V
väsynyt tilanteeseen
Vieras
Reilu vuosi on yritystä takana ilman tulosta ja ensimmäisiin tutkimuksiin olemme menossa pikapuoliin, mutta..
Tuntuu, että seksistä on tullut jotenkin vaikea/arka asia meille ja ainakin oma mielipyörii ovulaation yms. asioiden ympärillä. Halut on kyllä katossa minulla oikeaan aikaan ja taidan olla jotenkin "hyökkäävä" (vaikka miten yritän lähestyä) ja mies torjuu kerta toisensa jälkeen. Jonka seurauksena minä taas koen oloni loukatuksi ja syyllistän itseäni. Viimekierto oli kaikkein pahin. Mies ei jaksanut innostua ja saimme aiheesta kunnon riidankin aikaiseksi, koska mies on sitä mieltä ettei se ajoitus voi olla niin tärkeää. Viimekierto oli kuitenkin ensimmäinen joka jäi täysin "hyödyntämättä" Minulle aihe on todella arka koska niin kovasti toivoisin vauvaa ja mieskin toivoo (ainakin puheista saa sen käsityksen), mutta tämä tulokseton yrittäminen tuntuu nyt ahdistavan kumpaakin. Tiedän ettei asialla saiisi stressata mutta minkästeet, kaikki aiheeseen liittyvä saa melkein kyyneleet valumaan ja etenkin töissä tulee todella tiukkoja tilanteita kun ei vain meinaa saada pidettyä tunteitaan kurissa.
Mutta siis vinkkejä tuohon seksin lisäämiseen tai ongelman ratkaisemiseen kaipaisin. Seksi on ihanaa kun sitä on mutta siitä on nyt vain sellaista ettei kumpikaan oikein uskalla tehdä aloitetta. Läheisyyttä meillä on paljon, mutta se ei johda yhdyntään kovinkaan usein. Nyt esimerkiksi on mennyt reilu 3 viikkoa ettei seksiä ole ollut laisinkaan. Jotenkin jäi viimekierrosta sellainen olo, että mies tehköön aloitteen jos seksiä kaipaa. Minä en enää ala tekemään aloitetta koska siitä ei enää tule kuin paha mieli kummallekkin. Seurustelua meillä on takana 9 vuotta ja koskaan aikaisemmin meillä ei ole ollut ongelmia seksinsuhteen, mutta tämä yrityksen aloittaminen on muuttanut tilanteen täysin. Ottavatkohan asian puheeksi kun menemme tutkimuskäynnille? Jos vaikka jonkun ulkopuolisen avustuksella saisi asiaa jotenkin purettua kun meillä keskustelu tästä asiasta menee aina riitelyksi vaikka muista asioista päästään aina kompromisseihin ja pystytään keskustelemaan asiallisesti. Niin ja ikää meiltä löytyy kummaltakin 30 eli minulla ainakin on sellainen fiilis, että ei viitsi "aikalisääkään" asiansuhteen ottaa.