi kuvitella että tämä asia näin on mutta luettuani lähtöni jälkeen loput niin kyllä kummastelen eräiden moraalin tajua

Muutenkin, olen huomannut eroa siitä miten suhtaudutaan siihen miten naiset pettää ja siihen miten miehet pettää. Miehet lyödään maahan, tuomitaan. Mutta nainen kun pettää niin lähdetään etsimään usein syyllistä juuri miehestä, mies ei anna tarpeeksi huomiota, en tunne olevani rakastettu ynnä muuta paskaa ja tällä haetaan se hyväksyntä jos nainen pettää

Huh huh ja vielä kerran huh
 
Onnea ja voimia odotukseen. Lapsi varmasti saa aivan hyvän ja onnellisen elämän riippumatta siitä kuinka on alkunsa saanut, jos saa rakastavan ja hyvin huolehtivan äidin

Ihme moraalisaarna täällä aina alkaa. Oli syyllinen kuka tahansa ja kuinka paljon tahaansa niin sillä ei ole enää mitään merkitystä. Ja minkälainen juntti vielä tänäpäivänä käyttää sanaa äpärä. Hohhoi
 
Kyllä toi Ap otti asian erittäin järkevästi esille, eikä niinkuin moni täällä kehuu panneensa jonkun toisen miestä useampaan otteeseen ja saavan tälle lapsen..
Ap selvästi pahoillaan mitä tapahtui mutta eipä sille enää mitään voi ja on katsottava eteenpäin.
Kertoisin itse sun tilanteessa miehelle ja mies sais itse katsoa mitä tekee.
 

Yhteistyössä