V
vieras...
Vieras
Hei, pakko vuodattaa kun ajatukseni niin sekavia.....
olen raskaana, tiedän sen sata varmasti vaikka testiä en vielä ole uskaltanut tehdäkään...tunnen kroppani ja kaksi lasta jo on 3 ja 1,5 v...kolmonen ois siis tulossa ja se suunnitelmissa ja haaveissa on ollutkin mutta nyt jotenkin tuntuu että kaikki kävi niin nopeaa..ja kaikenlisäksi isäni sairastaa vakavaa, parantumatonta sairautta mietin että onko minulla oikeutta tähän onneen hänen ollessa tässä tilassa...sairaus pysynyt vuoden hänellä kurissa, ei etenemiä mutta koskaan ei tiedä mitä huominen tuo tämän asian suhteen...miten voisin hänelle asiasta kertoa..huoh...
sitten jotenkin minua ahdistaa ja pelottaa että voisiko kaikki muka vielä kolmannellakin kerralla sujua hyvin..entä jos lapselle tai minulle tapahtuu jotain...synnytys pelottaa myös vaikka kaksi takana olevaa sujunut hyvin eikä mitään traumoja ole jäänyt..
ja entäs tämä nykyinen kuopus..jotenkin säälin häntä jo nyt että joutuuko hän luopumaan pikkuisen osasta liian aikaisin..ekalla ja tokalla ikäeroa oli 1v8kk ja esikko oli todella mustasukkainen pitkään ja on sitä kyllä edelleenkin..no, näillä nyt olisi tulossa ikäeroa jo huimat 2v2kk jos kaikki sujuu loppuun saakka hyvin...
niin ja mitäs ne töissä sanoo.olen ollut kotona äitiys ja hoitovapaalla esikon syntymästä saakka ja sama homma näyttäisi nytr siis jatkuvan. uskon että olen heidän mielestä työtäpakoileva lusmu....oma äitinikin kyseli jokin aika sitten että olenko raskaana taas vastasin että en mutta kuumetta pukkaa hiukan niin tähän vastasi että älä nyt vielä, odota ainakin vuosi.......en jaksaisi kuulla toisten ihmettelyjä että nytkö taas..
sisimmässäni olen onnellinen asiasta, vauvasta, mutta nämä mietteet varjostavat onneani...onkohan tämä sitä alun tuomaa epävarmuutta jotka sitten hälvenevät raskauden edetessä...
sori sekava sepustus, oli vain jaettava mietteitäni..
olen raskaana, tiedän sen sata varmasti vaikka testiä en vielä ole uskaltanut tehdäkään...tunnen kroppani ja kaksi lasta jo on 3 ja 1,5 v...kolmonen ois siis tulossa ja se suunnitelmissa ja haaveissa on ollutkin mutta nyt jotenkin tuntuu että kaikki kävi niin nopeaa..ja kaikenlisäksi isäni sairastaa vakavaa, parantumatonta sairautta mietin että onko minulla oikeutta tähän onneen hänen ollessa tässä tilassa...sairaus pysynyt vuoden hänellä kurissa, ei etenemiä mutta koskaan ei tiedä mitä huominen tuo tämän asian suhteen...miten voisin hänelle asiasta kertoa..huoh...
sitten jotenkin minua ahdistaa ja pelottaa että voisiko kaikki muka vielä kolmannellakin kerralla sujua hyvin..entä jos lapselle tai minulle tapahtuu jotain...synnytys pelottaa myös vaikka kaksi takana olevaa sujunut hyvin eikä mitään traumoja ole jäänyt..
ja entäs tämä nykyinen kuopus..jotenkin säälin häntä jo nyt että joutuuko hän luopumaan pikkuisen osasta liian aikaisin..ekalla ja tokalla ikäeroa oli 1v8kk ja esikko oli todella mustasukkainen pitkään ja on sitä kyllä edelleenkin..no, näillä nyt olisi tulossa ikäeroa jo huimat 2v2kk jos kaikki sujuu loppuun saakka hyvin...
niin ja mitäs ne töissä sanoo.olen ollut kotona äitiys ja hoitovapaalla esikon syntymästä saakka ja sama homma näyttäisi nytr siis jatkuvan. uskon että olen heidän mielestä työtäpakoileva lusmu....oma äitinikin kyseli jokin aika sitten että olenko raskaana taas vastasin että en mutta kuumetta pukkaa hiukan niin tähän vastasi että älä nyt vielä, odota ainakin vuosi.......en jaksaisi kuulla toisten ihmettelyjä että nytkö taas..
sisimmässäni olen onnellinen asiasta, vauvasta, mutta nämä mietteet varjostavat onneani...onkohan tämä sitä alun tuomaa epävarmuutta jotka sitten hälvenevät raskauden edetessä...
sori sekava sepustus, oli vain jaettava mietteitäni..